Kertoisitteko hieman kirjasto- ja tietopalvelualalle työllistymisestä? Olen ymmärtänyt, että AMK:n suorittaneet jäävät selkeästi yliopisto-opiskelijoiden jalkoihin ja työllistyminen kyseisellä tutkinnolla erittäin vaikeaa? Onko jopa turha tutkinto, ilman YAMKia? Tuttavani haki kesätöitä viimeisen vuoden opiskelijana, mutta alle 18 vuotiaat hyllyttäjät oli kirjastoissa kesäksi etusijalla. Kannattaako siis hakea ko. koulutukseen
Kirjastoala
Anonyymi-ap
91820
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kirjastossa on eri tehtävät ammattikorkeakoulusta valmistuneille ja yliopistosta valmistuneille. Ei siis kilpailla samoista töistä. Työllistyminen on todennäköistä, jos ei kirjastoon, niin johonkin muualle.
Kirjastoalan pahin ongelma on mielestäni koulutukseen nähden surkea palkka, ja tämä koskee vielä enemmän maistereita.
Mutta jos vertaa AMK tasoa ja AT tasoa niin heidän työtehtävät eivät eroa toisistaan ja lisäksi AT:n suorittaneilla paljon käytännönläheisemmät taidot valmistuttuaan.
Mikä on AT taso?
Ammattitutkinto
Niillä on todella huono palkka.
Kirjastoalalla tarvittaisiin asennemuutosta. Liikaa introverttejä ja/tai piilonarsisteja alalla sekä yleisissä kirjastoissa usein liian vanhanaikaisin ja leipääntynein ajatuksin ihmiset töissä.
Ei kannata hakea AMKiin tälle alalle, hakekaa suoraa informaatikon koulutukseen ja huom! pedagogiikka kova sana. AMK:lla kirjastoissa ei tee mitään, kuin vain jos harjoittelusta suoraa saat jäädä töihin. Myöhemmin hakemukset putoaa ö -mappiin
Huomioitavaa ehkä se, että kirjastoalalle haetaan pääasiassa kirjastonhoitajia, joihin AMK tutkinto ei riitä, sillä koulutuksella kilpaillaan kirjastovirkailijoiden paikoista markonomien, datanomien, tradenomien, media-alan ammattilaisten ja tapahtumatuottajien kanssa. Siksi kirjastovirkailijoiden paikkoja harvemmin edes avoinna
Ei työllistä. Paljon valmistuneita työttömänä tai siirtynyt eri alalle. AMK tällä alalla jo vanhentunut tutkinto.