Joku ettei ollut ihan hausmyllyn joku jäsenistä joka moitti levyn sovituksia kun moni kappale on levyllä uudelleensovitettu uuteen musa-asuun, mutta mä tykkään suurimmasta osasta jossa sovitusten rooli korostaa entisestään biisien muutenkin vahvaa menoa. Esim kai sinut saan on kuorrutettu uskomattoman hyvällä sovituksella joka tuo biisiin lisää rikkautta , eri nyansseja ja sama pätee (nopeutettuun) versioon kappaleesta tavallinen tarina(kun alkuperäisversio on hitaampi ja balladyversio ja liian dramaattinen , ylidramaattinen versio) ja myös sovituksista täytyy nostaa esiin duran duranin kappale joka käännettiin nimellä tuu mun luo jonka syvyystaso vie kananlihalle ihon joka kerta ja karjalaisen huikea laulusuoritus, etenki biisin lopussa joka menee ihon alle enkä muista kovin monta yhtä vastaavaa huikeaa laulusuoritusta. Se musta mies uudelleenmixattu versio on myös todella onnistunut joka on kivan eksoottisen trooppinen versio jossa on soittimena mm pillihuilu/huilu/pilli. Sen sijaan kappaleen kaikki loppuu uudelleensovitus meni pieleen. Se sama soitinkuvio jota toistetaan biisin aikana aivan liian paljon, alkaa vaikuttaa aivoissa siltä että ei jaksa kuunnella biisiä kun menee jollottavuuteen asti. Kappaleesta jos bändi esittää tietääkseni tällä kokoelmalla alkuperäisen version ja sama pätee tietääksnei kappaleisiin rakkautta vain, sä oot jees ja rakkauslaulu jos josta viimeksimainitusta tuli yhtyeen ehkäpä isoin hitti. Kokoelmalta puuttuu ainakin semmoset biisit kuin mennyttä aikaa ja kiitolinjan moppitukka jotka pitäs olla kokoelmalla, mutta kun ei ole. Annan tälle levylle 4/5.
Hausmylly-Hausstoori 90-94 kokoelma
Anonyymi-ap
0189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.