Uloste unessa

Pari kertaa lyhyessä ajassa ollut niin että jotain aivan tavanomaista on ollut meneillään, kunnes huomaan yhtäkkiä että suuni on aivan täynnä kuivaa jämähtänyttä ulostetta. Sitten kaivelen sitä hirveällä tarmolla ulos sieltä ja se ei meinaa millään irrota ja yritän pysyä rauhallisena, koska kuvottava maku pistää todella kiirehtimään. Toisella kerralla unessa oli myös toinen henkilö, en tunne häntä, jolle oli käynyt sama juttu ja huomasimme sen yhtä aikaa että voi ei suu on täynnä sitä itteesä. Mitä tämä meinaa??

Olen juuri aloittanut uuden ihmissuhteen ja alku on ollut hankala sellaisella tavalla mistä mulla ei ole aiempaa kokemusta. On joitain asioita joita haluaisin muuttaa elämässäni mutta ei mitään varsinaista hätää tai ahdinkoa.
31626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Uni liittyy pelkoon tai johonkin menneisyyteen, joka on jäänyt käsittelemättä.

Liittyykö tuo uni jotenkin tuohon uuteen ihmissuhteeseen?

Häpeän pelko, mutta mistä?

Oleko salannut, valehdellut ja pelkäät paljastuvasi?

Uni on aina tulkittavissa vain ihmisen omaan elämäntilanteeseen nähden. Yleisiä tulkintoja ei voi koskaan käyttää.

Äänestä
  • Hei kiitos sinulle ja myös toiselle kommentoineelle. Uni ei ole liittynyt suoraan tähän ihmissuhteeseen. Mutta uskon että tuosta häpeästä on hyvä lähteä miettimään mistä on kyse. En päässyt itse unen tämän kanssa edes pohtimisen alkuun ennen näitä ehdotuksia.

    Äänestä

Onko jotain fiiliksiä tai oletko sanonut jotain mikä hävettää tai ilettää itseäsi. Shitti voi liittyä myös talousasioihin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pari kertaa lyhyessä ajassa ollut niin että jotain aivan tavanomaista on ollut meneillään, kunnes huomaan yhtäkkiä että suuni on aivan täynnä kuivaa jämähtänyttä ulostetta. Sitten kaivelen sitä hirveällä tarmolla ulos sieltä ja se ei meinaa millään irrota ja yritän pysyä rauhallisena, koska kuvottava maku pistää todella kiirehtimään. Toisella kerralla unessa oli myös toinen henkilö, en tunne häntä, jolle oli käynyt sama juttu ja huomasimme sen yhtä aikaa että voi ei suu on täynnä sitä itteesä. Mitä tämä meinaa??

Olen juuri aloittanut uuden ihmissuhteen ja alku on ollut hankala sellaisella tavalla mistä mulla ei ole aiempaa kokemusta. On joitain asioita joita haluaisin muuttaa elämässäni mutta ei mitään varsinaista hätää tai ahdinkoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu