Neittaanmäki kertoi meille vanhuksille ja ikälopuille tekoälystä

Hyvvin tieteellisesti kerrottu ja pelkästään terveydenhuoltoon pohjautuva tekoälykertomus meni kyllä monelta yli hilseen. Monet asiat olivat toisaalta täysin vanhoja asioita, jotka ovat hoituneet vuosikymmenet ilman tekoäly-sanaa (toiminta samanlaista). Varmaankin tulevaisuudessa tekoäly on oiva työkalu, mutta se vaatii vielä vuosien ehkäpä vuosikymmenten kehitystyön. Sitä ei siten pitäisi vielä kovasti ottaa käyttöön. Otetaanpa muutama esimerkki: 1) kuten Neittaanmäki toteaa tekoäly voi ehdottaa lääkkeitä, reseptejä ja hoitoja potilaille. Enpä uskoisi noihin resepteihin. Taannoin tekoälyn tekemä, potilaan hoitokertomuksesta saaduin tiedoin, lääkemääräys johti siihen, että potilas otettuaan lääkkeet hän kuoli. En muista kenen tekoäly tuossa oli kyseessä. 2) Neittaanmäki kehuu tekoälyä chat keskustelijana. En ole vielä saanut tekoälyltä muita vastauksia kuin: en tiedä, nyt en oikein ymmärrä tai jotain muuta asiaan kuulumatonta vastausta. Chattiin ei voi luottaa. Kaipaan edelleen ihmisääntä. 3) Edelleen hän kertoo, kuinka paljon säästöjä tulee terveydenhuollossa, kun tekoäly siellä temmeltää. Neittaanmäki on aikaisemmin todennut, että, kun digitaalisuutta (myös tekoälyä) otetaan käyttöön terveydenhuollossa, säästetään heti 5 miljardia euroa. Tämäkään ei ole toteutunut tai toteutumassa, nyt sote alueet huutavat lisää ja lisää rahaa.
Luennossa keskityttiin vain terveydenhuoltoon, liekö luennoitsija haki meriittejä omaan sote-työskentelyyn. Odotimme kyllä paljon enemmän tietoa, miten tällaiset vanhukset voisivat tekoälyä käyttää ja missä sitä jo on (esim. kännykkäpuhelin jne). Lisäksi olisi kiinnostanut ihan konkreettiset kyberuhkat ja vaikka esimerkein varoiteltu uhkista.
Ei sote tuolla tavalla kiinnosta, meitä kiinnostaa enemmän hoitoon pääsy ja nopeat palvelut.
Hyvähän se on, että meitä vanhuksia muistetaan tällä luentotavalla, itse luennoitsijakin kun kuuluu meidän vanhusten ryhmään.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin hyvä luentoyritys, kiitos siitä!
6488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Inhimillisyyttä kaivataan, se on avain myös säästöihin.
Nämä tyypit ovat höyrähtäneet kultaiseen vasikkaan. Meno takaisin perusasioihin ja ikääntyneiden arvostukseen. Kunnon ja perusterveyden ylläpito on pääasia, jottei joudu kukaan näiden teknokraattien pihteihin. Kunnan ulkoliikuntapaikat kaikille käyttöön ympärivuotisesti, myös vanhoille, vajaakuntoisille ja huonojalkaisille, ei vain terveille hiihtäjille. Seniorit valtaan!

Äänestä
  • Luulisi, että luennoitsija itsekin pitkästi yli seitsenkymppinen ymmärtäisi mitä on vanhusten hoito ja elämä tänä päivänä. Olisi keskittynyt juuri vanhuksille tarkoitettuun tekoälyyn ja tietoturvallisuuteen. Oliko tässä ajateltukaan oikeesti vanhuksia, kunhan esitteli yliopiston vanhat tiedostot ja pääsi itse esiintymään. Kauppa tuokin julkaistiin Keskisuomalaisessa ja Järviradiossa kuten hänellä on tapana esiintyä.

    Äänestä

  • Hällä on pääasia, että saa olla esillä.

    Äänestä

Niin, vanhoja yliopiston tekemiä kalvoja esitteli.

Äänestä
  • Ettei immenkalvoja

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ettei immenkalvoja

    Onko niitä vielä?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hyvvin tieteellisesti kerrottu ja pelkästään terveydenhuoltoon pohjautuva tekoälykertomus meni kyllä monelta yli hilseen. Monet asiat olivat toisaalta täysin vanhoja asioita, jotka ovat hoituneet vuosikymmenet ilman tekoäly-sanaa (toiminta samanlaista). Varmaankin tulevaisuudessa tekoäly on oiva työkalu, mutta se vaatii vielä vuosien ehkäpä vuosikymmenten kehitystyön. Sitä ei siten pitäisi vielä kovasti ottaa käyttöön. Otetaanpa muutama esimerkki: 1) kuten Neittaanmäki toteaa tekoäly voi ehdottaa lääkkeitä, reseptejä ja hoitoja potilaille. Enpä uskoisi noihin resepteihin. Taannoin tekoälyn tekemä, potilaan hoitokertomuksesta saaduin tiedoin, lääkemääräys johti siihen, että potilas otettuaan lääkkeet hän kuoli. En muista kenen tekoäly tuossa oli kyseessä. 2) Neittaanmäki kehuu tekoälyä chat keskustelijana. En ole vielä saanut tekoälyltä muita vastauksia kuin: en tiedä, nyt en oikein ymmärrä tai jotain muuta asiaan kuulumatonta vastausta. Chattiin ei voi luottaa. Kaipaan edelleen ihmisääntä. 3) Edelleen hän kertoo, kuinka paljon säästöjä tulee terveydenhuollossa, kun tekoäly siellä temmeltää. Neittaanmäki on aikaisemmin todennut, että, kun digitaalisuutta (myös tekoälyä) otetaan käyttöön terveydenhuollossa, säästetään heti 5 miljardia euroa. Tämäkään ei ole toteutunut tai toteutumassa, nyt sote alueet huutavat lisää ja lisää rahaa.
Luennossa keskityttiin vain terveydenhuoltoon, liekö luennoitsija haki meriittejä omaan sote-työskentelyyn. Odotimme kyllä paljon enemmän tietoa, miten tällaiset vanhukset voisivat tekoälyä käyttää ja missä sitä jo on (esim. kännykkäpuhelin jne). Lisäksi olisi kiinnostanut ihan konkreettiset kyberuhkat ja vaikka esimerkein varoiteltu uhkista.
Ei sote tuolla tavalla kiinnosta, meitä kiinnostaa enemmän hoitoon pääsy ja nopeat palvelut.
Hyvähän se on, että meitä vanhuksia muistetaan tällä luentotavalla, itse luennoitsijakin kun kuuluu meidän vanhusten ryhmään.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin hyvä luentoyritys, kiitos siitä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu