Voiko ajatuksiaan kehittää niin, että keskittyy muuhun?

Itselläni kuluu jonkin verran aikaa tarkisteluun ja epäluottamukseen taitojani kohtaan. En esim. aina huomaa, että mikä päivä on tai muita nykyhetken tapahtumia. Toinen asia on sitten psykoosissa hankitut huonot ajattelumallit ja mielenkiinnon kohteet.

Ajatuksia?
1287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itseään ja ajatuksiaan on aina mahdollista kehittää.
Kun huomaa tekevänsä jotain, mikä ei välttämättä tee muuta kuin aiheuttaa pahaa oloa, on hyvä miettiä, miten voisi toimia toisin, että tuntuisi paremmalta.
Myös se, että uskoo ja luottaa itseensä enemmän, vahvistaa omaa käsitystä itsestään.

Psykoosit ovatkin se hankalampi juttu, kun ihmisen ollessa psykoosissa voi olla vaikeaa itse erottaa miten tulisi ajatella tai toimia. Sen takia tilaa psykoosiksi kutsutaankin, kun siinä tavallaan irtoaa todellisuudesta. On vaikea erottaa, mikä on totta, mikä ei.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Itselläni kuluu jonkin verran aikaa tarkisteluun ja epäluottamukseen taitojani kohtaan. En esim. aina huomaa, että mikä päivä on tai muita nykyhetken tapahtumia. Toinen asia on sitten psykoosissa hankitut huonot ajattelumallit ja mielenkiinnon kohteet.

Ajatuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu