tämän Antti Kankaan eduskuntaan? Herra huutelee mielipiteitään Kalajaskassa "SAK puolustaa laiskan leipää" ym. potaskaa. Samainen herra hakee foorumeilla ilmaisia harjoittelijoita navettahommiin. Kukahan se laiska onkaan?
Ketkä äänesti
Anonyymi-ap
35867
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
No, onneksi ei enää ensi kaudella huutele. Lyhyeksi jäi tämänkin "herran" ura eduskunnassa.
Kepulaisten päätyö on haukkua työttömiä Kassa Kalleiksi!
Mutta älyävätkö ollenkaan että samaa valtion velkaa maataloustuetkin kasvattaa.
Persu pölvästi Antti on
Paksu poika, ei oo työllä kyllä itseään rasittanut.
Kalajaskassa oli kuuelmma kirjoittanut aika ilkeästi laiskoista työttömistä.
Pystyy lukeen Kalajaskan keskiviikon näköislehden ilmaseksi netissä, missä oli juttu.
"Hallitus johtaa maata, ei SAK. Ammattiliitot ovat kenties menettäneet tärkeimmän tehtävänsä. Alkuperäinen tarkoitus niille oli puolustaa työntekijöiden oikeuksia. Nyt sen sijaan SAK puolustaa laiskan leipää ja leikkausten suurin lärsijä on se, joka ei tee töitä. Ja näin on hallituksen tarkoituskin."
Siinä osa tekstistä. Kangas voisi perehtyä avoimien työpaikkojen määrään, mm. Ylivieskassa reilu 50 avointa työpaikkaa, joista suurinosa vaatii korkeakoulu/muun akateemisen koulutuksen. Ai niin, mutta ku ne laiskat työttömät vaan loisii.
tämäkö on tarkoitus mitä SAKajaa että hallituksella ei ole mitään virkaa enää suomessam,SAKon kaappaamassa vallan.ole lujana ORPO ei siimaa SAKlle,
Johan vitsin murjasit, vai kaappaamassa vallan, mikäli puolustaa työntekijöiden ja työttömien oikeuksia. Taidat olla eläkeläinen?
no miksi SAK on kaatamassa hallituksen esityksiä,kun tosi on että jostain on säästettävä mutta duudari on niin kova luu olevinaan että kaadetaan koko hallitus ja SAKottaa vallan
Et sinä reppana ainakaan ole koskaan tehnyt töitä, kun noin alentavasti puhut työläisistä. Eikä kokoomus ja persut ole koko suomi, onneksi. Luulevat vaan niin, mutta entäs jos lähdettäisiin barrikadeille.
suomen työläisistä ei ole parrikaadeille,ovat vain SAKn herrojen pelinappuloita ja seläntakaa huutelevat,tosipaikan tullet kusevat housuihin
Äläpä puhu pas... Oletkos niin skidi ettet muista, onhan sitä ennenkin lähdetty eduskuntatalolle.
Murrostorstai - työttömät liikkeellä 1993
Työttömien Murrostorstai-suurmielenosoitus marraskuussa 1993 keräsi toistakymmentä tuhatta äkäistä osanottajaa Eduskuntatalon edustalle.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/01/28/murrostorstai-tyottomat-liikkeella-1993
älä kirjoita miten ennen,nyt on nyt ,ei 30vuotta sitten,nyt tulee äitiä ja isää ikävä,tosiaan jotka silloin olivat siellä,kusevain housuihis
Mitäs mieltä Antti on korporaatipvoimasta MTK? Tai EK?
Sinä voit kusta housuihisi ihan vapaasti. Olen ollut barrikadeilla ja oli muutamia tuhansia muitakin ja lähes kaikki SAK:hon kuuluvia. Ei ole koskaan ennen ollut Suomessa näin itsekästä ja tyhmää hallitusta, ei tästä hyvää seuraa.
Muistan kun päiväkodissa hoettiin jotain "Esko Aho aivan laho samoin Juhantalo" Menikö se noin?
Sievifoorumilla on päätetty vaihtaa Elvis-Tomppa Antin tilalle. Ei kuulemma puhuis niin paljon höpöjä kuin Antti.
Kangas Antti, eipä kestä KANTTI.
Lopettas Persut ja Kokkareet tuon eurojen lapioinnin ulkolaisille niin ei tarvi AitoSuomalaisilta leikata. Piste.Hägänenki nielee rieskan kokonaisena.
Eipä oo Antti saanut mitään aikaiseksi. Hukkaan valui äänestäjien äänet.
Vieläkö joku kehtaa tunnustaa Anttia äänestäneensä?
Minä äänestin, kyllä vituttaa ja hävettää- :(
Hyvä, että osaat hävetä. Muista seuraavissa vaaleissa, ettei petturipersuja kannata äänestää.
minä äänestin,eikä hävetä,äänestän heti kun pitää niin uudestaan Anttia
Eipä taida tämä kantiton olla enää ehdolla seuraavissa vaaleissa.
Näyttää jotta Kepu on vain vaihtanut nimeä, kun ei entisellä enää pärjännyt.**
Tämä sieviläinen ei luvannut edes puomustaa Oulaskankaan sairaalaa. Lehdessä huutelee tyhjää persupropagandaa.
Joo ei se sinne sairaaloiden asialle lähtenyt vaan maatilojen. Muut hoitaa sairaalat ja sotejumpat
Alueen kansanedustajan tulee puolustaa kaikkea alueensa asioissa. Kantiton Anttikkaan EI VOI PESTÄ KÄSIÄÄN Oulaskankaan sairaalasta. Ei totta tosiaan voi.
joku sellu tehdas panee 1000 henkiä työttömäksi,lakkoilkaa niin loputkin ovat teidän hyviä tovereita
Pystyyn nostettu sika .Ei siinä työt oo rasittanu tuotakaan röhmylää.
Kangas valitaan uudelleen eduskuntaan äänivyöryllä,
Olipa melekonen vitsi.
Pieni mies. Iso maha.