Viranomaiset voi hoitaa sen maanpuolustuksen aseilla

Turha tulla viranomaisten mitään rynnäkkökivääriä mulle määräämään, kun eivät antaneet lupaa aseeseen, jota hain.
Totesivat vaan, että koskaan ei sulle lupia tuohon aseeseen tulla myöntämään.
8302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Armeijassa saat asekoulutusta ja ymmärrät paremmin vaarat ja vaarallisuuden.
Ehdottomasti kannattaa käydä. Itse sain ampua konepistoolilla, ryhkyllä, singolla, kevyellä ja raskaalla konekiväärillä ja lisäksi tykillä.
Oli kaikkiaan hyvä kokemus. Alkoi ymmärtämään mikä se ase on.
Inttiin vaan. Saat rynkyn mikä on sun oma koko palvelusajan.

Äänestä
  • Mahdatkohan puhua aloittajan kanssa ollenkaan samasta asiasta ?

    Äänestä

  • 🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

    🍑 ­N­y­­m­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Vesipistooliin ei tarvii lupaa.

Radalla kun käy ampumassa, jonkun klubin jäsenenä, niin siinä on tietty progressio, minkä aseen saa ja milloin, josta klubikin osannee neuvoa.

Nykyaseluvat eivät taida olla toistaiseksi vaan oltava harrastuneisuutta jatkossakin.

Voi harrastaa myös kuula-asella yms. Ulkomailla kuitenkin huoamttava, että nekin saattaa olla luvanvaraisia tai/ja vaatia kurssin käymisen ja ehkei niitä turisteille myönnetä, ja niillä voi olla nopeusrajoituksia (m/s), joka sekin hyvä ottaa siinä tapauksessa huomioon kun ostaa Suomesta sellaista asetta. Radan pituus on suhteellinen, että senkin mukaan.

Oikeita aseita ei mun mielestä oikeastaan tarvii, ellei ne ole kivääreitä ja silloinkin voi harkita ilmakivääriä, joita on melko tehokkaitakin, ja paikkoja on enemmän, jossa harrastaa. Myös nuolia voi ampua joissain paikoissa; nopeuksista en siinäkään tiedä, kun tehokkaitakin on olemassa.

Ammuntalajeja on monenlaisia, ja normaali käsiaseammunta on aikanaan melko tylsää - varsinkin jossain kanakoppia muistuttavassa paikassa ei-omaan tahtiin ammuttuna.

Äänestä

Vihollinen saa tulla luoteesta
tai sitten ihan mistä vaan
Sotavammasairaalan vuoteesta
ei Osku jaksa vastaamaan

On sissi tuo painettu pimeään
ei muisteta kohta ees nimeään
Raju ostovoima rintamaeläkkeen
sillä sämpylän saa, ja teen

Äänestä

Kohta vievät kaikilta miehiltä vielä "pistimenkin" pois kun on liian vaarallinen ja voi laueta ennen aikojaan ja vieläpä jonkun kasvoille

Äänestä
  • Aika paha..

    Äänestä

Ihan hyvä pointti. Suomen poliisilaitos saa hoitaa aseellisen maanpuolustuksen tosiaan kyllä itse, kun eivät katso muiden, edes sijoitettujen reserviläisten, olevan kykeneviä aseiden käyttöön. Muut voi sitten seurata vierestä popparikulhon kanssa ja lämmittää kamiinaa poliisien sotiessa pum pum.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Turha tulla viranomaisten mitään rynnäkkökivääriä mulle määräämään, kun eivät antaneet lupaa aseeseen, jota hain.
Totesivat vaan, että koskaan ei sulle lupia tuohon aseeseen tulla myöntämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu