Mitkä olisivat ne keinot, joilla Kuhmoinen nousee väestötappiokunnasta aktiiviseksi, dynaamiseksi ja vetovoimaiseksi keskukseksi ?
Kuhmoinen voidaan nostaa vielä ylös, mutta millä keinoilla?
Anonyymi-ap
882587
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 88
Vanhimmat
Ykkösenä ehto, että jokainen tehty päätös perustuu kunnan ja kuntalaisten yhteisen edun maksimaaliseen tavoitteluun.
Ja myös julkaistaan se.
Ei riitä tästä eteenpäin, vaan vanhojakin sopimuksia joudutaan käymään läpi, koska siellä on sopimuksia, jotka ovat kunnalle epäedullisia.
Voi olla, että kunnalla on epäedullisia sopimuksia, mutta isossa kuvassa ne ovat lähinnä lillukan varsia. Tarvitaan lisäksi jotakin muuta ja voimakkaampaa positiivista kehitystä käynnistävää.
Kunnan-hallitus täysin uusiksi 2025.
Lähinnä lillukan varsia, mutta jos on kivi kengässä, kivi otetaan pois kengästä.
Hyvä vertaus
Jos ei peiteltyjä totuuksia korruptiosta saa sanoa ääneen, ei pitäjällä nimeltä Kuhmoinen ole valitettavasti mitään tulevaisuutta.
Rehellisyys maan perii. Siitä alkaa nousu.
"Rehellisyys maan perii. Siitä alkaa nousu."
Sinä sen sanoit ! Se on kaiken lähtökohta ja kantava pohja.
Suhmurointi seis ja päätöksen teko kokouksissa avoimesti esille takahuoneista video-kankaalle. Kuinka kukaan yleensä ketään tietää äänestää kun kukaan ei näytä tekevän yhtään mitään.
Työpaikat, kilpailukykyiset palkat, palvelut, edulliset asunnot.
"Työpaikat, kilpailukykyiset palkat, palvelut, edulliset asunnot"
Kyllä, mutta millä keinoin ne saadaan aikaiseksi ? Siitä on kysymys.
Yle uutinen 2012:
"Kuntalaiset ovat ajan tasalla, aivan sama huoli on minulla. Jos tähän jokin viisasten kivi olisi keksitty, niin sitä olisi jo käytetty, sanoo Kuhmoisten kunnanjohtaja Anne Heusala"
No niin !
Yli kymmenen vuotta on kulunut edellisen kunnanjohtajan näkemyksestä. Jos kaikki kivet on käännetty, on tyytyminen siihen mitä on, tai tartuttava härkää sarvista.
Purettuun kouluun ja niin muodoin kuntaan oli tarjolla loistava tilaisuun saada uusia pienyrityksiä työpaikkoineen. Hienoja asuntomahdollisuuksiakin on ollut, mm. kuntalan viereinen rakennus. Minkälaiseen tarpeeseen sekin kunnan omaama kehittämismahdollisuus on siirretty?
Mikä on purettu, se on menetetty. Rakentaminen ja kehittäminen vaatii pitkäjänteisyyttä
sekä kaukonäköisyyttä siihen mitä tavoitellaan.
Lyhytnäköisyydellä moni päättäjä on hakenut sulkaa omaan hattuunsa, mutta se ansio - tai tilanteesta selviäminen on johtanut uuteen tilanteeseen, jossa hukataan energiaa ja varoja virheiden peittelyyn ja valveillaoloon. Siksi mitään merkittävää edistystä ei tapahdu.
"hukataan energiaa ja varoja virheiden peittelyyn ja valveillaoloon"
Tämä ei ole oppiva yhteisö, jossa edellinen sukupolvi siirtää osaamisensa jälkipolville vaan kuten sanoit, edellinen sukupolvi ei myönnä virheitään vaan keskittyy loppuun asti niiden peittelyyn.
Surullinen todellisuus, kauniin ja erilaisia mahdollisuuksia täynnä olevan pitäjän maineen ja sen asukkaiden hyvinvoinnin kannalta.
Onko pakko kuulua kaikkiin maailman koulutuskonserneihin summuihin jonninjoutaviin puulaakeihin? Eikö niistä voisi jo luopua?
Normisti ihmiset saa eläkeikään mennessä kerättyä itselleen sen aineellisen hyvän, mitä tarvitsee. Kuhmoisissa 65+ on ihan täysillä vielä mukana kuntapäättäjinä kuppaamassa itselleen etuja.
Ne vanhukset päättäjinä vasta sulan hattuseensa haluavat keinolla millä hyvänsä.
Kuhmoisten ongelma on päättäjien heikko itsetunto. Kun tänne tulee joku ulkopuolinen toimija, ollaan mielinkielin ja luvataan maat ja mannut eikä pyydetä vuokravakuutta saati tarkisteta luottotietoja. Jos joku ostaa 2 Keuron tontin, hänelle vedetään punainen matto eteen ja hetken päästä tehdään 200 Keuron edestä infraa.
Oman pitäjän asukkaat ovat vessapaperia, uusi tulokas on painonsa verran kultaa.
"Oman pitäjän asukkaat ovat vessapaperia, uusi tulokas on painonsa verran kultaa"
Todellisuudessa asia ei suinkaan ole näin. Kunnan historia yli 20 vuoden ajalta todistaa asian olevan toisin. Pitäjän asukkaiden käyttämän vessapaperin kera vedetään tulokas tylysti vessanpöntöstä alas, jos hän ei kykene toteuttamaan politikkojen lupauksia pitäjän asukkaille.
Miinus 28% on väkiluvun kehitys vv. 2000-2024. Aikamoisia ihmeitä täytyy tapahtua, jotta kehityksen suunta muuttuu.
"Aikamoisia ihmeitä täytyy tapahtua, jotta kehityksen suunta muuttuu."
Jos halutaan ihmeitä tapahtuvan, niiden eteen pitää aina tehdä työtä ja sitoutua tavoitteisiin (ihmeisiin) Makaavan kissan suuhun ei hiiri juokse !
https://yesverkosto.fi/miten-kunnat-voivat-edistaa-elinvoimaisuutta-yrittajyyskasvatuksella-nain-neuvovat-asiantuntijat
https://katireijonen.com/voiko-ihmeita-tapahtua/
"Me ihmiset pidämme kaikkea sitä, mitä meillä on, itsestäänselvänä."
"On itsestäänselvää, että hanasta tulee vettä"
Hän on johtanut kuntaa vasta tovin, mutta on jo ehtinyt pistää tuulemaan. KJ on tuutannut ilmoille monenlaista ideaa kunnan kehittämiseksi ja hehkuttanut haastatteluissa kunnan mahdollisuuksia.
Hän on kertonut vireillä olevasta aurinkovoimalahankkeesta ja kaivosyhtiön uusista malminetsinnöistä kirkonkylän läheisyydessä.
Kunnanjohtaja on esittänyt kirkonkylän uudeksi vetonaulaksi mm. hylättyjen Lenin patsaiden puistoa. Hän on myös alkanut valmistella päivitystä vanhaan kaavaan kansallispuiston kupeeseen ja etsiskelee matkailuinvestoijia.
...Näin naapurissa. Ei Kuhmoisissa. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000010095474.html
Nythän meillä olisi koirapuiston tontilla tilaa Lenin-puistolle! Vai pitäisikö Kuhmoisissa keksiä jotain omalaatuista vetonaulaksi? Muutama vuosi sitten jenkeistä olisi saanut halvalla tällaisia: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d0919150-7fd1-4d3f-a7b7-9074a1b9bd2d .
"Vai pitäisikö Kuhmoisissa keksiä jotain omalaatuista vetonaulaksi?"
Ei tarvitsisi keksiä, koska vetonaula oli olemassa, mutta se meni ja menetettiin päättäjien hölmöilyn takia. Kysymyksessä oli kauan kiistelty kauppamuseo, joka oli ainutlaatuinen kokonaisuus ja harvinaisuus. Päättäjät eivät ymmärtäneet sitä, että kauppamuseo ei itsessään tuota voittoa, mutta ne synergiaedut! Sitä ei otettu huomioon, että vetonaulana oleva kohde vetää aina matkailijoita. Se on kuin siemeniä laittaisi itämään. Satoa voi sen jälkeen korjata vuosittain, kun kehitykselle otollinen maaperä on muokattu. Sinne kaikki haluavat, jossa on hyvä kasvaa, kasvattaa ja kehittyä (perhettä, yritystoimintaa ym. )
Kateus vie kalatkin vedestä. Vanha sananlasku, joka pätee kaikessa.
https://www.ksml.fi/paikalliset/2750707
Höpöhöpö. Tähän päivään, kiitos. On jälkeenjäänyttä itkeä vanhoja asioita. Eteen päin viimeinkin, kiitos.
Muistuttaisin siitä Näkymättömästä sillasta. Ideaa saa edelleen käyttää.
Näkymätön silta menneisyyteen on hyvä idea kehittää virheiden kautta kuntaa vetovoimaiseksi.
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http://www.btj.fi/at_1605728
Kauppmuseo mainttu.
Pikainen vakiovastaus aina HÖPÖHÖPÖ JA MENKÄÄ ETEENPÄIN...
Kukahan ja MIKSIhän?
Ikävävien ja selvittämättömien tosiasioiden muistuttaminen hermostuttaa ja häiritsee yöunta.
Jälkeenjäänyttä ..
No tähän sopii vastata Höpöhöpö.
Miksi tuhojen jälkeen ei ole jo viety kuntaa eteen päin vaan tallataan vuodesta toiseen samoilla sijoilla?
Mikä on estänyt kehittämästä Kuhmoisiin kauppamuseota fiksumpaa ja tuottavampaa vetonaulaa?
"Mikä on estänyt kehittämästä Kuhmoisiin kauppamuseota fiksumpaa ja tuottavampaa vetonaulaa?"
Erittäin hyvä ja aiheellinen kysymys !
Tuhojen???? Nyt faktaa pöytää. Eikä pelkkiä oletuksia, ja mielipiteitä.
"Tuhojen???? Nyt faktaa pöytää. Eikä pelkkiä oletuksia, ja mielipiteitä."
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa....
Mitä sananlasku tarkoittaa?
Sananlaskun merkitys tai kuvaus: Tämä sanonta tarkoittaa yleisesti sitä, että jos joku reagoi johonkin tapahtumaan tai kommenttiin, se voi olla merkki siitä, että heillä on jotain salattavaa tai että he ovat syyllisiä johonkin. Sanonta viittaa siihen, että jos lyödään kalikalla koiraa, se yleensä haukkuu tai älähtää vastauksena kivulle. Samalla tavalla, jos joku reagoi voimakkaasti tai puolustavasti johonkin, se voi olla merkki.....
Pelkkiä oletuksia??
Mielipide voi olla faktaa, tässä kyseisessä tapauksessa onkin.
Kuhmoinen nousee, jos kunta saa houkuteltua lapsiperheitä. Tämä vaatisi halpoja asuntoja ja hyvät palvelut.
Kunnollisia asuntoja.
Yhteistyö ja vetovoimaisuus on kunnan kehityksen ydin
Amanda kotiin
Jos tarkoitat kangasalan työllistäjää, ei kiitoksia
Kierrätyksellä.
Miksi Kuhmoinen pitäisi nostaa ylös? Kuka siitä hyötyisi?
21 valtuutettua ja sikakallis kunnantalon hallintokoneisto tarvitsevat töitä.
"Miksi Kuhmoinen pitäisi nostaa ylös? Kuka siitä hyötyisi?"
Kyllä se syy on aika selvästi sanottu vanhassa uutisessa.
https://yle.fi/a/3-6297959
Aika monella valtuutetulla on kyllä jo työ. Verotietojen mukaan vaan muutamalla valtuutetulla vuoden ainoat tulot tulevat kokouspalkkioista. Eli vaan muutama jotka tarvii työtä.
Valtuusto kokoontuu noin 8 kertaa vuodessa. Kokouspalkkio on noin 70€, siitä tulee jo yli 500 euroa. Ei sillä kukaan elä. Ei edes Kuhmoisissa.
Monenlaisia kyttääjiä sitä maa päällään ruokkii. Seurataanko vaikka seuraavaksi tilastoja montako konkurssia tai kännipäivää kunnankokousten nuijanheiluttajalla on takanaan ja paljonko menee kunnassa rahaa viinaan saati tyhjiin edustamisiin kuntalaisten piikkiin?
Mitä vihjailet?
Tai montako konkurssia hän on ollut aiheuttamassa kuntalaisten piikkiin?
Kaikki veronmaksajia koskettava tekeminen / tekemättömyys on oltava julkista.
Kunnan elinvoimaa parannetaan ILove Kuhmoinen seinällä, jonka edessä miljoonat turistit voivat käydä itseään kuvaamassa. Ehdottomasti valaistus seinälle, että kuvaus onnistuu pimeässäkin.
"Kunnan elinvoimaa parannetaan ILove Kuhmoinen seinällä, jonka edessä miljoonat turistit voivat käydä itseään kuvaamassa. "
Ja mitä sitten? Jatkavat matkaansa....
Upeeta, mahtavaa!
https://kuhmoinend10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024124-21
Tämäpä juuri
Kunnalla oli vuonna 1997 suuri valaistu mainos 24- tien varrella. Mainoksessa luki:
"Kuhmoisten kunta rakentaa tälle alueelle puukylää. Ota yhteys kuntaan"
Ainoastaan kuhmoislainen Harmonia Kaluste tuli ja jäi elämään.
Et tunnistanut sarkasmia?
Jäi elämään, mutta maksanee veronsa muualle, koska myyty.
Harmoniakaluste rakensi hallin - kunta osti ( miksiköhän?)
Hallin ja vuokrasi sitä puoli-ilmaiseksi samalle firmalle.
Ei liene salaisuus, että Ossi oli valtuutettuna.
Vinnilän Konepaja vuokrasi kunnan rakentaman LW- hallin. Onni potkaisi firman myynnissä näyttävällä halli- käyntikortilla Metecolle, joka lopulta ajautui konkurssiin.
https://yle.fi/a/3-6469263
Miksi Kuhmoinen pitäisi nostaa ´ylös´?
Ylös on päästävä, koska
kuopassa hengitysilmakin loppuu.
Nousu onnistuu kyllä, sopuisasti ja päämäärätietoisella kaikkia kuuntelevalla yhteistyöllä.
Työkaluja on haalittava aktiivisesti sieltä sun täältä, sillä niitä tullaan tarvitsemaan lukematon määrä.
Voitko antaa esimerkin "sopuisasta ja päämäärätietoisesta kaikkia kuuntelevasta yhteistyöstä" Kuhmoisissa viimeisten 10 vuoden aikana.
Ne on salaisia ja sovittu ennen kokouksia
Kuka sen nostaa? Kunta (viranhaltijat vai luottamushenkilöt)? Vai kuntalaiset?
Kuka se kissan hännän nostaa, ellei kissa itse
Hieno sanonta, mutta miten se liittyy käsiteltävään aiheeseen?
Kuntalaiset ovat valinneet luottamushenkilöt edustamaan kuntalaisia. Kuntalaiset voivat vaikuttaa kunnan nostamiseen edustajiensa kautta. Ei makaavan kissan suuhun hiiri juokse.
Vielä lainaus Aleksis Kiven kirjasta Seitsemän veljestä: "Työhön ja toimeen veljet, kyllä tämä maailma maksaa meille sen vaivan"
Kaikki on alkamisesta kiinni !
Konstit on monet, sano mummo, kun kissalla pöytää pyyhki.
Kuka sen nostaa? - Kuhmoisten kuntalaisten yhteenliittymä!
"Kuka sen nostaa? - Kuhmoisten kuntalaisten yhteenliittymä!" = Kunta
Kuntavero alas.
Kuhmoisissa 9,1%, Kustavissa 5,3%
Et ois kertonut tuota. Nyt moni isotulonen siirtää kirjansa täältä Kustaviin.
Milloin ne ovat Kustavissa ?
Heti, kun ne on juotu
Miksi aina nämä älykkäimmät ... ?
Koska ne on Kustavissa on vanha vitsi. Asiakas tilasi Turusta elintarvikkeita ja korin kaljaa ja kysyi tilauksen vaataanottajalta, koska ne on Kustavissa?
Myyjä vastasi; heti kun ne (kaljat) on juotu.
voi kulta,ihanaa kun sä sanot noin.
Ole hyvä! Kiva, että pidit. Jäit ajatuksiini <3
Kuhmoisten kehittämisajatuksia on jaeltu ...,
Kannattaako tilannetta ihmetellä?
Kuhmoinen voidaan nostaa vielä ylös, mutta miksi?
Kuka nostaa, valtuusto-ko …. buahhhhahaa ….
9 poistettua viestiä.
Mitähän suuria viisauksia niissä esitettiin?
Valtuusto nostaa - kokouspalkkioita.
Selfietaulu 24 tien varteen saa kuuluisuudetkin poikkeamaan kuhmoisiin.
Häh?