Radio Rockin Rock tietäjä kisa

Kyllä on onnetonta sakkia joka tuonne soittaa. Edellinen kysymys tiedetään, kun se katsotaan googlesta, mutta uutta ei taas tiedä kukaan ennenkun sen seuraava googlettaa. Tonnin voisi jo luvata siitäkin, jos joku tietää kaks kysymystä putkeen.
Tilastollisesti toi kisa loppuu ennen joulua, kun aina se edellinen kysymys menee googlaamalla oikein, mutta se vaatii sen sata tuntia kun on sata kysymystäkin. Hävettää tuo porukka.
5697
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Neropatti kilpailu Pookilla. Kuunteleppa sitä.

Äänestä

Voi olla että jännittää soittaminen niin ettei ajatus kulje

Äänestä

Niin se meni kun arvelinkin. Sadannetta kysymystäkään ei tiennyt ensi yrittäjä. Tunnin päästä seuraava soittaja sitten oli googlettanu vastauksen ja voitti paritonnia.
Käytännössä kukaan ei tienny mitään koko kisassa. Yhden ja kahden vastauksen tunti vauhdilla etenivät.
Kehittelisivät oikean rock tietäjä kisan jossa vaadittaisiin vaikka kymmenen perättäistä oikeaa vastausta. Tosin tuolla tahdilla kanava on ennemmin konkassa ennen kuin joku voittaisi pääpalkinnon.

Äänestä
  • Onnea voittajalle! Googletti tai ei. Eihän tuo mikään vaikea kysymys edes ollutkaan....
    Kisa oli huono. Lopussa olisi voinut olla vaikka 5 kysymystä, jotka pitää tietää...

    Äänestä

  • Itsekin yritin soittaa kisaan vasta viimeisen kysymyksen kohdalla. Tiesin, että ensimmäinen vastaaja ei tiedä kuitenkaan, joten tarkistin vastauksen myös netistä ja yritin soittaa, mutta varattua oli. Helpoin raha hetkeen mitä ollut jaossa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kyllä on onnetonta sakkia joka tuonne soittaa. Edellinen kysymys tiedetään, kun se katsotaan googlesta, mutta uutta ei taas tiedä kukaan ennenkun sen seuraava googlettaa. Tonnin voisi jo luvata siitäkin, jos joku tietää kaks kysymystä putkeen.
Tilastollisesti toi kisa loppuu ennen joulua, kun aina se edellinen kysymys menee googlaamalla oikein, mutta se vaatii sen sata tuntia kun on sata kysymystäkin. Hävettää tuo porukka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu