Opettajan irtisanominen rikoksen vuoksi

Olen ollut poliisin esitutkinnassa, epäilty rikosnimike on kunnianloukkaus ja se on tapahtunut oppitunnilla. Minulle on kerrottu, että syyte tulee ja rangaistukseksi päiväsakkoja plus päälle vahingonkorvaukset.

Asia on ollut esimiehen tiedossa ja hän ei katsonut tarpeelliseksi antaa varoitusta. Juttu on pian tulossa käräjille ja asianomistaja on vaatinut minun irtisanomistani, mitä oikeus ei nyt kuitenkaan päätä, vaan työnantaja. Mutta mutta, pystyykö oikeus kuitenkin määräämään, että tulen menettämään virkani eli määräämään työnantajaa irtisanomaan minut? Näin asianomistaja tiettävästi tulee oikeudessa vaatimaan.

Tilanne on outo, koska työnantaja on ilmoittanut, ettei tuomion jälkeenkään irtisanoa minua.
0351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen ollut poliisin esitutkinnassa, epäilty rikosnimike on kunnianloukkaus ja se on tapahtunut oppitunnilla. Minulle on kerrottu, että syyte tulee ja rangaistukseksi päiväsakkoja plus päälle vahingonkorvaukset.

Asia on ollut esimiehen tiedossa ja hän ei katsonut tarpeelliseksi antaa varoitusta. Juttu on pian tulossa käräjille ja asianomistaja on vaatinut minun irtisanomistani, mitä oikeus ei nyt kuitenkaan päätä, vaan työnantaja. Mutta mutta, pystyykö oikeus kuitenkin määräämään, että tulen menettämään virkani eli määräämään työnantajaa irtisanomaan minut? Näin asianomistaja tiettävästi tulee oikeudessa vaatimaan.

Tilanne on outo, koska työnantaja on ilmoittanut, ettei tuomion jälkeenkään irtisanoa minua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu