Sukuelinten silpominen kiellettävä myös pojilta

Vapaa-ajattelijain liitto jätti pyydetyn lausunnon työryhmälle, joka valmistelee luonnosta hallituksen esitykseksi silpomisen eli ns. ympärileikkauksen kieltämiseksi:

Vapaa-ajattelijat jättivät jo valmisteluvaiheessa työryhmälle kannanoton, jossa esitimme silpomiskiellon ulottamista myös poikiin. Kantamme ei ole muuttunut.

Korostamme edelleen, ettei Korkein oikeus vuonna 2008 sallinut poikien ns. ympärileikkausta uskonnonvapauden vuoksi. Perustelu oli sosiaaliseen yhteisöön kiinnittyminen, ja tämä perustelu poistuu, kun silpominen kielletään kokonaan.

Kun työryhmä nyt on laatinut vain tyttöjä koskevan esityksen, ei sitä kannattane viivästyttää yhdistämällä välittömästi samaan yhteyteen poikia. Sen sijaan hallituksen esitykseen tulee kirjata selkeästi, että tarkoitus on lähitulevaisuudessa valmistella toinen laki, jolla suojellaan poikien sukuelimiä uskonnollisin perustein tehdyiltä peruuttamattomilta toimenpiteiltä.
31801
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Miten tämä sopii vapaa-ajattelijoiden humanistiseen julistukseen uskonnonvapaudesta, että kaikki vakaumukset uskonnosta tms. riippumatta olisivat tasa-arvoisia yhteiskunnassa?

Äänestä
  • Aloittaja

    Hyvin. Kaikki saavat kasvaa aikuisiksi ilman silpomista, kun tämä ajatus lopulta hyväksytään.

    1Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Hyvin. Kaikki saavat kasvaa aikuisiksi ilman silpomista, kun tämä ajatus lopulta hyväksytään.

    Eli juutalaisilta kielletään poikalasten ympärileikkaus vaikkapa väkivallan uhalla. Kun jotakin kielletään, niin kiellon rikkominen vaatii jonkun rangaistuksen ja sitä toimeenpantaessa ollaan myös valmiita väkivallan käyttöön.

    Äänestä

Kiellettävä poikien slpomnen

Äänestä

Missä tämä lausunto on?

Äänestä

Hyvät teille. Kiitos.

Äänestä
Aloittaja

Äh, tästä oli uudempikin ketju. Eli toistona, 10.6. alkavalla viikolla arvioitu esittelyviikko.

Äänestä

Onneksi vapaa-ajattelijat eivät päätä tästäkään asiasta.

Äänestä

Tuon täytyy olla anti-semitismiä. Samoin kuin ihmeen nuiva suhtautuminen rasistisen apartheidin vuosikymmeniä suorittamaan kansanmurhaan, sieppauksiin, kidutukseen, panttivankien raiskauksien videointiin.

Äänestä
Aloittaja

Tästä oli perjantaina lakivaliokunnassa asiantuntijakuuleminen.

Äänestä

Ei pojat niitä silvo, vaan aikuiset aivopesty.

Äänestä

Laki on niin kuin se luetaan?

Äänestä

Miten kyseistä lakia käytännössä valvottaisiin?

Äänestä
  • Miten olis neuvolat ja kouluterveydenhuolto?

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Miten olis neuvolat ja kouluterveydenhuolto?

    Niissäkö alettaisiin kyttämään ympärileikkauksia?

    Äänestä

Mutta mielenvikaisen identiteettiongelmaisen sopii silpoa itsestään vastakkaisen sukupuolen kaltainen friikki?

Äänestä
  • Aloittaja

    Ihan en näe asioilla yhteyttä. Sitäpaitsi ei kai kukaan ole kieltämässä aidosti vapaaehtoista aikuista ympärileikkauttamasta itseään.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Ihan en näe asioilla yhteyttä. Sitäpaitsi ei kai kukaan ole kieltämässä aidosti vapaaehtoista aikuista ympärileikkauttamasta itseään.

    Et varmasti kun ympärileikkauksen tähän liitit.
    Entäpä mulkun tilalle vittu tai toisinpäin?
    Siinä vaiheessa pitäisi järjissään olevien aikuisten ihmisten estää sairasta toteuttamasta suunnitelmiaan.

    Äänestä

  • xxXX3XXxx kirjoitti:

    Et varmasti kun ympärileikkauksen tähän liitit.
    Entäpä mulkun tilalle vittu tai toisinpäin?
    Siinä vaiheessa pitäisi järjissään olevien aikuisten ihmisten estää sairasta toteuttamasta suunnitelmiaan.

    Chiasmus ei esiinny kommentissasi.

    On hyvä, että sukupuolenvaihdos on mahdollista.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Chiasmus ei esiinny kommentissasi.

    On hyvä, että sukupuolenvaihdos on mahdollista.

    Surullista se on.

    Äänestä

  • Aloittaja

    xxXX3XXxx kirjoitti:

    Et varmasti kun ympärileikkauksen tähän liitit.
    Entäpä mulkun tilalle vittu tai toisinpäin?
    Siinä vaiheessa pitäisi järjissään olevien aikuisten ihmisten estää sairasta toteuttamasta suunnitelmiaan.

    Sinä itse vaihdoit aihetta. Katso vaikka ketjun otsikko.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Sinä itse vaihdoit aihetta. Katso vaikka ketjun otsikko.

    Oliko muuta? 🤣😇

    Äänestä

Kummallista

Äänestä

Siis todellakin!

Äänestä

mutta kun pitäis kirkollisille ja muille pedofiileille nussioille suaha leipee.

Äänestä

islamin vastustus on oleellinen osaa raakalaisuuden ja silpomisen vastaisuutta

ja valiitto taas hoitaa vauvakasteita ja setaseksiä

Äänestä
Aloittaja
Aloittaja

Jehveteiltä lestoilta ja helkkareilta pitäs silvota vähän reilummin nuita vehkeitä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jori.mantysalo kirjoitti:

Vapaa-ajattelijain liitto jätti pyydetyn lausunnon työryhmälle, joka valmistelee luonnosta hallituksen esitykseksi silpomisen eli ns. ympärileikkauksen kieltämiseksi:

Vapaa-ajattelijat jättivät jo valmisteluvaiheessa työryhmälle kannanoton, jossa esitimme silpomiskiellon ulottamista myös poikiin. Kantamme ei ole muuttunut.

Korostamme edelleen, ettei Korkein oikeus vuonna 2008 sallinut poikien ns. ympärileikkausta uskonnonvapauden vuoksi. Perustelu oli sosiaaliseen yhteisöön kiinnittyminen, ja tämä perustelu poistuu, kun silpominen kielletään kokonaan.

Kun työryhmä nyt on laatinut vain tyttöjä koskevan esityksen, ei sitä kannattane viivästyttää yhdistämällä välittömästi samaan yhteyteen poikia. Sen sijaan hallituksen esitykseen tulee kirjata selkeästi, että tarkoitus on lähitulevaisuudessa valmistella toinen laki, jolla suojellaan poikien sukuelimiä uskonnollisin perustein tehdyiltä peruuttamattomilta toimenpiteiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu