Puhumattomuus

Puhumattomuus on varmasti yleistä eikä toki kaikkein pahin asia mitä voisi olla parisuhteessq.
MUTTA olen välillä niin ristiriitaisissa ajatuksissa kun puoliso ei juuri puhu. Ei juuri kerro suunnitelmistaan,ei ajatuksistaan,ei haaveistaan jne.
Olemme olleet yhdessä 10v. Rakensimme talonk7n niin että mies oli vain yhtenä päivänä myydyt kerrostalo-osakkeemme ja ilmoitti löytäneensä hyvän omakotitalon johon muuttaisimme. Kohta myimme senkin vaikka sanoin että siinä on ihan hyvä. Yhtäkkiä mies oli ostanut talopaketin sen kertoi ja edustaja kävikin meillä. Kun talon rakentaminen koitti, aloin miettimään seinien maalaamisia ja tapetteja ja kaakeleita mutta yhtäkkiä mies olikin jo käynyt ostamassa Alesta kaikkiin huoneisiin tapetit en saanut valita. Kaakelit kävi yksin hakemassa ilmoittamatta. Meillä oli tuolloin 3 pientä lasta.
Auton kun ostaa niin ei puhu mitään vaan auto ilmestyy yhtäkkiä pihaan.
Kaikki menee tuon kaavan mukaan. Miksei halua mistään puhua? Otti lainan ja osti kesämökinkin tuosta vain. Nyt elämme hyvin tiukilla lainojen kanssa ja mies on koko ajan hermona. Menee ja tulee. Ei kysy mielipiteitäni tekee asiat oman pään ja maun mukaan.
Ei puhu juuri lapsillekkaan.
Kauhean ulkopuolinen olo ja asiasta ei saa mainita miehelle tai räjähtää. Tämä asia on meillä tabu.
14402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ompa erikoista, että voi noin vain myydä yhteistä ? omaisuutta. Toki jos hän jatkuvasti voi tehdä mitä haluaan ilman että tulee seuraamuksia, niin miksipä hän ei tekisi. Itsehän sinä hyväksyt tämän.

Äänestä
  • Ei aivan noinkaan mene kuin kuvittelet. Tottakait aika ajoin sanon asioista ja yritän puhua mutta räjähtää jonka jälke3n alkaa vielä tiukempi mykkäkoulu. Noh,kait se ero on ainoa oikea ratkaisu. Ei tuollaisen ihmisen kanssa voi elää. Itsekkyys on rakkauden vastakohta. Itsekkyys rikkoo. Jos noin itsekkäästi toimii eikä halua keskustella aiheesta niin ei varmaan ole enää miuta vaihtoehtoa kuin ero. Aikuinen mies eikä ymmärrä mitä tarkoittaa kompromissiennteko tai vastaantuleminen. Itsekkyys se tappaa rakkauden pikku hiljaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei aivan noinkaan mene kuin kuvittelet. Tottakait aika ajoin sanon asioista ja yritän puhua mutta räjähtää jonka jälke3n alkaa vielä tiukempi mykkäkoulu. Noh,kait se ero on ainoa oikea ratkaisu. Ei tuollaisen ihmisen kanssa voi elää. Itsekkyys on rakkauden vastakohta. Itsekkyys rikkoo. Jos noin itsekkäästi toimii eikä halua keskustella aiheesta niin ei varmaan ole enää miuta vaihtoehtoa kuin ero. Aikuinen mies eikä ymmärrä mitä tarkoittaa kompromissiennteko tai vastaantuleminen. Itsekkyys se tappaa rakkauden pikku hiljaa.

    Totta, mutta miksi ihmeessä heräsit tilanteeseen vasta nyt? Ja yhä edelleen toteat "kait se ero on ainoa oikea ratkaisu" eli vain puhut ja pohdit...

    Äänestä

Silloin vaikeampi olla aloitteellinen, jos toinen ei ole helposti lähestyttävä ja arveluttaa enemmän kuin houkuttaa? Puhumattomuus on hyvä juttu, jollei juttu luista toisen kanssa.

Äänestä
  • Entä lapset?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Entä lapset?

    Lapset on ihan eri juttu, samoin nuoretkin. Vanhemmiten se on enempi tota mitä kommentoin aiemmin.

    Äänestä

Vähän nyt efforttia tuohon tarinointiin.

Äänestä

Mä menin kerran äitin kanssa lounas suomeen. Niin siinä mukana oli sellanen, joku mun ikäinen pariskunta, niin ei puhunu koko matkan aikana mitään. Jäpitti siinä vaan ja tuijotti eteen päin. Mä luulinkin että ne oli kuuromykkiä. Mutta kyllä mä sen miehen kanssa vessassa puhuin. Ja paluumatkalla sama juttu. Kuskikin oli vaikeeta, kun ei puhuneet.

Äänestä

no miksi olet tuollaisen kanssa ylipäätään, kyllä jotain vikaa on sinussain

1Äänestä

Hyvin vähän puhuttiin oli enemän toimintaa

Äänestä

Juttu skulasi hienosti

Äänestä

Hyvät tisit ja sopiva peffa

Äänestä

Ompas hankala tilanne.Yleensä hankinnoista keskustellaan yhdessä ja sovitaan mitä ostetaan.Toisaalta kun mies nyt ostellut kaiken moista niin vastatkoon itse veloista, vai oletko myös velallinen kaikkeen?Silloin tilanne hankalampi.Kyllä sulla täs on oikeus mykkäkouluun eikä miehellä vaikkei se nyt kannata mut keskustella pitää tai yhteiselo ei jatku ja myykää pois ettette joudu liian tiukoille

Äänestä
  • Onhan se mies joskus ostanut lentokoneenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Puhumattomuus on varmasti yleistä eikä toki kaikkein pahin asia mitä voisi olla parisuhteessq.
MUTTA olen välillä niin ristiriitaisissa ajatuksissa kun puoliso ei juuri puhu. Ei juuri kerro suunnitelmistaan,ei ajatuksistaan,ei haaveistaan jne.
Olemme olleet yhdessä 10v. Rakensimme talonk7n niin että mies oli vain yhtenä päivänä myydyt kerrostalo-osakkeemme ja ilmoitti löytäneensä hyvän omakotitalon johon muuttaisimme. Kohta myimme senkin vaikka sanoin että siinä on ihan hyvä. Yhtäkkiä mies oli ostanut talopaketin sen kertoi ja edustaja kävikin meillä. Kun talon rakentaminen koitti, aloin miettimään seinien maalaamisia ja tapetteja ja kaakeleita mutta yhtäkkiä mies olikin jo käynyt ostamassa Alesta kaikkiin huoneisiin tapetit en saanut valita. Kaakelit kävi yksin hakemassa ilmoittamatta. Meillä oli tuolloin 3 pientä lasta.
Auton kun ostaa niin ei puhu mitään vaan auto ilmestyy yhtäkkiä pihaan.
Kaikki menee tuon kaavan mukaan. Miksei halua mistään puhua? Otti lainan ja osti kesämökinkin tuosta vain. Nyt elämme hyvin tiukilla lainojen kanssa ja mies on koko ajan hermona. Menee ja tulee. Ei kysy mielipiteitäni tekee asiat oman pään ja maun mukaan.
Ei puhu juuri lapsillekkaan.
Kauhean ulkopuolinen olo ja asiasta ei saa mainita miehelle tai räjähtää. Tämä asia on meillä tabu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu