Työsyrjintä

– Kun kerroin töissä kihlautuneeni miehen kanssa, loppuivat esimiestuuraukseni siihen ja palasin takasin kassalle. Myös tatuointini olivat kauppiaalle liikaa, vaikka asiakkaat olivat niistä innostuneen kiinnostuneita. Toisessa paikassa kauppias puolestaan antoi ymmärtää, etten homouteni takia voinut olla hyvä työssäni eikä hän luottanut tekemiseeni. En koskaan saanut häneltä suoraa kritiikkiä, vaan hän haukkui minua muille selkäni takana, useissa ruokakaupoissa Porissa ja Helsingissä työskennellyt Justus Tammenheimo kertoo.

https://tyopaikat.oikotie.fi/tyontekijalle/artikkelit/miksei-toissa-saa-olla-rauhassa-homo-tai-hetero

Onko muita syrjitty työhaastattelussa tai työpaikalla homouden vuoksi?
2072062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 207

Vanhimmat

Kaikkia syrjitään ketkä alkavat tuoda esiin jalkovälin toiveita ja suuntauksia työssä. Työ on työtä eikä mitään seksuaalista esiintuloa. Hölmöyttä/sairautta tuoda esiin jotakin mikä ei paranna työn tulosta tai/ ja liity siihen.

Äänestä
  • Ei vaikuttanut siltä että tämä henkilö olisi jotenkin korostanut homouttaan. Voin sanoa etten minäkään ole korostanut homouttani. Miten voisin korostaa jotain mitä en ole ja silti on solvattu sen vuoksi että on oletettu että olisin homo.

    "Homous" voi "kuulua" puheesta ja "näkyä" eleistä. Jotkut varmaan väittävät. Ei tarvitse olla meikkiä tai "stereotyyppisen" homot vaatteet.

    1Äänestä

  • Homofobiaa edelleen on valitettavasti työpaikoilla. Vielä on paljon tehtävää mitä tulee tähän asiaan.

    1Äänestä

  • Useimmilla työpaikoilla muut työntekijät utelee seksuaalista suuntautumista ja joillakin jopa työnjohto tai omistaja. Ei tietenkään tarvitse kertoa, mutta ei oikeuta myöskään syrjintään jos kertoo. Ei sitä minun mielöestäni tarvitse esille tuoda millään tavalla, eikä minua kiinnosta toisten touhuit. Jos ystävystyy jonkun kanssa niin hänelle voi kertoa, mutta vaarassa levitä heti.

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei vaikuttanut siltä että tämä henkilö olisi jotenkin korostanut homouttaan. Voin sanoa etten minäkään ole korostanut homouttani. Miten voisin korostaa jotain mitä en ole ja silti on solvattu sen vuoksi että on oletettu että olisin homo.

    "Homous" voi "kuulua" puheesta ja "näkyä" eleistä. Jotkut varmaan väittävät. Ei tarvitse olla meikkiä tai "stereotyyppisen" homot vaatteet.

    Jos naiset ovat kiinnostuneita, mutta eivät saa vastakaikua niin alkavat heti juoruilla.

    1Äänestä

  • Työantajan ei tarvitse tietää mitä työntekijä tekee vapaalla,ei kuulu millään tavalla.Jos joku kysyy minulta että oletko homo,annan samalla mitalla takaisin ja kyseenalaistan kysyjän seksuaalimieltymykset.Selvästä syrjinnästä työntekijää kohtaan,työnantaja voi saada isot sakot,jos menee käräjille.

    Äänestä

  • Eli heteroiden on lupa kertoa jutustelyn lomassa puolison kanssa vietetysrä viikonlopusta mutta jos homo tekee niin on se oman jalkovälkn toiveiden tyrkyttämistä?

    1Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Eli heteroiden on lupa kertoa jutustelyn lomassa puolison kanssa vietetysrä viikonlopusta mutta jos homo tekee niin on se oman jalkovälkn toiveiden tyrkyttämistä?

    Nää kommentit menee näkökään ihan minne sattuu.

    1Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Eli heteroiden on lupa kertoa jutustelyn lomassa puolison kanssa vietetysrä viikonlopusta mutta jos homo tekee niin on se oman jalkovälkn toiveiden tyrkyttämistä?

    Ei kaikki heterotkaan kerro parisuhteestaan mitään, jos homo kertoo niin se on oma valintansa, mikään pakko ei ole kertoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ei kaikki heterotkaan kerro parisuhteestaan mitään, jos homo kertoo niin se on oma valintansa, mikään pakko ei ole kertoa.

    Homoilla taitaa olla joku sairaus mistä valittavat ja etsivät huomiota kun luulevat esille tuloillaan saavansa lääkettä 🤣
    Tyhmiä. Lääkäri on sitä varten.
    Työpaikat on työtä varten.

    Äänestä

  • Kaikki muutkin kertovat töissä työkavereilleen että ovat menneet kihloihin , ei se mitenkään erikoista Ole.
    Ihmeellistä kun aina vaan pitäisi salailla oma itsensä ja kuulla kyselyjä että oletko jo löytänyr tyttöystävää
    Koska hän ei tule sitä koskaan edes haluanaan
    .joten suomalaisen homofobi polon pitäisi ehkä ajatella ainoastaan työntekoa eikä yrmiä työntekijää .
    Homo tekee työnsä ihan yhtä hyvin kun heterokin
    Näitä syrjijööitä on joka puolella eri asioista
    Muistan kun menimme ulos porukalla syömään ja yksi istui rullatuolissa niin ravintolan omistaja pelkäsi että hän menettää muita asiakkaita . Ja oli hyvin stressattu,
    Siis sairaitakin syrjitään .
    Ei tartte sanoa että meidän porukka meni enää koskaan siihen ravintolaan syömään . Jos jonkun jalat eivät kanna niin se ei merkitse sitä että päässä olisi vikaa mitenkään joten yhteiskunta eroittelee terveitä ihmisiä monista syistä

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Homofobiaa edelleen on valitettavasti työpaikoilla. Vielä on paljon tehtävää mitä tulee tähän asiaan.

    Mitä nämä foobikot oikein pelkää omaa itseäänkö ?

    1Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Homoilla taitaa olla joku sairaus mistä valittavat ja etsivät huomiota kun luulevat esille tuloillaan saavansa lääkettä 🤣
    Tyhmiä. Lääkäri on sitä varten.
    Työpaikat on työtä varten.

    Sitten on heterojenkin töissä lopetettava kyselemästä ihmiseltä josko hänellä on tyttöystävä
    Jos ei kestä vastausta että se onkin poikaystävä

    1Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Homoilla taitaa olla joku sairaus mistä valittavat ja etsivät huomiota kun luulevat esille tuloillaan saavansa lääkettä 🤣
    Tyhmiä. Lääkäri on sitä varten.
    Työpaikat on työtä varten.

    Eivät etsi mitöön huomiota mitenkään , ovat ihan kun heterotkin ja kertovat samoja asioita, mutta se on ympäristö joka sen vääntää joksikin muuksi. Ei sen kummempaa. Minun tuttavani joka on homo ketoo ihan samoja asioita kun tuttavani jotka ovat heteroita, minulle ei siinä ole mitäön jännistystä kuten homofoobeilla on , ne luulot ne luulot, niiden kanssa takkuavat ja nimittelevät jopa sairaaksi. En ole koskaan eroitellut ihmisiä joten kaikki ystäväni ovat saman arvoisia .

    1Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Kaikki muutkin kertovat töissä työkavereilleen että ovat menneet kihloihin , ei se mitenkään erikoista Ole.
    Ihmeellistä kun aina vaan pitäisi salailla oma itsensä ja kuulla kyselyjä että oletko jo löytänyr tyttöystävää
    Koska hän ei tule sitä koskaan edes haluanaan
    .joten suomalaisen homofobi polon pitäisi ehkä ajatella ainoastaan työntekoa eikä yrmiä työntekijää .
    Homo tekee työnsä ihan yhtä hyvin kun heterokin
    Näitä syrjijööitä on joka puolella eri asioista
    Muistan kun menimme ulos porukalla syömään ja yksi istui rullatuolissa niin ravintolan omistaja pelkäsi että hän menettää muita asiakkaita . Ja oli hyvin stressattu,
    Siis sairaitakin syrjitään .
    Ei tartte sanoa että meidän porukka meni enää koskaan siihen ravintolaan syömään . Jos jonkun jalat eivät kanna niin se ei merkitse sitä että päässä olisi vikaa mitenkään joten yhteiskunta eroittelee terveitä ihmisiä monista syistä

    Ei miehet kysele eikä kerro omia juttujaan läheskään aina ja kaikille, naiset kyllä utelee. Miksi et lesbona kerro ongelmistasi lesbo-palstalla, turha täällä jankuttaa samaa.

    Miksi yleensäkin käytätte vain homo-sanaa eikä lesboa?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei vaikuttanut siltä että tämä henkilö olisi jotenkin korostanut homouttaan. Voin sanoa etten minäkään ole korostanut homouttani. Miten voisin korostaa jotain mitä en ole ja silti on solvattu sen vuoksi että on oletettu että olisin homo.

    "Homous" voi "kuulua" puheesta ja "näkyä" eleistä. Jotkut varmaan väittävät. Ei tarvitse olla meikkiä tai "stereotyyppisen" homot vaatteet.

    No mitkä on stereotyyppiset homon vaatteet, ? Miksi ei homoutta voisi ottaa ihan vaan samalla tavalla kun heterouttakin , sillä sukupuolinen suuntaus ei mitenkään näy ihmisistä ulospäin.
    Kummaa kansaa kun aina vaan eletään 1800 luvun mielipiteiden kanssa ja jankutetaan harva se päivä homoista.
    Mitä sillä ajetaan takaa oikeastaan. Asia ei ole mitenkään jännittävä sinänsä joku vaan on syntynyt erilaisella suuntauksella se ei tee hänestä mitenkään kummajaista, mutta junteille se on jännä asia jauhettavaksi, kun eivät edes tiedä , ja mielikuvitellaan seksistisillä ajatuksilla vaikka seksi ja homoseksuaalinen eivät ole mitenkään sama asia . Mutta nämä ressukat luulevat että se on niin. Eikö kukaan voisi selittää tontuille asiaoita kuten ne ovat , koska eivät nyt ymmärtävän . Ihminen on aina ihminen oli hän syntynyt millaisella suuntauksella tahansa , niin kauan kun kukaan ei tee mitään rikosta niin eikö olis aika vaihtaa levyä ja voisitte ehkä keskustella heterojen ns ongelmista siis parantavansa tarkoituksessa , se olisi kyllä monen kohdalla tarpeen

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Useimmilla työpaikoilla muut työntekijät utelee seksuaalista suuntautumista ja joillakin jopa työnjohto tai omistaja. Ei tietenkään tarvitse kertoa, mutta ei oikeuta myöskään syrjintään jos kertoo. Ei sitä minun mielöestäni tarvitse esille tuoda millään tavalla, eikä minua kiinnosta toisten touhuit. Jos ystävystyy jonkun kanssa niin hänelle voi kertoa, mutta vaarassa levitä heti.

    Miksi sitä ei saisi sanoa ihan vaan tavallisena asiana jonka ei pitäisi mitenkään koskettaa jotain toista ihmistä mikä seksuaalisuus ihmisellä on että pitäisi aina vaan salailla asiaa jota ei mitenkään voi muuttaa eikä tarvitsisikaan muuttaa.
    Ihminen pitää hyväksyä juuri ihmisenä eikä sukupuolisella pitäisi siinä olla mitään merkitystä , se ei häiritse ketään ihmistä mitenkään Minä en ainakaan en ole huomannut että minun heterouteni siitä mitenkään kärsii jos jollain on syntyessään toisenlainen suuntaus.
    Joten ihmiset ovat samlaisia joka tapauksessa olivat heteroja tai homoja .ärätä aihetta ottavat juntit esiin harva se päivä , syytä on vaikea ymmärtää ja mitä nämä ihmiset sillä jankutuksella yleensä voittavat, heillä on itsellään kova kiinnostus asioihin kuten homous ja täten ylläpitävät jankuttamista ihmisistä jotakin elävät elämäänsä, käyvät töissä ja hoitelevat lapsensa siis ihan normaait tavat .ävoisi olla ehkä ajankohtaista vaihtaa levyä ja keskustella asioista eikä ihmisistä .

    1Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Eli heteroiden on lupa kertoa jutustelyn lomassa puolison kanssa vietetysrä viikonlopusta mutta jos homo tekee niin on se oman jalkovälkn toiveiden tyrkyttämistä?

    Tämä josta kerrot on ovat ihmisiä ilman koulutusta joille homous vaikuttaa olevan asia joka heitä kiinnostaa. Ei sivistynyt ihminen ota ykeensä mitään kantaa näiden homofoobinen juttuihin . Eivät ole käyneet kouluja eivätkä nähneet maailmaa muuta kun kotikylänsä niin ei ihme että asia on heille ylipääsemätön . Ja hyvin kiinnostava, kas kun moni heistä on itsekkin homo mutta on kaapissa kuolemaansa asti, siksi kiinnostus

    Äänestä

  • Anonyymi00170 kirjoitti:

    No mitkä on stereotyyppiset homon vaatteet, ? Miksi ei homoutta voisi ottaa ihan vaan samalla tavalla kun heterouttakin , sillä sukupuolinen suuntaus ei mitenkään näy ihmisistä ulospäin.
    Kummaa kansaa kun aina vaan eletään 1800 luvun mielipiteiden kanssa ja jankutetaan harva se päivä homoista.
    Mitä sillä ajetaan takaa oikeastaan. Asia ei ole mitenkään jännittävä sinänsä joku vaan on syntynyt erilaisella suuntauksella se ei tee hänestä mitenkään kummajaista, mutta junteille se on jännä asia jauhettavaksi, kun eivät edes tiedä , ja mielikuvitellaan seksistisillä ajatuksilla vaikka seksi ja homoseksuaalinen eivät ole mitenkään sama asia . Mutta nämä ressukat luulevat että se on niin. Eikö kukaan voisi selittää tontuille asiaoita kuten ne ovat , koska eivät nyt ymmärtävän . Ihminen on aina ihminen oli hän syntynyt millaisella suuntauksella tahansa , niin kauan kun kukaan ei tee mitään rikosta niin eikö olis aika vaihtaa levyä ja voisitte ehkä keskustella heterojen ns ongelmista siis parantavansa tarkoituksessa , se olisi kyllä monen kohdalla tarpeen

    Kyllä neitihomot ja rekkalespot ihan tarkoituksella haluaa että huomataan.

    Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Miksi sitä ei saisi sanoa ihan vaan tavallisena asiana jonka ei pitäisi mitenkään koskettaa jotain toista ihmistä mikä seksuaalisuus ihmisellä on että pitäisi aina vaan salailla asiaa jota ei mitenkään voi muuttaa eikä tarvitsisikaan muuttaa.
    Ihminen pitää hyväksyä juuri ihmisenä eikä sukupuolisella pitäisi siinä olla mitään merkitystä , se ei häiritse ketään ihmistä mitenkään Minä en ainakaan en ole huomannut että minun heterouteni siitä mitenkään kärsii jos jollain on syntyessään toisenlainen suuntaus.
    Joten ihmiset ovat samlaisia joka tapauksessa olivat heteroja tai homoja .ärätä aihetta ottavat juntit esiin harva se päivä , syytä on vaikea ymmärtää ja mitä nämä ihmiset sillä jankutuksella yleensä voittavat, heillä on itsellään kova kiinnostus asioihin kuten homous ja täten ylläpitävät jankuttamista ihmisistä jotakin elävät elämäänsä, käyvät töissä ja hoitelevat lapsensa siis ihan normaait tavat .ävoisi olla ehkä ajankohtaista vaihtaa levyä ja keskustella asioista eikä ihmisistä .

    Jaksat jankuttaa, onko teillä lepakoilla ja naisilla yleensäkin päässä vikaa kun pitää samaa asiaa jankuttaa loputtomiin? Kun et saa mieleistäsi vastaustasi niin jatkat vaan jankuttamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    Tämä josta kerrot on ovat ihmisiä ilman koulutusta joille homous vaikuttaa olevan asia joka heitä kiinnostaa. Ei sivistynyt ihminen ota ykeensä mitään kantaa näiden homofoobinen juttuihin . Eivät ole käyneet kouluja eivätkä nähneet maailmaa muuta kun kotikylänsä niin ei ihme että asia on heille ylipääsemätön . Ja hyvin kiinnostava, kas kun moni heistä on itsekkin homo mutta on kaapissa kuolemaansa asti, siksi kiinnostus

    Milloin lepakko itse tulet kaapista?

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    Milloin lepakko itse tulet kaapista?

    Milloin olen sanonut että olisin lesbo, tyhmä? Pelottaako olla avoimesti homo?

    Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    Milloin olen sanonut että olisin lesbo, tyhmä? Pelottaako olla avoimesti homo?

    Et ole myöntänyt vielä kenellekään ja silti vaadit muita tulemaan kaapista, tyypillistä naisille.

    Äänestä

  • Kyllä työpaikoilla nimenomaan heteromiehillä esiintyy tarvetta tuoda esiin seksuaalisuuttaan. Monesti olen kokenut kiusallisena, kun joku mieskollega yrittää iskeä, vaikka en ole hetero. Lisäksi esimies - jo vanhempi setämies kyseli, aionko hankkia lapsia, mikä ei hänelle kyllä kuulu.

    1Äänestä

Mä oli aiemmin töissä työpaikassa jossa oli pelkästään miehiä ja olin siellä ihan avoimesti homo. En huomannut mitään syrjintää, ainakaan palkkauksensa tai työtehtävissä. Roiseja puheita tietysti kuuli, mutta niitä nyt saivat kuulla kaikki muutkin ja tuolla työpaikalla ( satama- ja terminaaliala) ne tuntuvat olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Jos työnsä teki huolellisesti eikä mokaillut niin pärjäsi työporukassa ihan hyvin ja palkka oli kyllä varsin hyvä.

Nykyään olen sosiaali- ja terveysalan työssä, työkaverit naisia about 70-80 %. Ei täälläkään kyllä syrjintää juurikaan ole, ehkä selän takana puhutaan enemmän kaikkea ikävää. Mutta varmaan se riippuu loppu viimein niin paljon henkilöstä itsestään, mitä kokee syrjintänä ja miten ylipäätään tulee toimeen muiden kanssa. Kaikkien kanssa ei vaan aina synkkaa ja se pitää sitten vaan hyväksyä ja työt pitää siitä huolimatta saada tehtyä.

Äänestä
  • Missä päin suomea olet ollut töissä? Se vaikuttaa. Olen ollut siviilipalveluksessa vanhan vaasan sairaalassa ja siellä minua solvattiin homokammoisella nimellä useasti päin naamaa. Joskus se on huudettu minulle.

    Olen huomannut tuon että jos joku tekee virheen niin ei välttämättä solvata mutta jos joku jonka oletetaan olevan homo tekee virheen niin silloin voi tulla homottelua.

    Itse en voi sietää että kiusataan töissä ja solvataan homovastaisella nimellä. Sen ei saisi olla niin. Työ on muutenkin raskasta ja kuormittavaa. Syrjintä tekee siitä raskaampaa ja siinä menee työhalut. Miksi antaa oma aika ja energia paikkaan jossa muut työntekijät ei arvosta ja terveys voi mennä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Missä päin suomea olet ollut töissä? Se vaikuttaa. Olen ollut siviilipalveluksessa vanhan vaasan sairaalassa ja siellä minua solvattiin homokammoisella nimellä useasti päin naamaa. Joskus se on huudettu minulle.

    Olen huomannut tuon että jos joku tekee virheen niin ei välttämättä solvata mutta jos joku jonka oletetaan olevan homo tekee virheen niin silloin voi tulla homottelua.

    Itse en voi sietää että kiusataan töissä ja solvataan homovastaisella nimellä. Sen ei saisi olla niin. Työ on muutenkin raskasta ja kuormittavaa. Syrjintä tekee siitä raskaampaa ja siinä menee työhalut. Miksi antaa oma aika ja energia paikkaan jossa muut työntekijät ei arvosta ja terveys voi mennä.

    Eteläpohjanmaallahan on paljon homofoobikoita
    Eivät edes kuuntele jotain musiikkia jos sen on laulanut homo.
    Ihmeellistä porukkaa sinänsä

    1Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Eteläpohjanmaallahan on paljon homofoobikoita
    Eivät edes kuuntele jotain musiikkia jos sen on laulanut homo.
    Ihmeellistä porukkaa sinänsä

    Etelä pohjanmaa taitaa olla suomen homovastaisin maakunta. Johtuu ehkä siitä koska ovat uskovaisia?

    1Äänestä

No näitä homofoobejako vielä päästetään pmoiki kauppoihin .
Homous ei vaikuta työntekeen negatiivisesti ja tatuoituja ihmisiä on joka puolella minunkin ympäristössäni on melkein kaikilla muilla tatuerrinki paitsi Minulla en laske tatuoituja ihmisiä mitenkään alarvoisiksi , se on vaan nyt ajan henki . Joten tekisin ilmoituksen pomosta joka on homofobinen ei suuntaus tarkoita sitä etteivät voisi noudattaa urallaan , hullu pomo sinänsä miltä aikakaudelta sellaisia sikiää

1Äänestä
  • Varmaan moni ei jaksa tehdä ilmoitusta ja jos tekee niin onko väliä. Parasta voisi olla ottaa yhteys yhdenvertaisuus virkailijaan ja haaataa oikeuteen.

    1Äänestä

  • Näkyvät tatuoinnit pitäisi kieltää palveluammateissa ja olla irtisanomisperuste jos ottaa. Itse en ottaisi mihinkään työpaikkaan ja idioottihan sellainen on.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Näkyvät tatuoinnit pitäisi kieltää palveluammateissa ja olla irtisanomisperuste jos ottaa. Itse en ottaisi mihinkään työpaikkaan ja idioottihan sellainen on.

    Kotipizzan pizzantekijä ämmällä hirveet tatuoinnit käsissä,ei kiitos en syö pitsojasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Näkyvät tatuoinnit pitäisi kieltää palveluammateissa ja olla irtisanomisperuste jos ottaa. Itse en ottaisi mihinkään työpaikkaan ja idioottihan sellainen on.

    Samaa mieltä.

    Äänestä

  • Minä tekisin myös ja yllättäisi työkavereitani tekemään. Että pomo näkee että se ei mitenkään hänen ravoansa alenna jos joku erilaisella suuntauksella syntynyt ihmisten on töissä,
    Työläisten olisi taisteltava kaikkien edusta yhteisvoimin . Ja vielä parempi kun kaikki homot tulisivat ulos kaapista että ihmiset näkisivät ettei siinä ole mitään hävettävää . Kukin syntyy omalla suuntauksellaan ihan normi juttu
    Ennen työläiset olivat joukoin puolustuskannalla jos jotain töissä sorretttiin . Nyt ovat yhtä tyhmiä ilmeisesti kun homofoobinen pomo.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kotipizzan pizzantekijä ämmällä hirveet tatuoinnit käsissä,ei kiitos en syö pitsojasi.

    Sekin on nykyisin hyvin tavallista että on tatuointeja , ei siinä mitäön ihmettelemistä ole sinänsä . Ja izza on kyllä ihan yhtä hyvää oli sen tehnyt ihminen joilla on tatuoinnit tai ilman.
    En tuomitse, vaikka itse en tee kehooni tatuointeja mutta ne jotka tekee ovat ihan tavallisia ihmisiä laittavat jonkin kuvan mitä haluavat pitää mukanaan ja joka merkitsee heille jotain .
    Muistan kun tyttäreni teki tatuoinnin jo yli 25 vuotta sitten kun olin vihainen , hän vaan sanoi että hänen kroppa, hänen päätös
    . Mitäs siihen vastaat. Joten se aukaisi minun silmäni näkemään että minun kielteinen näkökantani asioihin ei mitenkään ole se joka määrää muita ihmisiä mitä he saavat tehdä, ovat ihan samoja ihmisiä kun ennen tatuointiakin ,töissäkin oli 90% naisista tatuointi, joskin piilossa vaatteiden alla kun töitä tekivät . Riippuu hieman työssäkin jos niitä pitää esillä tai ei.
    Joten ei tartte sortaa niitä tatuoitujakaan , se ei ole rikos eikä sairaus sekään

    1Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Ensin esität homoa, sitten heteroa ja oikeasti olet lepakko.

    Äänestä

Joku voi siis "olla liian homo" kassatyöntekijäksi.

Äänestä
  • Työ on työtä. Ei seksiä. Pitäisi varmaankin selventää Suomessa että mitä tarkoittaa työ.
    Se on aikaa josta saat palkkaa siksi että yrität saada työlläsi tuotettua palkkasi ja voittoa työnantajalle. Jos se ei onnistu niin olet turha lenkura.
    Ei tämä niin vaikeaa voi olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Työ on työtä. Ei seksiä. Pitäisi varmaankin selventää Suomessa että mitä tarkoittaa työ.
    Se on aikaa josta saat palkkaa siksi että yrität saada työlläsi tuotettua palkkasi ja voittoa työnantajalle. Jos se ei onnistu niin olet turha lenkura.
    Ei tämä niin vaikeaa voi olla.

    Ei homot mene töihin tekemään homoja asioita. Joitakin vain häiritsee se että joku on homo. Ei tämä niin vaikeaa voi olla.

    1Äänestä

  • Miten ollaan liian homoja ?

    1Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Työ on työtä. Ei seksiä. Pitäisi varmaankin selventää Suomessa että mitä tarkoittaa työ.
    Se on aikaa josta saat palkkaa siksi että yrität saada työlläsi tuotettua palkkasi ja voittoa työnantajalle. Jos se ei onnistu niin olet turha lenkura.
    Ei tämä niin vaikeaa voi olla.

    Seksiä ?
    kuka tässä on seksistä puhunut .

    1Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Miten ollaan liian homoja ?

    Löysä ranne, sössötävä puhe, korkeaa naisellista naurua ja niin edelleen. Stereotyyppisen homon käyttäytymistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Löysä ranne, sössötävä puhe, korkeaa naisellista naurua ja niin edelleen. Stereotyyppisen homon käyttäytymistä.

    Lepakoilla lyhyt tukka, läskejä ja pukeutuvat miesmäisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Lepakoilla lyhyt tukka, läskejä ja pukeutuvat miesmäisesti.

    Ei minulla ole mitään lesboja vastaan. Lapsellisia ja pikkumaisia ne joilla on.

    Äänestä

  • Anonyymi00180 kirjoitti:

    Ei minulla ole mitään lesboja vastaan. Lapsellisia ja pikkumaisia ne joilla on.

    Kumpi teistä on rekkalespo vai oletteko molemmat?

    Äänestä

  • Anonyymi00182 kirjoitti:

    Kumpi teistä on rekkalespo vai oletteko molemmat?

    Mikä pakkomielle sinulla on lesboista? Ovatko he olleet jotenkin ilkeitä joskus? Milloin tulet kaapista ulos? Se voi olla pelottavaa. Parempi ehkä joskus sittenkin pysyä kaapissa ettei menetä työpaikkaa, laskujakin on maksettava.

    Äänestä

  • Anonyymi00186 kirjoitti:

    Mikä pakkomielle sinulla on lesboista? Ovatko he olleet jotenkin ilkeitä joskus? Milloin tulet kaapista ulos? Se voi olla pelottavaa. Parempi ehkä joskus sittenkin pysyä kaapissa ettei menetä työpaikkaa, laskujakin on maksettava.

    Sinullehan se homojen kaapistatulo on pakkomielle vaikka itse olet lepakko. Minulla ja monella muulla ei ole mitään tarvetta kertoa yksityisasioista sivullisille kuten moneen kertaan kerrottu.

    Äänestä

  • Ihan oikein. Talutus varmistaa ettei jää notkumaan tiloihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Ihan oikein. Talutus varmistaa ettei jää notkumaan tiloihin.

    Täysin väärin. Syrjintää.

    1Äänestä

  • Sehän on hyvä ettei joutunut työpaikkaan missä tuskin olisi viihtynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Sehän on hyvä ettei joutunut työpaikkaan missä tuskin olisi viihtynyt.

    Se on huonoa että joutui syrjityksi. Eikö homoille ole väliä vaikka heitä kohdeltaisiin syrjivästi?

    1Äänestä

  • Miten suomi voi olla noin paljon jäljessä muista pohjoismaista sitä en ymmärrä . Miten jonkun homous on niin suuri asia jollekkin että se häiritsee työelämääkin.
    Miten ihmiset oikein ajattelee asioista.
    Aika kummaa porukkaa sinänsä kun homoudesta jauhetaan ihan; niinkuin se olis jotain ihmeellistä . Kaikista huvittavimpia tapauksia ovat ne jotka luulevat että homo muka heitä alkaisi ahdistelemaan jotenkin; miksi ahdistelisi , ei hänellä ole mitään kiinnostusta heteroihin .
    Joten mistä tällaiset pelot tulee oikeastaan esille.
    Tämä homofobia voi vaikuttaa moneen asiaan ihmisissä Ja jopa eri maiden väliseen suhteeseen kaupankäynnistä jne .
    Kuka oikeastaan haluaa tehdä sellaisen maan kanssa mitään yhteistä jossa ihmiset aina vaan ivat totaalisesti tietämättömiä asiasta luullen sitä joksikin kamalaksi asiaksi tyhjissä aivoissaan

    1Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Se on huonoa että joutui syrjityksi. Eikö homoille ole väliä vaikka heitä kohdeltaisiin syrjivästi?

    Miksi jankkaat samaa loputtomiin, te lepakot olette yhtä rasittavia kuin muutkin naiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Miten suomi voi olla noin paljon jäljessä muista pohjoismaista sitä en ymmärrä . Miten jonkun homous on niin suuri asia jollekkin että se häiritsee työelämääkin.
    Miten ihmiset oikein ajattelee asioista.
    Aika kummaa porukkaa sinänsä kun homoudesta jauhetaan ihan; niinkuin se olis jotain ihmeellistä . Kaikista huvittavimpia tapauksia ovat ne jotka luulevat että homo muka heitä alkaisi ahdistelemaan jotenkin; miksi ahdistelisi , ei hänellä ole mitään kiinnostusta heteroihin .
    Joten mistä tällaiset pelot tulee oikeastaan esille.
    Tämä homofobia voi vaikuttaa moneen asiaan ihmisissä Ja jopa eri maiden väliseen suhteeseen kaupankäynnistä jne .
    Kuka oikeastaan haluaa tehdä sellaisen maan kanssa mitään yhteistä jossa ihmiset aina vaan ivat totaalisesti tietämättömiä asiasta luullen sitä joksikin kamalaksi asiaksi tyhjissä aivoissaan

    Sinähän et naisena tiedä kuinka paljon homot tai pilohomot ahdistelee.

    Äänestä

Kuuluuko seksuaalisuus työpaikalle? Eikö se ole yksityisasia? Jos udellaan, parasta vastata ympäripyöreästi.

Äänestä
  • Homofobiaa. Ei se ole tasa arvoista että voi avoimesti olla hetero mutta ei homo työpaikalla. Eikä suuntautumisen ilmoittamisen tarvitse edes olla jokin suora toteamus. Se voi olla epäsuora kuten "olimme mieskumppanin kanssa matkalla viikonloppuna." Erikoista on piilottelu.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Homofobiaa. Ei se ole tasa arvoista että voi avoimesti olla hetero mutta ei homo työpaikalla. Eikä suuntautumisen ilmoittamisen tarvitse edes olla jokin suora toteamus. Se voi olla epäsuora kuten "olimme mieskumppanin kanssa matkalla viikonloppuna." Erikoista on piilottelu.

    Mitä muuta mieskumppani tarkoittaisi, kaveri pitäisi sanoa jos ei halua paljastaa suoraan.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Homofobiaa. Ei se ole tasa arvoista että voi avoimesti olla hetero mutta ei homo työpaikalla. Eikä suuntautumisen ilmoittamisen tarvitse edes olla jokin suora toteamus. Se voi olla epäsuora kuten "olimme mieskumppanin kanssa matkalla viikonloppuna." Erikoista on piilottelu.

    Sä olet fobisti. Tarkista mitä se tarkoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Sä olet fobisti. Tarkista mitä se tarkoittaa.

    Miten liittyy aiheeseen?

    Äänestä

  • Siis hetero saa sanoa iloisena että on mennyt kihloihin , mutta ei homo silloinhan se hetero siittää seksuaalisuuttaan ihan tahallaan —— vai ?

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Homofobiaa. Ei se ole tasa arvoista että voi avoimesti olla hetero mutta ei homo työpaikalla. Eikä suuntautumisen ilmoittamisen tarvitse edes olla jokin suora toteamus. Se voi olla epäsuora kuten "olimme mieskumppanin kanssa matkalla viikonloppuna." Erikoista on piilottelu.

    Siksi olisi paikallaan että kaikki suomen kaappihomot tulisivat esiin ja uskaltaisivat olla iha; reilusti sitä mitä ovat, silloin tontut näkisivät että heitä on joka paikassa . Meilläkin oli töissä yksi lesbo joka ei koskaan sanonut että hän oli lesbo. Muta me tiedettiin se siltikin . Työnsä teki erinomaisesti joten sukupuolisuus ei vaikuta työn tekoon .

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Mitä sinulle homot kuuluu, kerro vaan omasta lesboudestasi jos haluat.

    Äänestä

On surullista huomata että jotkut homot pitää asian salassa.

Äänestä
  • Suret sitten varmaan heteroitakin jotka salaa taipumuksensa, niitä lienee huomattavasti enemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Suret sitten varmaan heteroitakin jotka salaa taipumuksensa, niitä lienee huomattavasti enemmän.

    Miksi hetero pitäisi asian salassa? Onko työpaikkoja joissa syrjitään heitä jotka on parisuhteessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Miksi hetero pitäisi asian salassa? Onko työpaikkoja joissa syrjitään heitä jotka on parisuhteessa?

    Miksi homo ei pitäisi salassa kun kerran ei ole ongelma heteroillakaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Miksi homo ei pitäisi salassa kun kerran ei ole ongelma heteroillakaan?

    Koska homoille siitä voi koitua syrjintää, häntä ei ehkä työllistetä tai voidaan kiusata. Etkö jaksa lukea mitä on kirjoitettu ennen.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Miksi homo ei pitäisi salassa kun kerran ei ole ongelma heteroillakaan?

    Ja miksi täytyisi salata?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Miksi homo ei pitäisi salassa kun kerran ei ole ongelma heteroillakaan?

    Jos jonkun homous tulee ilmi ja häntä ei työllistetä tämän vuoksi silloin se on syrjintää. Siinä on asia rautalangasta väännettynä.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Koska homoille siitä voi koitua syrjintää, häntä ei ehkä työllistetä tai voidaan kiusata. Etkö jaksa lukea mitä on kirjoitettu ennen.

    Miksi homo EI pitäisi salassa... Etkö ymmärrä lukemaasi?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Ja miksi täytyisi salata?

    Ei kukaan pakota kumpaankaan, se on oma valinta niin heteroilla kuin homoillakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Jos jonkun homous tulee ilmi ja häntä ei työllistetä tämän vuoksi silloin se on syrjintää. Siinä on asia rautalangasta väännettynä.

    Miksi työpaikalla pitäisi työllistää uudelleen? Aika moni julkihomokin saanut töitä ja suurin osa ei tiedä töitä hakiessa ellet esim somessa kerro, sekin on vapaaehtoista. Itse en kerro somessa yhtään mitään koska omat asiani eivät kuulu kenellekään sivullisille eikä tyänantajille tai työkavereille.

    Miksi työantaja sitten ei saisi valita mielestään sopivimman työntekijän, erottaa ei tietenkään saa pelkästään sillä perusteella että paljastuu homoksi. Julkisiin virkoihin hakiessa ei sitten saisi vaikuttaa homouskaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Miksi homo EI pitäisi salassa... Etkö ymmärrä lukemaasi?

    Koska sitä ei tarvitse salata.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Ei kukaan pakota kumpaankaan, se on oma valinta niin heteroilla kuin homoillakin.

    Ei homoutta tarvitse salata. Eikä homouden vuoksi saa syrjiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Miksi työpaikalla pitäisi työllistää uudelleen? Aika moni julkihomokin saanut töitä ja suurin osa ei tiedä töitä hakiessa ellet esim somessa kerro, sekin on vapaaehtoista. Itse en kerro somessa yhtään mitään koska omat asiani eivät kuulu kenellekään sivullisille eikä tyänantajille tai työkavereille.

    Miksi työantaja sitten ei saisi valita mielestään sopivimman työntekijän, erottaa ei tietenkään saa pelkästään sillä perusteella että paljastuu homoksi. Julkisiin virkoihin hakiessa ei sitten saisi vaikuttaa homouskaan.

    Mitä työllistää uudelleen?

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Koska sitä ei tarvitse salata.

    Kerrot siis aivan kaikki asiat muille koska ei tarvitse salata, logiikkasi on kummallinen. Onneksi en ole sukulaisesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Mitä työllistää uudelleen?

    Kuvitteletko että työnantaja kertoo jokaiselle työnantajalle sinun olevan lesbo jos satut kertomaan sen työpaikalla kun kerran työllistymisestä huolehdit?

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Ei homoutta tarvitse salata. Eikä homouden vuoksi saa syrjiä.

    Ei liity mitenkään siihen ettei lesboudestaan tarvitse kertoa, tuskin monikaan haluaa edes tietää. Onko sinulla pakottava tarve kertoa olevasi myös varas, horo, väkivaltainen jne?

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Koska sitä ei tarvitse salata.

    Tarvitseehan. Ketä kiinnostaa jonkun seksuaalisuus. Pidä piilossa vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Kerrot siis aivan kaikki asiat muille koska ei tarvitse salata, logiikkasi on kummallinen. Onneksi en ole sukulaisesi.

    Lue mitä on aikaisemmin kirjoitettu. Homoutta ei tarvitse pitää salassa. Sinun logiikka on erikoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Kuvitteletko että työnantaja kertoo jokaiselle työnantajalle sinun olevan lesbo jos satut kertomaan sen työpaikalla kun kerran työllistymisestä huolehdit?

    Milloin olen niin kirjoittanut?

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Ei liity mitenkään siihen ettei lesboudestaan tarvitse kertoa, tuskin monikaan haluaa edes tietää. Onko sinulla pakottava tarve kertoa olevasi myös varas, horo, väkivaltainen jne?

    Sitä ei tarvitse piilotella ja salata.

    En yhdistä lesboutta varkauteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Tarvitseehan. Ketä kiinnostaa jonkun seksuaalisuus. Pidä piilossa vaan.

    Se on sinun umpimielinen mielipide. Olet tasa arvoa vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Lue mitä on aikaisemmin kirjoitettu. Homoutta ei tarvitse pitää salassa. Sinun logiikka on erikoista.

    Kuka sanonut että pitäisi salata, miksi jankutat kun se on ihan oma valintasi kerrotko ykityisasioitasi vai et. Teillä naisilla ei vaan ole logiikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Milloin olen niin kirjoittanut?

    Et siis ymmärrä edes mitö itse kirjoitat. Kokeile josko muille lesboille uppoaisi paremmin jankutuksesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Sitä ei tarvitse piilotella ja salata.

    Hyvää syy ettei kukaan ota jankuttavaa lepakkoa töihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    En yhdistä lesboutta varkauteen.

    Ei sinulla yhdistä moni muukaan asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Kuka sanonut että pitäisi salata, miksi jankutat kun se on ihan oma valintasi kerrotko ykityisasioitasi vai et. Teillä naisilla ei vaan ole logiikkaa.

    Lue tätä keskustelua. Vastaus on siellä. Etkö jaksa.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Ei sinulla yhdistä moni muukaan asia.

    Onko oma lehmä ojassa? Syrjitkö sinäkin jotakuta töissä?

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Koska homoille siitä voi koitua syrjintää, häntä ei ehkä työllistetä tai voidaan kiusata. Etkö jaksa lukea mitä on kirjoitettu ennen.

    Aikuiset ihmiset eivät nyt kiusaa työpaikalla toistaan mitenkään , vai onko sellaisiakin aivo sairaita olemassa että katsovat sen omaksi oikeudekseen haukkua ihmistä siitä miksi hän syntyi ei meidän työpaikalla ole sellaisia ihmisiä ollut koskaan , eikä pahemmasti riitojakaan . Ihmiset hyväksytään ihmisenä eikä minään muuna.
    Nyt kun näkee suomen homofobian niin tulee mieleen se että kuinka monessa työpaikassa on homoja jotka eivät saa olla sitä mitä ovat. Vaan siksi että joku luulee heitä joiksikin hirviöiksi , mitä he eivät edes ole.ätyhmää porukkaaa kerrassaan

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Koska sitä ei tarvitse salata.

    Siksipä kaikkien tulisi tulla ulos kaapista ja uskaltaa olla mitä ovat samalla tulevat toisiaan . Ja meitä on monia heteroista jotka myös tuemme heitä, koska meillä on oikea selitys homoudesta eikä ennakkoluulojen tuomaa väärennettyä kuvaa

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Lue mitä on aikaisemmin kirjoitettu. Homoutta ei tarvitse pitää salassa. Sinun logiikka on erikoista.

    Kenenkään ei tarvitse kieltää itseään , jokainen on omanlaisensa ihminen se riittää jaa uskovaisille sanoisin että se on paljon heidän syytähän kun kirjoitetelevat homoista tuomitsevasti ja uhoavat ikuisella tulella ja helvetillä vaan siksi että jonkun perintö tekijät ovat tehneet hänestä hieman erilaisen alueella mikä ei ole mitenkään jännitttävää eikä kosketa sivistyneen ihmisen mieltä negatiivisesti. Sillä jokainen saa olla mitä on.

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Siksipä kaikkien tulisi tulla ulos kaapista ja uskaltaa olla mitä ovat samalla tulevat toisiaan . Ja meitä on monia heteroista jotka myös tuemme heitä, koska meillä on oikea selitys homoudesta eikä ennakkoluulojen tuomaa väärennettyä kuvaa

    Mikä helvetin pakkomielle sinulla on toisten kaapista tulosta, jankutat samaa miljoona kertaa. Jankuta lepakoille välillä.

    Äänestä

Sellainen on paskainen yhteisö jossa ei voi avoimesti olla homo. Ymmärrän että on halu vain selviytyä ja rahaakin olisi hyvä tehdä kun laskuja on mutta silti miettisin työpaikan vaihtoa jos siellä olisi vihamielinen asenne homoja kohtaan.

Äänestä

Kuuluuko tuoda julki työpaikalla omat seksuaaliset taipumukset?
Kenenkään ei ole pakko hyväksyä homoja, uskovaisia, tatuoituja jne.
Terveisin eläkkeellä oleva homo.

Äänestä
  • Ei suuntausta tarvitse joutua piilottelemaan ja valehtelemaan siitä. Kenenkään ei ole pakko hyväksyä homoja mutta jos homouden vuoksi kiusataan ja ei työllistetä niin se on syrjintää ja väärin. Varmasti tiedät tuon itsekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ei suuntausta tarvitse joutua piilottelemaan ja valehtelemaan siitä. Kenenkään ei ole pakko hyväksyä homoja mutta jos homouden vuoksi kiusataan ja ei työllistetä niin se on syrjintää ja väärin. Varmasti tiedät tuon itsekin.

    Ei sitä tarvitse kertoakaan, jos välttämättä haluaa kertoa ja näyttää olemuksellaan ja tavoillaan niin työt ei todennäköiusesti hirveästi kiinnosta.

    Mustalaisillakin kansallispuku on vain keino vältellä töitä ja nostaa syrjimissyytteitä. Tänäänkin kaupassa rahtihame lastasi tavaraa piiloon, saa kauppiaat kiittää idiootti haloskaa ja muita suvakkeja.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei sitä tarvitse kertoakaan, jos välttämättä haluaa kertoa ja näyttää olemuksellaan ja tavoillaan niin työt ei todennäköiusesti hirveästi kiinnosta.

    Riippuu siitä mitä tarkoitat. Joistakin homouden näkee. Miten hän puhuu ja elehtii.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei sitä tarvitse kertoakaan, jos välttämättä haluaa kertoa ja näyttää olemuksellaan ja tavoillaan niin työt ei todennäköiusesti hirveästi kiinnosta.

    Joillekin se mikä on "homoa" on jotain mitä joku on. Ei kaikki pysty edes näyttelemään "heteroa" vaikka haluaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Riippuu siitä mitä tarkoitat. Joistakin homouden näkee. Miten hän puhuu ja elehtii.

    Opittua se on ja tarkoituksellista vai miksi homoista tulee ykskaks neitejä kun muuttavat hesaan. Neiteilyn pystyy myös lopettamaan kuten monet tehneetkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Opittua se on ja tarkoituksellista vai miksi homoista tulee ykskaks neitejä kun muuttavat hesaan. Neiteilyn pystyy myös lopettamaan kuten monet tehneetkin.

    En sanoisi opittua kaikissa tapauksissa. Joku vain on sellainen. Vaikka tuure boelius, jari sillanpää, marco bjurström, krystal snow ja biseksuaali jorma uotinen. Pystysivätkö he edes käyttäytymään "heterosti" jos haluaisi?

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    En sanoisi opittua kaikissa tapauksissa. Joku vain on sellainen. Vaikka tuure boelius, jari sillanpää, marco bjurström, krystal snow ja biseksuaali jorma uotinen. Pystysivätkö he edes käyttäytymään "heterosti" jos haluaisi?

    Tuure lopetti neiteilyn, Jari ja Marco eivät ole edes neiteilleet ainakaan julkisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Tuure lopetti neiteilyn, Jari ja Marco eivät ole edes neiteilleet ainakaan julkisesti.

    Heistä näkyy se että he ovat homoja vaikka "neiteily" olisi vähennetty nollaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Tuure lopetti neiteilyn, Jari ja Marco eivät ole edes neiteilleet ainakaan julkisesti.

    En ole nähnyt tätä "neiteilyä". En tiedä mitä se on mutta luultavasti ei häiritsisi minua.

    Äänestä

  • Yleensä juuri se homo ei ajattele niitä seksuaalisia asioita , ainostaan homofoobit niitä miettii kovasti. Siis ongelma ei ole homous vaan ihmisten siihen suhtautuminen. .
    Aletaan mielikuvitustensa tuottamia juttuja mielessään pyörittelemään, joka on turhaa, ei heterotkaan ajattele jonkun seksiä kun keskustelevat , ainoastaan keskustelee asioista ihan kun muutkin. Homofoobinen ongelmat isyåtui syvässä. Minunkin äitini selitti minulle kun kysyin mitä Homiåo , että se on sairaus , huomasin aika pian otettuani selville kirjoista ettei ole sairaudesta kysymys ainoastaan ominaisuudesta ihmisessä joka ei ole sen kummempi kun heteroillakaan. Ja kun on kuunnellut homojen kokemuksia miten heitä on ennen kohdeltu niin ei voi käsittää että ihmiset voivat olla niin tyhmiä nykyaikana. Suomi on jäljessä muiden pohjoismaiden tavasta suhtautua erilaisuuksiin ovat vielä 1930 luvun aikaisissa käsityksissä asiasta .

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei sitä tarvitse kertoakaan, jos välttämättä haluaa kertoa ja näyttää olemuksellaan ja tavoillaan niin työt ei todennäköiusesti hirveästi kiinnosta.

    Ajatteletko sinä seksualisuuttasi töissä —- siis et
    Miksi sitten luulet että homot jotenkin olisivat siinä asiassa erilaisia . Kyllä hentöitä tekevät , ei homous heille ole mikään ongelma sen ongelman päällä istuu se joka luulottelee heistä asioita mitä koskaan ei tapahdu edes .
    Ämutta kirurgi joka leikkaa homofoobeja kelpaa kovasti antamaan sydämmen toimitaan apua, ja muita leikkauksia . Sairaan hoitaja joka ottaa verikokeita on myösikin homo ja kun potilas ei sitä tiedä niin kovasti kehuu miten ihana ihminen, sitten kun saa tietää niin tulee kelloon toinen ääni.
    Ei pitäisi syrjiä ketään ihmistä , sen pitäisi jo olla perus sääntö jokaisella.

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Sinähän sitä näytät miettivän, myös toisten seksuaalisuutta ja vaadit kertomaankin.

    Äänestä

Jotkut homot ei jotenkin viitsi vaatia oikeuksia itselleen? He elävät muiden armosta. "Kunpa tässä työssä vain olisi hyväksyvä asenne homoja kohtaan, kunpa voisin olla joutumatta kiusatuksi ja jos kiusataan en aio ilmoittaa siitä minnekään. Parempi unohtaa asia ja etsiä toinen työpaikka."

Äänestä
  • Et edes kuullosta homolta ja silti pauhaat siitä!
    On monta työtä mihin en palkkaisi homoa.
    Kun kerrot ettei osa homoista vaadi oikeuksiaan, voit ihan kertoa ne erikoiset oikeudet joita homoilla on.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Et edes kuullosta homolta ja silti pauhaat siitä!
    On monta työtä mihin en palkkaisi homoa.
    Kun kerrot ettei osa homoista vaadi oikeuksiaan, voit ihan kertoa ne erikoiset oikeudet joita homoilla on.

    Voi ei homotkin puolustaa tasa arvoa. Mihin työhön et palkkaisi homoa? Samat oikeudet homoilla voisi olla kuin heteroillakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Voi ei homotkin puolustaa tasa arvoa. Mihin työhön et palkkaisi homoa? Samat oikeudet homoilla voisi olla kuin heteroillakin.

    Mitä oikeuksia ei ole?

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Mitä oikeuksia ei ole?

    Oikeus syrjimättömyyteen. Ettei homous estäisi työllistymästä. Jotkut ei palkkaa jotakuta koska on homo.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Oikeus syrjimättömyyteen. Ettei homous estäisi työllistymästä. Jotkut ei palkkaa jotakuta koska on homo.

    Ei kenenkään tarvitse palkata jankuttavaa lepakkoa jos ei tykkää, julkisessa virassa voit kokeilla valittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Ei kenenkään tarvitse palkata jankuttavaa lepakkoa jos ei tykkää, julkisessa virassa voit kokeilla valittaa.

    Jankuttavaa homovastaista sitten kannattaa? Ei minulla ole mitään lesboja vastaan.

    Äänestä

  • Siis hän kertoi rehellisesti että on rekisteröidyssä suhteessa , sekin on merkki siitä että ihminen on rehellinen .äpomo oli täysi nolla sinänsä , kuka sen tietää vaikka pomo itse on homo ja pelkäsi kuollakseen että toinen homo hänet tunnistaa jotenkin siksi oli nollan käytös ala arvoista

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Voi ei homotkin puolustaa tasa arvoa. Mihin työhön et palkkaisi homoa? Samat oikeudet homoilla voisi olla kuin heteroillakin.

    Minäkin haluaisin tietää mitä ne työt ovat missä ei homoja saa olla, kun taitava kirurgi on homo joka pelastaa henkiä , niin missä työssä heitä ei saisi olla ???????

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Jankuttavaa homovastaista sitten kannattaa? Ei minulla ole mitään lesboja vastaan.

    No mikset sitten jatka lässyttämistäsi lepakkopuolella?

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    No mikset sitten jatka lässyttämistäsi lepakkopuolella?

    Itse "lässytät". Asia liittyy homoihin ja lesbotkin on homoseksuaaleja.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Minäkin haluaisin tietää mitä ne työt ovat missä ei homoja saa olla, kun taitava kirurgi on homo joka pelastaa henkiä , niin missä työssä heitä ei saisi olla ???????

    Taisi mennä väärälle nyt viesti. Tarkoitin että homot voi tehdä samoja töitä kuin heterot. Uskomatonta että tämä täytyy mainita. Se voisi olla itsestäänselvää.

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Itse "lässytät". Asia liittyy homoihin ja lesbotkin on homoseksuaaleja.

    Lepakot ovat lepakoita, mikset viihdy lepakkopalstalla?

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    Lepakot ovat lepakoita, mikset viihdy lepakkopalstalla?

    Milloin olen sanonut että olisin lesbo ja mitä sinulla on heitä vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    Milloin olen sanonut että olisin lesbo ja mitä sinulla on heitä vastaan.

    Olet siis kaapissa vaikka vaadit muita tulemaan ulos :D

    Äänestä

  • Anonyymi00190 kirjoitti:

    Olet siis kaapissa vaikka vaadit muita tulemaan ulos :D

    Erikoista logiikkaa. Olet kuin joku kylän idiootti.

    Äänestä

  • Anonyymi00193 kirjoitti:

    Erikoista logiikkaa. Olet kuin joku kylän idiootti.

    Asut siis pikkukylässä ja siksi kaapissa, voithan sinä netissä olla reilusti lepakko.

    Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    Asut siis pikkukylässä ja siksi kaapissa, voithan sinä netissä olla reilusti lepakko.

    Pelkäät siis kiusaamista ja syrjintää ja siksi olet kaapissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00225 kirjoitti:

    Pelkäät siis kiusaamista ja syrjintää ja siksi olet kaapissa.

    Niinhän sinä lepakko teet, vaadit vaan muita tulemaan kaapista, vaikka muilla ei ole edes tarvetta kertoa :)

    Äänestä

Joo on hain varastomiehen paikkaa kerroin olevani lonkkavikainen homo en päässyt töihiin ei homouteni ollut syy vaan lonkka🤪🤪

Äänestä
  • No ei homouteen liittyvää syrjintää.

    Äänestä

Onko aloittaja Sanna Marin?

Äänestä
  • Ei ole. Miksi olisi sanna marin?

    Äänestä

Ei homouden vuoksi mutta iän vuoksi jatkuvasti. Se on aivan sairaan tyhmää ja raskasta. Olen terve ja työni hoidan moitteetta mutta silti saan kuulla iästäni jatkuvasti.

Äänestä
  • Ikäsyrjintää on myös.

    Äänestä

  • Jos pysyy naimattomana niin työterveyshuollossakin voivat kysyä miksi ei ole avioitunut ja onko seurustellutkaan koskaan. Sitten onkin potkulistalla kun seuraavan kerran irtisanotaan vaikkei kertoisikaan olevansa homo, bi tai mitä onkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Jos pysyy naimattomana niin työterveyshuollossakin voivat kysyä miksi ei ole avioitunut ja onko seurustellutkaan koskaan. Sitten onkin potkulistalla kun seuraavan kerran irtisanotaan vaikkei kertoisikaan olevansa homo, bi tai mitä onkin.

    Miksi naimattomuudesta rangaistaisiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Miksi naimattomuudesta rangaistaisiin?

    Pitävät homona ja perheellisiä halutaan suosia, ehkä aiheestakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Pitävät homona ja perheellisiä halutaan suosia, ehkä aiheestakin.

    No onpa hölmöä. Ei kaikki yksineläjät ole homoja. Mitä jos on vaikka vähän aikaa sitten eronnut.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Pitävät homona ja perheellisiä halutaan suosia, ehkä aiheestakin.

    Paska suomi jos on noin on.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Paska suomi jos on noin on.

    Positiivinen syrjintä on sallittua, siksi raskaana oleviakaan tai äitiyslomalla olevia ei saa erottaa, hölmöä.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Positiivinen syrjintä on sallittua, siksi raskaana oleviakaan tai äitiyslomalla olevia ei saa erottaa, hölmöä.

    Ei liity aiheeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Jos pysyy naimattomana niin työterveyshuollossakin voivat kysyä miksi ei ole avioitunut ja onko seurustellutkaan koskaan. Sitten onkin potkulistalla kun seuraavan kerran irtisanotaan vaikkei kertoisikaan olevansa homo, bi tai mitä onkin.

    Älä valehtele. Ei tuollaista kukaan nykypäivänä työterveydessä kysy.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Älä valehtele. Ei tuollaista kukaan nykypäivänä työterveydessä kysy.

    MInulta on kysytty, eikä olisi tullut mieleenkään kertoa seksuaalisesta suuntautumisestani tai parisuhteistani sen tarkemmin. Sehän niitä eniten ärsyttää työpaikalla eniten kun eivät tiedä ja saa minun puolestani ärsyttääkin.

    Joskus kauan sitten toisella työpaikalla pomo huusi naama punaisena, en kerro tarkemmin mitä, mutta naureskelin vaan. En todellakaan ota paineita enkä kerro yksityisasioistani. Enneminkin ärsytän lisää, mutta en neiteilemällä.

    Äänestä

Tatuoinnit eivät sovi asiakaspalveluun. Ennen vain merimiehet ja vangit ottivat tatuointeja. Ne ovat kuin likainen, ruma ja alkeellinen leima iholla. Raamattu kieltää tatuoinnit pakanallisina merkkeinä. Ne ovat oikea inhottava villitys nykyään. Yksi merkki kristinuskon hylkäämisestä. Homoilijan kannattaa mennä töihin homoilua hehkuttavaan työpaikkaan tai tehdä parannus elämäntavasta.

Äänestä
  • Takaa monille etteivät saa tatuoimatonta kumppania, mutta valitettavasti opettavat tuon ällöttävyyden lapsilleensakin. Eiköhän tuokin muodista mene aikanaan, sitten saavat hävetä.

    Ei kukaan pukeudu samoihin vatteisiinkaan lopun ikäänsä, autoja, tavaroita jne vaihdetaan kun kyllästyy, mutta typerät tatuoinnit pysyy tai sitten saa arvet tilalle.

    Äänestä

  • Jaa että raamattu kieltää, kova kirja sinänsä kun kieltele asioita mikä kuuluu ihmisen vapauteen kaikilla on vaan yksi elämä ja se on jokaisen saatava elää kuten se kullekkin passaa.
    Lue mielummin tieteellistä kirjallisuutta . Se kun raamattua joka ei ole mikään lakikirja kenellekkään .ihmeellistä sinänsä tuo jeesustelu

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    Jaa että raamattu kieltää, kova kirja sinänsä kun kieltele asioita mikä kuuluu ihmisen vapauteen kaikilla on vaan yksi elämä ja se on jokaisen saatava elää kuten se kullekkin passaa.
    Lue mielummin tieteellistä kirjallisuutta . Se kun raamattua joka ei ole mikään lakikirja kenellekkään .ihmeellistä sinänsä tuo jeesustelu

    Koraani kieltää paljon enemmän, silti suvakit haluaa niitä maan täyteen.

    Äänestä

Tasa arvolaki. Yhdenvertaisuuslaki.

Äänestä

Miksi täysin asiallinen viesti poistettiin.

Äänestä
  • Sinulta sopii kysyä. Kummasti "asialliset" viestisi aina katoavat.

    Äänestä

  • Veikkaisin jonkin botin tarkistaneen viestin, missä on väärä sana ja siksi poistaneen.

    Äänestä

Mitä työtä DTM- ja Hercules-tyypit sitten tekevät? Vuokra, ruoka, juoma, pääsyliput ja vaatteet maksavat.

Äänestä
  • Mitä työtä itse teet?

    Äänestä

  • Jutussa sanotaan

    Tapaus nousi julkisuuteen viime viikolla, kun koeajalla ollut Toni Varis kertoi sosiaalisessa mediassa Ilmarisen purkaneen hänen työsuhteensa.

    Variksen mukaan potkujen syy oli se, että hän oli kertonut esihenkilölleen naimisiinmenostaan miehen kanssa. Seuraavalla viikolla Ilmarinen purki työsuhteen koeajan toiseksi viimeisenä päivänä.

    Äänestä

Rakennusala, varastopakkaaja, lähihoitaja, kuntosaliohjaaja ja jätekuski.

Äänestä
  • Homous vaikuttaa uravalintaan.

    Äänestä

Ilmarisen vakuutukset vaativat matemaattista lahjakkuutta. Gayt ovat itse kertoneet aktissa ihailevat jenkkifutiskypärää, Varustelekan maihareit ja valkoisia tennissukkia. Merkonomiksi voi opiskella, mutta siitä ei saa työuraa.

Äänestä
  • Sinun lisäksi kukaan muu ei ole kertonut asiaa. Merkonomin papereilla saa ihan uran luotua, toisinkuin fetisseillä.

    Äänestä

  • Mihin tuo liittyy? Homoissa taitaa olla keskimäärin enemmän matemaattisesti(kin) lahjakkaita tilastojen mukaan ja esim useampikin kuuluisa salauksen purkaja. Vakuutuspuolella ei ehken niinkään matematiikkaa tarvita, mutta sijoituspuolella voi olla hyötyä.

    Monet menestyneet julkisuuden henkilöt ovat homoja, itsellä ei ole ollut tarvetta lokeroitua, eikä menestyäkään, vaikka kykyjä olisikin. Kun polttaa kynttilää molemmista päistä, käy kuten Mattilalle, toisille taas ei ole tarvetta semminkään luoda omaisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Mihin tuo liittyy? Homoissa taitaa olla keskimäärin enemmän matemaattisesti(kin) lahjakkaita tilastojen mukaan ja esim useampikin kuuluisa salauksen purkaja. Vakuutuspuolella ei ehken niinkään matematiikkaa tarvita, mutta sijoituspuolella voi olla hyötyä.

    Bodari on ensisijaisesti kiinnostunut urheilusta ja urheilukulttuurista eikä ole kovin kiinnostunut älyllisestä toiminnasta. Olet varmaan kuullut, että useat pojat lukevat vähän kirjoja.

    https://dumbhypnojockboi.wordpress.com/tag/jockification/page/7/

    Mattila ehkä halusi näyttää ja todistaa jotain. Ehkä tunsi huonommuutta homoudesta vaikka se ei tee ihmisestä huonompaa. Voi olla ettei ollut tekemistä tämän kanssa ja jotkut vain tekevät töitä paljon. Iltasanomien jutussa sanottiin että mattilan puoliso sanoi että joskus mattila nukkui vain 4 tuntia päivässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Bodari on ensisijaisesti kiinnostunut urheilusta ja urheilukulttuurista eikä ole kovin kiinnostunut älyllisestä toiminnasta. Olet varmaan kuullut, että useat pojat lukevat vähän kirjoja.

    https://dumbhypnojockboi.wordpress.com/tag/jockification/page/7/

    Mihin tuo sitten liittyy?

    Olet varmnan kuullut että tytöt pärjää paremmin koulussa kun opettelevat ulkoa, mutta sehän ei vaadi älyä. Naisopettajat myös antaa parempia arvosanoja tytöille ja huonompia pojille kuin kuulusi. Kumpikaan ei auta naisia pärjäämään paremmin urallaan.

    Äänestä

Ei se ole syrjintää vaan soveltuvuus. Enemmän itsetuntemusta.

Äänestä

Setan ohje asiaan on pettymys mutta ymmärrettävä. Homouden voi setan edustajien mielestä tuoda esiin jos se on tuojan mielestä ok. Siis varmaan ettei siitä aiheudu kiusaamista tai irtisanominen. Seta on tasa arvon puolella mutta mitä tasa arvoa on piilottelussa. Nyt on 2024 eikä enää tarvitsisi joutua olemaan kaapissa töissä. Pettynyt suomalaisiin ja suomeen tässä vaikka sama asia taitaa olla muissakin maissa.

Äänestä
  • No joko käskit lepakkoja kaapista?

    Äänestä

  • Anonyymi00159 kirjoitti:

    No joko käskit lepakkoja kaapista?

    Miten liittyy aiheeseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00159 kirjoitti:

    No joko käskit lepakkoja kaapista?

    Ne lepakot on sinun päässä ja eivät muuten tule ulos.

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    Miten liittyy aiheeseen?

    Häpeät siis lepakkouttasi. Lepakoita paljon vähemmän tullut kaapissta, milloin itse tulet?

    Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    Häpeät siis lepakkouttasi. Lepakoita paljon vähemmän tullut kaapissta, milloin itse tulet?

    Elina gustafsson ja bergström.

    Äänestä

  • Anonyymi00166 kirjoitti:

    Elina gustafsson ja bergström.

    Julkkishomoja aika helvetisti enemmän :)

    Äänestä

  • Anonyymi00167 kirjoitti:

    Julkkishomoja aika helvetisti enemmän :)

    Onko se jokin kilpailu

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Onko se jokin kilpailu

    Miksi et itse tule kaapista lepakko?

    Äänestä

  • Anonyymi00177 kirjoitti:

    Miksi et itse tule kaapista lepakko?

    Ei ole mitään kaappia mistä tulla ulos. Älä vain mieti miten pelkurimainen olet. Käännä se huomio johonkin muuhun eikö niin.

    Äänestä

  • Anonyymi00178 kirjoitti:

    Ei ole mitään kaappia mistä tulla ulos. Älä vain mieti miten pelkurimainen olet. Käännä se huomio johonkin muuhun eikö niin.

    No missä olet kertonut olevasi lepakko? Kummallista miten te lepakot piiloudutte aina homojen selän taakse, vain homoja hirtetään musumaissa tai tapetaan venäjällä, mutta heti jos saadaan vapautta, olette vaatimassa etuoikeuksia kuten muutkin femakot. Naamallanne silti vain harva esiintyy missään.

    Pelkurihan sinä olet, homoja vaan vaadit tulemaan kaapista vaikka itse olet. Suurinta osaa ei todellakaan kiinnosta yksityisasioistaan kertominen kenellekään sivullisille, joten voit lopettaa sen jankuttamisen.

    Äänestä

  • Tuskin se ainoa on joka sinut jättänyt :D

    Äänestä

  • Anonyymi00197 kirjoitti:

    Tuskin se ainoa on joka sinut jättänyt :D

    En ole niin alas vajonnut, että olisin ollut hänen kanssaan tekemisissä, vain netissä nähnyt tämän legendan sekoiluja.

    Äänestä

  • Miksi haluaisin niin alas vajota? Hänellähän tunnetusti tasoa ei ole vieläkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00197 kirjoitti:

    Tuskin se ainoa on joka sinut jättänyt :D

    Varmaan ainoa joka jättänyt, muille ei ole edes kelvannut.

    Äänestä

Setan sivulta

Jopa 92 % suomalaisista sateenkaari-ihmisistä on työpaikalla jossain määrin kaapissa seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteettinsä suhteen. Toisin sanoen vain 8 % voi olla täysin avoin työelämässä.

https://seta.fi/2022/06/07/syrjinta-tyoelamassa/

Äänestä

Homovitsejä kahvihuoneessa. Nauratko ja hymyiletkö muiden mukana?

Äänestä
  • Vitsejä voi kertoa mistä vaan, minulla on hyvä itsetunto.

    Äänestä

  • Anonyymi00209 kirjoitti:

    Vitsejä voi kertoa mistä vaan, minulla on hyvä itsetunto.

    Halventavia vitsejä homoista myös?

    Äänestä

  • Anonyymi00213 kirjoitti:

    Halventavia vitsejä homoista myös?

    Ei homoilla ole huono itsetunto kuten teillä naisilla, ainahan ne vitsit jotain ryhmää koskee.

    Äänestä

  • Anonyymi00219 kirjoitti:

    Ei homoilla ole huono itsetunto kuten teillä naisilla, ainahan ne vitsit jotain ryhmää koskee.

    Sinulle ei ole väliä? Ei puhuta vaikeista asioista eikä mietitä niitä. Eikö niin? Miten voi tapahtua edistystä jos ei ikinä keskustele epäkohdista?

    Äänestä

  • Kerron niitä itse.

    Äänestä

  • Anonyymi00223 kirjoitti:

    Sinulle ei ole väliä? Ei puhuta vaikeista asioista eikä mietitä niitä. Eikö niin? Miten voi tapahtua edistystä jos ei ikinä keskustele epäkohdista?

    Haluat siis kieltää vitsit päiden katkomisen uhalla kuten ihalemasi musut tekevät :D

    Äänestä

  • Anonyymi00228 kirjoitti:

    Haluat siis kieltää vitsit päiden katkomisen uhalla kuten ihalemasi musut tekevät :D

    Jos asiaan puuttuisi ei päitä katkottaisi. En ihaile muslimeja. Ketä sinä ihailet? Homoja vihaava kaappihomoja?

    Äänestä

  • Anonyymi00230 kirjoitti:

    Jos asiaan puuttuisi ei päitä katkottaisi. En ihaile muslimeja. Ketä sinä ihailet? Homoja vihaava kaappihomoja?

    Ei vitsikkäät ihmiset vihaa, suvakkifemakot ja muslimit vihaa.

    Äänestä

  • Tuskin heterot edes keksii yhtä hyviä, tällekin naurettu porukassa.

    Homo osti lihatiskillä meetwurstia, myyjä kysyi siivutetaanko, homo vastasi, enhän minä mikään pajatso ole :)

    Miksi lepakoista ei ole vitsejä? No eihän rekkalespot ole hauskoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00233 kirjoitti:

    Tuskin heterot edes keksii yhtä hyviä, tällekin naurettu porukassa.

    Homo osti lihatiskillä meetwurstia, myyjä kysyi siivutetaanko, homo vastasi, enhän minä mikään pajatso ole :)

    Miksi lepakoista ei ole vitsejä? No eihän rekkalespot ole hauskoja.

    Miksi vihaat lesboja? Joillakin homoilla ei ole itsekunnioitusta tai sitten taktiikkana on kertoa vitsejä ennen kuin joku toinen ehtii. Sama on vähän että solvaa itseään sanalla ennen kuin joku toinen ehtii. Jos homovitseihin puuttuu voi joutua kiusatuksi tai irtosanotuksi. Koska asialle ei voi mitään niin turha puuttua eikö niin?

    Äänestä

  • Anonyymi00233 kirjoitti:

    Tuskin heterot edes keksii yhtä hyviä, tällekin naurettu porukassa.

    Homo osti lihatiskillä meetwurstia, myyjä kysyi siivutetaanko, homo vastasi, enhän minä mikään pajatso ole :)

    Miksi lepakoista ei ole vitsejä? No eihän rekkalespot ole hauskoja.

    Siis homot nauraneet porukassa? No se on eri asia kun työpaikalla joku joka on hetero kertoisi vitsejä jotka loukkaisivat homoa tai homoja jotka ovat töissä samassa työpaikassa. Halventavia vitsejä tarkoitan.

    Äänestä

  • Anonyymi00236 kirjoitti:

    Siis homot nauraneet porukassa? No se on eri asia kun työpaikalla joku joka on hetero kertoisi vitsejä jotka loukkaisivat homoa tai homoja jotka ovat töissä samassa työpaikassa. Halventavia vitsejä tarkoitan.

    Mutta heteroista saa kertoa halventavia vitsejä? Tuollainen aiheuttaa juuri päinvastaisen vaikutuksen kun yritetään sanella mitä muut saa tehdä.

    Ei tietenkään kannata loukkaamistarkoituksessa vitsailla kenestäkään, mutta aina on joku valkoihoinen, nainen, blondi, tummaihoinen, muslimi, saamelainen tai kuka tahansa herkkähipiäinen joka voi loukkaantua, ei sitten saisi kertoa vitsejä mistään. Jotkut loukkaantuu jopa lemmikkiensä puolesta :D

    Äänestä

  • Anonyymi00240 kirjoitti:

    Jo vitsit on todella homovastaisia, ne on osa työpaikkakiusaamista ja vihalla sanottuja niin ei niitä saisi hyväksyä.

    Äänestä

Eikö homoista ole jokin stereotyyppi että he olisivat jotenkin tyhmiä ja taitamattomia? Niin kuin eräässä tässä keskustelussa mainitussa jutussa sanottiin "osaako joku homo muka koodata". Miksei osaisi koodata? Onko homoilla jotenkin tyhmemmät aivot sitten ettei voisi oppia koodaamista?

Äänestä

Noinhan se just menee. Miten gay olisi heti johtaja?
Gay: peruskoulu, hetero: lukio tai amis
Gay: merkonomi, hetero: kauppakorkeakoulu tai oikis
Gay: lähihoitaja, hetero: lääkäri
Gay: jätekuski, hetero: toimitusjohtaja

Äänestä

Noinhan se just menee. Miten lepakko olisi heti johtaja?
Lepakko: peruskoulu, hetero: lukio tai amis
Lepakko: peruskoulu, hetero: merkonomi
Lepakko: peruskoulu, hetero: lähihoitaja
Lepakko: rekkakuski, hetero: bussikuski
Lepakko: makoilee sängyllä yksin ja juo kaljaa, hetero makoilee sängyllä lapsen kanssa ja juo siideriä

Äänestä

Hikinen lippispäinen perusskoulu-gay tietää että lepakot ja heterot on hienoja ihmisiä.

Äänestä

Homoja ei saa syrjiä. Matkailu tuo tuloja yrityksille.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 52 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

– Kun kerroin töissä kihlautuneeni miehen kanssa, loppuivat esimiestuuraukseni siihen ja palasin takasin kassalle. Myös tatuointini olivat kauppiaalle liikaa, vaikka asiakkaat olivat niistä innostuneen kiinnostuneita. Toisessa paikassa kauppias puolestaan antoi ymmärtää, etten homouteni takia voinut olla hyvä työssäni eikä hän luottanut tekemiseeni. En koskaan saanut häneltä suoraa kritiikkiä, vaan hän haukkui minua muille selkäni takana, useissa ruokakaupoissa Porissa ja Helsingissä työskennellyt Justus Tammenheimo kertoo.

https://tyopaikat.oikotie.fi/tyontekijalle/artikkelit/miksei-toissa-saa-olla-rauhassa-homo-tai-hetero

Onko muita syrjitty työhaastattelussa tai työpaikalla homouden vuoksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu