🤔❄🍲 itse Pekka Pouta sanoo, että hävettää se ennuste, jossa hän sanoi paukkupakkasten palaavan tällä viikolla. Vaikka niillä on käytössä tilastot, sateliittimittaukset ja järeät tietokoneet dataa jauhamassa niin tuntuu joskus että jopa sammakon ennustus osuu enemmän kohdalleen.
Nuo sääennustukset perustuvat faktatietoon eivätkä silti osu aina oikeaan. Siksi en usko horoskooppeihin, enkä ennustajaeukkoihin. Ilahduttaisihan toki sellainen ennustus, jossa sanottaisiin tarinan päättyvän siihen, että pääosassa olevat eläisivät onnellisena yhdessä elämänsä loppuun asti. Mutta tapahtuuko sellaista muualla kuin saduissa?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Päivä vähän valoistui, kun tilasinkin neidille resptien uusinnan eutanasian asemesta. Kaukana tuo jälkimmäinen ei toki ole!
Turhaa teatteria esittää. Pysyisi vain niissä sääennusteissa.
Poudan säätiedotukset koiran kanssa olivat mukavia. Harmi, että koira joutui jäämään pois ohjelmista.