KERROSTALOASUNNOSTA on löytynyt muumioitunut vainaja Mänttä-Vilppulassa. Vainaja löytyi viime viikolla, kun kerrostalon asunnoissa tehtiin huoltotöitä.
KMV-lehden saamien tietojen mukaan vainaja oli ollut asunnossa pitkään, jopa 1,5 vuotta. Asunnon ovella huoltomiehiä odotti kasa postia, jonka perusteella kuluneen ajan saattoi päätellä. Vainaja löytyi peremmältä asunnosta.
KMV-lehden saamien tietojen mukaan vainaja oli ollut asunnossa pitkään, jopa 1,5 vuotta. Asunnon ovella huoltomiehiä odotti kasa postia, jonka perusteella kuluneen ajan saattoi päätellä. Vainaja löytyi peremmältä asunnosta.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Hui! Näitä on jonkun verran samanlaisia tapauksia nykyään Suomessa, että löydetään pitkän ajan päästä kotoa.
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Surullista. Joillakin ei vain ole ketään lähimmäisiä.
Niin on surullista ja nykyään on paljon yksinäisiä ihmisiä, joita ei kukaan kaipaa ja välitä ja käy katsomassa, onko toisella kaikki hyvin.
Todella surullista ettei lähiomaiset pidä toisiinsa yhteyttä, välineiden puutteesta se ei ainakaan voi johtua.
Surullinen mieli.
Ehkä ihmiset ovat vain niin itsekeskeisiä minä-minä tyyppejä jolloin viis muista varsinkin lähiomaisista.
Tämähän ei ollut poikkeuksellista Mäntässä. Aiemminhan löydettiin kukkarokiveltä vainaja, joka oli muistaakseni ollut väh. kuukauden asunnossa ellei kauemminkin.
Luulisi, että edes huoltomiehet kävisivät vähän useammin.
Ei huoltomiehet voi asuntoihin mennä omatoimisesti, sinne mennään vain omistajan pyynnöstä tai mikäli talotekninen syy vaatii.
En sitä tarkoittanutkaan, vaan että ei ole sitten huoltomiehilläkään ollut asiaa puolentoistavuoden aikana sinne, totesin vain.
Muutama viikko vainajana, ei kuukauttakaan Huom!
Siis Kukkarikivellä
No eipä ole huoltomiehillä ollut asiaa munkaan kämpille, 30:een vuoteen...
On ollut varmaan jossain huoneessa jossa ovi ollut kiinni, mankkarissa ehkä? Tai sitten jossain huoneen perällä. Meinaan kun ihminen alkaa hajoamaan, haju on pahinta 2-4 viikon päästä kun nesteet tulevat ulos kropasta ja ötökät ilmestyvät. Muumio vaiheessa ei enään hajua tule.
Eikö häntä kukaan oikeasti kaivannut? Tuntuu uskomattomalta.
Nykyään kaikki on mahdollista. Ei tarvitse, kun vähän katsoa ympärille ja ajattelee ja huomaa miten on mahdollista monet huonot asiat. Sitten netissä jeesustellaan monia asioita. Mutta käytännössä harvat tekee mitään millekkään asialle.
Missähän talossa oli?
Tästä löytyy tieto: https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000010311347.html
Moni on erakko omasta tahdostaan, ei voi aina sukulaisia syyttää. Eivätkä kaikki ole miellyttäviä persoonia, joita huvittaisi käydä katsomassa.
Erikoista ettei kukaan huomannut. Täällä Jyväskylässä parisen vuotta asukas menehtyi kerrostaloasuntoonsa, kyllä oli muutaman viikon päästä sellainen kalman tuoksu porraskäytävässä että sen perusteella meni huoltoyhtiö sisään yleisavaimella asuntoon.
Suomessa on paljon yksinäisiä, ottakaa yksinäisetkin mukaan rientoihinne ja pyytäkää kahville. Paljon on myös nuoria yksinäisiä joille vain niskoja nakellaan.
No niin tulihan se sieltä. Ollaan itse niin maailman napa ja minä-minä tyyppi, muista viis!
Aina voi soittaa, ja mielellään selvinpäin. Jos ei ole muuta kuin kännissä jankata parempi kun ei soitakaan.
Tämä oli vilppulassa. Kaarikipsan talossa
Päätelmiä voi tehdä näköjään katsomalla joskus ympärilleen ettei kiusaannu. Tai vaivaannu kaupan päälle https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/41ddbfe9-c519-49e8-a275-e176f21819c7
🌐
Välinpitämättömyyden karmalla on tosi pitkät seuraukset. Kivaa lopun iltaa.
Luhti talo, ei haissut rappuun. Kaarikadulla.
Eikö Tornitaloissakin ollut joku puoli vuotta kuolleena? Löytyi postinkantajan ansiosta viime kesänä.
Suku on pahin joissakin tapauksissa ihmiselle ja nykyään välinpitämättömyys vain kasvaa ja kasvaa yhteiskunnassa. Jotkut ihmiset katoaa vaan ja ei kukaan etsi edes tai ole paljoa missään juttuja. Ihmiset on kuin robotit nykyään hyvin moni.
Vaikea se on ihmisten, jotka yksin yrittäneet selvitä saada jostain apua. Eivät ole koskaan voineet luottaa toisten apuun ja kokemuksien kauttakin sen saattaneet huomata. Sitten, kun heikossa kunnossa ja ikää niin se elämä saattaa alkaa olemaan siinä. Eikä sellainen, joka yrittänyt selvitä elämänsä ilman toisten säätämistä ja valtaa. Halua joutua toisten armoille.
Juurikin näin!
Kyseessä pieni taloyhtiö, ihmetyttää ettei naapurit ihmetelleet minne on kadonnut, kun ei pihapiirissä liiku esim. roskia viemässä. Outoa on ihmisten välinpitämättömyys nykyisin.
Taitaa yleistyä enemmän kaikki tälläiset ilmiöt vaan. Ja sitten tietynlainen välinpitämättömyys ja myötätuntoisuuden esittäminen poliittisista piireistä.
Kyllä se siitä, ihmiset jaksaa paremmin, kun kevät ja kesä tulee. Käyvät katsomassa yksinäisiä sukulaisiaan ja parantavat tapojaan.
Muistakaa rakkaus!
Välitetetään ja autetaan toisiamme aina, kun pystytään 👍☀️
Ilta-Sanomissa oli myös tästä keissistä. Kovasti siellä kylillä oli siunailtu ja surtu, kuinka kukaan ei välittänyt ihmisestä ja sitten kävi näin. No, mitä jos olisi vaikka itse välittänyt? Olisi ollut muutakin kuin naamatuttu ja naapuri. Olisi tutustunut ihmiseen, pidellyt yhteyksiä, käynyt kylässä jne. Sillähän tältä olisi vältytty.
Vastuu on vähän semmonen juttu, että se pitää kantaa, kunhan sen tekee joku muu. Surraan toisen kuoleman jälkeen, kuinka oli yksinäinen ja kukaan ei välittänyt. Mutta eipä ollut paljoa itsekään välittämässä ja sen kautta ylläpiti toisen yksinäisyyttä. Olisi sitä kai itse voinut olla pitämässä seuraa, miksi jätti sen muiden tehtäväksi? Mutta eihän tavis ketään kiinnosta, ei edes toista tavista. Pitää olla julkkis, kaunis, pitkä, komee ja rikas, niin sitten alkaa löytyä seuraa vähän liikaakin. Ihminen, josta ei ole mitään taloudellista hyötyä muille, saa elää aika yksinään.
Tämmöstä tällä kertaa.
yleisesti pitää sanoo että kaikkihan ei bälttäämättä halua seuraaa, vaan haluaakin olla rauhassa-
vanhuksilla voi tietysti usein olla esim ongelmia liikkua kylillä, että siksi voisi kysyä josko tarvitsee tai haluaisi jotain seuraa joskus
Ja lopulta tähänkin esitetään myötätuntoista politiikasta päin varsinkin. Ja elämän pitäisi aina olla tälläistä, jossa kaikki mitataan rahassa, ihmisarvo ja moni muukin asia. Ei tarvitsisi olla. Mutta osaammeko ajatella muuta tai toteuttaa muuta.
Ei ole muuta toimivaa systeemiä. Kyllä tällä pärjätään.
Jussi Tihtari ei ole yllättynyt siitä, mitä kirjaston naapuritalossa tapahtui.
– En ihmettele yhtään. Sellaiseksi maailma on mennyt. Ei täällä enää välitetä toisista yhtään. Jos joku kuolee, se saa olla vaikka viisi vuotta, eikä kukaan rupea kaipaamaan, Tihtari lataa.
Tihtarin mukaan koko yhteiskunta on mennyt päin helvettiä.
– Aina vaan menee hullumpaan ja hullumpaan. Ennen pidettiin naapurista huolta ja käytiin jopa kylässä, mutta eihän nykyään enää. Ei muuta kuin kännykkää katsellaan ja ihmetellään
Ihmiset kulkee kuin lumotut nenä kiinni kännykässä tai sitten kotona tietokoneet auki ja nenä kiinni siinä. Jotain on pahasti vialla ja jotain on mitä ei huomata ollenkaan. Tosiaan huonompaan suuntaan taitaa vaan kaikki mennä.
Valitettavan paljon yksin asuvia,kuka auttaa jos sairastuu ? Pääseekö helpolla hoitoon pidemmäksi aikaa kuin 10 min?
Ei pääse luultavasti. Vaan ne pärjää joilla massia ja suhteita ja syntyneet oikeaan sukuun ja joskus sekään ei enään auta, kun kaikki muuttuu. Eiköhän tässä näy, että ei mistään oikeasti välitetä enään kauheasti. Saamme maksaa tästä kaikesta kovan hinnan ja tulevat sukupolvet. Suomi ei ole sitä mitä on sanottu. Ei enään pitkään aikaan. Joku sanoisi, että nyt on elonkorjuu.
kyllähän se langaton säteily lopettaa aivotoiminnan ja tunteet, mutta tilalle tulee tekoäly ettei tarttekkaan ajatella