Eikö teitä hävetä hyvät tuulivoiman vastustajat?

Samaa tyhjänpäiväistä jankutusta viikosta toiseen. Sotkette tarkoituksella nämä keskustelupalstat monilla aloituksilla, joissa kaikissa sitä aivan samaa valheellista soopaa tuulimyllyjen hirveistä vaaroista. Tulee ääniä, valot vilkkuvat, eläimet pelkää ja tulee eläintyhjiöitä, ihmiset pelkää, autoihin tulee lommoja, metsät tuhoutuvat, luonto tuhoutuu, tulee hirveitä saasteita, jopa mikromuovia tippuu tuulimyllyistä, koko maapallo tuhoutuu meidän tuulimyllyjen takia. Kaikki täyttä potaskaa. Olennaista tietysti on, että väärät ihmiset ovat saaneet taloudellista hyötyä, kun tuulimyllyjä on heidän mailleen rakennettu. Se kateus!
2313037
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 231

Vanhimmat

Ei hävetä. Ollaan ylpeitä totuudensoihdun esillä pitämisestä näinä pimeinä tuulimyllyhulluuden aikoina. Voi sinua tuulimylläri, ajattelen sinua myötätunnolla. Jos keskustelut tuntuvat uivan liiviisi liian syvälle, älä avaa tätä palstaa. Siten pystyt enemmän nauttimaan sarastavasta keväästä, joka jo odottelee nurkan takana päästäkseen kimaltelemaan hangilla, pöllöjen huhuiluna maalismetsissä, pajunkissoina ojanvarsilla.

Äänestä

Ongelma on vain sinussa itsessäsi, asiat jotka ovat mielestäsi soopaa, ovat vain todellisuudessa siksi sinulle vaikeita koska et pysty niitä kumoamaan. Ei tuulivoiman vastustajiin tuommoiset vuodatukset tehoa koska heillä on moraali ja tietävät olevansa oikeassa.

Äänestä
  • Aika outo ajatus, että ei saisi enää ajatella eikä keskustella tuulivoimasta kuin vaaleanpunaisia ajatuksia. Onko tuulifirmoista tullut idoleita ja maansa vuokranneista isännistä niiden faneja?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Aika outo ajatus, että ei saisi enää ajatella eikä keskustella tuulivoimasta kuin vaaleanpunaisia ajatuksia. Onko tuulifirmoista tullut idoleita ja maansa vuokranneista isännistä niiden faneja?

    Sehän se yksi iso ongelma tuulivoimassa on, että se on saatu markkinoitua ihmisille täysin ongelmattomana energiamuotona. Ja hyvin on viesti mennyt monille ihmisille läpi. Kuunnelkaapa vaikka, kun joku kertoo, että tuulivoima on p_u_h_d_a_s_t_a energiaa. Tuo puhdas lausutaan tuulivoiman yhteydessä tietynlaisella hartaudella. Ja mikä on totuus tuulivoimasta? Täynnä rumaa peliä ja maalla asuvien painostamista ja väheksyntää. Ja sitten ne itse tuulivoiman jättiongelmat, jotka halutaan vaikenemalla sivuuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Jep ja vihreää energiaa, tuulivoimapuisto kuulostaa hyvältä, mutta totuus aivan jotain muuta, mistä ei saisi puhua.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Aika outo ajatus, että ei saisi enää ajatella eikä keskustella tuulivoimasta kuin vaaleanpunaisia ajatuksia. Onko tuulifirmoista tullut idoleita ja maansa vuokranneista isännistä niiden faneja?

    Miksi tarvitaan sattumasähköä? Kun oikeata sähköä saadaan ydinvoimasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jep ja vihreää energiaa, tuulivoimapuisto kuulostaa hyvältä, mutta totuus aivan jotain muuta, mistä ei saisi puhua.

    Kepulaisesta tulee vihreä kun tuulimylly jauhaa maalla muutenhan luonto ei juuri kiinnosta jos sitä ei saa Riistetgyä jotenkin että tilillä näkyy.

    Äänestä

Ne on mielenvikaisia ne myllyjä vastaan tappelijat. Näkeehän sen kuka tahansa noista heidän älyttömistä vuodatuksistaan. Hullujen hupia itkeä tuulivoimasta tänne.

Äänestä
  • Terve 🤪!

    Äänestä

  • Tiedätkö mitä, heitä on yllättävän paljon ja lisääntyvät jatkuvasti, pitäisikö sinun miettiä mistä tämä voisi johtua?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tiedätkö mitä, heitä on yllättävän paljon ja lisääntyvät jatkuvasti, pitäisikö sinun miettiä mistä tämä voisi johtua?

    Mielenterveys palvelut on ajettu alas, se on osa syy. Ja se että miettii ja vahtaa noita voimaloita 24/7 selittää loput.

    Äänestä

  • Hyvin pyörii myllyt

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Hyvin pyörii myllyt

    Tuulihan menis hukkaan jos ei olis myllyjä

    Äänestä

Siis Kalajoellahan on ollut aina tapana vaientaa eri mieltä olevat. Alkaen paikallislehdestä... ja jatkuen pitkälle maatalousvaltaiseen kylään

Äänestä

Eihän he osaa hävetä. Heillähän on jäänyt ns.levy päälle, eivät näe totuutta, vaikka mitä tekisi. Onneksi yleensä heidän kanssa pärjää, kun ei edes yritä muuttaa heidän ajatustaan. Onhan näitä "erilaisia" aina ollut keskuudessamme ja tulee ikävä kyllä olemaan jatkossakin.

Äänestä
  • Häpeä kuuluu niille jotka toimivat härskisti ja häpeilemättä tuulivoima asioissa luonnosta ja toisista ihmisistä piittaamatta!! On hyvä että ihmiset jotka vielä erottavat oikean ja väärän kertovat meitä kaikkia koskevista ongelmista. Ei kaikkien mielipiteitä voi ostaa, onneksi. Vai että hys, hys..hiiri pissii..

    Äänestä

  • Näiden tuulimyllyjä vastustavien höpsöjen onneksi Suomen lait ovat sellaisia, että täällä sallitaan jopa täysin väärässä oleminenkin. Ja jopa sekin, että sitä hölmöyttään jatkuvasti julistaa äänekkäästi. Ei se ole tosiaan rikos. Mutta hyvin surullista sitä on sivusta ja etenkin läheltä seurata. Ei siihen liene olemassa mitään hoitokeinoa. Varsnkin, kun tuo terveydenhuolto on kriisissä ja ne pakkohoidon kriteerit ovat varsin tiukat.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Näiden tuulimyllyjä vastustavien höpsöjen onneksi Suomen lait ovat sellaisia, että täällä sallitaan jopa täysin väärässä oleminenkin. Ja jopa sekin, että sitä hölmöyttään jatkuvasti julistaa äänekkäästi. Ei se ole tosiaan rikos. Mutta hyvin surullista sitä on sivusta ja etenkin läheltä seurata. Ei siihen liene olemassa mitään hoitokeinoa. Varsnkin, kun tuo terveydenhuolto on kriisissä ja ne pakkohoidon kriteerit ovat varsin tiukat.

    Nyt taitaa olla tuulihuppailijoilla jo hätä kun totuus saa vallan.Onkin aika noloa koko mylläröinti..Herätkää jo tekin rinsessa ruususen unesta...herää-jo...herää-jo...

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Näiden tuulimyllyjä vastustavien höpsöjen onneksi Suomen lait ovat sellaisia, että täällä sallitaan jopa täysin väärässä oleminenkin. Ja jopa sekin, että sitä hölmöyttään jatkuvasti julistaa äänekkäästi. Ei se ole tosiaan rikos. Mutta hyvin surullista sitä on sivusta ja etenkin läheltä seurata. Ei siihen liene olemassa mitään hoitokeinoa. Varsnkin, kun tuo terveydenhuolto on kriisissä ja ne pakkohoidon kriteerit ovat varsin tiukat.

    Nolo on taas tuo veto että vastustajat ovat muka mielenterveysongelmaisia, ihan terveitä normaaleja työssäkäyviä ihmisiä heistä mitä minä tunnen suurin osa on, toki siellä voi seassa jokin sairas olla, onhan tuokin yksi keino ihmiset hiljaiseksi saada, leimata heidät hulluiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Häpeä kuuluu niille jotka toimivat härskisti ja häpeilemättä tuulivoima asioissa luonnosta ja toisista ihmisistä piittaamatta!! On hyvä että ihmiset jotka vielä erottavat oikean ja väärän kertovat meitä kaikkia koskevista ongelmista. Ei kaikkien mielipiteitä voi ostaa, onneksi. Vai että hys, hys..hiiri pissii..

    Sulta laitetaan piuhat poikki. Kaikki piuhat.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Näiden tuulimyllyjä vastustavien höpsöjen onneksi Suomen lait ovat sellaisia, että täällä sallitaan jopa täysin väärässä oleminenkin. Ja jopa sekin, että sitä hölmöyttään jatkuvasti julistaa äänekkäästi. Ei se ole tosiaan rikos. Mutta hyvin surullista sitä on sivusta ja etenkin läheltä seurata. Ei siihen liene olemassa mitään hoitokeinoa. Varsnkin, kun tuo terveydenhuolto on kriisissä ja ne pakkohoidon kriteerit ovat varsin tiukat.

    Nyt on Kalajoella löytynyt nero, ellei joku ylempi jumalolento. HÄN tietää totuuden, HÄN erottaa oikean ja väärän, HÄNELLÄ
    on ainoa oikea tieto. Te tietämättömät ette ole vain väärässä. Te olette täysin väärässä. Voi teitä höpsöt ja hölmöt. Seuratkaa HÄNTÄ, sillä HÄN johdattaa teidät pois ja tietää pakkohoidon kriteerit. HÄN ihmeparantaa teidät harhoistanne. Lopuksi kerätään nimellinen kolehti HÄNELLE.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Olet näköjään käynyt helluntaiseurakunnan kokouksessa.

    Äänestä

  • Mielipiteen vapaus kuuluu kaikille. Myllyjen puolustajille ja vastustajille.

