Yle Suomi taso laskenut

Vielä hetki sitten tuli viikolla 18 jälkeen hyviä ja mielenkiintoisia ohjelmia, nyt niiden tilalla todella tylsää urheilua, urheilua ja urheilua. Tiistain Luontoillassakin puhuttiin polkupyöräilystä? Miten liittyy luontoon? Surkeeksi on mennyt!
441330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Tuntuu siltä, että ohjelmien kuluja karsitaan. No, eipä raha muuten riitä 3 300 työntekijän palkkoihin.

Äänestä

Taso on todella laskenut ja on huono. Ihan kuin Ylessä ei olisi enää toimittajia työssä ollenkaan, vain juontajia ja tyhmännaurajia. Urheiluohjelmat radiossa ovat ihan turhia, ne jos mitkä karkoittavat kuulijat.

Vertaan tätä keskisuomalaisen kuuluvuusalueen pakolliseen rallikisaohjelmaan, jota meidän on pakko kuunnella 3 päivää aamusta yöhön. Kun rovanperät ajaa rallia, Yle kuvittelee että kaikki kuuntelevat pärinää ja idioottimaisia jorinoita. Kun kyseessä on valtakunnan ykkösradio, huoltovarmuus-radio, kansalainen ei tiedä mistään mitään paitsi ralleista. Miten tämä on edes mahdollista! Ralli ei kuulu ollenkaan normielämään. Menneen ajan hölmöilyjä.

Äänestä
  • No joko olet saanut hommattua sen uuden radiosi vai odotatko jälleen elokuuta ja suomen mm rallia jolloin pääset täällä jälleen itkemään, kun "radiosta ei tule muuta kuin rallia enkä minä saa vanhasta radiostani kanavia vaihdettua"? xD

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    No joko olet saanut hommattua sen uuden radiosi vai odotatko jälleen elokuuta ja suomen mm rallia jolloin pääset täällä jälleen itkemään, kun "radiosta ei tule muuta kuin rallia enkä minä saa vanhasta radiostani kanavia vaihdettua"? xD

    Olet tyhmä.
    Keski-Suomen taajuudella asuu satoja tuhansia ihmisiä. Tiedän tasan kolme, jotka harrastavat ralliautoilua. Ei taajuutta muuteta kotikonstein, se alue lähettää just sitä ohjelmaa mitä herzeille syötetään. Uusimaa omaansa, siihen ei pääse muut kuin siellä asuvat. Sama Kainuussa.

    Sinuntyyppiselle lippalakki-persu-tyypille lähettäisin jos olisi mahis, saariston joogaa 3 vrk 24h ja ruotsiksi, tietenkin.
    Joko uppoaisi?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kumpiko se tyhmä onkaan? xD
    Itkit elokuussa näillä sanoilla "kun minulla on vanha radio eikä siitä voi kanavaa vaihtaa", niin kyllä silloin tyhmyys asuu jossain ihan muualla kuin projisoimassasi henkilössä.
    Ja yhä edelleen sinulla on nettiyhteys kuten viime elokuussakin ja jos et olisi noin tyhmä kuin olet menisit nettiradioon missä sinulla on kuunneltavissa kaikki suomen radiokanavat kuuluvuusalueista huolimatta aina uudenmaan ylen lähetyksiin yms, joten jos väität että sen yhden viikonlopun rallilähetys yhdellä ylen radiokanavalla pilaa sinun koko vuoden niin se kertoo lähinnä sinun vähä älyisyydestäsi.
    Maailma ei myöskään pyöri sinun ympärillä. Jos sinä et tunne rallia ajavia se ei tarkoita etteikö radio voisi toistaa sellaisia asioita ja harrastuksia jotka eivät tue sinun ahdasmielisyyttäsi.
    En minäkään tunne yhtään uusavutonta radion käyttäjää, mutta silti joudun lukemaan säännöllisin välein täältä itkujasi avuttomuudestasi vaihtaa radiokanavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sinuntyyppiselle lippalakki-persu-tyypille lähettäisin jos olisi mahis, saariston joogaa 3 vrk 24h ja ruotsiksi, tietenkin.
    Joko uppoaisi?

    No lähetä. Osaan vaihtaa kanavan itselleni mieleiseksi tai menen nettiradioon lukuisille radiokanaville enkä ole uusavuton pässi kuten sinä. xD

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    No lähetä. Osaan vaihtaa kanavan itselleni mieleiseksi tai menen nettiradioon lukuisille radiokanaville enkä ole uusavuton pässi kuten sinä. xD

    Miksi sinä haukut vanhaa ihmistä?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kumpiko se tyhmä onkaan? xD
    Itkit elokuussa näillä sanoilla "kun minulla on vanha radio eikä siitä voi kanavaa vaihtaa", niin kyllä silloin tyhmyys asuu jossain ihan muualla kuin projisoimassasi henkilössä.
    Ja yhä edelleen sinulla on nettiyhteys kuten viime elokuussakin ja jos et olisi noin tyhmä kuin olet menisit nettiradioon missä sinulla on kuunneltavissa kaikki suomen radiokanavat kuuluvuusalueista huolimatta aina uudenmaan ylen lähetyksiin yms, joten jos väität että sen yhden viikonlopun rallilähetys yhdellä ylen radiokanavalla pilaa sinun koko vuoden niin se kertoo lähinnä sinun vähä älyisyydestäsi.
    Maailma ei myöskään pyöri sinun ympärillä. Jos sinä et tunne rallia ajavia se ei tarkoita etteikö radio voisi toistaa sellaisia asioita ja harrastuksia jotka eivät tue sinun ahdasmielisyyttäsi.
    En minäkään tunne yhtään uusavutonta radion käyttäjää, mutta silti joudun lukemaan säännöllisin välein täältä itkujasi avuttomuudestasi vaihtaa radiokanavaa.

    Mistä tällaisia suomalaisia oikein sikiää? P***urallista.
    Häpeäisit. Keskisuomalaiset ovat suurimmaksi osaksi yliopistokansaa ja tietävät miksi purnaavat Ylestä. Jos joku on jo valittanut asiasta, miksi sinä neropatti kiellät asian?
    Ralliradio ei todellakaan kuulu Ylen Radio Suomen taajuudelle vaan Areenaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Miksi sinä haukut vanhaa ihmistä?

    Missä kommenteissa lukee henkilön ikä? Linkkiä sellaiseen kiitos?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mistä tällaisia suomalaisia oikein sikiää? P***urallista.
    Häpeäisit. Keskisuomalaiset ovat suurimmaksi osaksi yliopistokansaa ja tietävät miksi purnaavat Ylestä. Jos joku on jo valittanut asiasta, miksi sinä neropatti kiellät asian?
    Ralliradio ei todellakaan kuulu Ylen Radio Suomen taajuudelle vaan Areenaan.

    Keski-suomi ei ole yhtäkuin sinä ja fiksu yliopisto kansalainen ja ihan kansakoululainenkin ymmärtää tavan radion käytön alkeet. Jos yksi kanava kyllästyttää, niin voi vaihtaa toiseen. Jos ei tuollaiseen kykene on jäävi omasta tyhmyydestään syyttämään muita.
    Sinä et edelleenkään päätä mikä kuuluu radioon ja mikä ei. Ralliradio kuuluu ihan yhtälailla radioon kuin talviurheilut yms kansallisesti merkittävät urheilut muutenkin.
    Ja jos todella olet niin yksinkertainen, että et yhtenä elokuisena viikonloppuna osaa radiokanavaa vaihtaa saati sillä samalla laitteellasi millä tulet tänne oksentamaan pahaaoloasi löydä googlettamalla nettiradiota, niin silloin oikea valinta on lyödä radio kiinni.
    Kyllä täytyy sanoa, että joillain on niin ensimmäisen maailman ongelmia elämässään kun olla ja voi samaan aikaan kun eurooppa on veitsenterällä jopa kolmannen maailmansodan uhan kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Onpas purkaaja tämä.
    Kannattaa nyt lukea aloittajan kirjoitus ja lopettaa tuollainen känninen meuhkaaminen.
    Et sinä päätä mistä täällä keskustellaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Onpas purkaaja tämä.
    Kannattaa nyt lukea aloittajan kirjoitus ja lopettaa tuollainen känninen meuhkaaminen.
    Et sinä päätä mistä täällä keskustellaan.

    Itsehän sinä täällä valitat ralliradiosta joten turhaan yrität sitä projisoida muihin.
    Ja kuka on kännissä? Sinäkö? Itse kun en käytä alkoholia ollenkaan, joten jos päihteet sekoittavat noin pääsi niin kirjoita huomenna uudelleen.

    Äänestä

Nyt alkoi uusi nuorille suunnattu teknojumputusohjelma Club Millenium perjantaisin klo. 22-24. Ohjelma sopisi paremmin Ylex:lle ja Radio Suomen perjantai-iltaan takaisin Jokaniemen sävelradio kaltainen ohjelma.

https://areena.yle.fi/podcastit/1-67572303

Äänestä
  • Sano muuta. Avasin radion epähuomiossa just 22 jälkeen ja en ollut uskoa väsyneitä perjantaikorviani. Odotin jotain kivaa unimusaa ja eikun töräytti jumputukset seinille.
    Mikä Yleä nykyään vaivaa kun siellä ei ole enää fiksuja töissä?
    Paitsi Ulmanen.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Sano muuta. Avasin radion epähuomiossa just 22 jälkeen ja en ollut uskoa väsyneitä perjantaikorviani. Odotin jotain kivaa unimusaa ja eikun töräytti jumputukset seinille.
    Mikä Yleä nykyään vaivaa kun siellä ei ole enää fiksuja töissä?
    Paitsi Ulmanen.

    Kai Ulmanen jää varmasti kohta eläkkeelle. On aloittanut radiouransa jo 80-luvulla, eli ikää alkaa olemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Sano muuta. Avasin radion epähuomiossa just 22 jälkeen ja en ollut uskoa väsyneitä perjantaikorviani. Odotin jotain kivaa unimusaa ja eikun töräytti jumputukset seinille.
    Mikä Yleä nykyään vaivaa kun siellä ei ole enää fiksuja töissä?
    Paitsi Ulmanen.

    Eikö isoimmat puhkisoitetut hitit musapolitiikka enää kelpaakkaan teille Ylefaanaatikoille?

    Äänestä

Ylen luontoillat on menneet täysin vihervasemmiston ilmastohumpuukiin tai muuhun "luontokato" paasaukseen minkä todellinen tarkoitus on epäsuorasti dissata milloin metsätaloutta ja milloin metsästäjiä yms.
En ole kuunnellut luontoiltojakaan enää sitten 1990 luvun, kun vielä vakioraati Neuvonen, Mikkonen, Koivisto yms oli ohjaksissa. He eivät tehneet ideologista paasausta, eivät naureskelleet kysyjille saati dissanneet metsästäjien esittämiä kysymyksiä yms niin kuin nykyinen viherideologinen kaarti joka on esittävinään luonto tietäjää ja joiden pääasia on vain tietyn viherideologisen aivopesun paasaus.

Äänestä
  • Mistä sitten tiedät Luontoiltojen sisällön nykypäivänä, jos et ohjelmaa ole kuunnellut sitten 1990-luvun?

    1Äänestä

Kun antaa palautetta ohjelmien lopettamisista, tulee vastaus, että kehitämme ohjelmistoa toivottavasti löydät edelleen kuunneltavaa kanavaltamme tai Areenasta.

Äänestä

Jääkiakkokierros, voi pentele alkoi taas urheilun pakkotuputtaminen, ketä kiinnostaa jyppi ja sappi kolme yks?

Äänestä
  • Niin. Yle Puheen lopettamisen jälkeen urheilut siirrettiin Radio Suomen taajuuksille. Yle keskittyy ihan vääriin asioihin mielestäni.

    Äänestä

  • JUURI NÄIN HUOMO OHJELMA........

    Äänestä

On kyllä surkeeta kun itse tykännyt kuunnella musiikkia niin nyt tilalla jääkiekkokierrosta ja urheiluradiota. Hyvähän se on nykyään tarjota tuutintäydeltä paskaa sekä tv:ssä että radiossa kun yle-vero on pakollinen.

Äänestä
  • Sano muuta. Aivan järkky ja kuuntelijoita halveeraava ohjelmatarjonta! Ymmärtäisin jonkun 10 minuutin pläjäyksen, mutta koko ilta on pyhitetty huutavalle sakille. En snaijaa. Yle tyhmenee ja tyhmentää kansan.
    Samaa tuubaa kuin rallien uutisointi. Ketä kiinnostaa.

    Äänestä

  • Enemmän sieltä musiikkia tulee nyt keskiviikkoisin, kuin luonto-illan aikana. Kiekkokierros soittaa sentään musiikkia.

    Äänestä

Ilta pilalla, jääkiekkohuutoa monta tuntia!
Torstaina jauhetaan koko ilta nobodyurheilunysvääjien kera! Pilalla!

Äänestä
  • Urheilu saisi olla ihan omalla kanavallaan. Briteissä esimerkiksi on sportille pyhitetty oma radiokanava.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Urheilu saisi olla ihan omalla kanavallaan. Briteissä esimerkiksi on sportille pyhitetty oma radiokanava.

    Urheilu oli välllä ängetty Radio puheelle mutta se kanava lopetettiin

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Urheilu saisi olla ihan omalla kanavallaan. Briteissä esimerkiksi on sportille pyhitetty oma radiokanava.

    Niin oma kanava urheilulle ja korkeat maksut päälle.

    Äänestä

Ei urheilua arkisin jaksa kukaan kuunnella. Sairaana se tappaa ja terveenäkin vie ilon elämästä. Miksi ihmeessä ne toimittajat HUUTAA! Onks älyssä vapaata tilaa vai yleläinen tapa? Olen Häyrisen aikalainen ja ei hyvää päivää näitä typeriä moottoriturpia. Vanhat ei enää jaksa radiota. Mitä jää jäljelle?

Äänestä

Yle Radio Suomi on pilattu urheilulla ja ohjelmilla joiden oikea paikka olisi Yle X kanava.

Yle Radio Yksi on nyt ainoa kuuntelemisen arvoinen Yleisradion kanava, se muistuttaa myös nostalgisesti 1980-luvun Yleisohjelmaa, johon kuuluivat jo silloin aamu- ja iltahartaudet, ajankohtais- ja asiaohjelmat, sekä vakava musiikki.

Äänestä
  • YleX ei ikäryhmänsä ja kuuntelijalukujensa puolesta sovellu Suomen suosituimmat urheilulajin välittämiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    YleX ei ikäryhmänsä ja kuuntelijalukujensa puolesta sovellu Suomen suosituimmat urheilulajin välittämiseen.

    Vielä kun YLEX oli jotain keräsi yli puolet enemmän kuulijoita. Parhaillaan oli Radio Suomen, Radio Novan ja NRJ:n jälkeen 4 kuunnelluin asema Suomessa.

    Kaksi viimeistä asemaa on totaalisesti pilattu uudistuksillaan ja Nova nyt on Nova, vaikka välissä tekivät hyvän uudistuksen, mutta palasivat vanhaan.

    Äänestä

Radio Suomessa on yhä vähemmän lähetyksiä, joita voi kutsua varsinaisiksi ohjelmiksi. Suoraa puheenlätinää sitäkin enemmän.

Äänestä

Joidenkin kuuntelijoidenkin taso on laskenut, minkä voi päätellä esimerkiksi tämän ketjun otsikon suomen kielestä.

Äänestä
  • "Radio juotajien taso laskenut 29.3 sortui"

    Äänestä

Juuri näin on käynyt

Äänestä

Paljonko me maksamme näille urheilun yle “asiantuntijoille”?
?

Äänestä

Niin ja tv1 tulee vanhoja ohjelmia ! Tänäänkin äänisen aallot monesko kerta?

Äänestä

Yle on vajonnut niin alas ettei enää sanat riitä sitä kuvaamaan.
Ylenanto.

Äänestä

Olete pilanneet monen radio kuuntelian illan kun ette voi lähettää muuta kuin urheilua tehkää jotain kunnon ohjelmaa jolla olisi paljon enemmän kuulijoita kuin noilla typerillä urheilu ohjelmilla.

Äänestä
  • Urheilut omalle kanavalle. Sanoisin myös, ettei tarvita kahta juontajaa. Kun kaksi miestä juontaa, homma saattaa mennä väittelyksi. Kun mies ja nainen juontaa, homma saattaa mennä naisen naurattamiseksi. Kun kaksi naista juontaa, homma menee kilpaa puhumiseksi ja kikatukseksi. Yksin on parempi.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Urheilut omalle kanavalle. Sanoisin myös, ettei tarvita kahta juontajaa. Kun kaksi miestä juontaa, homma saattaa mennä väittelyksi. Kun mies ja nainen juontaa, homma saattaa mennä naisen naurattamiseksi. Kun kaksi naista juontaa, homma menee kilpaa puhumiseksi ja kikatukseksi. Yksin on parempi.

    Kerro minulle yksi isojen kuuntelijalukujen kanava missä juontaja yksinpuhelee?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Vielä hetki sitten tuli viikolla 18 jälkeen hyviä ja mielenkiintoisia ohjelmia, nyt niiden tilalla todella tylsää urheilua, urheilua ja urheilua. Tiistain Luontoillassakin puhuttiin polkupyöräilystä? Miten liittyy luontoon? Surkeeksi on mennyt!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu