Mikä on kaveri- ja parisuhteen ero?

Voiko ilman vahvaa paloa seurustella? Tai toki voi, mutta kannattaako?

Voiko se liekki syttyä vielä myöhemminkin? Tai tarvitseeko sen edes syttyä, jos muuten viihtyy toisen seurassa?
13417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tuo(kin) on täysin yksilöistä kiinni. Ihmiset ovat niin erilaisia, että on täysin turhaa edes yrittää pohtia jotain yleispätevää.

Itselleni ystävyys on parisuhteen kantava pilari, mutta se ei tarkoita sitä, että lähtisin parisuhteeseen kenen tahansa ystäväksi laskettavan kanssa. Kyse on oikeanlaisesta tasapainosta, sillä en lähtusi parisuhteeseen myöskään kenen tahansa sellaisen kanssa, jonka kanssa on seksuaalista vetovoimaa. Vahvinkaan seksuaalinen vetovoima ei minulla kanna parisuhteeseen saakka, jollei siinä ole mitään muuta. Tasapaino eri osa-alueiden välillä on minulle oleellisin juttu.

Äänestä
  • Ai niin ja vaikka olisi millainen tunteiden roihu, niin minulla se ei kanna parisuhteeseen saakka, jos mitään muuta ei ole kuin se roihu.

    Äänestä

Varmasti riippuu henkilöstä. Itse muistan alkuseurustelusta että se kiintymys oli niin voimakasta että sitä itki silmät päästään kun piti pari päivää olla erossa.

Äänestä

"Voiko ilman vahvaa paloa seurustella? Tai toki voi, "

Ei voi seurustella ("courtship", myöskin: kosiskella). Se on silloin jotain muuta kuin seurustelua, kun kummaltakin, tai toiselta, puuttuu vahva seksuaalinen vetovoimaa, eli himo, kumppania kohtaan.

Ennen kuin ryhdytään vakituisesti peuhaamaan, on tapana pitää seurusteluaika jonka aikana käydään hetekalla satunnaisesti testailemassa pitempiaikaisen suhteen onnsitumismahdollisuuksia.

Näillä palstoilla, usein tarkoitetaan tapailua, jossa miestä vedätetään mm. maksamaan kahvila- ja ravintolamärehtimiset.

Äänestä

Mulle on sinällään ihan normaalia se, että tunteeni syttyvät hitaasti. Se ei ole lainkaan ennenkuulumatonta, että alan pitää jostakusta sillai, vasta tunnettuani hänet jo pitkään. Tosin en mä lähtisi parisuhteeseen odottelemaan tunteiden syntymistä. Ei mulla ylipäänsä ole mitään pakkoa pyrkiä parisuhteeseen.

Äänestä
  • Avauksessa esitetty kysymys (joka ei ole minun) oli "Voiko ilman vahvaa paloa seurustella?" Tuo kysymys on lepsu.

    Se että seurusteleminen ("courtship") voi lainkaan alkaa, se että ryhdytään seurustelemaan, edellyttää kipinän joka sytyttää kuumana palavan roihun, eli edellyttää seksuaalista himoa. Eihän niin käy ikimaailmassa että mies ja tyttö jotka eivät tunne yhtään mitään toisiaan kohtaan, vaan satunnaisesti ryhtyvätkin seurustelemaan.

    Äänestä

Taitaisin mieluummin hypätä kalliolta alas kuin aloittaa parisuhdetta kenenkään ystäväni kanssa, vaikka heitä kovasti kaverimielessä rakastankin. Eiköhän noilla joku ero ole.

Äänestä

Kaverit eivät pane niinkuin nämä kaksi lajinsa poikkeavaa yksilöä tekevät salassa kumppaneilta

Äänestä

Usein tätä aihetta käsiteltäessä ilmenee metafyysisiä selityksiä sekä -väärinkäsityksiä. Esimerkiksi minun lähipiirissäni olevista kaunottarista saattaa moni ajatella, että kaunottaret olisivat pelkkiä kaverityttöjä. Mutta minä en ikimaailmassa ole ajatellut niin, että kukaan kaunotar olisi pelkkä kaverityttö, vaan hän on aina ensisijaisesti flirttikaveri ja mahdollinen seksuaalinen leikkikaveri, riippumatta siitä kuinka tai mitä kautta tuttavuutemme/"ystävyytemme" on alun alkaen muodostunut.

Äänestä
  • Jep ja siksi sinulla ei olekaan yhtään naispuolista kaveria ja kokemuksesi naisista ovat nollatasoa. Jos olist kehittynyt ikätasosi mukaisesti niin saatraisi ollakin. Nyt se lienee jo myöhäistä ja viet itsesi koskemattomana hautaan saakka.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Jep ja siksi sinulla ei olekaan yhtään naispuolista kaveria ja kokemuksesi naisista ovat nollatasoa. Jos olist kehittynyt ikätasosi mukaisesti niin saatraisi ollakin. Nyt se lienee jo myöhäistä ja viet itsesi koskemattomana hautaan saakka.

    Oletpa yksinkertainen, niinhän minä kirjoitin, he ovat ensisijaisesti flirttikavereita ja potentiaalisesti seksuaalisia leikkikavereita.

    Aina kun laitetaan miehiä ja tyttöjä yhdessä samaan tilaan tai saman tehtävän äärelle, niin pian alkaa kehittymään kemiaa ja syntymänä kipinöitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Oletpa yksinkertainen, niinhän minä kirjoitin, he ovat ensisijaisesti flirttikavereita ja potentiaalisesti seksuaalisia leikkikavereita.

    Aina kun laitetaan miehiä ja tyttöjä yhdessä samaan tilaan tai saman tehtävän äärelle, niin pian alkaa kehittymään kemiaa ja syntymänä kipinöitä.

    Se, että sinulle on täysin nollekokemus naisista, näkyy kaikesta kirjoittamastasi. Ainoa nainen, jonka tunnet (ja hänetkin selvästi huonosti) on äitisi.

    Äänestä

Kukin tyylillään. On pareja, jotka "rakastavat" niin, että esim. väkivalta hyväksytään, samoin toisen juoppous ym. Sitten on rakastavaisia, joille hyvä toimiva arki on tärkeintä jne. jne, ja kaikkea tältä väliltä.

Itsellä oli hyvä onni kun löysin miehen, joka vieläkin vie jalat alta, yli 40 yhteisen vuoden jälkeenkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Voiko ilman vahvaa paloa seurustella? Tai toki voi, mutta kannattaako?

Voiko se liekki syttyä vielä myöhemminkin? Tai tarvitseeko sen edes syttyä, jos muuten viihtyy toisen seurassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu