Nuorten työllistyminen ja eläkeläiset

Mielestäni on todella törkeää että eläkeläiset vievät työpaikkoja nuorilta joilla ei ole vielä työkokemusta. Suuret ikäluokat ovat ahneita ja itsekkäitä. He voisivat oppia tulemaan toimeen vähemmälläkin kuten useiden nuorten on pakko tyäpaikkojen vähyyden vuoksi. Edes kesätöitä on nuorten vaikea saada kun jo työuransa tehneet tunkevat niihinkin.
15519
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Työllisyysaste
20-64-vuotiaiden työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi
Työllisyysaste kesäkuu 2023 oli 79,8%

Työllisyysaste, 20–64-vuotiaat 76,9% Helmikuu 2024

Suunta on nyt väärä myös 20-60 vuotiaiden työllisyydessä.

Äänestä

Nuori aloittaja valittaa ettei löydy töitä, mutta pitäisi myös älytä se,
että pitää olla joku sopiva toisen asteen koulutus ja sitten töihin.
Pitäisikö heti päästä työpaikassa johtajalinjalle.
Kannattaa hankkia koulutus alalta, missä on tekijöistä puutetta kuten
putkimies ja sähkömies. Jonkun vuoden päästä voi perustaa oman firman.
Mutta muutamat tyhmät valitsevat sen KELA-tuen.

Äänestä
  • Esim. lukion jälkeisenä kesänä ei ole vielä koulutusta mihinkään ammattiin mutta työhaluja voisi olla kesätöitä ei vain löydy.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Esim. lukion jälkeisenä kesänä ei ole vielä koulutusta mihinkään ammattiin mutta työhaluja voisi olla kesätöitä ei vain löydy.

    Monet firmat suorastaan ilmoittelevat kesätyöpaikoista, mutta eihän niitä
    kuitenkaan kaikille riitä. Varsinkin jos työtä etsivän habitus on arveluttava.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Monet firmat suorastaan ilmoittelevat kesätyöpaikoista, mutta eihän niitä
    kuitenkaan kaikille riitä. Varsinkin jos työtä etsivän habitus on arveluttava.

    Omat tuttunsa niihin pääsee.

    Äänestä

Minä luovutin työpaikkani nuorille jo 14 vuotta sitten erityisen alhaisen
eläkeiän myötä vaikka vieläkin olisin kohtuu kykenevä työntekoon.
En kyllä ole saanut siitä kiitosta enkä mitään mitalia, mutta sain sentään
runsaasti vapaa-aikaa hyväkuntoisena, joten jaksaa harrastaa ja matkustella.

Äänestä

Työpaikkaa pitää nykyisin etsiä todella sinnikkäästi eikä ole järkevää
nirsoilla minkään tarjouksen edessä vaan pitää tarttua rivakasti myös
sellaiseen epämieluisaan vaihtoehtoon.

Äänestä

Monet etsivät sitä korkeapalkkaista työtä, missä voisi lorvailla ja
pitkin päivää vaan lörpötellä somessa kavereiden kanssa.
Tiedoksi vaan että sellaisia hengailupaikkoja ei ole , vaan
pitää keskittyä siihen työn tekoon.

Äänestä

mitä useampi eläkeläinen käy töissä sitä useampi nuori voi myös työllistyä.
Väite on erittäin tosi.

Äänestä
  • perustelut

    Äänestä


  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Yrittäjä on aivan oikeassa. työhaluttomuus leviää kuin kulovalkea.
    Meillä oli kaupungissa kaksi kuukausia kestävää kaukolämpötyömaata.
    Niiden suurin ongelma oli se, että hitsareita ja eristäjiä ei löytynyt työmaalle
    riittävästi, vaikka heitä etsittiin ympäri Suomea.
    Eikö ulkosalla oleva fyysinen työ enää kiinnosta ketään vai pitäisikö vaan
    päästä lorvailemaan jonnekin varastoon ja läpläämään sitä kapulaa.

    Äänestä

Päästäkää minut eläkkeelle heti, pian 60 v tulee mittariin.

Äänestä
  • Älä houraile. Sullahan on vielä useita vuosia työikää jäljellä ja varmaan tarmoakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Älä houraile. Sullahan on vielä useita vuosia työikää jäljellä ja varmaan tarmoakin.

    Tarmoa kyllä on , mutta onko enää hermoa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mielestäni on todella törkeää että eläkeläiset vievät työpaikkoja nuorilta joilla ei ole vielä työkokemusta. Suuret ikäluokat ovat ahneita ja itsekkäitä. He voisivat oppia tulemaan toimeen vähemmälläkin kuten useiden nuorten on pakko tyäpaikkojen vähyyden vuoksi. Edes kesätöitä on nuorten vaikea saada kun jo työuransa tehneet tunkevat niihinkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu