Aluehallintovirasto AVI estää lastensuojelun valvonnan

Aluehallintovirasto AVI estää lastensuojelun valvonnan

Sovimme 2-vuotisneuvolan lastenlääkärin lääkärin kanssa antavamme öljylisää ja syöttämään useammin, terveellinen ruokavalioni saa jatkua ja tasainen -2 SD ei ole alipainoa.

3-vuotisneuvolan terveydenhoitaja vääristi lausunnon poikani alipainosta kertomalla sosiaalityöntekijälle, että Toivo on vähän alipainoinen. Toivo oli tasaisesti -2 SD.

Sosiaalityöntekijä teki sillä perusteella huostaanottopäätöksen. Hän kirjoitti, että Toivo on alipainoinen eikä isä suostu antamaan muuta ruokaa.

Pyysin alkuperäiseltä lastenlääkäriltä viestiä sosiaalityöntekijälle, ettei hän tarkoittanut Toivon olevan alipainoinen ja hän teki niin. Sosiaalityöntekijä jätti sen huomiotta ja jatkoi diskurssia alipainosta, että "Toivon paino on noussut" ja kyselemällä Toivon syömistä vankileirillä (sijaishuoltolaitoksessa).

Aluehallintoviraston johtava lakimies ja sosiaalihuollon ylitarkastaja väittivät, ettei kanteluni anna aihetta toimenpiteisiin ja käskivät minua ottamaan yhteyttä terveyskeskuksen johtajaan lausunnon korjaamiseksi
13358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tuosta kertomuksesta sai sen mielikuvan, että huostaanottopäätös tehtiin alipainon perusteella. Lääkärin lausunnossa ei ollut alipainoa.

Tuosta päätöksestä voisi valittaa.

Espoossa on muuten fiksut poliisit. Olisiko tuossa aihetta epäillä sossujen virkavelvollisuuden laiminlyöntiä, kun keksivät itse alipainon eivätkä ota huomioon lääkärin lausuntoa?

Äänestä
  • Mitä se "terveellinen ruokavalio" tarkoitti ja tarkoittaa käytännössä? Se kai tässä lienee se asian ydin.

    Äänestä

  • TruthStillHurts kirjoitti:

    Mitä se "terveellinen ruokavalio" tarkoitti ja tarkoittaa käytännössä? Se kai tässä lienee se asian ydin.

    Asian ydin ja valitusperusteet löytyvät tuolta yllä olevasta viestistä. Lue sitä uudestaan ja uudestaan..

    Terveellinen ruokavalio on tässä tapauksessa vaan tarinan hattarahöttö täytettä.

    Ydinasia tuon kertomuksesi mukaan on todistetusti perätön väittämä alipainosta huostaanoton perusteena. Todistetusti perättömän väittämän perusteella voisi hakea muutosta huostaan ottoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ydinasioita on varmaan jäänyt keetomuksesta pois vähän enemmänkin?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Asian ydin ja valitusperusteet löytyvät tuolta yllä olevasta viestistä. Lue sitä uudestaan ja uudestaan..

    Terveellinen ruokavalio on tässä tapauksessa vaan tarinan hattarahöttö täytettä.

    Ydinasia tuon kertomuksesi mukaan on todistetusti perätön väittämä alipainosta huostaanoton perusteena. Todistetusti perättömän väittämän perusteella voisi hakea muutosta huostaan ottoon.

    En oikein usko noita väitteitäsi. Lasta ei olla yleensä huostaanottamassa pelkän alipainon takia. Nykyisin ongelmat ovat useimmiten ylipainon puolella eikä sekään ole huostaanottoperuste.

    Jätät hyvin todennäköisesti asioita kertomatta.

    Äänestä

  • TruthStillHurts kirjoitti:

    En oikein usko noita väitteitäsi. Lasta ei olla yleensä huostaanottamassa pelkän alipainon takia. Nykyisin ongelmat ovat useimmiten ylipainon puolella eikä sekään ole huostaanottoperuste.

    Jätät hyvin todennäköisesti asioita kertomatta.

    Taitaa mennä kirjoittajat vastauksissa sekaisin, mää oon vaan sparrannut tuota aloittajaa kun tiedän mitä tuo touhu on.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Taitaa mennä kirjoittajat vastauksissa sekaisin, mää oon vaan sparrannut tuota aloittajaa kun tiedän mitä tuo touhu on.

    Olet oikeassa. Jotenkin sitä aina erehtyy olettamaan, että saa vastauksen siltä, jolle teksti oli suunnattu. Pahoittelut.

    Äänestä

silkkaa vittuilua nämä jutut

Äänestä
  • Yhteiskunnan v***uilua miehille lapsiasioissa sukupuolen perusteella.

    Äänestä

Jollain on oikea huoli lapsestasi.

Lapsesi paras on sinunkin parhaasi.

Harva lapsi on nykyään alipainoinen kun vanhoilla standardeilla mennään. Onko hän sairas? Eikö ruoka maistu?

Mun sisko lisäsi teelusikallisen ruokaöljyä lapsen annokseen, voileipägrillissä laittoi lapselleen yhden paahtoleipäviipaleen sijasta kaksi, juustotäytteellä aamupalaksi. Kun poika oli huono syömään. Tuoremehuun vatkasi kananmunan ja vähän sokeria.

Äänestä

on vanha tunnettu tekosyy tämä isä syöttää vääränlaista ruokaa

Äänestä

Syöttää? Mikä lapselle maistuu? Kun on alipainoinen, ei taida maistua tarpeeksi.
Mun huonosti syönyt lapseni kasvoi keskikäyrällä, karkkia kerran viikossa, ei välipaloja, ei lisättyä sokeria. Ruokaa tarjottiin viidesti päivässä :aamupala, lounas, iltapäivävällä hedelmä ja jukutti tai viili, päivällinen ja iltapala. Ok. Iltapalana oli lämmintä kaakaota sokerin kanssa ja pulla tai pikkuleivät tms.
Jos aamupalalla oli munat ja pekoni, lounaana kasvissosekeittoa. Toki vain viikonloppuisin.
Kouluaikana aamupalalla paahtoleipää juustolla, tuoremehua ja lasi maitoa ja muroja. Kun ei ollut kukaan ulkopuolinen laittamassa.

Kiinostaa kysyä, mikä on 'terveellinen' ruoka, jolla lapsesta tulee alipainoinen?

Äänestä

Taitaa olla vanha toimintapa myös tuo yhteistyö. Toinen kirjoittaa tässä avauksessa dokumentoinnin vastaisen lausunnon ja toinen vetoaa siihen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ajatuksetovatilmaisia kirjoitti:

Aluehallintovirasto AVI estää lastensuojelun valvonnan

Sovimme 2-vuotisneuvolan lastenlääkärin lääkärin kanssa antavamme öljylisää ja syöttämään useammin, terveellinen ruokavalioni saa jatkua ja tasainen -2 SD ei ole alipainoa.

3-vuotisneuvolan terveydenhoitaja vääristi lausunnon poikani alipainosta kertomalla sosiaalityöntekijälle, että Toivo on vähän alipainoinen. Toivo oli tasaisesti -2 SD.

Sosiaalityöntekijä teki sillä perusteella huostaanottopäätöksen. Hän kirjoitti, että Toivo on alipainoinen eikä isä suostu antamaan muuta ruokaa.

Pyysin alkuperäiseltä lastenlääkäriltä viestiä sosiaalityöntekijälle, ettei hän tarkoittanut Toivon olevan alipainoinen ja hän teki niin. Sosiaalityöntekijä jätti sen huomiotta ja jatkoi diskurssia alipainosta, että "Toivon paino on noussut" ja kyselemällä Toivon syömistä vankileirillä (sijaishuoltolaitoksessa).

Aluehallintoviraston johtava lakimies ja sosiaalihuollon ylitarkastaja väittivät, ettei kanteluni anna aihetta toimenpiteisiin ja käskivät minua ottamaan yhteyttä terveyskeskuksen johtajaan lausunnon korjaamiseksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu