Kaksi vuotta peräkkäin prosenttimääräisesti kovia korotuksia, vaikkakin ihan aiheellisia, eikä vähiten taitetun indeksin johdosta. Arvasin että tehtyjä korotuksia ei tulla hyväksymään, vaan eläkkeitä tullaan leikkamaan tavalla tai toisella ja niin myös tapahtui.
Suomen parlamentarismissa on valuvika, kun hallituskausi kestää vain 4 vuotta. Ensimmäinen vuosi kuluu tilanteiden uudelleenkartoittamiseen, toisena tehdään päätöksiä, jotka toteutetaan kolmantena vuonna ja neljäs chillaillaan. Hallituskauden pituuden pitäisi olla 6 vuotta. Kuudessa vuodessa hallitus voisi saada tehdyksi jotakin ja äänestäjät pääsisivät näkemään olivatko ratkaisut oikeanlaisia. Nykyisellään uusi hallitus ensitöikseen purkaa edeltäjiensä tekemiä päätöksiä. Puhutaan arvoista ja kaikesta kauniista, mutta toimitaan kuitenkin päinvastoin.
Suomen parlamentarismissa on valuvika, kun hallituskausi kestää vain 4 vuotta. Ensimmäinen vuosi kuluu tilanteiden uudelleenkartoittamiseen, toisena tehdään päätöksiä, jotka toteutetaan kolmantena vuonna ja neljäs chillaillaan. Hallituskauden pituuden pitäisi olla 6 vuotta. Kuudessa vuodessa hallitus voisi saada tehdyksi jotakin ja äänestäjät pääsisivät näkemään olivatko ratkaisut oikeanlaisia. Nykyisellään uusi hallitus ensitöikseen purkaa edeltäjiensä tekemiä päätöksiä. Puhutaan arvoista ja kaikesta kauniista, mutta toimitaan kuitenkin päinvastoin.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Eihän eläkkeitä leikattu nytkään.
Verotusta kyllä lisättiin, mutta sehän verotusta, ei eläkkeen leikkausta.
Nuo kaksi viimeistä eläkkeiden suurta indeksikorotustahan on täysin taitetun indeksin ansiota ja on ihan normaalia ja pykälien mukaista työeläkejärjestelmän automaattista perustoimintaa.
Ei niihin ole tarvittu kenenkään hyväksyntää ja mitään päätöstä. Jos indeksikorotuksia ei olisi tehty tai pienennetty, niin siitä olisi pitänyt tehdä lakimuutos ja hyväksyä se eduskunnassa.
Itse eläkeläisenä köyhdyn noin 500€ vuodessa. Puolet veronkiristystä ja puolet alv:n noston vaikutusta.
Bruttoeläkkeesi ei muutu, joten sitä ei ole leikattu. Siis työeläkkeesi.
Verotus on oma juttunsa eikä sillä ole työeläkejärjestelmän kanssa mitään tekemistä.
Näin se menee.
Eläkejärjestelmään tullaan todennäköisesti tekeen joitain muutoksia, mutta sen aika näyttää ja olis historiallista, jos maksussa olevia eläkkeitä leikattaisiin. Minusta tuntuu, että ihmiset on vähän sekoittaneet asioita ja sitten tahallaan ilmaistaan hiukan väärin.
Itsellä ei eläke leikkaudu, vain kaipa se hitusen nousee. Alvin nosto tietysti vaikuttaa, mutta äkkiseltään arvioiden ehkä 20-30€ vuodessa. Kovin paljon ei voi ollakaan, kun suora hintavaikutus on reilun prosentin ja kun mä mietin mun tuloja ja menoja.
On se hallituksen esitys aika tasapainoinen, paitsi miten mahtaa lopulta mennä esim. yksinhuoltajjilla. Kai se tt sitten viimesijassa aina tulee hätiin, mutta onhan se tyhmää jos jotain leikataan niin sama maksetaan tasasin tt:n muodossa. Opiskelijoiltakin on leikattu, mut heillä on kai lainaosaa lisätty eli käyttövarat pysyy aika ennallaan. Ehkä olis voinut ottaa listaamattomien osingot tiukemapaan verotukseen. Menopuolesta tunnin junasta olis pitänyt ehdottomasti luopua, täysin turha hanke!
lajijasuris
Itselläni eläke myös pienenee n 500€. Kuitenkin omaa kulutusta on helppo säädellä. Esim keskittämällä ruokaostokset Lidliin, säästää helposti sen 500€.
Olen matkustellut paljon kotimaassa. Nyt voi vaihteeksi viettää kuukauden ulkomailla, jolloin säästää paljon 500€ enemmin, sillä matkustelu kotimaassa on todella kallista. Lisäksi ostosmatkat Ruotsiin ovat ainakin tänä vuonna edullisia, johtuen kruunun kurssista. Myös lääkkeet saa Ruotsista tai Virosta halvemmalla ja monet lääkärissä käynnit voi esim Virossa toteuttaa halvemmalla.
Käyn myös usein syömässä ravintolassa. Vähennän niitä käyntejä puolella, jolloin säästän helposti sen 500€.
Jokainen eläkeläinen voi säädellä omaa kulutustaan. Päivittäisillä valinnoilla voi vaikuttaa hyvin monen eläkeläisen osalta omaan kulutukseen.
"Itsellä ei eläke leikkaudu, vain kaipa se hitusen nousee. Alvin nosto tietysti vaikuttaa, mutta äkkiseltään arvioiden ehkä 20-30€ vuodessa."
Kenenkään eläkettä ei leikata eikä alvin määrä vaikuta eläkkeen määrään.
Niin, mutta jos jokainen toimii näin niin valtion kassaan ei tule yhtään lisää verotuloja mikä oli kiristysten tarkoitus.
Kun puhutaan leikkauksesta, niin sitä on päätös lopettaa kansaneläkkeen maksu ulkomaille ja tää on aika kova päätös.
lajijasuris
Kansaneläkettä maksetaan ulkomaille suomalaiselle, joka käy ja asuu välillä Suomessa , esim Espanjassa noin puoli vuotta ja sitten kesäksi tänne ja syksyllä takas Espanjaan.
Suomi olikin poikkeus tuo osalta. Ruotsi lopetti vastaavan jo muutamia vuosia sitten.
Ihan varma en ole, mutta luulen niin,,ettei taida olla valtioita, jotka maksavat asuinpaikkasidonnaisia ja veroilla kustannettuja eläkkeitä omien maittensa ulkopuolella vakituisesti asuville.
Sellaista tietoa myös liikkuu,että eläkeläisten asumistukia tullaan leikkaamaan.Onko enempää tietoa tästä kellään?
Käsittääkseni varakkaammilta omistusasujilta. Tarkemmin en tiedä ja voihan ehdot muuttuakin lain valmistelun aikana. Indeksijäädytys on merkitykseltään häviävän pieni. Tosin tällä on vaikutus koko eläkkeen maksun ajan mutta silti.
lajijasuris
Omaan omistusasuntoon eläkkeensaajien asumistuki loppuu jo ensi vuoden alusta.
Kiitos vastauksesta,helpotti.
Eroamalla kirkosta voi kompensoida veronkorotuksia yms.Näin minä ain tehdä.
Kirkollisverojen on vapaaehtoinen vero ja se on yleisesti jotain 1% tai vähän yli tuloista.
Lopettamalla sen, voi helposti nostaa eläke- tai palkkatuloa tuon prosentin verran.
EI A-studissSa ei eduskunnan kyselytunnilla
miksi rikkaat säästyy verotuksen nostolta sekä palkoissa että eläkkeissä.?
POLIITIIKOT ottavat köyhiltä, lapsiperheiltä, vammaisilta .
Ottavat julkiselta terveydenhoidolta ja antavat yksityiselle.
Annetaan tukia tehtaille, firmoille verorahoista tukia ja vaikka ne menestyvät huonosti ja työntekijöitä lomautetaan ja irtisanotaan, tehtaanjohtajat nostavat järjyttävien kuukausipalkkojensa optioita.
EI MITÄÄN RAJAA TOLKULLA
Rikkaat ja keskiluokka maksavat suurimman osan kaikesta tuesta mitä joku pienituloinen saa ja verotus on ankaran progressiivista, suurituloinen maksaa veroja aina enemmän.
Joten rikkaat ja keskituloiset sekä valtio ei ota pienituloiselta mitään pois, ne vain antavat pienituloiselle vastikkeetta vähemmän.
Ja SAK lakkoilee aiheuttaen miljarditappioita, siinä ne tuloverot poltettiun savuna ilmaan.
Varmaan SAK jakaa pienituloisille rahaa kompensoidakseen aiheuttamansa vahingon, eikö niin?
Hyvät pois oikein.