    Äänestä

Miksi olet noin kiihttneessä mielentilassa? et saa arvodtella tuulivoimasta eri mieltä olevia myös heillä on oikeus mielipiteeseensä kuten sinullakin poika

Äänestä

Sattumasähkön tuotanto on ollut talven kovimpien pakkasten aikana kokonaan tai osittain pysähdyksissä seuraavissa laitoksissa:
Alholmens Kraft (hake, turve, hiili)
Meri-Pori (hiili)
Seinäjoki (hake, turve)
Vaskiluoto (hake, turve)
Vuosaaren kaksi voimalaa (maakaasu, hake)
Äänekoski (hake, mustalipeä)
Sähkön tuotantokapasiteettia on nyt alhaalla noiden seisokkien vuoksi 1600 MW eli Olkiluoto 3:n verran.
Niiden lisäksi Ruotsissa Forsmarkin ydinvoimalassa on yksi reaktori alhaalla.

Äänestä
  • Unohdit listalta tuhannet tuulivoimalat 😆😆😆

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Unohdit listalta tuhannet tuulivoimalat 😆😆😆

    Onko kallis sähkö naurun asia?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Onko kallis sähkö naurun asia?

    Ei, vaan se, että jostain syystä unohdit mainita tuulivoimalat.

    Äänestä

No nyt ovat tuulivoimailijat joutuneet ottamaan käyttöön viimeisen oljenkorren käyttöön, oljenkorsia on kolme, Kateus, Putin, ja tämä viimeinen mielenterveys ongelmat tämä vain osoittaa että hätä on ilmeisen kova, tosiasioista puhuvat halutaan vaimentaa keinolla millä hyvänsä.

Äänestä
  • Hyvin ajateltu. Tosiaankin, nyt on edetty kohtaan mielenterveysongelmat. Mikähän voisi olla seuraava. Yhteistä näille tuulivoimaintoilijoiden taholta lyödyille leimoille on se, että ne viheltävät niin kaukaa yli, ettei niissä ole pätkääkään uskottavuutta. Siis antaa heidän vaan keksiä; saamme hupailla leimojen kustannuksella.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Hyvin ajateltu. Tosiaankin, nyt on edetty kohtaan mielenterveysongelmat. Mikähän voisi olla seuraava. Yhteistä näille tuulivoimaintoilijoiden taholta lyödyille leimoille on se, että ne viheltävät niin kaukaa yli, ettei niissä ole pätkääkään uskottavuutta. Siis antaa heidän vaan keksiä; saamme hupailla leimojen kustannuksella.

    Niin herää pakostakin ajatus että ovatko he palkallisia kirjoittelijoita, menee niin yli väliin nuo jutut

    Äänestä

160 mw repikää siitä tuulihupsut

Äänestä

Taitaapi olla nämä tuulivoiman vastustajat persuja. Persut vuosi sitten huusivat kuin hyeenat sähkön hintaa, nyt kun ovat itse päättämässä, eivät pysty mihinkään. Jokainen tuulivoiman vastustajahan vois maksaa vaikka euron ylimääräistä jokaisesta kuluttamastaan kilowatistaan.

Äänestä
  • No nytpä sulla välähti, kaikki on sitte persuja aivan varmasti😀

    Äänestä

  • Enemmin persu kuin kepu.

    Äänestä

  • Katkaistaan persuilta kaikki piuhat.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Katkaistaan persuilta kaikki piuhat.

    Jep ja mylläriltä aina sähköt pois kun tuulivoiman tuotto laskee alle 3000 mw.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Jep ja mylläriltä aina sähköt pois kun tuulivoiman tuotto laskee alle 3000 mw.

    Hih hih,.,⚡🔧🥳

    Äänestä

Aika hauska, eikö teitä hävetä siellä jokin on taas nostanut itsensä Jumalasta seuraavaksi😀

Äänestä

Oli pakko tulla kertomaan että oli kyllä kamalan näköstä seutua Kalajoki, onneksi ei tarvinnut kuin nopeasti ohi ajaa.

Äänestä
  • Ethän tule koskaan takaisin.

    Äänestä

  • Täällä käy loppukesästä paljon turisteja aivan sen takia, että tulevat iltapimeällä katselemaan tuulimyllyvalojen hienoa rivistöä. Viipyvät Hiekkasärkillä useita vuorokausia. Päivisin ihailevat kaunista merimaisemaa ja iltaisin tuulimyllyjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Täällä käy loppukesästä paljon turisteja aivan sen takia, että tulevat iltapimeällä katselemaan tuulimyllyvalojen hienoa rivistöä. Viipyvät Hiekkasärkillä useita vuorokausia. Päivisin ihailevat kaunista merimaisemaa ja iltaisin tuulimyllyjä.

    Väliin epätoivoista kaupallista matkailumainontaa...,,,,,😝

    No tuota ei kyllä usko kukaan😁

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    No tuota ei kyllä usko kukaan😁

    Ei se ole uskonnoksi ehkä tarkoitettukaan. Se on yhtä tyhmää kommentointia kuin nämä tuulimyllyjen vastustajat tekevät viikosta toiseen useilla palstoila. Ei heilläkään ole mitään oikeata sanottavaa, ei mitään oikeata tietoa. Kunhan vain vastustetaan tuulimyllyjä ja kirjoitellaan sitä samaa jankutusta päivästä toiseen.

    Turha luulla, että usko tuulivoiman pahuuteen siirtäisi vuoria. Mutta usko näkyy olevan vahva. Vielä 1970-luvulla, 1980-luvulla ja 1990-luvullakin oli suuri joukko vasemmistolaisia poliitikkoja Suomessakin, jotka ylistivät Neuvostoliiton/Venäjän hienoa sosialismia ja toivoivat, että se miehittäisi Suomen ja tännekin saataisiin sosialismi. Nyt he ovat olevinaan, kuin olisivat unohtaneet puheensa. Yhtä vahva usko tuulivoiman pahuuteen on nyt näillä vastustajilla. Ei siihen auta tässäkään tapauksessa mikään järkipuhe.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Olet varmaan käsittänyt väärin, joten korjaan ilmeistä väärinkäsitystäsi:

    Arvelen, että usea muukin minun ohella vastustaa tuulivoimaloiden väärää sijoittelua, siis tuulivoimaloita lähellä asutusta, maisemallisesti herkillä alueilla, luonnon kannalta tuhoisilla alueilla. Oikein sijoitettuna tuulivoima on ok, ainakin minun mielestäni.

    Joten tuulivoiman vastustaminen on tuulivoimarakentajien syy: he ovat halunneet sijoittaa tuulivoimalat siten, että niistä on erittäin paljon haittaa. Joten kaikki ne, jotka ovat osallistuneet siihen päätöksentekoon, minne tuulivoimaloita on laitettu, ovat vastuussa myös vastustuksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Kyllä, näinhän se menee. Minun ajatukseni tuulimyllyistä oli neutraali, ajattelin että ihan ok, kun ovat tarpeeksi kaukana. Sitten kun ilmestyivät kotini lähelle ajatus muuttui. Hallitsevat maisemaa järkyttävällä tavalla. Pahinta on jurina kun sieltäpäin tuulee. Yötä päivää..Silloin uni katkonaista. Terveysongelmat alkoivat kun myllyt ilmestyivät . Tuuliuskovaiset haluavat kiistää kaiken, Ongelmiin ei haluta puuttua Kalajoella, siinä totuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Totta sinä olet ilmoittanut siitä " jurinasta" ?

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Ei se ole uskonnoksi ehkä tarkoitettukaan. Se on yhtä tyhmää kommentointia kuin nämä tuulimyllyjen vastustajat tekevät viikosta toiseen useilla palstoila. Ei heilläkään ole mitään oikeata sanottavaa, ei mitään oikeata tietoa. Kunhan vain vastustetaan tuulimyllyjä ja kirjoitellaan sitä samaa jankutusta päivästä toiseen.

    Turha luulla, että usko tuulivoiman pahuuteen siirtäisi vuoria. Mutta usko näkyy olevan vahva. Vielä 1970-luvulla, 1980-luvulla ja 1990-luvullakin oli suuri joukko vasemmistolaisia poliitikkoja Suomessakin, jotka ylistivät Neuvostoliiton/Venäjän hienoa sosialismia ja toivoivat, että se miehittäisi Suomen ja tännekin saataisiin sosialismi. Nyt he ovat olevinaan, kuin olisivat unohtaneet puheensa. Yhtä vahva usko tuulivoiman pahuuteen on nyt näillä vastustajilla. Ei siihen auta tässäkään tapauksessa mikään järkipuhe.

    Olisi kiva kuulla ne hyvät puolet tuulivoimasta, huonoja ei ilmeisesti mielestäsi ole, aina kyllä pitäisi pystyä perusteleen asiat jos kerran pystyy ne tuomitsemaankin.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Kenellä on todistustaakka tässä?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Totta sinä olet ilmoittanut siitä " jurinasta" ?

    Hän on kirjoitellut aiheesta yli 10 vuotta suomi24n eri palstoille. Mitään muuta hän ei ole tehnyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Kenellä on todistustaakka tässä?

    Tietysti sillä joka kirjoitti tekstin.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Ei se ole uskonnoksi ehkä tarkoitettukaan. Se on yhtä tyhmää kommentointia kuin nämä tuulimyllyjen vastustajat tekevät viikosta toiseen useilla palstoila. Ei heilläkään ole mitään oikeata sanottavaa, ei mitään oikeata tietoa. Kunhan vain vastustetaan tuulimyllyjä ja kirjoitellaan sitä samaa jankutusta päivästä toiseen.

    Turha luulla, että usko tuulivoiman pahuuteen siirtäisi vuoria. Mutta usko näkyy olevan vahva. Vielä 1970-luvulla, 1980-luvulla ja 1990-luvullakin oli suuri joukko vasemmistolaisia poliitikkoja Suomessakin, jotka ylistivät Neuvostoliiton/Venäjän hienoa sosialismia ja toivoivat, että se miehittäisi Suomen ja tännekin saataisiin sosialismi. Nyt he ovat olevinaan, kuin olisivat unohtaneet puheensa. Yhtä vahva usko tuulivoiman pahuuteen on nyt näillä vastustajilla. Ei siihen auta tässäkään tapauksessa mikään järkipuhe.

    Hyviä uutisia tuulivoiman rakastajille!
    Tuulivoima=uusiutuvan ja puhtaan energian symboli, ainakin politiikkojen piireissä..
    Noin 1% auringon lähettämästä energiasta päätyy ilmakehän kineettiseksi energiaksi eli tuuleksi. Maapallon hyödynnettävissä olevat tuulivoimavarat ovat siten n.20 terrawattia, joka periaatteessa voisi riitää energiatarpei-
    siimme, jos unohdamme tuulivoiman ympäristöongelmat. Tämän energiatarpeen tyydyttämiseen tarvittaisiin vain 6,7 miljardia tuulimyllyä. Jotka pyörivät yötä päivää täydellä teholla. Suomeen tarvitaan siten pikaisesti 4000 jatkuvasti pyörivää tuulimyllyä, jotta energiaa saadaan puhtaasti ja ympäristöystävällisesti. Metsää kaadetaan myllyjen tieltä 26.000 ha. + vähän siirtolinjoja
    siihen lisäksi. Näin olemme saaneet siirrettyä energiatarvettamme ympäristöystävällisesti ehkä optimistisesti 15 vuotta. Sitten sama uusiksi , vanhojen myllyjen paikalle ei voi uutta rakentaa, taas metsää nurin ja uusi mylly
    tilalle. Tämä on sitä kestävää kehitystä.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Tietysti sillä joka kirjoitti tekstin.

    Nimenomaan. Se todistaa ja perustelee, joka esittää väitteitä. Mielipiteet on sitten eri juttu. Toki jos meinaa saada jotain vaikutusta mielipiteensä kuulijoissa/lukijoissa, niin kannattaa perustella mielipiteetkin hyvin. Valitettavan moni (tänne) kirjoittaja ei osaa perustella mölinöitään mitenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Samaa mieltä

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Olisi kiva kuulla ne hyvät puolet tuulivoimasta, huonoja ei ilmeisesti mielestäsi ole, aina kyllä pitäisi pystyä perusteleen asiat jos kerran pystyy ne tuomitsemaankin.

    Hyviä ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Hyviä ei ole.

    Niin kun ei ole esittää muuta hyvää kuin raha, kaikki muu leimataan valheeksi ilman perusteluita.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ethän tule koskaan takaisin.

    Voih, sinne meni ainut järki-ihminen.
    Paljonko Kalajoen äo tipahti, vai voiko se vielä tippua.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Väliin epätoivoista kaupallista matkailumainontaa...,,,,,😝

    Tuulimyllythän olisi pitänyt pystyttää särkille, olisi merimaisema ja tuulimyllyt samassa paketissa. Eivät pöllyttäs sähköautoillaan hiekkaa paikallisten silmille, rällätessään pitkin raittia.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Väliin epätoivoista kaupallista matkailumainontaa...,,,,,😝

    Ei ne mitään tuulimyllyjen valoja tule, kahtomaan. Ne tulee kahtomaan liikennevaloja.
    ABC:n risteyksessä on komiat valot. On punasta ja keltasta ja välillä vihreetä.
    On se komiaa katella kun valot vaan vaihtuu.
    Turistin perkuleet aina välillä hermostuu ja
    tööttäilee se häirihtee valojen ihailuu.
    Oottasivat vaan vuoroonsa.
    Menisivät Oulaisiin, on sielläkin nykyään valot.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Ei se ole uskonnoksi ehkä tarkoitettukaan. Se on yhtä tyhmää kommentointia kuin nämä tuulimyllyjen vastustajat tekevät viikosta toiseen useilla palstoila. Ei heilläkään ole mitään oikeata sanottavaa, ei mitään oikeata tietoa. Kunhan vain vastustetaan tuulimyllyjä ja kirjoitellaan sitä samaa jankutusta päivästä toiseen.

    Turha luulla, että usko tuulivoiman pahuuteen siirtäisi vuoria. Mutta usko näkyy olevan vahva. Vielä 1970-luvulla, 1980-luvulla ja 1990-luvullakin oli suuri joukko vasemmistolaisia poliitikkoja Suomessakin, jotka ylistivät Neuvostoliiton/Venäjän hienoa sosialismia ja toivoivat, että se miehittäisi Suomen ja tännekin saataisiin sosialismi. Nyt he ovat olevinaan, kuin olisivat unohtaneet puheensa. Yhtä vahva usko tuulivoiman pahuuteen on nyt näillä vastustajilla. Ei siihen auta tässäkään tapauksessa mikään järkipuhe.

    Epikriisi.
    Skitsofrenia puhkeaa yleensä siten, ettei sitä itse välttämättä huomaa. Voi aiheuttaa aistiharhoja, hallusinaatioita, päänsisäisiä ääniä. Myös dementia saattaa aiheuttaa
    todellisuudesta irtaantumista. Tietoa on mahdoton ottaa vastaan, xx elää omassa pään -sisäisessä maailmassaan. Voi vastata yksinkertaisiin kysymyksiin. Toistaiseksi sisäsiisti.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Täällä käy loppukesästä paljon turisteja aivan sen takia, että tulevat iltapimeällä katselemaan tuulimyllyvalojen hienoa rivistöä. Viipyvät Hiekkasärkillä useita vuorokausia. Päivisin ihailevat kaunista merimaisemaa ja iltaisin tuulimyllyjä.

    Vihreät pilaavat luontoa jopa satoja hehtaareiilla kerrallaan, koska sinne rakennetaan muovipohjaisia satoja metrejä korkeita pyörimättömiä härveleitä.
    Vihreeät pilaavat ja raiskaavat maisemia noilla kammottavilla suhisevaa ääntä pitävillä, välkkyvillä torneillaan.
    Todella kova hinta, koska eläimetkin lähtevät pois raiskatuilta myllyalueilta. Sähköä nämä luontoraiskaajat tuottavat hyvin sattumanvaraisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Kepu on mahdollistanut kaikki myllyt Kalajoella.

    Äänestä

Tämän päivän Hesarissa juttu Suomen energiajärjestelmän ongelmista. Fingridin uusi tj. Asta Sihvonen-Punkka toteaa, että Suomeen tarvitaan nopeasti lisää perusvoimaa.

Nonniin, alkaa totuus tuulivoimalle nojaavasta energiatuotannosta valjeta energiajohtajillekin.

Äänestä

Mahtuuhan tuonne merelle myllyjä vaikka kuinkapaljon

Äänestä

Tuulivoima on valitettavasti vanhentunutta tekniikkaa, vähän niinkuin vaadittaisiin höyrykoneita. Tuulivoimaa ei saada riittävästi, vaikka Suomi olisi täynnä tuulimyllyjä. Tulevaisuus on fissioenergiassa siihen asti kunnes pystytään kehittämään toimiva fuusioreaktori. Yhdysvalloissa on tehty onnistunut koe fuusioenergian tuottamiseksi.
Fuusiojäte ei ole radioaktiivista. Tulevaisuus on siis fuusioenergiassa. Mihin siis tarvitaan tuhansia ja tuhansia tuulimyllyjä?

Äänestä
  • Fuusioreaktorit olisivat kyllä pelastus, mutta kuinkahan kauan vielä menee ennen kuin niillä tuotetaan energiaa.

    Äänestä

  • Sähköautot ovat myös vanhentunutta tekniikkaa ja niitä vaaditaan kaikkien haluavan.

    Äänestä

Ei auta mitään vaikka tuulivoimala määrä tuplataan niitä heikkoja päiviä vaan tuppaa olemaan liikaa, jos tuotto yli tuhannella voimalalla on alle 100 mw luokkaa, älytön energiantuottomuoto haittoihin nähden.

Äänestä

Mina en tarvitse ajattelu Putin kerto tulivoima ei hjuva,

Äänestä
  • Niin, ajatteluun tarvitaan aivot,trolli.

    Äänestä

  • Miksi höpötät outoja..

    Äänestä

  • Tollo, Putin ja tuulivoiman tuotto miten ne liittyy toisiinsa.

    Äänestä

Turvevoimalat on otettava uudestaan käyttöön ja rakennettava lisää. Ne ovat hyvää säätövoimaa, jos ei tuule.

Äänestä
  • Kannatetaan...😁

    Äänestä

  • Vihreitten aivoissa on jatkuva tuuletus ,voisiko sen siirtää heidän tuulimyllyihinsä, että saataisiin sitä sähköä eikä vain luonnonraiskausta.

    Äänestä

Kai Mykkänen tänään Ylen haastattelussa: ydinvoimaa aiotaan rakentaa lisää.

Hyvä 👏

Äänestä
  • Alkaa pikkuhiljaa avautua silmät hulluimmaltakin tuulimyllyjen puolustajalta hänen oivaltaessaan, että tuulisähkö on pelkkää vene- ja mökkisähköä - eikä paukkupakkasessa edes sitäkään.
    Epävarmuudessaan ropeleista ei kerta kaikkiaan ole edes 20-30 asteen pakkasessa mitään iloa kenellekään, koska silloin T U U L I T Y Y N T Y Y, kuten nytkin.
    USKOKAA VIHERPIPERTÄJÄT NYT JO. Vai odotatteko vielä 50 asteen pakkasia???
    Kun Venäjä hinasi Pietarista Itämeren, Norjanmeren ja Jäämeren kautta uivan ydinvoimalansa Koillis-Siperiaan muutama vuosi sitten, meidän pikku pipertäjiemme mielestä se oli jo polttoaineettomanakin Suomenlahdella hinaajien perässä lähinnä ilmestyskirjan peto. Ei ole enää!!!!
    Arvatkaapa syy, miksei Siperian sähköntuotantoa ole järjestetty tuulimyllyillä!!! Hahahahahahahahah!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Alkaa pikkuhiljaa avautua silmät hulluimmaltakin tuulimyllyjen puolustajalta hänen oivaltaessaan, että tuulisähkö on pelkkää vene- ja mökkisähköä - eikä paukkupakkasessa edes sitäkään.
    Epävarmuudessaan ropeleista ei kerta kaikkiaan ole edes 20-30 asteen pakkasessa mitään iloa kenellekään, koska silloin T U U L I T Y Y N T Y Y, kuten nytkin.
    USKOKAA VIHERPIPERTÄJÄT NYT JO. Vai odotatteko vielä 50 asteen pakkasia???
    Kun Venäjä hinasi Pietarista Itämeren, Norjanmeren ja Jäämeren kautta uivan ydinvoimalansa Koillis-Siperiaan muutama vuosi sitten, meidän pikku pipertäjiemme mielestä se oli jo polttoaineettomanakin Suomenlahdella hinaajien perässä lähinnä ilmestyskirjan peto. Ei ole enää!!!!
    Arvatkaapa syy, miksei Siperian sähköntuotantoa ole järjestetty tuulimyllyillä!!! Hahahahahahahahah!!!!!

    Tässä mainio ja myös surkuhupaisa esimerkki tuulimyllyjen vastustajan tekstistä suomi24n palstoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Samoin mainio esimerkki myllärin ajatusmaailmasta😁

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Tässä mainio ja myös surkuhupaisa esimerkki tuulimyllyjen vastustajan tekstistä suomi24n palstoilla.

    Niin onhan täällä nähty tämä Tuuli huppailijoiden ajatuksenkulku, eräs älytön esim lisää voimaloita ympäri Suomea aina jossain vähän tuulee jne.

    Äänestä

Rati riti ralla.

Äänestä
  • Vihreän kuningasajatus ; JOS TUULEE , saadaan sähköä.

    Jos, jos ja jos, karmean vihreä "ajatusmaailma". Todella naivia.

    Äänestä

Mihin tarvitaan voimalaitoksia? Kalajoella pärjättiin oikein hyvin ilman voimalaitoksia ja sähköä 1950-luvulle asti. Ei ollut meluhaittoja eikä sähköallergioita eikä valvomisesta mustuneita silmänalusia. Kaikki olivat onnellisia.

Äänestä

En nyt oikein ymmärrä tuota aloitusta. Pitäisikö minun hävetä hyviä tuulivoiman vastustajia.

Äänestä
  • Totta ka heitä ja muita Pietarin trolelja.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Totta ka heitä ja muita Pietarin trolelja.

    Etkö muuta keksi kun trollit, tuo levy sulla jäänyt päälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Etkö muuta keksi kun trollit, tuo levy sulla jäänyt päälle.

    Vihreitten tuulimyllyt tuottavat jossähköä , samalla kun raiskaavat luontoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Vihreitten luonnonraiskaus on irvokasta, alunperin markkinoivat itseään luonnonsuojelijoina.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Vihreitten luonnonraiskaus on irvokasta, alunperin markkinoivat itseään luonnonsuojelijoina.

    Öhösalon ukko olikin mylläreitten mylläri..

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Öhösalon ukko olikin mylläreitten mylläri..

    Kyllä siinä on Kepu ollut innolla myös mukana tuhoa järkkäämässä muka maaseudun suojelija puolue, nyt on ruvennut sähköpomoillekin aukenemaan tuulisähkön surkeus, myönnetään jopa se että Suomeen tarvitaan vakaata sähköntuotantoa joka ei ole kiinni vallitsevasta. säästä

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Vihreitten tuulimyllyt tuottavat jossähköä , samalla kun raiskaavat luontoa.

    Jossähkö, mahtava ilmaisu tuulisähkölle!

    Tuulisähkö, ollaanko sitä huonolla tuulella vai hyvällä tuulella.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Kyllä siinä on Kepu ollut innolla myös mukana tuhoa järkkäämässä muka maaseudun suojelija puolue, nyt on ruvennut sähköpomoillekin aukenemaan tuulisähkön surkeus, myönnetään jopa se että Suomeen tarvitaan vakaata sähköntuotantoa joka ei ole kiinni vallitsevasta. säästä

    Näinpä. Tuulivoiman hypetys ilman suurta kritiikkiä on taas yksi ilmentymä suomalaisten vaihtoehdottomasta luonteenlaadusta ja halusta kulkea laumassa. Mutta kun ongelmat kasvavat tarpeeksi suuriksi, suomalaisetkin heräävät. Toivottavasti on tullut aika herätä tuulivoiman ja sen sijoittelun ongelmiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Olivathan fillarin etukumia kihnuttavat dynamotkin yhtä ihania valon tuottajia niin kauan, kunnes kiinnitysmutterien tärinän takia löystyessä koko dynamo putosi pinnojen väliin ja polkija lensi pää edellä asvalttiin. Henki pois, mutta säästyipä mamma sakoilta sitä ennen.
    Viime marraskuussa maamme sähköstä tuotettiin 83 prosenttia kaikella muulla kuin tuulimyllyillä. Siis vain silloin, kun tuuli puhalsi. KEHNOA!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Onneksi maailmassa on paljon sentään sivistysvaltioita, joita voi tarkastella mm. tästä:
    https://pris.iaea.org/pris/

    Äänestä

Kun luet tuon kaiken edellä olevan, niin huomaat, että noita tuulivoiman vastustajia ei todellakaan hävetä pikkuistakaan. Se vastustaminen on heille uskonto.

Äänestä
  • Vastustaminen on itsestäänselvyys jos vähäkään tajuaa mistään mitään, ei siihen uskontoa ja mitään puoluetta, eikä Puuttinia tarvita vain asioista selvää ottava järkevä ihminen vain tarvitaan, ei muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Vastustaminen on itsestäänselvyys jos vähäkään tajuaa mistään mitään, ei siihen uskontoa ja mitään puoluetta, eikä Puuttinia tarvita vain asioista selvää ottava järkevä ihminen vain tarvitaan, ei muuta.

    "asioista selvää ottava järkevä ihminen" 🤣🤣 Tuo ei nyt ainakaan tänne kirjoittaviin donkihotteihin päde yhtään.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    "asioista selvää ottava järkevä ihminen" 🤣🤣 Tuo ei nyt ainakaan tänne kirjoittaviin donkihotteihin päde yhtään.

    Kyllä tuulivoiman huonoa sijoittelua arvostelevat kirjoittavat täällä paremmin kuin tuulivoimaa joka niemeen ja notkelmaan haluavat. Sinäkin heitit vain tuon tonkihotten. Usea ei osaa muuta kuin hokea putin, kreml, pietari, ei yhtään omaperäistä ajatusta. Tylsää. Jos pidät tuulivoimaa hyvänä ratkaisuna, miksi et ylistä sitä lennokkain sanakääntein, niin vakuuttavasti, että saat ihmisiä puolellesi. Miksi olet niin laimea, ikään kuin et itsekään uskoisi tuulivoimaan. Ryhdistäydy puolustamaan omasta mielestäsi jalointa energiaa, tuulivoimaa. Vakuuta meidät!

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    No mutta ku.ei pysty ei kykene.....

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Vastustaminen on itsestäänselvyys jos vähäkään tajuaa mistään mitään, ei siihen uskontoa ja mitään puoluetta, eikä Puuttinia tarvita vain asioista selvää ottava järkevä ihminen vain tarvitaan, ei muuta.

    Juuri noin kirjoittaa uskovainen ihminen, joka uskoo vakaasti asiaan ja ei edes suostu miettimään, että on se totta mihin uskoo. Se on uskonto. Piste.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Juuri noin kirjoittaa uskovainen ihminen, joka uskoo vakaasti asiaan ja ei edes suostu miettimään, että on se totta mihin uskoo. Se on uskonto. Piste.

    Et tajua asiasta mitään. Kuten tässäkin ketjussa on kirjoitettu, tuulivoimaa vastustetaan siitä syystä, että tuulivoimaloita on rakennettu vääriin paikkoihin ja yhä yritetään rakentaa. Eli sinun kaltaisesi kirjoittajat ovat juuri niitä hartaita uskovia, uskovat tuulivoiman ongelmattomuuteen ja kaikki kannanotot, joissa tuodaan esille tuulivoiman ongelmiabtorpataan tuollaisilla yksinkertaisilla möläytyksillä, jollainen kommentisi on.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Ei tuulimyllyjä ole rakennettu vääriin paikkoihin. Ne ovat oikeissa paikoisa. Vain sinun uskosi mukaan ne ovat väärissä paikoissa. Kaikesta tekemisestä tulee ongelmia. Ne pitää vain sietää. Pitää laskea yhteen plussat ja miinukset. Myös tuulimyllyistä tulee ongelmia ja hyötyjä. Aivan samalla tavoin sähköpylväistä, puhelinmastoista, maanteistä, maanteiden silloista, venesatamista jne tulee ongelmia ja hyötyjä.

    Ja on se aivan hirveetä, että tuon 8-tienkin varteen on rakennettu kymmeniä kilometrejä hirviaitaa, etteivät hirvet saa vapaasti kulkea siellä missä haluavat. Sehän on suoranaista eläinrääkkäystä. 8-tielle on syntynyt järkyttävä eläintyhjiö. Nyt täytyy säätää laki, että tuulimyllyjen ympärille ei saa rakentaa aitoja, jotta sinne ei synny eläintyhjiötä.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Miten perustelet sen, että lähellä asutusta olevat tuulivoimalat ovat oikeassa paikassa? Väitätkö ehkä, että Suomi on niin pieni ja tiheään asuttu, että kauemmaksi ei voi laittaa 😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Toi teidän väittely ei kyllä minule kuulu mutta kysynpähän vaan sinulta jotta onko se kasitie oikeessa paikassa kun hirvet ei saa siitä kulkee.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Miten perustelet sen, että lähellä asutusta olevat tuulivoimalat ovat oikeassa paikassa? Väitätkö ehkä, että Suomi on niin pieni ja tiheään asuttu, että kauemmaksi ei voi laittaa 😂😂😂

    Kun ne ei edes ole lähellä asutusta - muuta kuin sinun mielestäsi. 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Kyllä tuulivoiman huonoa sijoittelua arvostelevat kirjoittavat täällä paremmin kuin tuulivoimaa joka niemeen ja notkelmaan haluavat. Sinäkin heitit vain tuon tonkihotten. Usea ei osaa muuta kuin hokea putin, kreml, pietari, ei yhtään omaperäistä ajatusta. Tylsää. Jos pidät tuulivoimaa hyvänä ratkaisuna, miksi et ylistä sitä lennokkain sanakääntein, niin vakuuttavasti, että saat ihmisiä puolellesi. Miksi olet niin laimea, ikään kuin et itsekään uskoisi tuulivoimaan. Ryhdistäydy puolustamaan omasta mielestäsi jalointa energiaa, tuulivoimaa. Vakuuta meidät!

    No eivät tasan tarkkaan kirjoittele, välillä tulee joku tuulihattu tai tuulihuppailija, siinä oikeastaan kaikki. En ole missään vaiheessa puolustellut tuulivoimaa, minun kanta siihen on neutraali. Nauran tuulivoiman vastustajien mielenvikaisille vuodatuksille. Tai sitten vastustetaan tuulivoimaa niin tosissaan että teksteistä oikein huokuu se, että samalla itkua tuherretaan. Surkuhupaisaa valitusta donkihoteilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Kyllä tonki hotteja ovat juuri tuulivoiman raivokkaat kannattajat: he taistelevat höpsöin väittein tuulivoiman väärän sijoittelun puolesta. Voin sieluni silmillä nähdä, kun nämä tonki hotit rimpuilevat totuuden tuulimyllyssä ja koettavat pysäyttää sen. Juuri nyt silmieni eteen muodostuu näky, jossa kaksi tonki hottia on kiipeämässä totuuden tuulimyllyyn, joka kiihdyttää vauhtiaan. Tonki hoteilla on pokasahat mukanaan. He aikovat sahata siivet poikki totuuden tuulimyllyistä. He ovat kuulleet sanonnan "leikata huhuilta siivet" ja siitä on syttynyt oivallus leikata tuulivoimatotuuden siivet. Mutta miten käy näiden tonki hottien aikeiden. Nyt he ovat lapakorkeudessa ja sahat ovat esillä. He yrittävät aloittaa sahauksen, mutta totuus on saanut jo sellaisen vauhdin, etteivät tonki hotit edes erota lapoja. Näin aie epäonnistuu. Tonki hotit laskeutuvat pettyneinä. Mutta luovuttaa he eivät aio, koska totuus on liian karvas nieltäväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Olipa tylsä ja teksti, säälittävä yritys vääntää asiaa päälaelleen. Yritä vähän enemmän, jotta teksteilläsi olisi edes viihdearvoa.

    Äänestä

Tuulivoiman tuotto nyt 700 mw ja pakkasta yli - 30. Tuulivoima tuottaa hyvin pakkasjakso illat väittävät eräät.

Äänestä
  • Milloin Pommitielle aletaan rakentaa tuulimyllyjä..onneksi niistä ei ole melu eikä muuta haittaa..

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Milloin Pommitielle aletaan rakentaa tuulimyllyjä..onneksi niistä ei ole melu eikä muuta haittaa..

    Tuulimylly tuottaa mökillä hädin tuskin sen verran, ettei läppäri pimene. EI MUUTA!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Tuulimylly tuottaa mökillä hädin tuskin sen verran, ettei läppäri pimene. EI MUUTA!!!

    Joo. Mutta tuulivoima pitää sähkönhinnan edullisena vai miten se oli.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Joo. Mutta tuulivoima pitää sähkönhinnan edullisena vai miten se oli.

    Tuulimyllyille ette mahda mitään! Voitte vain kirjoitella tänne ja tulla naurunalaisiksi. Onneksi teitä ei yleensä tunnisteta, niin ei tarvitse jälkikasvun ja lähipiirin joutua häpeään.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Tuulimyllyille ette mahda mitään! Voitte vain kirjoitella tänne ja tulla naurunalaisiksi. Onneksi teitä ei yleensä tunnisteta, niin ei tarvitse jälkikasvun ja lähipiirin joutua häpeään.

    Elä hyvä mies uhoa, kyllä hyvin näyttää vaikuttavan sinuunkin, kyllä tuulivoimasta pitää saada keskustella, sinä tässä itsesi naurunalaiseksi teet, ei tuommoiset kehenkään tehoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Elä hyvä mies uhoa, kyllä hyvin näyttää vaikuttavan sinuunkin, kyllä tuulivoimasta pitää saada keskustella, sinä tässä itsesi naurunalaiseksi teet, ei tuommoiset kehenkään tehoa.

    "Keskustele" pois vaan. Tarjoat hupia ihmisille. 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Kiva, kun sinua naurattaaa. Nauru on terveellistä. Ehkä nauru paikkaa tuulivoimaloiden aiheuttaman epäterveellisen ympäristön haittoja.

    Siitäpä tulikin mieleen, pitäisikö Kalajoelle palkata naurattaja. Hän naurattaisi virastoaikaan klo 9-17. Myös etävastaanotot olisivat mahdollisia. Osa tuulivoimaloista saatavista kiinteistöverotuloista voisi ohjata naurattajan palkkaamiseen..

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    "Keskustele" pois vaan. Tarjoat hupia ihmisille. 🤣

    Kiilusulmäinen tuulivoima osakkeita omistava, tarvitsee kyllä nauruterapiaa, ahneus vetää naamaa kireäksi😁

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    👺heh heh!

    🍿😉

    Äänestä

On se niin komiaa kun saa ajaa Vestaksen pakettiautolla pitkin kyliä rinta rottingilla, silloin on pakko tulla tänne kirjoittelemaan tuulivoiman puolesta

Äänestä
  • Vestasta pitää suuresyi kiitellä. Ne on tehny hyviä tuulimyllyjä ja saadaan halpaa sähköä taas. Kiireesti pitäs Vestaksen rakentaa lisää niin olis sähkö lähes ilmaista

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Vestasta pitää suuresyi kiitellä. Ne on tehny hyviä tuulimyllyjä ja saadaan halpaa sähköä taas. Kiireesti pitäs Vestaksen rakentaa lisää niin olis sähkö lähes ilmaista

    💩👅

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    💩👅

    Sitäpä sitä 😖 Jotkut pystyvät työntämään 👅 syv 💩

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Vestasta pitää suuresyi kiitellä. Ne on tehny hyviä tuulimyllyjä ja saadaan halpaa sähköä taas. Kiireesti pitäs Vestaksen rakentaa lisää niin olis sähkö lähes ilmaista

    Niin tuulisähkö nostaa sähkön hintaa, et ehkä ole asiaa vielä ymmärtänyt🤕

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Niin tuulisähkö nostaa sähkön hintaa, et ehkä ole asiaa vielä ymmärtänyt🤕

    Tuotapa ei taida kukkaan tajuta. Nytki sähkö on huippuhalpaa ja se on myllyjen ansiota.

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Tuotapa ei taida kukkaan tajuta. Nytki sähkö on huippuhalpaa ja se on myllyjen ansiota.

    Ja väliin huippukallista kun myllyt ei pyöri ja pakkasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Ja väliin huippukallista kun myllyt ei pyöri ja pakkasta.

    Mitä se haittaa jos pakkasella on pikkusen kalliimpaa. Nytkin on monta päivää että on vain pari senttiä kilovatti. Nautitaan noista myllyistä.

    Äänestä

Tuulella ei ole ystävää
mastoissa vain se soi.
Tuulella ei ole ystävää
kaivata vain se voi.

Tuuli on luotu kulkemaan
mastoissa laulamaan.
Aina kertovan kuulen
sen suruja ihmisten,
aina kertovan kuulen
sen suruja ihmisten

Tuulella ei ole ystävää
nyt sitä ymmärrän.
Minulla ei ole ystävää
rakkauden löysi hän.

Äänestä
  • Lopeta tuo läyryäminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Lopeta tuo läyryäminen.

    Niin justiinsa. Mene saunomaan koko ensi yöksi, kun sähkö on ilmaista. Kirjoittele saunassa tuulisähköä ylistäviä runoja.

    Äänestä

Niinpä! Kunhan , vaan virtaa uusavuttomille riittää. Kusetusta tietenkin sähkön siirrot ym. Huuhata rahastukseen rikkailla höpösakilla Riittää.
Järkikäteen olisi otettava? Mutta ei näy ns. Päättäjätkään Valtion ns.johdossakaan etuja Aja. Huuhaa sakkia kaikki!!!

Äänestä

Tuossa aloitusitkussa oli paljon asioita jotka ovat nyt toteennäytetty tutkimuksilla, tämä sama henkilö näyttää päivystävän täällä edelleen ja laulu myös edelleen sama😅

Äänestä
  • Itsekö tutkit?

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Itsekö tutkit?

    Noin lujillekko ottaa?

    Äänestä

  • Luinkas sie jaksata jatkaa samaa höpötystä.

    Äänestä

Luinkas on sähkö taas kallista.

Äänestä
  • Tuulivoima teollisuudessa ei ole oikein bisnes mieltä. Nyt olisi sähkö hyvän hintaista niin myllyt eivät pyöri. Oliko tuotto jotain 70 mw. Kapasiteetti 8500.. vesivoimalat ymmärtävät ottaa rahat pois.
    kohta ollaan leirissä näinä päivinä. Eli datakeskukset tarvitsevat tasaisesti sähköä. Ettei käy niin että niille tuotetaan sähköä ja meille muille jää rippeet. Jos jää sähköä.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Tuulivoima teollisuudessa ei ole oikein bisnes mieltä. Nyt olisi sähkö hyvän hintaista niin myllyt eivät pyöri. Oliko tuotto jotain 70 mw. Kapasiteetti 8500.. vesivoimalat ymmärtävät ottaa rahat pois.
    kohta ollaan leirissä näinä päivinä. Eli datakeskukset tarvitsevat tasaisesti sähköä. Ettei käy niin että niille tuotetaan sähköä ja meille muille jää rippeet. Jos jää sähköä.

    Joo, nyt vaikka Ville Ranta piirtämään osuvaa pilapiirrosta tilanteesta, jossa Suomi on täynnä datakeskuksia ja tuulivoimaloita, mutta tuulivoimalat eivät pyöri, mutta datakeskusten täytyy toimia koko ajan; langat punaisina sähköä tuodaan naapurimaista, jotta datakeskukset pyörisivät, mutta kotitalouksiin ei sähköä riitä ja ihmiset tärisevät pipoissaan ja toppatakeissaan torpissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Laita vinkki. Tämä saattaa valitettavasti olla jossain vaiheessa tottakin. Eli eikö siellä jossakin ole jo suunnitelmia tehty, miten tehdään sähkökatkot tarvittaessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Laita vinkki. Tämä saattaa valitettavasti olla jossain vaiheessa tottakin. Eli eikö siellä jossakin ole jo suunnitelmia tehty, miten tehdään sähkökatkot tarvittaessa.

    Täytyy miettiä ja jalostaa 😤

    Äänestä

No kohta tulee paikallinen tuulinero ja toteaa että luulotautisten salaliittoteoria😅

Äänestä
  • 🤣 näinpä.
    Mitenkä ne saa kaikki meidät luulotautiset hoidettua? Rupeaa olemaan paljon meitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    🤣 näinpä.

    Katsokaapa säätiedotus. Ei tarvitse porukalla miettiä miksei myllyt pyöri.

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    🤣 näinpä.
    Mitenkä ne saa kaikki meidät luulotautiset hoidettua? Rupeaa olemaan paljon meitä.

    Kyllä myllyhaittaluulotautiset yhteen kahden hengen huoneeseen soppii. Ja jos sinne se toinen luulotautiseksi eppäilty tuodaan, niin kyllä hän äkkiä hoksaa, että väärässä paikassa hän on ja aivan vääriä luulojakin hänellä on ollut ja kotisohva kutsuu silloin.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Näinpä. Tosin juuri eilenkin kuulin yhdeltä henkilöltä (tuulivoimavastainen) kuinka hän oli sanonut päivää sanan kaupassa tuulivoima kiimaisille. Haukut oli saanut pelkästä päivää sanasta. Onko siinä intoa kertoa että on vastaan kun tuo räksytys tulee päälle?
    Muuten kaksi vuotta sitten varmaan kannattajia oli enemmän, nyt on tietoa tullut todella paljon eri kantilta.
    Missä se nolla veroprosentti viipyy mitä kaksi vuotta sitten luvattiin ?

    Eipä kannata mylly fanin paljon henkseleitä paukutella, teitä on kaksi, toinen jolla tuulifirmojen osakkeita ja sinä palkollinen lobbari, tehän täällä päivystätte.

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Älä nyt viitsi puhua sontaa, aikuinen nainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Kyllä myllyhaittaluulotautiset yhteen kahden hengen huoneeseen soppii. Ja jos sinne se toinen luulotautiseksi eppäilty tuodaan, niin kyllä hän äkkiä hoksaa, että väärässä paikassa hän on ja aivan vääriä luulojakin hänellä on ollut ja kotisohva kutsuu silloin.

    Olet kognitiivisen dissonanssin suurmestari 😆

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Eipä kannata mylly fanin paljon henkseleitä paukutella, teitä on kaksi, toinen jolla tuulifirmojen osakkeita ja sinä palkollinen lobbari, tehän täällä päivystätte.

    Sinähän se näyt tietävän. Käykö kateeksi, kun toiset tienaa ja sinä et?

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Tuuliuskovaista keljuttaa, kun ympäristön tuhoajista ei tykätä.😡

    Tiedätkö että rahaa voi tehdä yrittämisellä ja puhtaalla omallatunnolla, ei tarvi tuhota asuinympäristöään ja muiden ihmisten elämänlaatua oman edun vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Tuuliuskovaista keljuttaa, kun ympäristön tuhoajista ei tykätä.😡

    Voi että sinä kihiset. Sinua ärsyttää kuin pientä mäyrää! 🤣

    Äänestä

Monen firman puheita olen kuullut. Kaikki hehkuttaa vihreyttä, kuinka ympäristön takia tarvitaan tuulivoimaloita.
Osa firmoista lahjoo kyläläiset . Tulee kylärahaa, tuulivoimafirma sponsoroi jotain tiettyä kohdetta yms. Osa firmoista käyttää pelottelua tekniikkana. Jos et heti allekirjoita, sinun syy on ettei hanke onnistu. Pakkolunastuksista minullekin puhuttiin.
Vaan tämä vihreys. Miksi kukaan ei puhu kuinka paljon tuhotaan luontoa kun sirotellaan joka paikkaan tuulivoimaloita, miksi ei puhuta kuinka paljon käytetään öljyä tässä ns vihreässä energiassa. Tuulivoimalat tarvitsevat öljyä (plus sähköä🤭) sähkönjakelu asemat tarvitsevat öljyä todella paljon. Miksi näitä asioita ei kerrota? Eli ei sitä ns fossiili vapaata maailmaa tule.

Äänestä
  • No sen tietää kaikki kertomattakin.

    Äänestä

  • Tuulifirmat lahjoo kyläyhdistyksiä, urheiluseuroja, metsästysseuroja tarjoten kielenkannan voitelurahoja. Kysymys on korruptiosta. Se on rumaa ja likaista touhua. On aika käyttää oikeita sanoja. Tuulivoiman vihreys ja puhtaus on valetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Tuulifirmat lahjoo kyläyhdistyksiä, urheiluseuroja, metsästysseuroja tarjoten kielenkannan voitelurahoja. Kysymys on korruptiosta. Se on rumaa ja likaista touhua. On aika käyttää oikeita sanoja. Tuulivoiman vihreys ja puhtaus on valetta.

    Nythän sinä moitit vihreitä. Se on hyvin rumaa. Vihreät ovat aina oikeassa. Tuulivoima on vihreiden ideoima pelastuskeino maapallon ilmastolle. Se pitää hyväksyä ja pitää hyväksyä myös kaikki haitat mitä siitä tulee. Sillä tärkeintä on pelastaa maapallon ilmasto. Me suomalaiset emme saa ollal itsekkäitä ja valittaa myllyjen haitoista ja paikallisen luonnon tuhosta. Tärkeintä on noudattaa vihreätä ideologiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00159 kirjoitti:

    Miltä se tuntuu olla tuuliyhtiön taskussa?
    Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat!!

    Äänestä

  • Anonyymi00159 kirjoitti:

    Nythän sinä moitit vihreitä. Se on hyvin rumaa. Vihreät ovat aina oikeassa. Tuulivoima on vihreiden ideoima pelastuskeino maapallon ilmastolle. Se pitää hyväksyä ja pitää hyväksyä myös kaikki haitat mitä siitä tulee. Sillä tärkeintä on pelastaa maapallon ilmasto. Me suomalaiset emme saa ollal itsekkäitä ja valittaa myllyjen haitoista ja paikallisen luonnon tuhosta. Tärkeintä on noudattaa vihreätä ideologiaa.

    🤣 toivottavasti tämä on sitä kuuluisaa satiiria. On vihreitä on sitten ns oikeita vihreitä. Eli oikeat vihreät taistelevat luonnon säilyttämisen puolesta. Mutta heillä ei taida olla tekemistä tämän vihreän puolueen kanssa.
    Pitäisi jostakin tutkia mistä tämä vihreä puolue on lähtenyt. Luultavasti Saksasta ja jotain muutakin käsittänyt vaan pitää tutkia asia ennenkuin hutkii.
    Eli ei todellakaan mikään luontoa ajatteleva puolue vaan raha on taka ajatuksena.

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    Kalajokinen Hanna Halmeenpää on kertonut olevansa vihreä. Olihan hän kansanedustajakin. Nyt taitaa olla Luonnonsuojeluiliiton puheenjohtaja. Hän aikoinaan kovasti vastusti Pyhäjoen ydinvoimalaa. Nykyisin vihreät taitaa jo ydinvoimaa kannattaa. Halmeenpää taisi toimia aika aktiivisesti kun tuulimyllyjä rakennettiin Kalajoelle. Mutta onko Hanna vain vihreä vai onko hän peräti oikea vihreä?

    Äänestä

https://yle.fi/a/74-20160355

Unesco vastustaa Petäjäveden kirkon lähelle suunniteltuja 300 m korkeita tuulivoimaloita.

Mahtavaa!!! Hienoa, että ulkomainen taho puuttuu Suomen tuulivoimahulluuteen. Suomessa maisemien arvostus on aivan nollassa suurella osalla. Täytyy tulla joku ulkopuolinen kertomaan, ettei tuhoaminen ole ok.

Äänestä
  • Siinä on keputolliskot ihmeissään myllynpaikat on jo jaettu tupaillassa.

    Äänestä

Tekniikka & Talous, tuore juttu:

"Yllättävä käänne – 3 Euroopan maata suunnittelee paluuta ydinvoimaan"

Nämä kolme maata ovat Belgia, Tanska ja Italia.

Kappas vaan, tuulivoimamaa Tanska palaa ydinvoimaan!

Äänestä
  • Sanotaan että valheilla on lyhyet jäljet. Tuulikoijareiden valheet ja haittojen sitkeä peittely on alkanut kilottaa kuin paska lumen alta keväällä.
    Tosin korruptio rahalle on vielä ahneita ottajia, kepulaisia takametsissä.

    Äänestä

  • Onhan selvää, ettei tuleva sähköllä pyörivä maailma voi olla tuulivoimaloiden varassa. Tarvitaan kestovoimaa, ydinvoimaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00167 kirjoitti:

    Sanotaan että valheilla on lyhyet jäljet. Tuulikoijareiden valheet ja haittojen sitkeä peittely on alkanut kilottaa kuin paska lumen alta keväällä.
    Tosin korruptio rahalle on vielä ahneita ottajia, kepulaisia takametsissä.

    Näimpä kun on kuunnellut vaikkapa Lestijärvisten ukkojen fantasijoituja juttuja tuulivoimasta ei voin muuta kuin ihmetellä kuinka sadut ovat uponneet heihin, vaikuttaa suorastaan aivopesulta!

    Äänestä

HS 13.6.25

...."Markkinoiden asiantuntijoiden mukaan syyt ovat ilmeisiä. Muun muassa vihreään siirtymään sijoittavien yritysten osakekurssit ovat olleet viime aikoina alamaissa. Pari kolme vuotta sitten niiden arvostustasot toisaalta nousivat varsin korkeiksi.

”Siellä tuli aika paljon ylilyöntejä. Esimerkiksi tuulivoimaloita tekevät yhtiöt eivät olleetkaan kovin hyviä sijoituksia. Niiden arvostukset tulivat alas kuin kivi”, sanoo OP:n päästrategi Lippo Suominen."

Hesarin jutun otsikko: Vastuulliset sijoitukset ovat hävinneet tuotossa kuluneena vuonna - asiantuntijat selittävät ilmiötä

Tosi hienoa lukea, että tuulivoimaan liittyvät yhtiöt ovat olleet huonoja sijoituksia viime aikoina 👍

Äänestä
  • Jatkan. On kuitenkin kurjaa, että piensijoittajat kärsivät, jos ovat tuulivoimajuttuihin sijoittaneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Jatkan. On kuitenkin kurjaa, että piensijoittajat kärsivät, jos ovat tuulivoimajuttuihin sijoittaneet.

    Piensijoittajat sijoittavat nyt sotateollisuuteen, kertoo Hesari.

    Äänestä

Olen tuulivoiman pää vastustaja koska tuulivoima instastruktuuri on kokonaisuudessaan eräs suurimmista huijauksesta,ja ainoastaan herkkä uskoiset siihen uskovat.Tuulivoima on tuottoon ja kustannuksiin nähden kalleinta sähköä

Äänestä
  • Asiantuntijat ovat kanssasi erimieltä. Ylivoimaisesti kustannustehokkain sähköntuotanto muoto tällä hetkellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    Asiantuntijat ovat kanssasi erimieltä. Ylivoimaisesti kustannustehokkain sähköntuotanto muoto tällä hetkellä.

    Entä kun sijoittajat vetäytyvät.

    Äänestä

  • Apukoulutasoisen ulosantisi perusteella sinun kommenttisi voi jättää omaan arvoonsa. Niin tekevät muutkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    Apukoulutasoisen ulosantisi perusteella sinun kommenttisi voi jättää omaan arvoonsa. Niin tekevät muutkin.

    Kiitos samoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00176 kirjoitti:

    Kiitos samoin.

    Tuulivoima on per..seestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    Asiantuntijat ovat kanssasi erimieltä. Ylivoimaisesti kustannustehokkain sähköntuotanto muoto tällä hetkellä.

    Hahaa poika anteeksi kun kysyn mutta oletko vähän stubido

    Äänestä

  • Anonyymi00178 kirjoitti:

    Hahaa poika anteeksi kun kysyn mutta oletko vähän stubido

    Lue uutisia niin sivistyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    Asiantuntijat ovat kanssasi erimieltä. Ylivoimaisesti kustannustehokkain sähköntuotanto muoto tällä hetkellä.

    Laita linkki tuohon. Tai oma koulutuksesi..
    Nyt on tuulivoimafirmojen arvot laskeneet kuin lehmän häntä. Ja tulee laskemaan. Mielenkiinnolla odotamme millaisia tilinpäätöksiä tuulivoimafirmat tekevät viime vuodelle

    Äänestä

  • Anonyymi00182 kirjoitti:

    Ja mitä ihmettä mun koulutuksella on tämän kanssa tekemistä.

    Niin onhan tuo vähän vanha juttu. Tässä on se ongelma että tuulivoimala ei ole kovin varma sähkö tuottaja. Suomi tarvitsee varmaa sähköä vai haluatko palella talvella kuten osa teki puolitoista vuotta sitten ?

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    Niin onhan tuo vähän vanha juttu. Tässä on se ongelma että tuulivoimala ei ole kovin varma sähkö tuottaja. Suomi tarvitsee varmaa sähköä vai haluatko palella talvella kuten osa teki puolitoista vuotta sitten ?

    Kuvitteletko sinä taas että täällä on joku tuulivoiman ihailija? Ei sun, eikä mun haluamiset muuta faktoja miksikään.

    Äänestä

  • Anonyymi00181 kirjoitti:

    Joku tuulivoima-alalla on nyt pahasti vialla. Tuossa yllä olevan kommentin lainauksessa OP:n päästrategi Suominen toteaa, että tuulivoimaloita tekevien yritysten arvostukset ovat tulleet alas kuin kivi.

    Sijoittajilla sulaneet sijoitukset siltä osin ihan alas. Suomessakin paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    Ei sillä ole sähköntekemisen kustannusvaikutuksiin mitään vaikutusta, vaikka molemmissa puhutaankin rahasta, eikö olekin ihmeellistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    Onhan siinä ilmastotavoitetta pölkkypäille, että tuhotaan metsät, maaseutu, luonto, terveys, asumisviihtyvyys, marjojen ja sienten puhtaus, toisten omaisuus saastuttavilla tuulivispilöillä. !!!
    Koijarit kehuu ja antaa voitelurahoja, stipendejä, kylärahoja, urheiluseuroille mainosmielessä tukea, jne eli korruptio pelaa..Hunajaisin huulin, sokeroiduin suin..🤑

    Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    Miten tuo vuodatus liittyy yhtään mihinkään?

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    Ei sillä ole sähköntekemisen kustannusvaikutuksiin mitään vaikutusta, vaikka molemmissa puhutaankin rahasta, eikö olekin ihmeellistä.

    Tavallaan totta.
    Mutta itse pidän kun joku laitos rakennetaan se tuotanto pitäisi olla tehokasta. Jos tuulivoimaloiden sähkön tuotto on noin 20 prosenttia kapasiteetista niin se on heikko.
    Miettien sen kuinka paljon siinä silti menee luonnon rauha pilalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    Ei sillä ole sähköntekemisen kustannusvaikutuksiin mitään vaikutusta, vaikka molemmissa puhutaankin rahasta, eikö olekin ihmeellistä.

    Mutta ollee vaikutusta siihen, miten sähköä tehdäään.

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    Miten tuo vuodatus liittyy yhtään mihinkään?

    Liittyypä hyvinkin. Tuulivoima on ongelmavoimaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00193 kirjoitti:

    Liittyypä hyvinkin. Tuulivoima on ongelmavoimaa.

    Mielenterveys ongelmasta tuo kertoo.

    Äänestä

  • Anonyymi00191 kirjoitti:

    Mutta ollee vaikutusta siihen, miten sähköä tehdäään.

    Sorry, tein ison kielioppivirheen. Pitää kirjoittaa näin: Mutta lienee vaikutusta siihen,.....

    Äänestä

  • Anonyymi00176 kirjoitti:

    Kiitos samoin.

    Ei kiitos samoin.

    Äänestä

Taas loppui vähäinenkin oikea asia tältä tuulimyllyjen vastustajalta.

Eihän sillä ole mitään väliä, että onko tuo tuulibisnes tuottoisaa vai tappiollista sijoittajille. Ei heidän murheitaan kannata murehtia.

Olennaista on, että suurelta osin myllyjen ansiosta meillä on halpaa sähköä jatkuvasti. Nyt myllyn vastustajan pitäisi panostaa vastustamaan datakeskuksia ja muita sähkösyöppöjä uusia laitoksia. Jos niitä tehdään, sähkömme hinta nousee rajusti ja sitten taas rakennetaan uusia myllyjä kaikki pohjoisen metsät täyteen.

Äänestä
  • Mistä ihmeestä sinä poika pieret noita oletuksia.että tuulivoiman ansiosta sähkö on edullista? Hölmöin väite minkä ikinä olen lukenu

    Äänestä

  • Seuraa joskus tuulivoiman tuotantoa ja sähkön hintaa. Jos sähkön käyttö on vaikka 9000 mw, tuulivoiman tuotanto usein noin 200-500 mw niin kuvitteletko tosissaan , että tuulivoiman ansiosta hinta on nollassa..

    Äänestä

  • Anonyymi00198 kirjoitti:

    Seuraa joskus tuulivoiman tuotantoa ja sähkön hintaa. Jos sähkön käyttö on vaikka 9000 mw, tuulivoiman tuotanto usein noin 200-500 mw niin kuvitteletko tosissaan , että tuulivoiman ansiosta hinta on nollassa..

    Pörssisähkön hinta on täysin keinotekoisesti manipuloitu, siihen ei vaikuta kuin sähköyhtiöiden ahneus.

    Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    Mistä ihmeestä sinä poika pieret noita oletuksia.että tuulivoiman ansiosta sähkö on edullista? Hölmöin väite minkä ikinä olen lukenu

    Tuo viisaita kirjoittava ihminen saattaa olla aikaihminen ja jopa nainen. Oletkos koskaan kuullut, että monet naisetkin on viisaita, tietää ja osaa vaikka mitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00198 kirjoitti:

    Seuraa joskus tuulivoiman tuotantoa ja sähkön hintaa. Jos sähkön käyttö on vaikka 9000 mw, tuulivoiman tuotanto usein noin 200-500 mw niin kuvitteletko tosissaan , että tuulivoiman ansiosta hinta on nollassa..

    Kaikkihan ton tietää. Kun tuulivoimasähköö on vähän niin sähkön hinta on välilä hirmu korkee. Mut kun tuulisähköö on paljo niin kuluttajalle sähkö on jopa ilmaista. Täysin selvä asia siis on että sähkön hinta vaihtelee erittäin paljon tuotannon ja kysynnän mukaan. Ja eniten se vaihtelee just tuulivoimasähkön takia, koska sen tuotanto vaihtelee eniten.

    Äänestä

  • Anonyymi00199 kirjoitti:

    Pörssisähkön hinta on täysin keinotekoisesti manipuloitu, siihen ei vaikuta kuin sähköyhtiöiden ahneus.

    Satut oleen jokseenki täysin vääräsä. Ahneutta tietysti on. Mutta jos nuo firmat oikeesti pystyisvät olemaan ahneita, niin pörssisähkön hinta ei olisi koskaan nollassa. Sitä sopii ihmtellä, että miksi nuo tuulivoimafirmat ei pysäytä kokonaan myllyjään, jos sähkön hinta on alhaalla. Johtunee siitä, että edelleen suuri osa kuluttajista maksaa kiinteätä hintaa eikä ole pörssisähkön asiakkkaita. Siispä edelleen nuo tuulimyllyimvestoinnit arvellaan kannattaviksi pitkällä aikavälillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00201 kirjoitti:

    Kaikkihan ton tietää. Kun tuulivoimasähköö on vähän niin sähkön hinta on välilä hirmu korkee. Mut kun tuulisähköö on paljo niin kuluttajalle sähkö on jopa ilmaista. Täysin selvä asia siis on että sähkön hinta vaihtelee erittäin paljon tuotannon ja kysynnän mukaan. Ja eniten se vaihtelee just tuulivoimasähkön takia, koska sen tuotanto vaihtelee eniten.

    Seuraa joskus asioita äläkä puhu kaikki tietää.
    Minä olen seurannut monesti päivää asiaa . Luultavasti et tiedä edes mistä asioita seurataan.

    Äänestä

  • Anonyymi00202 kirjoitti:

    Satut oleen jokseenki täysin vääräsä. Ahneutta tietysti on. Mutta jos nuo firmat oikeesti pystyisvät olemaan ahneita, niin pörssisähkön hinta ei olisi koskaan nollassa. Sitä sopii ihmtellä, että miksi nuo tuulivoimafirmat ei pysäytä kokonaan myllyjään, jos sähkön hinta on alhaalla. Johtunee siitä, että edelleen suuri osa kuluttajista maksaa kiinteätä hintaa eikä ole pörssisähkön asiakkkaita. Siispä edelleen nuo tuulimyllyimvestoinnit arvellaan kannattaviksi pitkällä aikavälillä.

    Seuraaoa tarkemmin asioita.
    Eli osalla tuulivoimafirmoista on sopimus jonkun firman kanssa. Eli ne saavat sen tietyn summan megawatille. kaikilla firmoilla ei ole sopimusta.tietyt tuulivoimalat ovat pysähdyksissä usein silloin, kun pörssisähkön hinta alhainen. Otaksuttavasti niissä ei ole sopimusta.
    Esim kesän alussa Ox2 ilmoitti tehneensä sopimuksen Amazonin kanssa. Hyvin riskitöntä. Samalla toinen firma puhdistaa mainettaan, että tekevät kaikkensa ilmaston vuoksi kun ns ostavat tuulivoima sähköä.
    Tähän perustuu nämät isot hankkeet. Iso toimija ns ostaa sähköä ja parantaa sillä imagoa.
    Vaan otaksuttavasti hauskinta loppupeleissä tässä tulee olemaan se, että Suomen kansa maksaa, kun ei tarpeeksi tee ilmaston hyväksi.

    Äänestä

  • Pieni pätkä jutusta:

    "Nämä tuulivoimainvestoinnit tehdään ulkomaalaisella rahalla, ja niistä hyötyvät lähinnä ulkomaalaiset pääomasijoittajat, eivät suomalaiset. Samalla metsiämme kaadetaan datakeskuksille ja tuulivoimapuistoille."

    Äänestä

  • Ja vielä toinen pätkä jutusta:

    "Vihreällä siirtymällä voidaan nykyään perustella mitä tahansa bisnestä, Kanerva ajattelee.

    Ajatuksen taustalla ovat uutiset kymmenistä uusista datakeskuksista sekä tuuli- ja aurinkovoimapuistoista, joiden alta pitää kaataa metsää ja vetää sähkölinjoja yksityisten maanomistajien maiden läpi.

    – Onko se sitten vihreää siirtymää, Kanerva kysyy.

    – Suomessa on nyt ulkomaisten pääomasijoittajien kissanpäivät.

    Samalla kun ulkomaisella rahalla pyritään luomaan tarvetta sähkölle esimerkiksi datakeskuksin, toiset sijoittajat luovat ratkaisuja sähköpulaan energiahankkeilla, Kanerva sanoo.

    – Suomen kansa antaa näille hankkeille piilotukea, kun veronmaksajien ja kotitalouksien kustannuksella maksetaan esimerkiksi Fingridin linjojen investoinnit, jotta kaikki sähkö mahtuu kantaverkkoon.

    Valtio-omisteinen Fingrid aikoo rakentaa uutta verkkoa lähivuosina yli viidellä miljardilla eurolla."

    Äänestä

https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011332039.html

Siinäpä juttu, jossa kerrotaan, kuinka Helsingissä uusi silta ns. soi ja ääni häiritsee lähellä asuvia.

Maallahan ei saisi häiriintyä tuulivoimamelusta, vaikka joutuisi käyttämään sen takia kuulosuojaimia.

Äänestä
  • Lopettaisit jo nuo höpsätykset. Ei tuulivoiman takia tarvii käyttää kuulosuojaimia, jos ei ole joku asentaja joka työskentelee siellä myllynn sisällä. Paljon pahempaa melua tulee autoliikenteestä ja etenkin poikien moporälläämisestä ja tietysti bemareista

    Äänestä

  • Anonyymi00211 kirjoitti:

    Lopettaisit jo nuo höpsätykset. Ei tuulivoiman takia tarvii käyttää kuulosuojaimia, jos ei ole joku asentaja joka työskentelee siellä myllynn sisällä. Paljon pahempaa melua tulee autoliikenteestä ja etenkin poikien moporälläämisestä ja tietysti bemareista

    Totta tuulivoima ei joka säällä tuota ääntä, vaan tietyillä keleillä kuuluu hyvinkin.
    ja kuuluu kauaksi.
    Muista jotkut ovat herkempiä näille infra äänille. Toisille tulee nopeasti oireita, toisille tulee vuosien päästä. Tosin niitä oireita ei osata yhdistää tuulivoimaloihin..
    Aika kullannut muistot. Ehkä huomaa kun reissussa että miten olo parempi vaan se siitä..

    Äänestä

  • Anonyymi00212 kirjoitti:

    Et sinä kuule infraääniä.

    Äänestä

  • Anonyymi00214 kirjoitti:

    Et sinä kuule infraääniä.

    Äänet ja infraäänet oli eri kappaleessa käsitelty.

    Äänestä

  • Anonyymi00215 kirjoitti:

    Hienoa👍

    Silti antamasi kuva itsestäsi on typeryksen kuva.

    Äänestä

  • Anonyymi00217 kirjoitti:

    Silti antamasi kuva itsestäsi on typeryksen kuva.

    Sitähän minä olenkin.
    Vaan vanha sanonta lainatakseni hullu ei huomaa mitään ja viisas ei virka mitään.
    Eli mihin kastiin menet sinä ? 🙃

    Äänestä

  • Anonyymi00218 kirjoitti:

    Sitähän minä olenkin.
    Vaan vanha sanonta lainatakseni hullu ei huomaa mitään ja viisas ei virka mitään.
    Eli mihin kastiin menet sinä ? 🙃

    Nyt puhuttiin sinusta ja todellakin typerys olet, sen jo myönsit.

    Äänestä

  • Anonyymi00219 kirjoitti:

    Nyt puhuttiin sinusta ja todellakin typerys olet, sen jo myönsit.

    No sinä myönsit myös oman tyhmyytesi.
    Viisas ei olisi puhunut mitään. 😌

    Äänestä

  • Anonyymi00220 kirjoitti:

    No sinä myönsit myös oman tyhmyytesi.
    Viisas ei olisi puhunut mitään. 😌

    En minä myöntänyt yhtään mitään vaan sinä myönsit tyhmyytesi, joka on ihan päivänselvä asia. Turha sinun yrittää väännellä asiaa päälaelleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00221 kirjoitti:

    En minä myöntänyt yhtään mitään vaan sinä myönsit tyhmyytesi, joka on ihan päivänselvä asia. Turha sinun yrittää väännellä asiaa päälaelleen.

    Eli et ymmärtänyt mitä vanha sanonta meinaa.? Viisas ei virka mitään. Ja sinä olet kyllä toisia moittinut paljonkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00222 kirjoitti:

    Otsikko on outo. Hävetä saisi ne jotka vain omaa napaa tuijottaa. Tuhonneet kotiseutunsa tuulikoijarien letkajenkkaan lähtemällä. Hyi HÄVETKÄÄ!!

    Äänestä

  • Anonyymi00223 kirjoitti:

    Otsikko on outo. Hävetä saisi ne jotka vain omaa napaa tuijottaa. Tuhonneet kotiseutunsa tuulikoijarien letkajenkkaan lähtemällä. Hyi HÄVETKÄÄ!!

    Jatka sinä vain itkuasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00222 kirjoitti:

    Eli et ymmärtänyt mitä vanha sanonta meinaa.? Viisas ei virka mitään. Ja sinä olet kyllä toisia moittinut paljonkin.

    Edelleenkin jatkat turhaa vinkumistasi ja vääntelyäsi.

    Äänestä

Nyt pojat loppuu keskustelu tuulivoima sekoitusta tuulivoima on typerää juttua ja raha hukkaa,nyt äänestetään Kalajoen kovin ryyppymies

Äänestä
  • Taidat hyppiä kännissä tuulikoijarien jenkkaa.
    Eikö siitä saa puhua??

    Äänestä

Vihreä siirtymä kärsii ruskeavihersokeudesta: vihreän siirtymän tätä oireyhtymään potevat näkevät sellaisetkin toimet vihreinä, jotka itse asiassa tuhoavat ympäristöjä monella tavalla. Yksi tällainen todellisuudessa ruskean siirtymän ilmentymä on päätön tuulivoimarakentaminen.

Metsätuulivoimalat - ruskean siirtymän lippulaivat.

Äänestä

Minua ei hävetä kun kyseessä totuus,nyt vauhdilla sitä tuulivoima rakentamista merenojan alueelle

Äänestä
  • Onko rahapula noin kova?

    Äänestä

  • Anonyymi00231 kirjoitti:

    Onko rahapula noin kova?

    Suomi on täynnä tuulivoima hankkeita. Suurin osa ei toteudu. Löytyy monia syitä miksi ei.
    Ensin pieniä alueita ei niin mielellään enää toteuteta. Toinen on luontoarvoja tulee enemmän tietoon ELY keskukselle ja kolmas tällä hetkellä ei kannata rakentaa.

    Äänestä

Vastustakaa tuulivoimaa! Turhanpäiväistä ja metsään jää helkutanmoiset raadot kun myllyn elinpäivät loppuu. Kukas sen purun maksaa jos tuulifirma on kupsahtanut? Jää maanomistajan kontolle eikä sellaisen betonipilarin purku räjäyttämälläkään ole halpaa. ALAS TUULIVOIMA!!

Äänestä
  • Tuulivoima on idioottimaisin kusetus miesmuistiin.
    Koijarit keksi mainostaa paskarattaita puhtaana energiana ja umpitollot tarttui pyydykseen.
    Kalajokisilla päättäjillä on aivokoppa jo täynnä mikromuovia, päätökset sen mukaiset!! Pitäisikin puhua tuulimuovista, että menis jakeluun, hilseen alle.

    Äänestä

  • Anonyymi00234 kirjoitti:

    Tuulivoima on idioottimaisin kusetus miesmuistiin.
    Koijarit keksi mainostaa paskarattaita puhtaana energiana ja umpitollot tarttui pyydykseen.
    Kalajokisilla päättäjillä on aivokoppa jo täynnä mikromuovia, päätökset sen mukaiset!! Pitäisikin puhua tuulimuovista, että menis jakeluun, hilseen alle.

    Kun lajittelet roskia mitä tulee eniten?
    Mikromuovia tulee lähes joka ruokailulla plus kun imetään siitä muovisesta vesipullosta vettä. Se on minusta erikoisen näköistä kun ihmiset kävelee kahden litran vesipullo kanssa. Vaan ei huippu urheilijat ...

    Äänestä

  • No ei muuta kuin itkemään! Itketään joukolla (me muutama) täällä. Miten itkettääkin nuo myllyt! En kykene ajattelemaan mitään muuta. Tulevat jo uniinkin painajaisina.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Samaa tyhjänpäiväistä jankutusta viikosta toiseen. Sotkette tarkoituksella nämä keskustelupalstat monilla aloituksilla, joissa kaikissa sitä aivan samaa valheellista soopaa tuulimyllyjen hirveistä vaaroista. Tulee ääniä, valot vilkkuvat, eläimet pelkää ja tulee eläintyhjiöitä, ihmiset pelkää, autoihin tulee lommoja, metsät tuhoutuvat, luonto tuhoutuu, tulee hirveitä saasteita, jopa mikromuovia tippuu tuulimyllyistä, koko maapallo tuhoutuu meidän tuulimyllyjen takia. Kaikki täyttä potaskaa. Olennaista tietysti on, että väärät ihmiset ovat saaneet taloudellista hyötyä, kun tuulimyllyjä on heidän mailleen rakennettu. Se kateus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu