Villakoiramikserit ja mahdolliset terveysongelmat

Rotu on vielä hakusessa, mutta haluan ehdottomasti tutustua ennen hankintaa kunnolla jokaiseen rotuun.
Kuten millä tahansa rodulla voi olla niille ominaiset terveysongelmat, mietin että mitkä on juuri villakoiramiksereille ominaiset terveysongelmat vai onko niitä sekakoirissa vähemmän kuin puhdasrotuisilla?
2251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei ole tutkimusten mukaan vähempää. Osittain jopa enemmän kehnomman valvonnan vuoksi.

Doodelimikseleillä voipi olla tasan niitä ongelmia, kuin vanhemmilla geenitasolla. Et vaivautunut kertomaan kokoluokkaa etkä toista rotua, joten vastauksistakaan et saa kovin tarkkoja. Pienemmillä mikseleillä mm. polvet luksoituvat tyypillisemmin kuin isoilla. Jokaisen kokoluokan doodelimikseillä esiintyy erittäin paljon perinnöllistä arkuutta, joten siltäkin osin "kasvattajat" ovat kusseet ja pahasti. Kehnoa hermorakennetta, luustoa ja liutaa muitakin ongelmia ei suinkaan paranna mm. leikkautuspakko, joka näiden mikseleiden tehtailijoille on enemmän sääntö kuin poikkeus. Vältä tällaista perseilyä ja hanki ihan puhdas villakoira kasvattajalta, jonka touhuja voit jalostustietokannan ja muun vastaavan tutkailun jälkeen tukea.

Äänestä

Kaikenlaisilla doodelimixeillä on enemmän tai vähemmän ongelmia karvan kanssa joka voi helposti takkuuntua ja huopaantua, jolloin tulee iho-ongelmia ja kipuja.
Kun yhdistetään pohjavillarotu pohjavillattomaan kiharakarvaiseen, niin saadaan kaikenlaisia karvapommeja aikaiseksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Rotu on vielä hakusessa, mutta haluan ehdottomasti tutustua ennen hankintaa kunnolla jokaiseen rotuun.
Kuten millä tahansa rodulla voi olla niille ominaiset terveysongelmat, mietin että mitkä on juuri villakoiramiksereille ominaiset terveysongelmat vai onko niitä sekakoirissa vähemmän kuin puhdasrotuisilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu