Loviisan kaupunginhallitus salaisuuksien vartijana?

Onko kaupunginhallitus oikeudetta nostanut itsensä kaiken valvonnan ja jopa lain yläpuolelle? Alkaa pahasti vaikuttamaan siltä, että hallitus on varsinainen itse julistamiensa ja ilmeisesti nimenomaan johdon kannalta ikävien salaisuuksien vartija? Toki kaupunginhallituksen omakin virkapuku alkaa olemaan yltäpäältä tahriintunut, jos se ei ole lainkaan toimeenpannut kuntalain 39 §:ssä määrättyä laillisuuden valvontatehtävää.

Kuntalain 121 §:n mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten. Siten kaikki kaupungin hallintoon tai talouteen liittyvät asiat kuuluva tarkastuslautakunnalle. Jos kyseessä on vaikka ns. Raatihuonegateen tai vaikka hankintalain / kaupungin hankintaohjeiden (KKV:n päätös) noudattamiseen liittyvästä asiasta, niin tiedot on annettava tarkastuslautakunnalle. Vastattiinko edes tarkastuslautakunnan kysymykseen, että liittyykö salattu materiaali kaupungin hallintoon? Onko sekin tieto julistettu salaiseksi?

Loviisan Sanomat
21.5.2024

"Kaupunginhallitus ei anna salattua kokousaineistoa sitä pyytäneelle kaupungin tarkastuslautakunnalle

Tarkastuslautakunta halusi tietää, liittyykö salattu materiaali kaupungin hallintoon.

Loviisan kaupunginhallitus ei anna 27. maaliskuuta pitämänsä kokouksen materiaaleja niitä pyytäneelle kaupungin tarkastuslautakunnalle. Kokouksessa ainoa käsitelty asia oli merkitty kaupunginhallituksessa salassa pidettäväksi.

Tarkastuslautakunta päätti 29. huhtikuuta pyytää nähtäväkseen kaupunginhallituksen kokouksen 27. maaliskuuta salassa pidettävän materiaalin sekä muun mahdollisen asiaan liittyvän materiaalin ratkaistakseen, liittyykö asia kaupungin hallintoon, jonka tarkastaminen ja arvioiminen on yksi keskeisimmistä tarkastuslautakunnan tehtävistä.

Vastauksenaan tarkastuslautakunnalle kaupunginhallitus totesi maanantain kokouksessaan, että kaupunginhallituksessa 27. maaliskuuta käsitelty asia on salassa pidettävä. Perusteluissaan kaupunginhallitus toteaa, että kyseessä on työnantajan eli tässä tapauksessa ainoastaan kaupunginhallituksen toimivaltaan kuuluva asia. Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että huomioon ottaen tarkastuslautakunnan tehtävät ja tarkastuslautakunnan tiedonsaantioikeus ei pyydettyä tietoa ja asiaan liittyviä asiakirjoja voida luovuttaa tarkastuslautakunnalle."
581793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Seitsemän vuoden aikana kertynyt törky pyritään kaikin keinoin pitämään pois julkisuudesta.

Äänestä
  • Mistä syystä vain seitsemän vuoden vääryydet petokset ja valheet, kun samaa törkyä on ollut ainakin kaupungin hallituksen puheenjohtajan iän verran.

    Äänestä

Kuntalain perusteella kaupunginhallitus ei voi estää tarkastuslautakuntaa saamasta nähtäväkseen asiakirjoja, joita se pitää tarpeellisina arviointitehtävän hoitamiseksi.

Kuntalaki

124 §
Tarkastuslautakunnan ja tilintarkastajan tietojensaantioikeus

Tarkastuslautakunnalla on salassapitoa koskevien säännösten estämättä oikeus saada kunnan viranomaisilta tiedot ja nähtävikseen asiakirjat, joita se pitää tarpeellisina arviointitehtävän hoitamiseksi.

Äänestä
  • Kaikki vaikuttaa jo siltä että poliisille pitäisi tehdä tutkintapyyntö.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kaikki vaikuttaa jo siltä että poliisille pitäisi tehdä tutkintapyyntö.

    Täysin turhaa poliisi on myöskin viranomainen ja ei tutki toisten viranomaisten toimia. Ainoa keino on olla äänestämättä ketään nykyisen hallinnon edustajaa seuraavissa vaaleissa, mutta eihän sekään onnistu on ne äänestäjät niin perusteellisen onnellisia, että vaikka alasin varpaille putoaisi niin eiväthän he sitä tajuaisi. Aina kaikki mikä on salaista on epärehellistä suhmurointia.

    Äänestä

Lex loviisa

Äänestä
  • Kaupunkilaisillehan luvattiin puolueeton tutkimus tästä Paljakan tapauksesta, mutta teatteriahan siitä tuli. Ei tehty mitään tutkimusta. Loviisassahan nimitykset ovat mitä sattuu, teatteriesitystäkin kutsutaan tutkimukseksi. Ja mitä tulee siihen puolueettomuuteen niin sekin oli täysi vitsi. Hyvä että Lovarissa oli oikein iso kuva näistä pelleistä, Yksi oli oikein tutkijaksi nimetty joka ei ottanut kantaa koko asiaan, silitteli vain kavereidensa päitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kaupunkilaisillehan luvattiin puolueeton tutkimus tästä Paljakan tapauksesta, mutta teatteriahan siitä tuli. Ei tehty mitään tutkimusta. Loviisassahan nimitykset ovat mitä sattuu, teatteriesitystäkin kutsutaan tutkimukseksi. Ja mitä tulee siihen puolueettomuuteen niin sekin oli täysi vitsi. Hyvä että Lovarissa oli oikein iso kuva näistä pelleistä, Yksi oli oikein tutkijaksi nimetty joka ei ottanut kantaa koko asiaan, silitteli vain kavereidensa päitä.

    Kirjoitat miltä sinusta tuntuu, mutta kirjoituksestasi puuttuvat faktat.

    Äänestä

Kuka on toiminut asian esittelijänä? Todennäköisesti vt. kaupunginjohtajana hallintojohtajana ja lakimiehenä toimiva Amnell-Holzhäuser? Esittelijä vastaa omasta esittelystään ja sen lainmukaisuudesta, selvityksen riittävyydestä ja tietojen paikkansapitävyydestä.

Äänestä
  • Kaupunginhalltuksen pöytäkirja on julkaistu, ja asia on käsitely muissa asioissa:

    Muut asiat

    KH 20.05.2024 § 164

    Ehdotus Muut asiat merkitään tiedoksi.

    Käsittely ? Vt. kaupunginjohtaja kertoi ja kaupunginhallitus keskusteli ajankohtaisista hankinta-asioihin liittyvistä asioista.

    ? Tarkastuslautakunta päätti 29.4.2024, § 43 pyytää nähtäväkseen kaupunginhallituksen kokouksen 27.3.2024 salassa pidettävän materiaalin sekä muun mahdollisen asiaan liittyvän materiaalin ratkaistakseen, liittyykö asia kaupungin hallintoon, jonka tarkastaminen ja arvioiminen on yksi keskeisimmistä tarkastuslautakunnan tehtävistä.

    Vastauksenaan tarkastuslautakunnalle kaupunginhallitus totesi, että kaupunginhallituksessa 27.3.2024 käsitelty asia on salassa pidettävä (JulkL 24 §:n 15 kohta). Kyseessä on työnantajan eli tässä tapauksessa ainoastaan kaupunginhallituksen toimivaltaan kuuluva asia. Huomioon ottaen tarkastuslautakunnan tehtävät (KuntaL 121 §), tarkastuslautakunnan tiedonsaantioikeus (KuntaL 124 §) ei pyydettyä tietoa ja asiaan liittyviä asiakirjoja valitettavasti voida luovuttaa tarkastuslautakunnalle.

    Päätös Merkittiin tiedoksi.

    Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 21.08.

    Muutoksenhakuohjeen mukaan päätöksestä ei voi valittaa.

    Kuntalain 124 mukaan harkinnan siitä kuuluuko salassa pidettävä asia tarkastuslautakunnalle vai ei, tekee tarkastuslautakunta itse. Ei siis kaupunginhallitus.

    Miettikääpäs tätä.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kaupunginhalltuksen pöytäkirja on julkaistu, ja asia on käsitely muissa asioissa:

    Kaupunginhallituksen ilmeinen tarkoitus on estää kaikki entisen kaupunginjohtajan kannalta mahdollisesti epäedullisten tietojen saanti jopa tarkastuslautakunnalta? Hyvä kysymys on myös se, että kuka tai ketkä vuotavat kaupunginhallituksen "salaisia papereita" julkisuuteen. Tietovuodoissa on selvää suunnitelmallisuutta, koska niissä pyritään mustamaalaamaan niitä kaikkia jotka ovat ajautuneet kiistaan ex-kaupunginjohtajan kanssa. Lehtitietojen mukaan ns. Raatihuonegateen liittyvä selvitys on valmis. Siitä ei kuitenkaan ole tihkunut minkäänlaisia tietoja ja se on pysynyt visusti Raatihuoneen kassakaapissa. Lieneekö selvityksessä jotain sellaista joka on epäedullista ex-kaupunginjohtajan kannalta? Miettikääpäs sitä. Kaupunginhallitus ei ilmeisesti halua edes selvityttää sitä että kuka on tietovuotojen takana koska siinä erittäin todennäköisesti palaisivat jonkun hallituksen jäsenen tai sen kokouksiin läsnäoloon oikeutetun näpit. Ketkä näistä luottamushenkilöistä ovat julkisuudessa esiintyneet ex-kaupunginjohtajan melkeinpä faneina? Pitäneet ylistäviä puheita? Keistä on ollut yhteiskuvia somessa yhteisissä yksityistilaisuuksissa? Kenellä tai keillä olisi motiivi tietovuotoihin? Toki tämä on vain pelkkää arvausleikkiä ja skenaario jolla sinänsä ei ole mitään todistusarvoa, mutta miettikääpäs tätä.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Eipä tainnut tällä kertaa leppäkerttu nousta siivilleen vaan ruiskukka loisti kedolla kovasti kukkien....

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Eipä tainnut tällä kertaa leppäkerttu nousta siivilleen vaan ruiskukka loisti kedolla kovasti kukkien....

    Saarnaaja, syyttäjä ja tiedemies samassa paketissa. Kyl sun elämä on varmaan helppoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Saarnaaja, syyttäjä ja tiedemies samassa paketissa. Kyl sun elämä on varmaan helppoa.

    Katos nousit ruiskukkapellosta lehmänpaskakasasta heittämään surkeaa läppää.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kaupunginhallituksen ilmeinen tarkoitus on estää kaikki entisen kaupunginjohtajan kannalta mahdollisesti epäedullisten tietojen saanti jopa tarkastuslautakunnalta? Hyvä kysymys on myös se, että kuka tai ketkä vuotavat kaupunginhallituksen "salaisia papereita" julkisuuteen. Tietovuodoissa on selvää suunnitelmallisuutta, koska niissä pyritään mustamaalaamaan niitä kaikkia jotka ovat ajautuneet kiistaan ex-kaupunginjohtajan kanssa. Lehtitietojen mukaan ns. Raatihuonegateen liittyvä selvitys on valmis. Siitä ei kuitenkaan ole tihkunut minkäänlaisia tietoja ja se on pysynyt visusti Raatihuoneen kassakaapissa. Lieneekö selvityksessä jotain sellaista joka on epäedullista ex-kaupunginjohtajan kannalta? Miettikääpäs sitä. Kaupunginhallitus ei ilmeisesti halua edes selvityttää sitä että kuka on tietovuotojen takana koska siinä erittäin todennäköisesti palaisivat jonkun hallituksen jäsenen tai sen kokouksiin läsnäoloon oikeutetun näpit. Ketkä näistä luottamushenkilöistä ovat julkisuudessa esiintyneet ex-kaupunginjohtajan melkeinpä faneina? Pitäneet ylistäviä puheita? Keistä on ollut yhteiskuvia somessa yhteisissä yksityistilaisuuksissa? Kenellä tai keillä olisi motiivi tietovuotoihin? Toki tämä on vain pelkkää arvausleikkiä ja skenaario jolla sinänsä ei ole mitään todistusarvoa, mutta miettikääpäs tätä.

    Eikös kaikki yleensä mene niin että jos ei lakia noudateta niin aina löytyy joku joka "vuotaa" tiedot rikoksista.
    Vähän kuin assange.

    Kirjoitat tietämättömyytäsi asioita musta tuntuu -pohjalta. Yhdistät asioita, joilla ei ole mitään merkitystä kokonaisuudessa. Organisaation ylätasolla olevien henkilöstö ym. asioiden käsittelystä tietävät ne, joiden tulee tietää, eivät he jotka spekuloivat väärillä tiedoilla.

    Äänestä

Tämä on kyllä hauska kylä.
Pikkudiktaattorien valtakunta joka kuitenkin saa tuomionsa kuten kaikki pahuuden diktatuurit.

Äänestä

Loviisan Sanomissa julkaistiin 23.5.2024 lehden aukeaman kokoinen iso juttu ”Kaupunginhallituksella salainen kokous, jossa oli esillä vain yksi asia”. Jutussa esitetään faktana lähinnä "juoruämmän" tarinoiden tasoisia väittämiä ja annetaan tieto, että Loviisan Sanomien tietojen mukaan Raatihuonegaten selvitys on jo valmis. Lehden toimittaja kirjoitti 8.2.2024 mielipidekirjoituksen ”Pakka on sekaisin ja pahasti”. Kirjoituksessa todetaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arja Isotalon luvanneen, että kun asiassa tulee päätöksiä, niin saatte myös tietää. Onko lehti saanut tietää mitään? Kaupunkilaisille ja ei edes kaupungin ylimmälle päättävälle toimielimelle valtuustolle ole kerrottu yhtään mitään. Kaupunginhallituksen salaiseksi julistetuista kokouksista kuitenkin vuotaa tietoja, mutta vain sellaisia, joissa saatetaan epäedulliseen valoon kiistan kaikki muut osapuolet, mutta juurisyystä eli kaupunginjohtajan mahdollisesta epäasiallisesta toiminnasta ei ole kirjoitettu riviäkään. Miksi Raatihuonegaten selvitystä ei ole vuodettu julkisuuteen, kun muuten joku kaupunginhallituksen jäsenistä tai sen kokoukseen läsnäoloon oikeutetuista vuotaa kuin seula? Onko tehdyssä selvityksessä todettu kaupunginjohtajan käyttäytyneen jotenkin epäasiallisesti? Se kyllä selittäisi täydellisen vaikenemisen selvityksen sisällöstä.

Äänestä
  • Journalistin ohje

    11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.

    12. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus

    Loviisan Sanomien pitää julkistaa dokumentti johon lehdessä 23.5.2024 julkaisema juttu perustuu. Eikö päätoimittaja Holmströmillä tullut mieleen se, että lehdelle on syötetty tietoja sellaisen tietolähteen toimesta jolla on
    vahingoittamistarkoitus jutussa mainittuja henkilöitä kohtaan.

    Äänestä

  • Johtajan masinoimat messut meni kaiken muun edelle ja kaikki toimi ehkä vastoin kuntalakia.

    Äänestä

  • Onhan aivan selvää, että kun kaikki ovat rötöstelijöitä niin sitten kun joku rötös paljastuu niin kaikki ovat aivan hiljaa ettei vaan omat rötökset paljastuisi. Minua on aina ihmetyttänyt se kuka tänne kaupunkiin oikein viranhaltijat palkkaa, kun kyvyt rekrytointiin ovat olemattomat.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Journalistin ohje

    11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.

    12. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus

    Loviisan Sanomien pitää julkistaa dokumentti johon lehdessä 23.5.2024 julkaisema juttu perustuu. Eikö päätoimittaja Holmströmillä tullut mieleen se, että lehdelle on syötetty tietoja sellaisen tietolähteen toimesta jolla on
    vahingoittamistarkoitus jutussa mainittuja henkilöitä kohtaan.

    En tunne nykyisen Lovarin päätoimittajan taustoja, mutta onhan hän edeltäjäänsä huomattavasti parempi toimittaja.

    Hauska tuo kohta 11.
    YLEn vakio toimintaan kuuluu käyttää kuvaa ja ääntä harhaanjohtavasti.
    Miksi joku pikkukylä kuten Loviisa ei toimisi samoin? Suuristahan se malli otetaan. Jos valheet onnistuu valtion hallinnolta ja valtion propagandakoneistolta niin toki pikkukylä ottaa mallia heidän menestyksensä tiestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Onhan aivan selvää, että kun kaikki ovat rötöstelijöitä niin sitten kun joku rötös paljastuu niin kaikki ovat aivan hiljaa ettei vaan omat rötökset paljastuisi. Minua on aina ihmetyttänyt se kuka tänne kaupunkiin oikein viranhaltijat palkkaa, kun kyvyt rekrytointiin ovat olemattomat.

    Tämän kylän viranhaltijoilla näyttää aina olevan "vuoden määräaikainen" virka. Niin usein ne vaihtuu ettei jaksa painaa mieleen edes niiden nimiä.
    Kun uusi virkamies huomaa keinottelun niin on täysin ymmärrettävää että hän yrittää vain pärjätä ja luovia sen armon vuoden, jonka ajaksi tässä tuppukylässä on vihdoin saanut työtä.

    Kun viranhaltijat eivät saa ympäristössä mitään näkyvää aikaan asukkaiden elämään niin voi vain arvailla että työ on pelkkää luovimista.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    En tunne nykyisen Lovarin päätoimittajan taustoja, mutta onhan hän edeltäjäänsä huomattavasti parempi toimittaja.

    Lovari on siirtynyt estämään kommentoinnit lehtijuttuihinsa, joten eipä ole enää mitään syytä tilata eliitin harrastustiedotuslehdykkää.

    Äänestä

Loviisan koko hallinto on täyttä teatteria kaikki siellä olevat ovat käyttäneet veronmaksajien rahoja omiin tarkoituksiin. Vai onko joku poikkeus?

Äänestä
  • Nyt kun katsoin lehdestä vastuunkantajien kuvan niin ymmärrän täysin ettei niillä ole aikaa johtaa vastuualuettaan. Kaikki aika menee omien korruptiomafiasuhteiden hoitamiseen ja kuvaposeerauksiin.
    Tuon ikäiset lienee jo pahuudessaan niin paatuneita, että nytkin siirtyvät vain uuteen kuntaan harrastamaan keinotteluaan. Kukaan rikoksesta tietävä ei tee rikosilmoitusta koska pelkää mafiaa.

    Kaupungin asukkaat eivät saa apua edes katujen hengenvaarallisten paikkojen kunnostamiseen vaikka lähettää pyyntöä viranhaltijalle. Kun näkee naamat lehdessä niin ymmärtää, että omalla autolla ajelu kun onnistuu ovelta ovelle niin ei jaksa välittää rahvaan kurjuudesta julkisen liikenteen käyttäjinä.

    Kiitos Jumalalle kun kosto tulee taivaasta kaikille pahuuden rakastajille!

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Nyt kun katsoin lehdestä vastuunkantajien kuvan niin ymmärrän täysin ettei niillä ole aikaa johtaa vastuualuettaan. Kaikki aika menee omien korruptiomafiasuhteiden hoitamiseen ja kuvaposeerauksiin.
    Tuon ikäiset lienee jo pahuudessaan niin paatuneita, että nytkin siirtyvät vain uuteen kuntaan harrastamaan keinotteluaan. Kukaan rikoksesta tietävä ei tee rikosilmoitusta koska pelkää mafiaa.

    Kaupungin asukkaat eivät saa apua edes katujen hengenvaarallisten paikkojen kunnostamiseen vaikka lähettää pyyntöä viranhaltijalle. Kun näkee naamat lehdessä niin ymmärtää, että omalla autolla ajelu kun onnistuu ovelta ovelle niin ei jaksa välittää rahvaan kurjuudesta julkisen liikenteen käyttäjinä.

    Kiitos Jumalalle kun kosto tulee taivaasta kaikille pahuuden rakastajille!

    Hmmm, missä uskonossa näin opetetaan?

    Äänestä

"Henkilöstö- ja työnantajapolitiikka. Kunnanhallitus edustaa toimielimenä kuntaa työnantajana ja vastaa kunnan työnantaja- ja henkilöstöpolitiikasta. Yksittäisellä luottamushenkilöllä ei ole omaa roolia kunnan henkilöstöhallinnossa." Kuntaliitto

"Vastauksenaan tarkastuslautakunnalle kaupunginhallitus totesi, että kaupunginhallituksessa 27.3.2024 käsitelty asia on salassa pidettävä (JulkL 24 §:n 15 kohta). Kyseessä on työnantajan eli tässä tapauksessa ainoastaan kaupunginhallituksen toimivaltaan kuuluva asia. Huomioon ottaen tarkastuslautakunnan tehtävät (KuntaL 121 §), tarkastuslautakunnan tiedonsaantioikeus (KuntaL 124 §) ei pyydettyä tietoa ja asiaan liittyviä asiakirjoja valitettavasti voida luovuttaa tarkastuslautakunnalle." Kaupunginhallitus 20.5.2024

Äänestä
  • Erityistilintarkastus elinkeino- ja infrastruktuuri keskuksen hankintoihin tulossa? Maa-aineksia hankittu noudattamatta hankintalakia. Paljon tuntuu olevan epäselvyyksiä tuossa keskuksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Erityistilintarkastus elinkeino- ja infrastruktuuri keskuksen hankintoihin tulossa? Maa-aineksia hankittu noudattamatta hankintalakia. Paljon tuntuu olevan epäselvyyksiä tuossa keskuksessa.

    Pena siinä lopussa sen keksi, saadaan silleen sit itselle vähän isompi siivu... (Kummeli, Pääministeri Jermu)

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Erityistilintarkastus elinkeino- ja infrastruktuuri keskuksen hankintoihin tulossa? Maa-aineksia hankittu noudattamatta hankintalakia. Paljon tuntuu olevan epäselvyyksiä tuossa keskuksessa.

    Myös valvonta on pettänyt. Asiasta on viime kädessä vastuussa kaupunginjohtaja.

    Loviisan kaupungin hallintosääntö

    34 §
    Kaupunginjohtajan tehtävät ja toimivalta

    Kaupunginjohtaja

    3. valvoo kaupungin viranhaltijoiden, työntekijöiden ja luottamuselinten toimintaa sekä ryhtyy toimenpiteisiin epäkohtien poistamiseksi
    4. seuraa kaupunginhallituksen ja jaostojen, lautakuntien ja toimikuntien sekä luottamushenkilöiden, viranhaltijoiden ja työntekijöiden päätösten laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta, ja ryhtyy tarvittaessa laissa tarkoitettuihin toimenpiteisiin asian ottamiseksi kaupunginhallituksen käsiteltäväksi

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Erinomainen näkökulma kirjoitus tämän päivän Lovarissa. Varsinkin tämä kohta summaa kaiken : On syytä vahvasti epäillä, että kaupunginjohtajan siirtyminen uuteen työpaikkaan olisi ratkaisu kaikkiin ongelmiin.

    Näin juuri, samat "ongelma tapaukset" jatkavat uuden kaupunginjohtajan kanssa. Jos tämä sitten yrittää puuttua asioihin niin ei muuta kuin kiusaamisväitteet ilmoille, tämähän toimi jo kerran.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Myös valvonta on pettänyt. Asiasta on viime kädessä vastuussa kaupunginjohtaja.

    Loviisan kaupungin hallintosääntö

    34 §
    Kaupunginjohtajan tehtävät ja toimivalta

    Kaupunginjohtaja

    3. valvoo kaupungin viranhaltijoiden, työntekijöiden ja luottamuselinten toimintaa sekä ryhtyy toimenpiteisiin epäkohtien poistamiseksi
    4. seuraa kaupunginhallituksen ja jaostojen, lautakuntien ja toimikuntien sekä luottamushenkilöiden, viranhaltijoiden ja työntekijöiden päätösten laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta, ja ryhtyy tarvittaessa laissa tarkoitettuihin toimenpiteisiin asian ottamiseksi kaupunginhallituksen käsiteltäväksi

    Kulisseissa on epäilemättä meneillään raivoisa yritys painaa kaikki villaisella. Asiassa alkaa olemaan ainekset iltapäivälehtien etusivun jutuksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Myös valvonta on pettänyt. Asiasta on viime kädessä vastuussa kaupunginjohtaja.

    Loviisan kaupungin hallintosääntö

    34 §
    Kaupunginjohtajan tehtävät ja toimivalta

    Kaupunginjohtaja

    3. valvoo kaupungin viranhaltijoiden, työntekijöiden ja luottamuselinten toimintaa sekä ryhtyy toimenpiteisiin epäkohtien poistamiseksi
    4. seuraa kaupunginhallituksen ja jaostojen, lautakuntien ja toimikuntien sekä luottamushenkilöiden, viranhaltijoiden ja työntekijöiden päätösten laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta, ja ryhtyy tarvittaessa laissa tarkoitettuihin toimenpiteisiin asian ottamiseksi kaupunginhallituksen käsiteltäväksi

    Ex-kaupunginjohtaja jatkaa vuodatuksiaan naamakirjassa. Pitää itseään nyt ulkopuolisena ja ei ole vastuussa mistään hänen kaudellaan tapahtuneesta. Ilmeisesti hän ei ole tutustunut tai unohtaa tarkoituksella kaupungin hallintosäännön 34 §:n määräykset.

    Äänestä

Tämä vähemmistö enemmistönä valtuustossa ja hallituksessa on kaiken paskan alku ja juuri.

Äänestä

Salailu sen kun jatkuu. Kaupunginhallituksen esityslistassa 17.06.2024 on taas salainen pykälä.

Äänestä
  • En ota muuten kantaa, mutta ei voi suoraan vetää johtopäätöstä salailusta, jos listalta löytyy salassa pidettävä asia.
    Kyllä sen kaltaisia asioita tulee aina silloin tällöin jokaisen k.hallituksen eteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    En ota muuten kantaa, mutta ei voi suoraan vetää johtopäätöstä salailusta, jos listalta löytyy salassa pidettävä asia.
    Kyllä sen kaltaisia asioita tulee aina silloin tällöin jokaisen k.hallituksen eteen.

    Tää oli hauska tää "silloin tällöin".
    Asuntomessujen rakentamisvuonna lienee ollut kymmenen "silloin tällöin" salaista asiaa.

    Kaikesta MAAILMAN politiikasta ymmärtää että "salaisuus" liittyy aina pahuuteen ja rikoksiin.

    Ilmestyskirjassakin suuren porton nimi oli Salaisuus.
    Eli kuvaa nykyaikakauden pahuuden LUONNETTA.

    Äänestä

Vituiksihan se menee kun valtuustossa on jotain hämäläisiä

Äänestä

Ei siellä ole kun yksi Hämäläinen!

Äänestä

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 30.05.2024/Pykälä 75

Tarkastuslautakunta päättää valittaa hallinto-oikeuteen saadakseen kaupunginhallituksen kokouksen 27.3.2024 salassa pidettävän materiaalin nähtäväksi kyetäkseen arvioimaan kuuluuko asia tarkastuslautakunnan toimivallan alle.

Tarkastuslautakunta päättää pyytää kaupunginhallitukselta nähtäväksi seuraavan salassa pidettävän materiaalin kaupunginhallituksen kokouksista:

8.1.2024 § 17
22.1.2024 § 36
4.3.2024 § 79
22.4.2024 § 130
6.5.2024 § 148

Äänestä

Suomen parhaassa pikkukaupungissa on jo vuosia leikitelty veronmaksajien varoilla. Hankintalaille, hankintaohjeille ja kaupungin hallintosäännön määräyksille on haistatettu pitkät. Paskat niistä kun järjestettiin superkesää! Veronmaksajien piikkiin on maiskuteltu tavernassa niin että ihra on valunut suupielistä ja skumppa on virrannut. Piti tilata pieni golffi mutta hommattiin iso bemu kun se sopi paremmin imagoon. Gaaloissa on pyöritty ja laskuja kuitattu. Kalliita juristeja tilattu. Veronmaksajien piikkiin tietty. Asioita on hoidettu ja hoidetaan vieläkin pienessä sisäpiirissä. Skål! ja sitten yhteiskuvaan illallispöydässä tai vaakunan alle! Köyhät kyykkyyn me juhlitaan! Hommat eivät kestä päivänvaloa. Siispä julistetaan kaikki salaiseksi.

Äänestä

Hämärää on puuhat ja kkv,n huomautuksen jälkeen tilintarkastus on pakko tehdä. Siitä saattaa selvitä yllättäviäkin remonttilaskuja mitkä on piilotettu milloin mitenkäkin.

Äänestä

Tiedotteessa ei ole annettu lainkaan oleellista tietoa. Tiedotteen mukaan Loviisan kaupungin viranhaltija- ja luottamushenkilöjohto on selvittänyt syystalvesta 2023 alkaen organisaatiossa vallinutta haastavaa tilannetta. Mikä on ollut varsinainen ongelma, jota kutsutaan peitellysti "haastavaksi tilanteeksi"? Työnantajan edustaja on lain mukaan Loviisan kaupunginhallitus eikä mikään asiassa toimivallaton luottamushenkilöjohto kuten kaupunginhallituksen tai valtuuston puheenjohtajisto.

Loviisan kaupunkiorganisaation selvitys on valmistunut – työ työyhteisön hyvinvoinnin vahvistamiseksi jatkuu

https://www.loviisa.fi/ajankohtaista/loviisan-kaupunkiorganisaation-selvitys-on-valmistunut-tyo-tyoyhteison-hyvinvoinnin-vahvistamiseksi-jatkuu/

Äänestä
  • Kun ei viitsitä tehdä työtä kuntalaisten elämän hoitamisessa eli varsinaisessa vastuutehtävissä niin sitten ryhdytäänkin ahkeroimaan toistensa "hyvinvoinnin" edistämisessä?
    Mikä ihmeen kuppikunta tätä kylää johtaa?

    "Voivoi me johtajat voidaan huonosti kun me niin riidellään keskenämme vallankäytöstä vallanhimossamme".
    Joo me koetaan syvää myötätuntoa teidän elitistien "vaikeuksien" johdosta. 🙄

    Äänestä

Homman piti olla paketissa, mutta kaupunginhallituksen esityslistalla 01.07.2024 / Asianro 8 on taas salassapidettävä asia. Raatihuoneella kokoontuva ns. yhtä pajunköyttä vetävä ja kaupunkilaisille sitä syöttävä sisäpiiri on todella keksinyt kammen, jolla kaikki ikävät asiat väännetään salaiseksi. Se on helppoa kuin heinänteko, koska julkisuuslain säädösten noudattamista ei kukaan voi väittää rikotun kun asiasisällöstä ei julkisesti esillä olevassa pöytäkirjassa anneta mitään tietoa. Paikkakunnan lehdistökin nukkuu Ruususen unta ja sitä ei kiinnosta mikään vähääkään kaupungin johdon kannalta negatiivinen asia. Vaikea ymmärtää mitä lehdistö tästä hyötyy ellei levikin laskua sitten lasketa hyödyksi.
Esityslistassa salaamisen perusteeksi ilmoitetaan JulkL 24 §:n 3 kohta.

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta

24 §
Salassa pidettävät
viranomaisen asiakirjat

Salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä:

3) poliisille ja muille esitutkintaviranomaisille ja syyttäjälle sekä tarkastus- ja valvontaviranomaisille tehdyt ilmoitukset rikoksesta, esitutkintaa ja syyteharkintaa varten saadut ja laaditut asiakirjat sekä haastehakemus, haaste ja siihen annettu vastaus rikosasiassa, kunnes asia on ollut esillä tuomioistuimen istunnossa taikka kun syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai kun asia on jätetty sikseen, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vaaranna rikoksen selvittämistä tai tutkinnan tarkoituksen toteutumista tai ilman painavaa syytä aiheuta asiaan osalliselle vahinkoa tai kärsimystä tai estä tuomioistuinta käyttämästä oikeuttaan määrätä asiakirjojen salassapidosta oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain (370/2007) mukaan; (13.5.2011/458)

Äänestä
  • Taitaa olla ensimmäinen kerta kun olen kanssasi samaa mieltä vanha ystävä. T:PH

    Äänestä

  • Onhan uutisissa ennenkin ollut suuresti ryvettyneitä rikollisten johtamia kuntia suomessa.
    Loviisa halusi nyt olla yksi heistä.

    Äänestä

Onko kronanin piikki vielä auki

Äänestä
  • Dess räkningar har mycket att reda ut. Stadsorder är för tusentals euro. Vem har beställt och varför?

    Äänestä

Lain 3 §:ssa määritelty tarkoitus tuo esille sen, että miksi asiakirjapyyntöihin suhtaudutaan johtavien viranhaltijoiden toimesta niin penseästi. Viime vuoden lopulla paikallisessa lehdessä oli juttu, että kaupunki oli saanut vuoden aikana 16 asiakirjapyyntöä. Määrää voidaan pitää todella vähäisenä. Kaupungissa on noin 14500 asukasta ja siten pyyntöjä voisi olla jopa tuhansia. Siitä huolimatta jutussa viranhaltija kitisi pyynnöistä aiheutuvasta työmäärästä. Asiakirjapyyntöihin vastaaminen on virkavelvollisuus kuten mikä muu lakisääteinen tehtävä tahansa. Jos virkavelvollisuudet närästävät niin silloin viranhaltija on väärässä ammatissa ja pitää ottaa loparit. Nykyään arkisto on sähköisessä muodossa ja pyydetty asiakirja tai tieto voidaan toimittaa sähköpostilla muutamalla klikkauksella. Todellinen ongelma on se, että asiakirjapyyntö on kohdistunut asiaan joka ei ole kunnossa ja kestä päivänvaloa. Tästä aiheutuu virkavastuussa olevien esittämä kitinä ja huhujen levittely asiakirjapyyntöjen muka aiheuttamista suurista kustannuksista ja työmäärästä.

Nyt on otettu käyttöön uusi konsti ja julistetaan kaupunginhallituksen päätöksiä salaiseksi. Näin toimien voidaan estää kansalaisten tiedon saanti viranhaltijoiden ja kaupunginhallituksen toiminnasta asiakirjapyynnöllä ja sitä kautta mahdollisuus valvoa esim. julkisen vallan toimintaa ja myös varojen käyttöä.

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta

3 §
Lain tarkoitus

Tässä laissa säädettyjen tiedonsaantioikeuksien ja viranomaisten velvollisuuksien tarkoituksena on toteuttaa avoimuutta ja hyvää tiedonhallintatapaa viranomaisten toiminnassa sekä antaa yksilöille ja yhteisöille mahdollisuus valvoa julkisen vallan ja julkisten varojen käyttöä, muodostaa vapaasti mielipiteensä sekä vaikuttaa julkisen vallan käyttöön ja valvoa oikeuksiaan ja etujaan

Äänestä
  • Kyllä Lovisalaisilla veronmaksajilla on lakien säädösten mukaan oikeus tietää onko J. D. Oker-Blom syyllistynyt viranhoidossa törkeään työpaikkakiusaukseen ja henkiseen väkivaltaan alaistensa kohtelussa?!
    Ainakin Fiskarssin osakkeiden omistajana haluan varmistua siitä, että yhtiön yhteiskuntasuhteiden hoitaja ole mikään sirkuspelle.
    Jos julkisuudessa oleva huhut ovat perusteettomia ja vääriä niin hallituksen tulee käsitellä ongelma-asiat avoimesti ja läpinäkyvästi siten kuin julkisuuslain ja kuntalain säännökset edellyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Kyllä Lovisalaisilla veronmaksajilla on lakien säädösten mukaan oikeus tietää onko J. D. Oker-Blom syyllistynyt viranhoidossa törkeään työpaikkakiusaukseen ja henkiseen väkivaltaan alaistensa kohtelussa?!
    Ainakin Fiskarssin osakkeiden omistajana haluan varmistua siitä, että yhtiön yhteiskuntasuhteiden hoitaja ole mikään sirkuspelle.
    Jos julkisuudessa oleva huhut ovat perusteettomia ja vääriä niin hallituksen tulee käsitellä ongelma-asiat avoimesti ja läpinäkyvästi siten kuin julkisuuslain ja kuntalain säännökset edellyttä.

    Niin ne väitteethän kiusaamisesta sun muusta alkoivat sen jälkeen kun Oker-Blom alkoi ihmettelemään miksi yritykset halusivat tulla Loviisaan mutta eivät päässeet. En usko hetkeäkään että joku työpaikka kiusaaminen olisi salausperuste. Kyllä siellä takana on vuosikymmeniä jatkunut korruptio ja hyvä veli järjestelmä josta ei haluta luopua. Ei kaupunginhallituksen eroaminen sitä poista. Rakenne toiminnalle jää, henkilöt vain (osittain) vaihtuvat.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    "Uskolliset" äänestäjät takaavat saman jatkuvan ja hyvävelikorruptio kummasti tykkää demokratiasta kuten EU-tason ja valtiotason diktaattoritkin.

    Opin äskettäin uuden tavan kieroilla :
    Maailmanvalloittajavaltion johto vaihtuu 4 vuoden välein joten vanhoja sopimuksia ei tarvitse huomioida kun uudet johtajat tulee valtaan.
    Ilmankos valtioita tuhotaan idässä ilman mitään omantunnon tuskia. "Eihän ne ole meidän sopimuksia vaan edellisten ihmisten".

    Mutta kukaan näistä rikollisista ei jää tuomiotta koska taivaassa on Tuomari.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Niin ne väitteethän kiusaamisesta sun muusta alkoivat sen jälkeen kun Oker-Blom alkoi ihmettelemään miksi yritykset halusivat tulla Loviisaan mutta eivät päässeet. En usko hetkeäkään että joku työpaikka kiusaaminen olisi salausperuste. Kyllä siellä takana on vuosikymmeniä jatkunut korruptio ja hyvä veli järjestelmä josta ei haluta luopua. Ei kaupunginhallituksen eroaminen sitä poista. Rakenne toiminnalle jää, henkilöt vain (osittain) vaihtuvat.

    On totta että vain tietynlaiset yritykset on tervetulleita Loviisaan ja että vain tietynlaisille yrityksille on ohituskaista lupaasioissa.

    Äänestä

Ei ole tietoja

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko kaupunginhallitus oikeudetta nostanut itsensä kaiken valvonnan ja jopa lain yläpuolelle? Alkaa pahasti vaikuttamaan siltä, että hallitus on varsinainen itse julistamiensa ja ilmeisesti nimenomaan johdon kannalta ikävien salaisuuksien vartija? Toki kaupunginhallituksen omakin virkapuku alkaa olemaan yltäpäältä tahriintunut, jos se ei ole lainkaan toimeenpannut kuntalain 39 §:ssä määrättyä laillisuuden valvontatehtävää.

Kuntalain 121 §:n mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten. Siten kaikki kaupungin hallintoon tai talouteen liittyvät asiat kuuluva tarkastuslautakunnalle. Jos kyseessä on vaikka ns. Raatihuonegateen tai vaikka hankintalain / kaupungin hankintaohjeiden (KKV:n päätös) noudattamiseen liittyvästä asiasta, niin tiedot on annettava tarkastuslautakunnalle. Vastattiinko edes tarkastuslautakunnan kysymykseen, että liittyykö salattu materiaali kaupungin hallintoon? Onko sekin tieto julistettu salaiseksi?

Loviisan Sanomat
21.5.2024

"Kaupunginhallitus ei anna salattua kokousaineistoa sitä pyytäneelle kaupungin tarkastuslautakunnalle

Tarkastuslautakunta halusi tietää, liittyykö salattu materiaali kaupungin hallintoon.

Loviisan kaupunginhallitus ei anna 27. maaliskuuta pitämänsä kokouksen materiaaleja niitä pyytäneelle kaupungin tarkastuslautakunnalle. Kokouksessa ainoa käsitelty asia oli merkitty kaupunginhallituksessa salassa pidettäväksi.

Tarkastuslautakunta päätti 29. huhtikuuta pyytää nähtäväkseen kaupunginhallituksen kokouksen 27. maaliskuuta salassa pidettävän materiaalin sekä muun mahdollisen asiaan liittyvän materiaalin ratkaistakseen, liittyykö asia kaupungin hallintoon, jonka tarkastaminen ja arvioiminen on yksi keskeisimmistä tarkastuslautakunnan tehtävistä.

Vastauksenaan tarkastuslautakunnalle kaupunginhallitus totesi maanantain kokouksessaan, että kaupunginhallituksessa 27. maaliskuuta käsitelty asia on salassa pidettävä. Perusteluissaan kaupunginhallitus toteaa, että kyseessä on työnantajan eli tässä tapauksessa ainoastaan kaupunginhallituksen toimivaltaan kuuluva asia. Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että huomioon ottaen tarkastuslautakunnan tehtävät ja tarkastuslautakunnan tiedonsaantioikeus ei pyydettyä tietoa ja asiaan liittyviä asiakirjoja voida luovuttaa tarkastuslautakunnalle."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu