Kävijämäärän laskeminen esittelytilaisuudessa yms.

Palstalla on hiukan omituinen ketju "salakuvasivat". Sen keskellä on kuitenkin ihan hyvä kysymys: Tulisiko kävijämäärä laskea, kun ollaan vaikka Mahdollisuuksien torilla tai vastaavassa tilaisuudessa?

Nörttinä pidän numeerisista mittareista. Toisaalta mihin pitäisi verrata? Jos nyt kävi vaikkapa 150 ihmistä ja vuotta aiemmin 100, kertooko se muusta kuin siitä että nyt oli kiva sää? Toisaalta mitä saavutettiin -- joku kävijä voi käydä väittämässä vastaan, ja kovin epätodennäköisesti siinä mielipide muuttuu. Joku toinen kulkee ohi, nappaa esitteen ja on kolmen sekunnin päästä poissa -- ja liittyy jäseneksi seuraavalla viikolla.

Sitten ihan käytännössä on vähän kankeaa pitää tukkimiehen kirjanpitoa, se kun sitoo hiukan aikaa pois varsinaisesta pääasiasta.
21268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

No mutta sehän on ihan sama onko katsojia yksi vai kymmenen

Va-liitolta puuttuu agenda, se vaikenee ja valehtelee ja on epäuskottava

Mäntysalo, muistatko kun Tampereen yliopistossa aivan äsken 2020 syrjittiin nuorta opiskelijaa (ajattele, opinnot olisi voineet keskytyä kun ylipiston lakimies puuttuu ja järjestelee potkuja) törkeästi kun yliopistossa väitettiin että mies on nainen ja opiskelija korjasi virheen? Tiesit tämän koska olet siellä töissäkin
Tietty olit hiljaa koska valiitto on syrjintää vastaan humanistinen, voi vilttu mitä valehtelua yleisesti

No laskit täysin pieleen, kova luu Vigelius on valmistunut ja söi teidän kommarien ja marinien äänet ja on nyt kansanedustaja

Ja jos katsotaan käviämääriä,

niin hänen esitelmäänsä joka on näkyvissä monilla palstoilla, on pelkästään twitterissä kuunneltu vajaa 800 000 kertaa

https://x.com/joakimvigelius/status/1760371718655250529/

ei lässyttäjävalehtelijavaikenijoiden jutut enää vedä kuin vanhoina aikoina

Äänestä

Salakuvaus oli törkeä teko!

Äänestä
  • Aloittaja

    Ko. ketjussa todettiin ettei salakuvattu. Mutta se on oma keskustelunsa -- mitä mieltä kävijämäärän laskemisesta?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Eli oliko kuvat lavastettu ja niissä pelkkiä avustajia? Sitten tuon voi uskoa. Jos ei, ette mitenkään ole voineet kysyä kaikilta kuvissa olleilta lupaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00003 kirjoitti:

    Eli oliko kuvat lavastettu ja niissä pelkkiä avustajia? Sitten tuon voi uskoa. Jos ei, ette mitenkään ole voineet kysyä kaikilta kuvissa olleilta lupaa.

    Se ketjun asia, jota aloituksessa kysyn. Miten pitäisi kävijät laskea -- milloin ihminen on kävijä? Tämähän on aivan eri asia kuin vaikka Tampereen vapaaklubit, joissa voi katsoa montako ihmistä tilassa on.

    (Kyseessä on siis tämä: https://www.facebook.com/groups/vapariliitto/posts/7955790644464991/ Kuvia on kolme, joista ihmisiä kahdessa. Pari näkyy tiskin takana, muita noissa on noin viisi. En näe mitenkään mahdottomana napata kuvaa ja kysyä sitten sopiiko laittaa verkkoon.)

    Valehtelet taas. Molemmissa ihmisiä tallentaneessa kuvassa näkyy runsaasti tunnistettavia ihmisiä myös taustalla, ei vain vaparien kojulla. Yleisen elämänkokemuksen varassa on todennäköistä, ettei heiltä ole kysytty mitään.

    Mitä haet väitteillä, jotka on helposti osoitettavissa valheiksi? Ja miksi et voi keskustella tästä ao. ketjussa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00004 kirjoitti:

    Huoh, luovutan. Sinä nyt selvästikään et halua keskustella kiinnostavasta kysymyksestä eli tavoittavuuden mittauksesta.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Huoh, luovutan. Sinä nyt selvästikään et halua keskustella kiinnostavasta kysymyksestä eli tavoittavuuden mittauksesta.

    Etkä sinä salakuvauksesta. Kun paljastuu, että valehtelet, lopetat vain keskustelun. Sitten ilmestyt muina miehinä valehtelemaan johonkin toiseen ketjuun.

    Ei tuo mene läpi ihmisille. Uskonnottomallakin on moraali ja siksi uskonnottomat kiertävät valhepuljusi yleensä kaukaa.

    Äänestä

Aloittaja

Olin eilen Lahdessa, ja melko vaikea on kävijämäärää arvioida. Uskoisin että vain pari ihmistä meni ohi siksi, että oli ruuhkaa teltallamme. Välissä oli pientä tihkusadetta jolloin oli hetken aika hiljaista. Jos sanoisi tavoittaneensa keskimäärin 10 henkeä tunnissa ja tilaisuus kesti hetken alle 6 tuntia, se tekisi jotain noin 50 luokkaa. Hankalaa laskea, kun osa nappaa lehden, osa juttelee pidempäänkin, joku palasi takaisinkin ja otti toisenkin lehden. Lisäksi kun keskittyy puhumaan yhden kanssa ei huomaakaan mitä toinen tekee.

Äänestä
  • Luulisi olevan helppoa laskea paljonko lehtiä oli tullessa ja paljonko lähtiessä. Jokainen pitää lukua omista keskusteluistaan ja sitten ynnätään. Taidat takertua Jori siihen, että lukujen pitäisi olla täsmälleen oikeita ja täsmälleen tarkkoja tai ei sitten lukuja ollenkaan vaan ainoastaan hillitön suksee. Maailma kylässä kerrotaan käviöitä olleen 45 000 joten eiköhän joka kopille liene kävijöitä riittänyt.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00006 kirjoitti:

    Luulisi olevan helppoa laskea paljonko lehtiä oli tullessa ja paljonko lähtiessä. Jokainen pitää lukua omista keskusteluistaan ja sitten ynnätään. Taidat takertua Jori siihen, että lukujen pitäisi olla täsmälleen oikeita ja täsmälleen tarkkoja tai ei sitten lukuja ollenkaan vaan ainoastaan hillitön suksee. Maailma kylässä kerrotaan käviöitä olleen 45 000 joten eiköhän joka kopille liene kävijöitä riittänyt.

    Joo, se olisi vaan pitänyt huomata laskea lähtiessä eikä vain ottaa nippua toimistolta. Plus että Tapiolla oli toinen nippu kun ehdin pelästyä että nyt loppuivat. Toiseksi tosiaan joku ottaa lehden, toinen esitteen, kolmas molemmat ja neljäs ei kumpaakaan.

    On tässä vielä parannettavaa. Toisaalta, tekeekö luvulla jotain? Näppituntumaltakin pystyy sanomaan oliko esittelijöitä turhankin monta, sopivasti vai liian vähän. Kävijämäärä pitäisi suhteuttaa johonkin toiseen kojuun, kun se vaihtelee senkin mukaan missä tapahtuma on, mitä muuta on samaan aikaan jne.

    Miksi ylipäänsä vastata tuollaiselle säälittävälle ruinaajalle?

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00007 kirjoitti:

    Miksi ylipäänsä vastata tuollaiselle säälittävälle ruinaajalle?

    Kieltämättä melkoisen turhaa tämä... Mutta jotain mielenkiintoista on pohtia miksi joku toteaa samaan aikaan että va-liitto on täysin merkityksetön, ja silti jaksaa loputtomasti kirjoittaa täällä.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Kieltämättä melkoisen turhaa tämä... Mutta jotain mielenkiintoista on pohtia miksi joku toteaa samaan aikaan että va-liitto on täysin merkityksetön, ja silti jaksaa loputtomasti kirjoittaa täällä.

    Niin tosiaan, joittenkin elämässä niitä ilon aiheita ei taida olla kovin paljon.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Joo, se olisi vaan pitänyt huomata laskea lähtiessä eikä vain ottaa nippua toimistolta. Plus että Tapiolla oli toinen nippu kun ehdin pelästyä että nyt loppuivat. Toiseksi tosiaan joku ottaa lehden, toinen esitteen, kolmas molemmat ja neljäs ei kumpaakaan.

    On tässä vielä parannettavaa. Toisaalta, tekeekö luvulla jotain? Näppituntumaltakin pystyy sanomaan oliko esittelijöitä turhankin monta, sopivasti vai liian vähän. Kävijämäärä pitäisi suhteuttaa johonkin toiseen kojuun, kun se vaihtelee senkin mukaan missä tapahtuma on, mitä muuta on samaan aikaan jne.

    Tekeekö luvulla mitään? Ehkä voi pohtia mikä on pienin mahdollinen määrä mikä kojulla käy tai mikä on suurin mahdollinen määrä ja kuinka näihin varautua? Onko kiinnostuneita enemmmän kuin esittelijöitä? Jääkö maallistumisen eteneminen vapaa-ajattelijoiden kojun esittelijöiden määrästä tai lehtien loppumisesta kiinni? Olisiko kävijämäärän laskeminen mielekkäämpää jos vierellä olisi jokin kirkon koju?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Kieltämättä melkoisen turhaa tämä... Mutta jotain mielenkiintoista on pohtia miksi joku toteaa samaan aikaan että va-liitto on täysin merkityksetön, ja silti jaksaa loputtomasti kirjoittaa täällä.

    Kannattaa muistaa että kirjoittaja ei välttämättä ole sama henkilö.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Kieltämättä melkoisen turhaa tämä... Mutta jotain mielenkiintoista on pohtia miksi joku toteaa samaan aikaan että va-liitto on täysin merkityksetön, ja silti jaksaa loputtomasti kirjoittaa täällä.

    Onko anonyymien kirjoittajien profiloiminen helpompaa kuin kojulla käyvien? Onko helpompi arvoida sitä mitä ei näe kuin se mitä näkee?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00011 kirjoitti:

    Onko anonyymien kirjoittajien profiloiminen helpompaa kuin kojulla käyvien? Onko helpompi arvoida sitä mitä ei näe kuin se mitä näkee?

    Kojulla käyvistä näkee sukupuolen ja suunnilleen iän.

    Tämän palstan parista tyypistä kyllä kiinnostaisi oikeasti tietää mikä saa vuosikaudet kirjoittamaan va-liittoa vastaan. Ja siis nimenomaan noin, ei kirkon tai uskonnon puolesta vaan vastustajaa vastaan.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Kojulla käyvistä näkee sukupuolen ja suunnilleen iän.

    Tämän palstan parista tyypistä kyllä kiinnostaisi oikeasti tietää mikä saa vuosikaudet kirjoittamaan va-liittoa vastaan. Ja siis nimenomaan noin, ei kirkon tai uskonnon puolesta vaan vastustajaa vastaan.

    Mistä tiedät että kyseessä on pari tyyppiä? Vaparien historia on sikäli vaiherikasta, että entisissä vaparaissa, joiden katsomus ei ole muuttunut miksikään, voi olla useampi kuin pari joilla on jäänyt jotain hampaankoloon.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mistä tiedät että kyseessä on pari tyyppiä? Vaparien historia on sikäli vaiherikasta, että entisissä vaparaissa, joiden katsomus ei ole muuttunut miksikään, voi olla useampi kuin pari joilla on jäänyt jotain hampaankoloon.

    Tällöin väitteiden historiasta pitäisi osua paremmin kohdalleen. Nyt on liikaa virheellisiä yksityiskohtia.

    (Ja ei, en aio purkaa tuota tarkemmin aukin.)

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Tällöin väitteiden historiasta pitäisi osua paremmin kohdalleen. Nyt on liikaa virheellisiä yksityiskohtia.

    (Ja ei, en aio purkaa tuota tarkemmin aukin.)

    Ja tuo kertoo että kyseessä on pari tyyppiä? Miksi ei yksi tai tusina?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jori.mantysalo kirjoitti:

Palstalla on hiukan omituinen ketju "salakuvasivat". Sen keskellä on kuitenkin ihan hyvä kysymys: Tulisiko kävijämäärä laskea, kun ollaan vaikka Mahdollisuuksien torilla tai vastaavassa tilaisuudessa?

Nörttinä pidän numeerisista mittareista. Toisaalta mihin pitäisi verrata? Jos nyt kävi vaikkapa 150 ihmistä ja vuotta aiemmin 100, kertooko se muusta kuin siitä että nyt oli kiva sää? Toisaalta mitä saavutettiin -- joku kävijä voi käydä väittämässä vastaan, ja kovin epätodennäköisesti siinä mielipide muuttuu. Joku toinen kulkee ohi, nappaa esitteen ja on kolmen sekunnin päästä poissa -- ja liittyy jäseneksi seuraavalla viikolla.

Sitten ihan käytännössä on vähän kankeaa pitää tukkimiehen kirjanpitoa, se kun sitoo hiukan aikaa pois varsinaisesta pääasiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu