SIPILÄN SUURI HUIJAUS SAKATISTA HESARISSA

Värriön tutkimusaseman, yläilmastoa hutkiva johtaja Mikko Sipilä on kirjoittanut varsinaisen aivopierun Hesariin. Herra Riikka Karppisen miespuoli on poskettomassa kirjoituksessaan siirtynyt maanalaisen tutkimuksen piiriin. Omaan ylivoimaiseen osaamiseensa (yläilmakehä) viitaten Sipilä on koivun varpulla mitannut ettei Sakatissa olekaan miljoonien tsiljoonien malmiaarre. Koivunvarpu osoittaa Riikan miehelän mukaan että siellä on minimaallinen malmipallo joka hädin tuskin riittää tuottamaan yhden teräspotkurin. Nyt Värriön tutkimuskeskus saa lisärahaa maapallon soidensuojelualueiden alapuolisten ilmakehien uudelleen tarkistamiseen. 30 vuotta tieteellisesti tehty tutkimus on Sipilän mukaan suuri huijaus. Tutkijatohtorit ovatkin häpäisseet koko tieteellisen tutkimuksen perusteet. Ryhtyneet vastustamaan Suomen Vihreitä. Koko Sodankylä on kokenut Sipilän ja Karppisen mukaan jättipetoksen. Hyraa hyrää Mikko Sipilä.
191049
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Miten Sipilä käyttää Värriöllä työaikansa. Kuuluuko Sakatin alueen maaperän syvätutkimus Helsingin yliopiston Värriön tutkimusaseman ohjelmaan. Uusi tutkimusalue.

Äänestä

Onkohan tuo Sipilän juttu ihan Vihreiden vaaliropakandaa. Näilläkö Vihreät voittaa vaalit.

Äänestä

Kyllähän sen Viiankiaavan tuhoamisen vois jättää tuleville sukupolville. Nyt viimeisen 50 vuoden aikana koko lappi kertaalleen tuhottu. Metsät raiskattu, vedet saastutettu, kiviä käännelty,tekojärvillä isoja alueita tuhottu= aivan koko rahan edestä.
Entiseen ei paluuta, näinhän se on.
Muutamat sitkeimmät yrittää jotain alkuperäistä säästää, niin mölyapina kuoro huutaa rahaa rahaa

Äänestä

Kyllä sitä kuolinpesästä on oikeus ottaa se mitä irti saa, tässä on jo kuumotus kaukomatkasta ja halvoista drinksuista pimuineen, valtiovaltakin kannattaa tämän tyylin vihreää siirtymää tuttuihin lompakoihin.
https://suolasuinen.blogspot.com/2024/03/kuolinpesa.html

Äänestä

Mietin, oliko toimittaja eilen vetänyt mutkia suoriksi ympäristöministeri Mykkäsen puheista. Ei ollut, tänään eduskunnassa ministeri kertoi vielä suoremmin, että Viiankiaavan tuplasuojelun purku kaivoksen tieltä voisi olla ihan ok. (Krista M.)

Riikka Karppinen
Maanantaina Viiankiaavalla vielä väitti, että on oleellista, että suo ei kuivu. Tätähän ei ole yhtiö pystynyt näyttämään toteen (ml. elyn päätelmä). Kuulostaa siis siltä, että asia on ministerille ja yhtiölle ihan sama. Edes päivitettyä Natura-arviointia ei ole. Faktoista viis

Äänestä
  • On maamme köyhä, siksi jää
    Jos kultaa kaivannet
    sen vieras täältä kärräjää
    mut meille kaikki haitat jää,
    sen salot, saaret, manteret
    ne meilt on louhineet

    Vai miten se vänrikki Stool sanaili Maamme -runossa?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    On maamme köyhä, siksi jää
    Jos kultaa kaivannet
    sen vieras täältä kärräjää
    mut meille kaikki haitat jää,
    sen salot, saaret, manteret
    ne meilt on louhineet

    Vai miten se vänrikki Stool sanaili Maamme -runossa?

    "Ministeri Mykkäsen kannanotoista ilmenee myötämielisyys Sakatin kaivoshanketta kohtaan." - Luonnonsuojelulta putoaa kyllä pohja täydellisesti, jos ajatus menee näin, että suojelu on voimassa vain siihen asti, kun kohteet voidaan muuttaa rahaksi. @kokoomus
    https://pbs.twimg.com/card_img/1797718590109413376/SvsUITxB?format=jpg&name=900x900

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    "Ministeri Mykkäsen kannanotoista ilmenee myötämielisyys Sakatin kaivoshanketta kohtaan." - Luonnonsuojelulta putoaa kyllä pohja täydellisesti, jos ajatus menee näin, että suojelu on voimassa vain siihen asti, kun kohteet voidaan muuttaa rahaksi. @kokoomus
    https://pbs.twimg.com/card_img/1797718590109413376/SvsUITxB?format=jpg&name=900x900

    Meitä on siunattu kyllä kaikkien aikojen typerimmällä ministereillä. Mykkänen, Ranne, Purra, orpomeri mitänäitänyton.

    Äänestä


  • Olihan karppiselta vartijat kysyneet henkilötietoja ja kulkemisen tarkoitusta viiankiaavalla.jätti kertomatta että oli yksityisen poromiehen mailla joka oli vuokrannut maansa kaivosyhtiölle ja oli sattumoisin aidattu huolto ja tankkausalue.

    Äänestä

Eu:n kiinnostus Lapin malmirikkautta kohtaan on niin uusi asia että meikäläisen on vedettävä mietintämyssy päähän että osaisi jotakin mieltä olla tästä kiinnostuksesta .

Äänestä

Hyvä asiallinen kirjoitus!

"Älä ammu vies­tin­tuo­jaa – tut­ki­joi­den vaien­ta­mi­nen ei kuulu si­vis­ty­nee­seen yh­teis­kun­taan"
https://www.lapinkansa.fi/ala-ammu-viestintuojaa-tutkijoiden-vaientaminen-ei/9294478
...
" Yliopistomme rehtori on lausunut vaientamisesta: “Tutkijamme kestävät kyllä tutkimukseen pohjautuvalla tiedolla haastamisen, mutta kenenkään ei tule joutua kestämään törkykommentteja siitä hyvästä, että tekee työtään.“

Vaikka laskelmani ovatkin joitakin harmittaneet, tiedolla ei minua esimerkkitapauksen kohdalla vielä kukaan ole haastanut.

Asiantuntijoiden vaientaminen johtaa vaaralliseen kehityskulkuun, jossa tiedon tuottaminen jätetään taloudellisesti sitoutuneille yhtiöille. Ihmisillä on oikeus oikeaan tietoon mielikuvien sijaan. Tämän turvaamisessa medialla on merkittävä vastuu".

Äänestä

Alottajahan tuo vaikuttaa oikein järjen jättiläiseltä. Kyllähän tuo asia pitää tutkia ennen ku isketään käjet paskaan. Jos kallis louhiminen niin valtiolle ja Sodankylälle ei jää mithän käthen. Tuossa aikasemmin jo joku mainitsi että Sodankylä on pilattu, olen samaa mieltä ei Sodankylässä ole muuta nähtävää ku Torikioski, Reponen, soratiet ja hakkuuaukeat. Juttu Kauppalehdessä kannattee lukia on muittenki mielipiteitä.

Äänestä
  • Helsingissä ei tiedetäkkään sitä että Karppisen isoisä oli kunnan päättävissä elimissä silloin kun natura-alueita perustettiin.oli sanonut että minullakin on se rapajänkä joka joutaa naturaan kun siitä kerran maksetaan.myöhemmin tuli ilmi että siellä jängässä on miljardi omaisuus ja sitten alkoi itku että vääryydellä vietiin.karppinen on nostettu jalustalle jumalatarhahmona joka taistelee suuryhtiötä vastaan pyyteetömästi

    Äänestä

mikkopa se tutkii piliään ja mittaillee.
on se pieni...on se..
mutta kurkkasin yhteisaunassa homostelless muitakin pilejä..

no ei nollu kummosen isoja muillakaan.
varsinkin kun vertaa tumman miehen kalustoon.

Äänestä

No niin, joko on suomessakin huomattu tumman kaluston koko.

No ei se sitten kumma, kun suomestakin alkaa tulla tumma.

Väkeä on ilmeisesti grillannut helle.
Kun jokainen on kohta... lak-pelle.

Äänestä
  • Ainahan met olemma tienneet tumman miehen kalut täällä jiesiössä. Meitä on monta pientä tummaa pilimiestä. Ei oikein kehata mennä naishinkaan josko nauravat ,joo....

    Äänestä

Jos Sipilä ei haukkuisi sakattia niin punahuuli saattais laittaa polvet yhteen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Värriön tutkimusaseman, yläilmastoa hutkiva johtaja Mikko Sipilä on kirjoittanut varsinaisen aivopierun Hesariin. Herra Riikka Karppisen miespuoli on poskettomassa kirjoituksessaan siirtynyt maanalaisen tutkimuksen piiriin. Omaan ylivoimaiseen osaamiseensa (yläilmakehä) viitaten Sipilä on koivun varpulla mitannut ettei Sakatissa olekaan miljoonien tsiljoonien malmiaarre. Koivunvarpu osoittaa Riikan miehelän mukaan että siellä on minimaallinen malmipallo joka hädin tuskin riittää tuottamaan yhden teräspotkurin. Nyt Värriön tutkimuskeskus saa lisärahaa maapallon soidensuojelualueiden alapuolisten ilmakehien uudelleen tarkistamiseen. 30 vuotta tieteellisesti tehty tutkimus on Sipilän mukaan suuri huijaus. Tutkijatohtorit ovatkin häpäisseet koko tieteellisen tutkimuksen perusteet. Ryhtyneet vastustamaan Suomen Vihreitä. Koko Sodankylä on kokenut Sipilän ja Karppisen mukaan jättipetoksen. Hyraa hyrää Mikko Sipilä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu