Kaikki on suhteellista

Persut esittivät vuosi sitten, että Kuhmoisiin pitäisi rakentaa koirapuisto. Siihen budjetoitiin kunnan rahaa 15 000, loput piti saataman EU-rahoituksena. 11.12.2023 kunnanjohtaja teki päätöksen hankkeen keskeyttämisestä, syynä rahapula.

Samaan aikaan hän kuitenkin esitti sataman polttoainesäiliöiden siirtämistä verorahoilla hintaan 150 000, hanke, joka sataa suoraan Nesteen laariin.

Kaikki on suhteellista riippuen siitä mihin sitä verrataan tai kuinka jotakin mitataan...
21861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kas kun ei persut pidä puoliaan

Äänestä
  • Ei ole perussuomalaisilla oikein ollut draivia tällä valtuustokaudella vaikka saiva t viime kuntavaaleissa kaksi lisäpaikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei ole perussuomalaisilla oikein ollut draivia tällä valtuustokaudella vaikka saiva t viime kuntavaaleissa kaksi lisäpaikkaa.

    Ampuja takaisin on ainoa ratkaisu puolueelle. Oppi tästä lienee Arille; älä tee enää vaali-liittoa kd:n kanssa.

    Äänestä

Koiravapaa Kuhmoinen ehti väliin

Äänestä
  • Onneksi ehti. Tämän palstan parhaimpia aikaansaannoksia.

    Äänestä

Olemme 5 henkinen yrittäjäperhe, joka on etsinyt itselleen ja yritykselleen uutta kotia paikasta, jossa suhtaudutaan myötämielisesti polttoainesäiliöiden siirtoon. Nyt saattaa tärpätä.

Äänestä

Olemme 6 henkinen yrittäjäperhe ja etsimme kotia paikasta, jossa joulukuuset ovat hienoja.

Äänestä

Olemme 7 henkinen yrittäjäperhe, joka etsii koiravapaata paikkakuntaa asuinpaikakseen.

Äänestä

Olen yksihenkilöinen lapsiperhe ja etsin valittajavapaata paikkaa yritykselleni ja asuinpaikakseni....

Äänestä

Näkyy taas sensuurihenkilö heränneen talviuniltaan...

Äänestä

Eikö semmoinen yksihenkilöinen hävinnyt jotkut puheenjohtaja äänestykset taannoin ja lähti suutuspäissään kesken leikin kotiin jotta hän queen ei leiki enään muiden kokoustavien kanssa.

Äänestä
  • Meinaatko nyt tätä joka lopetti leikin Kuntalain 38 §:n nojalla?

    Äänestä

  • Kävi paikalliset sanna marinit.

    Äänestä

Sitä tässä ilmeisesti tarkoitetaan.
Joillekkin vain toisten surutta pomottaminen ja ojenteleminen itselle käy. Kun äänestettiin alas jakkaraltaan heitti herneen nenään ja otti nenäritolat koko kokoussalista. Muista listan kokousasioista viis. Saati äänestäjiensä kunnioittamisesta. Minä minä minä edellä mentiin. Muista minä viis. Näitä lisää.

Äänestä

Johan työpaikan ja viran itselleen sai ilman kilpailutusta. Miksi enää pingottaa?

Äänestä

Olemme 5 henkinen yrittäjäperhe, joka etsii kuntaa, jossa osataan hommat eikä tuoda ihmisten eteen rumia joulukuusia.

Äänestä
  • Ai tollanen viesti oli jo. No sanotaan sitten, että olemme 7 henkinen yrittäjäperhe, joka haluaa, että terveyspalvelut toimii eikä hammaslääkäriaikoja pimitetä.

    Äänestä

Mikä idea oli siinä, että vuoden 2024 talousarviosta poistettiin polttoainesäiliöiden siirto (150 000€), mutta jätettiin polttoainesäiliöiden siirron suunnitteluun 15 000€?

Äänestä
  • Yksi nolla. Näyttää hienommalta ja saa 15tuh jonkun taskuun....

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Yksi nolla. Näyttää hienommalta ja saa 15tuh jonkun taskuun....

    Koirapuisto-suunnitelman arvioitu alustava hinta 15000,- joka kaupat tehtyä ja toteutettuna olisikin 150 000,- Sattumaako ?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Koirapuisto-suunnitelman arvioitu alustava hinta 15000,- joka kaupat tehtyä ja toteutettuna olisikin 150 000,- Sattumaako ?

    Vastattu
    2023-12-28 19:32:57

    Asiaako ollut kun ei ole enää luettavissa?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Persut esittivät vuosi sitten, että Kuhmoisiin pitäisi rakentaa koirapuisto. Siihen budjetoitiin kunnan rahaa 15 000, loput piti saataman EU-rahoituksena. 11.12.2023 kunnanjohtaja teki päätöksen hankkeen keskeyttämisestä, syynä rahapula.

Samaan aikaan hän kuitenkin esitti sataman polttoainesäiliöiden siirtämistä verorahoilla hintaan 150 000, hanke, joka sataa suoraan Nesteen laariin.

Kaikki on suhteellista riippuen siitä mihin sitä verrataan tai kuinka jotakin mitataan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu