Olisiko uhkaavaan käytökseen pitänyt puuttua jo aiemmin?

Viimeisen tiedon mukaan epäilty oli kirjoittanut kaksi kuukautta sitten Ylilauta -palstalla, että hän haluaisi kuristaa jonkun naisen.

Miksi hänen arvelluttavaan käytökseensä ei puututtu tehokkaammin?
461752
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Ketju pois kokonaan , poliisin esitutkintamateriaalia, täysin salassa pidettävää. Voi vielä hyvin kalliiksi tulla kirjoittelijoille. Ilmoitus tehty!

Äänestä
  • Aloittaja

    Minulla on koko aineisto olemassa eikä minulla ole salassapitovelvoitetta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ei voi tulla kovin kalliiksi. Hintahaarukka on 150-5000 euroa. Aivan karkkirahoja.

    Äänestä

  • Ei se salassa pidettävää tietoa ole, kun on julkaistu.
    Haloo!!!

    Mihkä ilmoitit? poliisille?? jotka ovat sen julkaiseet, vai vanhemmille, vai ??????????????

    Äänestä

  • Suomessa on sananvapaus ja minusta sananvapaudelle pitää antaa nimenomaan tilaa näin törkeissä murha tapauksissa. Tuolliasta rikollista ei pidä millään sanamuodoilla kunnioittaa. Inhotttavin ja tekopyhin sanavirhe on juuri tuo häntä epäillään /epäilty jankutus. Se mikään epäilty ole, vaan puhtaasti pelkkä tekijä. Oikeuslaitoksen paska periaatteita ei tarvitse kunnioittaa.

    Äänestä

Ketjun avaaja ihailee tekijää.

Äänestä
  • Aloittaja

    Onko se sinulle joku ongelma?

    Äänestä

  • ReijoVehmala kirjoitti:

    Onko se sinulle joku ongelma?

    Sinä persenaama olet ongelma koko yhteiskunnalle.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00004 kirjoitti:

    Sinä persenaama olet ongelma koko yhteiskunnalle.

    Olen rankaisija ja lapsirakas herrasmies. Me emme lannistu koskaan.

    Äänestä

  • Vehmala tumppi pallinaama ihailee itseään ja onanoi. Oikean , tehtaassa tehdyn peilin edessä ....💩🤣💩

    Äänestä

  • ReijoVehmala kirjoitti:

    Olen rankaisija ja lapsirakas herrasmies. Me emme lannistu koskaan.

    Mikä mies tämä Reijo Vehmala oikein on kun kuvansa kanssa kehtaa täällä kirjoitella, vai onko kuva manipuloitu ja samoin nimikin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mikä mies tämä Reijo Vehmala oikein on kun kuvansa kanssa kehtaa täällä kirjoitella, vai onko kuva manipuloitu ja samoin nimikin.

    Onko sinulla jotain minua vastaan?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00013 kirjoitti:

    Vehmala tumppi pallinaama ihailee itseään ja onanoi. Oikean , tehtaassa tehdyn peilin edessä ....💩🤣💩

    Tarvitsetko sinä kuritusta?

    Äänestä

  • ReijoVehmala kirjoitti:

    Olen rankaisija ja lapsirakas herrasmies. Me emme lannistu koskaan.

    Tää o Reijo Vehmala on joku muu tuttava oisko manner sukunimine

    Äänestä

Poliisi lopetti tutkimisen ja antoi olla. Näin kävi.

Äänestä
  • Kirjoitus ei ylittänyt syytekynnystä.

    Äänestä

  • Kari.Riuskanen kirjoitti:

    Kirjoitus ei ylittänyt syytekynnystä.

    Miksi sinä Persenaama kirjoitat kahdella nikillä tässä ketjussa?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Miksi sinä Persenaama kirjoitat kahdella nikillä tässä ketjussa?

    Koska minulla on kaksijakoinen persoonallisuushäiriö.

    Äänestä

  • Kari.Riuskanen kirjoitti:

    Koska minulla on kaksijakoinen persoonallisuushäiriö.

    Ruma olet ..... Hyi 💩😱💩

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ruma olet ..... Hyi 💩😱💩

    Rankaisijat ovat yleensä rumia ja uhkaavan näköisiä.

    Äänestä

  • Kari.Riuskanen kirjoitti:

    Rankaisijat ovat yleensä rumia ja uhkaavan näköisiä.

    Lapsellinen kurahaara olet ,, rankaise vain koiraasi , se haukkuu kaiket yöt nälissään

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Lapsellinen kurahaara olet ,, rankaise vain koiraasi , se haukkuu kaiket yöt nälissään

    Koira haukkuu kurituksen johdosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Lapsellinen kurahaara olet ,, rankaise vain koiraasi , se haukkuu kaiket yöt nälissään

    Anna Riuskasen olla rauhassa!

    Äänestä

  • Kari.Riuskanen kirjoitti:

    Kirjoitus ei ylittänyt syytekynnystä.

    toinen persenaama ilmesty taas.

    Äänestä

Halla.aho kirjoitti jo vuosia sitten: Väkivalta on aliarvostettu ratkaisukeino?

Missä puuttuminen?

Äänestä
  • Ei missään. Koska persujen kanava.

    Äänestä

Missään olosuhteissa rankaisijat eivät lannistu koskaan.

Äänestä

Siis kaikkia kerrotaan. Niin kuin tuosta kouluampumisesta Vantaalla.

Suureen ääneen julistettiin, että oli koulukiusattu, mutta valheella olikin lyhyet jäljet.
Ikävä klopin kantilta, halusi vain aseen jolla uhkailla ja ammuskella.


Joten kaikki koulukiusaamiset ja niiden takia ampumiset Yms ... voi ihan unohtaa.

Taustalla onkin vain aseiden ihailua ja vallankäyttöä toista kohtaan.

Äänestä

Tekijä jatkaa uhkailuaan ja uhoamistaan poliisin tiloissa kiinniotettuna. Potkii ovia ja uhkaa poliisia sadistisella tapaamisella.

Äänestä

Reijo " pahvi " vehmala . Joutui kuulustelu listalle (. VG b )

Äänestä
  • Aloittaja

    Olen murhaaja!

    Äänestä

Reijoa ei saa tuomita .
Reijoa pitää kuunnella .
Reijo on herkkä ae-lapsi ja yökastelia .

Äänestä
  • Aloittaja

    Tarkoitat varmaankin: yökastelija?

    Äänestä

R.H.

Äänestä

Ei näin kunnioittavasti tarvitse kirjoittaa:
> Viimeisen tiedon mukaan epäilty oli kirjoittanut kaksi kuukautta sitten Ylilauta -palstalla, että hän haluaisi kuristaa jonkun naisen.<

Vaan näin: Viimeisen tiedon mukaan murhaaja oli kirjoittanut kaksi kuukautta sitten Ylilauta -palstalla, että hän haluaisi kuristaa jonkun naisen.

Äänestä

Siksi että ylilauta on myös muitten sekojen alusta.

Äänestä

jokaisen nettiuhkailijan kun poliisi ottaisi kiinni olisi putkat täynnä hetkessä

Äänestä
  • Siltikään me emme lannistu koskaan!

    Äänestä

vanhemmat ovat myös osittain vastuussa, jos kotona saa kunnon kasvatuksen niin harvoin sellaisesta rikollista tulee, tämä on Suomen rikoshistorian yksi törkeimmistä rikoksista. Onko edes anteeksi pyydetty?

Äänestä

Tottakai
Sama kuin tuohon ammuskelun missä kuoli parkkipaikalla joku mies . Vanhempien kuuluu kasvattaa lapset niin ettei olla tekemisissä tuollaisten tapauksen kanssa mihin kuuluu huumeet ym .
Mitään ylpeilyn aihetta pyssysankareilla ei ole
Kun ajattelee miksi välienselvittely oli tarpeen
Eikä tämä tapaus herätä pelkoa heitä kohtaan.
Vaikka niin luulevat

Äänestä

Ylilaudalla on paljon sairaita ihmisiä kuten niilo22 langassa. Heidät tulee toimittaa pakkohoitoon ensi tilassa

Äänestä

Ylis on täynnä kehitysvammaisia hulluja joita ei ole rakastettu koskaan 😩

Äänestä

Aapohan on todella epävarma ja kokee alemmuuden tunnetta milloin mistäkin (raha, koulutus, työllisyys) ja vertailee itseään jatkuvasti muihin. Aapolle on erityisen tärkeä päästä "voittamaan" asioissa todistaakseen itselleen olevansa yhtä älykäs/lahjakas/yms kuin muutkin ja tämän takia yksinkertainen Kela puhelukin muuttuu väittelyksi jossa tärkeintä on saada viimeinen sana ja "voittaa" keskustelu. Aba itsekin tuskaili tässä kuukausi pari sitten ohimennen miten hänen ei anneta enää voittaa edes keskusteluita. Tämä sama vertailu näkyy mm. siinä kuinka Aapo halveksii ylipainoisia ja alkoholia/tupakkaa käyttäviä, koska itse elää terveellisesti. Aapon maailmassa jos ihminen ei elä terveellisesti tämä ei ole järkevä, eikä tällöin voi myöskään olla pätevä tekemään esim sairaanhoitajan tehtäviä ja antamaan mitään ohjeita/mielipiteitä hänelle.

Äänestä

Ylilaudalla kokoontuu heikkoitsetuntoiset luuserit joilla ei ole mitään muuta tekemistä kuin kirjoittaa mielisaieaira kommenttejaan

Äänestä
Aloittaja

Älkää pelätkö! Me emme lannistu koskaan!

Äänestä
  • Jätä gubbe syyttömät ihmiset rauhaan!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ReijoVehmala kirjoitti:

Viimeisen tiedon mukaan epäilty oli kirjoittanut kaksi kuukautta sitten Ylilauta -palstalla, että hän haluaisi kuristaa jonkun naisen.

Miksi hänen arvelluttavaan käytökseensä ei puututtu tehokkaammin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu