Onko Onpassive historian pienin ja epäonnistunein verkostomarkkinointiyritys Suomessa?

Onko mahdollista, että Onpassiveen on Suomessa lähtenyt vähiten porukkaa mukaan tämän vuosituhannen puolella kaikki verkostomarkkintointiyritykset huomioiden?

Mietin tätä siksi, koska Onpassiven suomenkielinen markkinointilause ”automaattinen tienaaminen” palauttaa Googlella hakuosumia vain Suomi24.fi-foorumin keskusteluihin Automaattinen Tienaaminen Oy:n yritystiedot sisältävien sivujen lisäksi,

Aktiivisia onpassivelaisia lienee maassamme tällä hetkellä kolme henkilöä, joten kovin paljon pienempiä verkostovirityksiä tuskin montaa, jos yhtään on. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että Onpassive on epäonnistunut houkuttelemaan kylliksi jäseniä mukaan verkostoonsa..

Ennen kuin Onpassivessa mukana olevat henkilöt ehtivät puuttua epäolennaisuuksiin, on syytä muistuttaa Onpassiven olevan tyylipuhdas verkostomarkkinointiyritys, jonka liiketoiminta perustuu verkoston kasvattamiseen, jolloin yrityksen kassavirta muodostuu pääasiassa uusien jäsenten liittymismaksuista. On toissijaista, onko liittymismaksu verhottu O-Connect-nimen alle, sillä kuten foorumilla on lukuisat kerrat todettu, O-Connect on ylihintainen ja käyttökelvoton tuote, jolle ei ole tosiasiallista tarvetta kuluttajakentässä.

Mielebkiinnolla odotan muiden näkemyksiä aiheesta. Totta kai lahkolaistenkin huutelut lukea voi, vaikkei niissä mitään tolkkua ole enää aikoihin ollutkaan.
701411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

Onpassive Finland facebook ryhmässä on toistasataa jäsentä. Sen perustaja on tämä sama Suominen joka on myös Automaattinen Tienaaminen Oy:n toimitusjohtaja.

Äänestä
  • Aloittajan kommentissa puhutaan ”aktiivisista” onpassivelaisista, joten vaikka Facebookin Onpassive suomeksi -ryhmässä olisi toistasataa jäsentä, näistä tuskin on kourallista enempää aktiivisia jäseniä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Aloittajan kommentissa puhutaan ”aktiivisista” onpassivelaisista, joten vaikka Facebookin Onpassive suomeksi -ryhmässä olisi toistasataa jäsentä, näistä tuskin on kourallista enempää aktiivisia jäseniä.

    Ja kun ONPASSIVE:ssa ei tarvitse olla aktiivinen koska ONPASSIVE tekee työt puolestasi. Siitähän se nimikin tulee PASSIVE

    Jotkut tietenkin haluavat jakaa tätä mahdollisuutta muillekin, eli siinä mielessä olla aktiivisia. Se on täysin vapaaehtoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    "Ja kun ONPASSIVE:ssa ei tarvitse olla aktiivinen "

    No ei kyllä siltä näytä. Tälläkin palstalla yritetään epätoivoisesti saada ihmisiä omaan verkostoon.

    "Jotkut tietenkin haluavat jakaa tätä mahdollisuutta muillekin, eli siinä mielessä olla aktiivisia. Se on täysin vapaaehtoista."

    Ei tämä selvä huijaus ole mikään mahdollisuus. Ja hienoa että tunnustat että teet töitä ilmaiseksi onpassivelle. Me muut saamme palkkaa tehdystä työstä. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ja kun ONPASSIVE:ssa ei tarvitse olla aktiivinen koska ONPASSIVE tekee työt puolestasi. Siitähän se nimikin tulee PASSIVE

    Jotkut tietenkin haluavat jakaa tätä mahdollisuutta muillekin, eli siinä mielessä olla aktiivisia. Se on täysin vapaaehtoista.

    Näköjään tarvitsee olla aktiivinen Suomi24.fi:n VERKOSTOINTIMARKKINOINTI palstalla/sivulla, siis TÄÄLÄ.

    Tämä on kummallista, kun Onpassivelaiset väittävä, että Onpassive ei ole verkostomarkkinointi yritys.

    Äänestä

  • 😋😍😋😍😋😍😋😍😋

    🔞 ­N­­­y­m­­f­o­­­m­a­­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

"Ja kun ONPASSIVE:ssa ei tarvitse olla aktiivinen koska ONPASSIVE tekee työt puolestasi. Siitähän se nimikin tulee PASSIVE"

Onpassive ei tee yhtään mitään työtä kenenkään puolesta. Jos haluaa verkostoa, sellainen on kerättävä itse. Ja vaikka saisikin verkostoa, siitä ei ole mitään hyötyä koska Onpassive ei maksa mitään rahallista palkkiota. Asiakkaiden hankkimisesta maksettava palkkio on O-Connectin ilmaisia käyttökuukausia.

Kaikkein huvittavinta on, että O-Connectille ei ole mitään käyttöä ja ilmaiseksi saa parempia videokonferenssityökaluja. Ja niitä varten ei tarvi erikseen rekisteröityä mihinkään. Ei jatkoon. TÄÄLÄ

Äänestä
  • Olen obinaareihin ja jokaiseen on tarvinnut rekisteröityä ( antaa sallistunut Zoomin, Teamsin, Go to webiar, sekä webinarjamin webinaareihin, ja jokaiseen on tarvinnut rekisteröityä (antaa nimensä ja sähköposti osoitteensa)

    Kannattaa tutustua Onpassiveen että tietää miten se toimii. Saatat yllättyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Olen obinaareihin ja jokaiseen on tarvinnut rekisteröityä ( antaa sallistunut Zoomin, Teamsin, Go to webiar, sekä webinarjamin webinaareihin, ja jokaiseen on tarvinnut rekisteröityä (antaa nimensä ja sähköposti osoitteensa)

    Kannattaa tutustua Onpassiveen että tietää miten se toimii. Saatat yllättyä.

    Tässä nähdään taas Suomisen logiikkaa. Miten nämä kaksiaivosoluiset aina ja poikkeuksetta onnistuvat missaamaan sen mistä keskustellaan, ja he puuttuvat aina vain johonkin asiaankuulumattomaan pikkuseikkaan joka keskustelussa mainitaan.

    No, siksi Suominen onkin onpassivessa.

    Suominen: viiden pisteen vihje, tässä ei nyt ollut merkityksellistä se pitääkö teamsiin tai zoomiin rekisteröityä, vain aivan jokin muu asia. Mikähän se voisi olla? Tämä oli siis viiden pisteen vihje.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Eikö viiden pisteen vihje auta. Annetaan Suomiselle neljän pisteen vihje: olisiko siinä puhuttu tienaamisen automaattisuudesta? Korostus sanalla "automaattinen". Alkaako löytyä? Kyllä onpassivelaisenkin pitäisi jo päästä kärryille.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tässä nähdään taas Suomisen logiikkaa. Miten nämä kaksiaivosoluiset aina ja poikkeuksetta onnistuvat missaamaan sen mistä keskustellaan, ja he puuttuvat aina vain johonkin asiaankuulumattomaan pikkuseikkaan joka keskustelussa mainitaan.

    No, siksi Suominen onkin onpassivessa.

    Suominen: viiden pisteen vihje, tässä ei nyt ollut merkityksellistä se pitääkö teamsiin tai zoomiin rekisteröityä, vain aivan jokin muu asia. Mikähän se voisi olla? Tämä oli siis viiden pisteen vihje.

    Ei auttanut neljän pisteen vihjekään. Siirrytään kolmeen pisteeseen. Suominen, jos oikein pinnistät, osaat yhdistää sanat "automaattinen" ja "verkoston hankinta". Alkaako jo polttaa Suominen?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tässä nähdään taas Suomisen logiikkaa. Miten nämä kaksiaivosoluiset aina ja poikkeuksetta onnistuvat missaamaan sen mistä keskustellaan, ja he puuttuvat aina vain johonkin asiaankuulumattomaan pikkuseikkaan joka keskustelussa mainitaan.

    No, siksi Suominen onkin onpassivessa.

    Suominen: viiden pisteen vihje, tässä ei nyt ollut merkityksellistä se pitääkö teamsiin tai zoomiin rekisteröityä, vain aivan jokin muu asia. Mikähän se voisi olla? Tämä oli siis viiden pisteen vihje.

    Suominen ei keksivastausta. Mutta hän onkin onpassivessa. Valitettavasti en kerkiä nyt antamaan lisää vihjeitä. Minulla on näet, Suominen, kovin kiireinen TYÖPÄIVÄ (huom!) tänään. Onko sinulla, Suominen, koskaan ollut TYÖPÄIVIÄ (sic.)? Aivan!

    Äänestä

  • On sitten vastenmielinen kupru kyhätty kasaan. Ketkä ovat niin tolloja, että leikkivät tuollaisen homman kanssa...?

    Äänestä

Ja niinkuin sanottu, selvitä miten ONPASSIVE toimii ennen kuin alat suoltaa typeriä väitteitä

Äänestä
  • Ei kannata mennä sen mukaan mitä omassa päässä tapahtuu koska sillä ei ole mitään tekemistä ONPASSIVEN kanssa

    Äänestä

  • Teillä on ollut vuosikausia aikaa selittää uskottavalla tavalla, miten Onpassive toimii, mutta ette ole siinä onnistuneet.

    Hissipuheessanne on siten vielä hieman trimmattavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Teillä on ollut vuosikausia aikaa selittää uskottavalla tavalla, miten Onpassive toimii, mutta ette ole siinä onnistuneet.

    Hissipuheessanne on siten vielä hieman trimmattavaa.

    Ja teillä on ollut vuosikausia aikaa tulla mukaan ja saada selville miten toimii. Nähtävästi teillä ei ole aikomustakaan saada selville miten toimii. Pysykää sitten epätietoisuudessa. Se on valintakysymys.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ja teillä on ollut vuosikausia aikaa tulla mukaan ja saada selville miten toimii. Nähtävästi teillä ei ole aikomustakaan saada selville miten toimii. Pysykää sitten epätietoisuudessa. Se on valintakysymys.

    Miksi siihen pitää liittyä mukaan että saa selville miten tämä huijaus toimii? Tämähän on selvä merkki siitä että yritätte salailla tätä huijausta.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Miksi siihen pitää liittyä mukaan että saa selville miten tämä huijaus toimii? Tämähän on selvä merkki siitä että yritätte salailla tätä huijausta.

    Se on kiinnostuksen merkki että tutkii miten asiat todella ovat. On eri asia olla kiinnostunut tai sitten muuten vaan huudella. Mikä vie päämäärään. Kerro sinä

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Se on kiinnostuksen merkki että tutkii miten asiat todella ovat. On eri asia olla kiinnostunut tai sitten muuten vaan huudella. Mikä vie päämäärään. Kerro sinä

    Ja koska te salailette näitä asioita, tarkoittaa vain se sitä että teillä ei ole puhtaita ajuhoja pussissa. Turhaan yrität vaäittää muuta.

    Ja teillä ei ole mitään päämäärää, sen näkee jo teidän puhesita jotka poukkoilevat joka suuntaan.

    Mutta hauskahan tätä teidän sekoilua on edelleenkin seurata. Taidat ihan tosissaan uskoa että saat tästä huijauksesta joskus jotain tuottoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Voit lähteä itse tutkimaan ONPASSIVE, ei tarvitse sitten meitä uskoa, niinkuin ette tähänkään https://www.onpassive.com

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Voit lähteä itse tutkimaan ONPASSIVE, ei tarvitse sitten meitä uskoa, niinkuin ette tähänkään https://www.onpassive.com

    "...ei tarvitse sitten meitä uskoa..."

    Mutta ettehän te ole koskaan kertoneet mitään tästä onpassivesta. Eikä teillä edes näytä olevan hajuakaan mitä onapssive tekee, ja siksi joudutte keksimään näitä satuja koko ajan.

    Turhaan olet taas syyttämässä muita siitä, että sinä et näytä tiedä mitään tästä asiasta.

    Äänestä

"Ja niinkuin sanottu, selvitä miten ONPASSIVE toimii ennen kuin alat suoltaa typeriä väitteitä"

Minä tiedän 100% tarkkaan miten Onpassive toimii ja mitä se tekee. Se kerää rahaa hölmöiltä tyhjillä lupauksilla, teettää puolivillaisia ohjelmistojä pölhökustaille jotka eivät ymmärrä niistä mitään, ja kerää enemmän rahaa hölmöiltä.

Ette kai kuvittele että Onpassive on ensimmäinen huijaus tässä maailmassa?

Äänestä
  • Unohdin sanoa, että on aivan oikein että teitä huijataan. Te totisesti ansaitsette sen.

    Äänestä

  • Teidä superhyperturbouunoja on kehotettu useaan otteeseen pyytämään lausuntoa IT-asiantuntijoilta, joihin te luotatte. Puolueettomilta asiantuntijoilta. Onpassiven omat työntekijät / maksetut näyttelijät eivät ole puolueettomia.

    Mutta ettehän te suostu uskomaan mitään sellaista joka sotii teidän uskoanne vastaan. Uskoa siihen että "tällä kerralla minusta tulee rikas".

    Tämä sama ominaisuus on havaittu kaikissa huijauslahkoissa ennenkin. Aivan päivänselvät todisteetkaan eivät uppoa lahkolaisiin. Ja sitten kun Onpassive aikanaan tuomitaan USA:ssa, te ette sittenkään usko että Onpassive oli huijaus. Näin se on aina ollut ja näin se on aina oleva.

    Siksi on taivaallisen oikein että teitä suomisia kusetetaan!

    Äänestä

  • Kommenteistasi päätellen. et tiedä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Unohdin sanoa, että on aivan oikein että teitä huijataan. Te totisesti ansaitsette sen.

    Ja tehän huijaatte itseänne ja ilmeisesti ansaitsette sen. Kiinnostunut ihminen selvittää aina asiat. Sitten on niitä muita.........

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Teidä superhyperturbouunoja on kehotettu useaan otteeseen pyytämään lausuntoa IT-asiantuntijoilta, joihin te luotatte. Puolueettomilta asiantuntijoilta. Onpassiven omat työntekijät / maksetut näyttelijät eivät ole puolueettomia.

    Mutta ettehän te suostu uskomaan mitään sellaista joka sotii teidän uskoanne vastaan. Uskoa siihen että "tällä kerralla minusta tulee rikas".

    Tämä sama ominaisuus on havaittu kaikissa huijauslahkoissa ennenkin. Aivan päivänselvät todisteetkaan eivät uppoa lahkolaisiin. Ja sitten kun Onpassive aikanaan tuomitaan USA:ssa, te ette sittenkään usko että Onpassive oli huijaus. Näin se on aina ollut ja näin se on aina oleva.

    Siksi on taivaallisen oikein että teitä suomisia kusetetaan!

    Katsotaan vuoden päästä minkälainen ääni on kellossa. Kestätkö odotusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Heh eiköhän se ole ihan samassa mallilla; onpassive lupailee tuoteita julkaistavan ihan kohta. Ja täällä hiujatut saarnaa onpassiven puolesta vaikka millä valeilla.

    Eli tämä komedia tulee vielä jatkumaan. :D

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Katsotaan vuoden päästä minkälainen ääni on kellossa. Kestätkö odotusta.

    Nyt on mennyt yli vuosi ja Onpassiven toiminta on loppunut, kuten oli ennustettu.

    Äänestä

Kaupalla on kaksi asiakasta Jyrtsän lisäksi, Jyrtsä tilasi itselleen juuri nyt kaksi T-paitaa kela rahoilla. NYT ON LIIKEVAIHTOA !

Äänestä
  • Te lahkolaiset olette lausuneet tuonkin jo monta kertaa. Ja koska täällä ei pyöri kolmea lahkolaista enempää, nämä samat lahkolaiset syövät sanansa jälleen vuorenvarmasti.

    Ja mistäpä he muualta saisivat jäseniä verkostoonsa? Aivan! Täältähän niitä täytyy yrittää hankkia. Harmi vain että me negatiiviset ihmiset olemme valppaina ja meidän ansiostamme kukaan ei liity teidän kusetuksiinne! SNAP

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Te lahkolaiset olette lausuneet tuonkin jo monta kertaa. Ja koska täällä ei pyöri kolmea lahkolaista enempää, nämä samat lahkolaiset syövät sanansa jälleen vuorenvarmasti.

    Onpassivessa ei tarvitse myydä eikä rekrytoida. Yritys hoitaa nämä asiat

    Täältä niitä ei kannata hakea. Täällä ei ole sen tasoista porukkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Onpassivessa ei tarvitse myydä eikä rekrytoida. Yritys hoitaa nämä asiat

    No miksi sitten teette sitä koko tuota jäsenten reksytointia verkostoonne jos onapssiven pitäis tehdä tämä?

    Se mitä sanotte ja mitä teette eivät kyllä kojtaa tälläkään kertaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Täältä niitä ei kannata hakea. Täällä ei ole sen tasoista porukkaa.

    "Täällä ei ole sen tasoista porukkaa."

    Eli valehtelitte taas siitäkin että onapssive olisi kaikille. Se näyttää olevan vain sinunlaisille ihmisille joita on helppo huijata. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    No miksi sitten teette sitä koko tuota jäsenten reksytointia verkostoonne jos onapssiven pitäis tehdä tämä?

    Se mitä sanotte ja mitä teette eivät kyllä kojtaa tälläkään kertaa.

    Emme rekrytoi, kerromme mahdollisuudesta. Ja mielellään mahdollisimman monelle. Monella olisi tarvetta ONPASSIVELLE

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    "Täällä ei ole sen tasoista porukkaa."

    Eli valehtelitte taas siitäkin että onapssive olisi kaikille. Se näyttää olevan vain sinunlaisille ihmisille joita on helppo huijata. ;)

    Kaikille halukkaille kyllä

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Emme rekrytoi, kerromme mahdollisuudesta. Ja mielellään mahdollisimman monelle. Monella olisi tarvetta ONPASSIVELLE

    No ette te ole kertoneet yhtään mitään, koska sinunkin mukaan asioista pitäisi ottaa itse selvää. Ja mikä mahdollisuus tämä muka on? Kukaan ei ole tiennanut tästä. Paitse ash joka nauraa teille typeryksille.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Kaikille halukkaille kyllä

    Eli nyt myönnät että aikaisemmin valehtelitte.

    Mistä muusta te valehtelette?

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    No ette te ole kertoneet yhtään mitään, koska sinunkin mukaan asioista pitäisi ottaa itse selvää. Ja mikä mahdollisuus tämä muka on? Kukaan ei ole tiennanut tästä. Paitse ash joka nauraa teille typeryksille.

    Ash ei ole tienannut tästä mitään. Päinvastoin, hän on maksanut kaikki kulut nämä vuodet. Siinä ei 100 miljoonaa riitä mihinkään

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Eli nyt myönnät että aikaisemmin valehtelitte.

    Mistä muusta te valehtelette?

    Aina on kerrottu että kaikille halukkaille on tilaa. Ei me oteta ketään väkisin mukaan. Ei meillä ole tarvetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Ash ei ole tienannut tästä mitään. Päinvastoin, hän on maksanut kaikki kulut nämä vuodet. Siinä ei 100 miljoonaa riitä mihinkään

    No kyllähän on tästä tienannut jo 108 miljoonaa. Ja näiden teidän tuotteiden vääntämissen ei montaa sattaa tonnia tarvitse.

    Tästä näkee taas miten pihalal olette tästä asiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Aina on kerrottu että kaikille halukkaille on tilaa. Ei me oteta ketään väkisin mukaan. Ei meillä ole tarvetta.

    Älä taas valehtele. Täällä on kerrottu miten kaikki tulevat käyttämään onpassiven tuotteita ja jokaiselle on jotain.

    Nyt sitten jäitte taas kiinni valehtelusta kun asia ei tälläkään kertaa ollut niin kuin snaoit.

    Joten mitä muuta valehtelet?

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    No kyllähän on tästä tienannut jo 108 miljoonaa. Ja näiden teidän tuotteiden vääntämissen ei montaa sattaa tonnia tarvitse.

    Tästä näkee taas miten pihalal olette tästä asiasta.

    Sinä tässä pihalla olet. Mitä tänä päivänä tiedämme Onpassivesta on vähemmän kuin 10 % kokonaisuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Sinä tässä pihalla olet. Mitä tänä päivänä tiedämme Onpassivesta on vähemmän kuin 10 % kokonaisuudesta.

    Ja tietysti on ne jotka eivät tiedä Onpassivesta yhtään mitään. Noin 4.5 miljardia ihmistä jotka eivät vielä tiedä että ne tulee olemaaan mukana Onpassivessa

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Emme rekrytoi, kerromme mahdollisuudesta. Ja mielellään mahdollisimman monelle. Monella olisi tarvetta ONPASSIVELLE

    Miksi ette kerro Onpassivesta mitään, vaan sanotte että "ottakaa asioista selvää niin tiedätte"?

    Äänestä

"Katsotaan vuoden päästä minkälainen ääni on kellossa. Kestätkö odotusta."

Muistaakseni kolmisen vuotta sitten sanottiin jo tämä sama lause. Silloin oli 2021 ja nyt on vuosi 2024. Voimme katsoa vuoden päästä, tai kymmenen vuodenkin päästä. Silloin kukaan ei kylläkään enää muista koko Onpassivea.

Äänestä
  • Suominen, montako vuotta olet ollut jäsenenä? Aivan!
    Suominen, kuinka monta jäsentä olet saanut värvättyä verkostoosi sinä aikana? Aivan!

    Äänestä

"Täältä niitä ei kannata hakea. Täällä ei ole sen tasoista porukkaa."

Ei kannatakaan. Me NORMAALIT ihmiset pidämme huolen siitä että normiaivoilla varustettu henkilö pysyy kaukana Onpassivesta yms. Mutta aina on se promillen promille, jolle ei mikään puhe uppoa.

Ja mistäpä muualta te niitä jäseniä etsisitte? Aivan!

Äänestä
  • Onnea teille NORMAALEILLE. Toivottavasti myös pysytte sellaisina.

    Äänestä

  • Maailma on täynnä internetkäyttäjiä. 198 miljoonaa uusia käyttäjiä tulee joka vuosi

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Maailma on täynnä internetkäyttäjiä. 198 miljoonaa uusia käyttäjiä tulee joka vuosi

    Onpassiven käyttäjiä on tasan 0 eli nolla kappaletta ja joka päivä tulee nolla uutta käyttäjää.

    0+0+0+0+0... ikuisesti.

    Äänestä

ONPASSIVE on jo isompi kuin Facebook, isompi kuin Google. Ihan vaan heille jotka eivät sitä vielä tienneet.

Äänestä
  • Hups, lipsahtiko nyr vähän isompi vale epähuomiossa ilmoille?

    Äänestä

  • Näiden yritysten liikevaihto on aivan mieletön.

    Yksi miljardikin taaloissa on näin iso luku

    1 000 000 000 dollaria.

    Mikä on Opassiven liikevaihto ?

    1000 000 rupiaa ?

    Paljonko se on euroissa ?

    Äänestä

  • Hahaha juuri tämmöisen sekoilun takia teidän toilailua on hauska seurata. :D

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Hups, lipsahtiko nyr vähän isompi vale epähuomiossa ilmoille?

    Tämä oli totuus mistä ei kovin moni tiedä

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Näiden yritysten liikevaihto on aivan mieletön.

    Yksi miljardikin taaloissa on näin iso luku

    1 000 000 000 dollaria.

    Mikä on Opassiven liikevaihto ?

    1000 000 rupiaa ?

    Paljonko se on euroissa ?

    Emme puhuneet liikevaihdosta vaan yrityksenä. Google tulee jäämään kyllä liikevaihdossakin jälkeen

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Te ette ole edes isompi kuin tämä keskustelupalsta. :D

    Mutta tästä näkee miten harhaisia nämä tähän mukaan huijatut ovat. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Emme puhuneet liikevaihdosta vaan yrityksenä. Google tulee jäämään kyllä liikevaihdossakin jälkeen

    Kerro millä mittarilla muka olette isompi?

    Voin paljastaa että ette millään mittarilla.

    Siinä on se ero, että Googlella oli asiakkaita kiinnostava ratkaisu jo 1990-luvulla, Onpassivella ei ole minkäänlaista tolkullista tuotetta edes Herran vuonna 2024.

    Jos asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä ilman korulauseita, paitsi että Onpassive on alusta asti ollut hyvin läpinäkyvä koijaus, se on myös täysin onneton millä tahansa teknologiamittarilla tarkasteltuna, mikäli open source -komponenttien leikkaa-liimaa-palapeliä voidaan edes teknologiaksi sanoa.

    Voimme jatkaa vaikka hamaan tappiin tätä juupas-eipäs-väittelyä, mutta kun Onpassiven edustajat eivät ole saaneet meitä ei-lahkolaisia vakuuttuneiksi edes usean vuoden aikana Onpassivesta, ja vielä kun lisäksi lahkolaisten tienestit ja tilinpäätökset näyttävät tyylipuhdasta nollaa vuosi toisensa perään, on aavistuksen hankala uskoa teidän menestykseen tulevaisuudessakaan.

    Se ei paranna teikäläisten uskottavuutta lainkaan, kun vittuilette tällä foorumilla jatkuvasti ihmisille milloin mistäkin aiheesta ja kun juttunne loppuvat kesken, kehotatte porukkaa ottamaan selvää asioista.

    Minusta tuo koko touhu on teiltä totaalista idiotismia, mutta voin tietysti olla väärässäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Kerro millä mittarilla muka olette isompi?

    Voin paljastaa että ette millään mittarilla.

    Volyymiltä . Mitä nyt tiedämme Onpassivesta on vähemmän kuin 10 % kokonaisuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Siinä on se ero, että Googlella oli asiakkaita kiinnostava ratkaisu jo 1990-luvulla, Onpassivella ei ole minkäänlaista tolkullista tuotetta edes Herran vuonna 2024.

    Jos asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä ilman korulauseita, paitsi että Onpassive on alusta asti ollut hyvin läpinäkyvä koijaus, se on myös täysin onneton millä tahansa teknologiamittarilla tarkasteltuna, mikäli open source -komponenttien leikkaa-liimaa-palapeliä voidaan edes teknologiaksi sanoa.

    Voimme jatkaa vaikka hamaan tappiin tätä juupas-eipäs-väittelyä, mutta kun Onpassiven edustajat eivät ole saaneet meitä ei-lahkolaisia vakuuttuneiksi edes usean vuoden aikana Onpassivesta, ja vielä kun lisäksi lahkolaisten tienestit ja tilinpäätökset näyttävät tyylipuhdasta nollaa vuosi toisensa perään, on aavistuksen hankala uskoa teidän menestykseen tulevaisuudessakaan.

    Se ei paranna teikäläisten uskottavuutta lainkaan, kun vittuilette tällä foorumilla jatkuvasti ihmisille milloin mistäkin aiheesta ja kun juttunne loppuvat kesken, kehotatte porukkaa ottamaan selvää asioista.

    Minusta tuo koko touhu on teiltä totaalista idiotismia, mutta voin tietysti olla väärässäkin.

    Sillä ei ole väliä mitä te uskotte

    Tutki itse Onpassive: Älä meitä usko https://www.onpassive.com

    Äänestä

Helmanni sanoisi "miljaardi". Se on helmannille maailman isoin luku.

Äänestä

Nyt näyttää siltä että helmanni ja Suominen ovat molemmat hylänneet meidät.

Näin on käynyt ennenkin, joten ei varmuudella mene viikkoakaan ja nämä mainiot kylähullut palaavat takaisin viihdyttämään meitä. Tai oikeastaan helmanniin sopii tämä kylähullu paremmin. Suominen taas on ... no, onko siihen mitään asteikkoa jos puhutaan seinähullusta/harhaisesta tai siitä vielä pahemmasta.

Helmannilla oli joku uusi hullutus jonka nimeä en enää muista. Ehkä sekin on häneltä mennyt jo ohitse.

Äänestä
  • Eikö se uusi hullutus ollut Digital Shopping Mall? Siis sellainen palvelu, jossa _tulevaisuudessa_ on mahdollista ostaa vaikka kuu taivaalta jopa 100 %:n alennuksella edellyttäen, että laittaa nyt muutaman rahan sisään.

    Meneekö arvioni metsään, jos sanon Digital Shopping Mallin olevan vähintään yhtä röyhkeä kusetus kuin Onpassive, ellei jopa röyhkeämpi?

    Tuntuu siltä, että mitä hullumpia ja uskomattomampia ideoita lahkojohtajat alaisilleen syöttävät, sitä enemmän rahaa lahkolaiset innokkuuspäissään pyramideihin syytävät.

    Äänestä

No, Helmanni paljon tienaat Onpassiven avulla tänä vuonna 2025 ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko mahdollista, että Onpassiveen on Suomessa lähtenyt vähiten porukkaa mukaan tämän vuosituhannen puolella kaikki verkostomarkkintointiyritykset huomioiden?

Mietin tätä siksi, koska Onpassiven suomenkielinen markkinointilause ”automaattinen tienaaminen” palauttaa Googlella hakuosumia vain Suomi24.fi-foorumin keskusteluihin Automaattinen Tienaaminen Oy:n yritystiedot sisältävien sivujen lisäksi,

Aktiivisia onpassivelaisia lienee maassamme tällä hetkellä kolme henkilöä, joten kovin paljon pienempiä verkostovirityksiä tuskin montaa, jos yhtään on. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että Onpassive on epäonnistunut houkuttelemaan kylliksi jäseniä mukaan verkostoonsa..

Ennen kuin Onpassivessa mukana olevat henkilöt ehtivät puuttua epäolennaisuuksiin, on syytä muistuttaa Onpassiven olevan tyylipuhdas verkostomarkkinointiyritys, jonka liiketoiminta perustuu verkoston kasvattamiseen, jolloin yrityksen kassavirta muodostuu pääasiassa uusien jäsenten liittymismaksuista. On toissijaista, onko liittymismaksu verhottu O-Connect-nimen alle, sillä kuten foorumilla on lukuisat kerrat todettu, O-Connect on ylihintainen ja käyttökelvoton tuote, jolle ei ole tosiasiallista tarvetta kuluttajakentässä.

Mielebkiinnolla odotan muiden näkemyksiä aiheesta. Totta kai lahkolaistenkin huutelut lukea voi, vaikkei niissä mitään tolkkua ole enää aikoihin ollutkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu