Seurustelin ensirakkauteni kanssa 5 vuotta. Alku oli ihanaa, kuten nyt ensirakkaudessa on aina. Alkuhuuma oli mennyt ohi siinä vaiheessa kun tulimme täysi-ikäisiksi. Meillä oli kyllä välillä rajuja riitoja, mutta yleensä se oli vaan huutokilpailu.
Kun parisuhde oli mennyt riittävän pitkälle, alkoi tyttöystävä käyttää väkivaltaa. Ensimmäinen kerta, kun koin väkivaltaa alkoi riitatilanteesta. Huudettiin toisillemme, ja hän koitti lyödä lippalakkiani pois päästäni siitä lipasta. Hän osui vahingossa minua silmään, ei mitenkään kovaa mutta musta silmä siitä tuli. Ex-tyttöystävä ei aluksi ollut tästä moksiskaan, mutta pian hän tuli selkeällä katumapäälle. Syytti tästä toiminnasta sitä, että hän ei ole koskaan ollut isänsä kanssa tekemisissä tai siis ''tämä johtuu siitä kun minulla ei ole isää''.
Pikkuhiljaa sama kaava alkoi toistua. Kesken riidan hän löi, raapi, potkisi jne. Osasin kyllä puolustautua näiltä, mutta olin todella peloissani. Viimeinen niitti oli se, kun kesken riidan hän alkoi keittiön kaapeista kaivella tavaroita ja heittelemään niillä minua. Oli oluttuoppia, pientä kattilaa jne. mitä niskaani tuli. Tämän riidan aikana lähdin itkien kotiin ja kerroin äidilleni kaiken. Erohan siitä tuli ja elämä jatkui. Tästä suhteen päättymisestä on 10 vuotta aikaa. Koin siis paljon muunkinlaista väkivaltaa tämä suhteen aikana. Vasta suhteen päätyttyä tajusin, että miten myrkyllisessä parisuhteessa olinkaan. Rakkaus sokaisee..
Muutama vuosi sitten näin painajaista, jossa tämä viimeisin parisuhteemme episodi toistui. Tässä painajaisessa hän kaivoi leipäveitsen kaapista jolla tuli kimppuuni. Tämä uni ilmeisesti laukaisi jotain, koska aloin pian tämän jälkeen kärsiä paniikkihäiriöistä ja masennuksesta. Nykyisen puolison kanssa en uskalla olla erimieltä mistään, koska pelkään hänen suuttuvan. Välttelen riitelemistä viimeiseen saakka.
Ero tuosta väkivaltaisesta suhteesta tuli joulun aikoihin. Etenkin tämä joulu on ollut minulle henkisesti erittäin haastavaa aikaa. Näen paljon painajaisia ja kärsin mitä ihmeellisimpiä oireita, mm. syke saattaa nousta sataan ja ahdistus kurkkuun jos kuulen naapuriasunnosta pienen äänen.
Voinko minä hakea ammattiapua tähän ongelmaan? Olen saanut diagnoosin masennukseen ja kohtauksiin, mutta en ole ikinä kehdannut kertoa näistä väkivaltaisuuksista kellekkään, paitsi äidilleni. Tunnen itseni heikoksi mieheksi.
Kirjoitushetkelläkin makaan sohvalla. Sohva on märkä hiestä, koska olen niin stressaantunut.
Olenko henkisesti heikko, vai mikä vaivaa?
Kun parisuhde oli mennyt riittävän pitkälle, alkoi tyttöystävä käyttää väkivaltaa. Ensimmäinen kerta, kun koin väkivaltaa alkoi riitatilanteesta. Huudettiin toisillemme, ja hän koitti lyödä lippalakkiani pois päästäni siitä lipasta. Hän osui vahingossa minua silmään, ei mitenkään kovaa mutta musta silmä siitä tuli. Ex-tyttöystävä ei aluksi ollut tästä moksiskaan, mutta pian hän tuli selkeällä katumapäälle. Syytti tästä toiminnasta sitä, että hän ei ole koskaan ollut isänsä kanssa tekemisissä tai siis ''tämä johtuu siitä kun minulla ei ole isää''.
Pikkuhiljaa sama kaava alkoi toistua. Kesken riidan hän löi, raapi, potkisi jne. Osasin kyllä puolustautua näiltä, mutta olin todella peloissani. Viimeinen niitti oli se, kun kesken riidan hän alkoi keittiön kaapeista kaivella tavaroita ja heittelemään niillä minua. Oli oluttuoppia, pientä kattilaa jne. mitä niskaani tuli. Tämän riidan aikana lähdin itkien kotiin ja kerroin äidilleni kaiken. Erohan siitä tuli ja elämä jatkui. Tästä suhteen päättymisestä on 10 vuotta aikaa. Koin siis paljon muunkinlaista väkivaltaa tämä suhteen aikana. Vasta suhteen päätyttyä tajusin, että miten myrkyllisessä parisuhteessa olinkaan. Rakkaus sokaisee..
Muutama vuosi sitten näin painajaista, jossa tämä viimeisin parisuhteemme episodi toistui. Tässä painajaisessa hän kaivoi leipäveitsen kaapista jolla tuli kimppuuni. Tämä uni ilmeisesti laukaisi jotain, koska aloin pian tämän jälkeen kärsiä paniikkihäiriöistä ja masennuksesta. Nykyisen puolison kanssa en uskalla olla erimieltä mistään, koska pelkään hänen suuttuvan. Välttelen riitelemistä viimeiseen saakka.
Ero tuosta väkivaltaisesta suhteesta tuli joulun aikoihin. Etenkin tämä joulu on ollut minulle henkisesti erittäin haastavaa aikaa. Näen paljon painajaisia ja kärsin mitä ihmeellisimpiä oireita, mm. syke saattaa nousta sataan ja ahdistus kurkkuun jos kuulen naapuriasunnosta pienen äänen.
Voinko minä hakea ammattiapua tähän ongelmaan? Olen saanut diagnoosin masennukseen ja kohtauksiin, mutta en ole ikinä kehdannut kertoa näistä väkivaltaisuuksista kellekkään, paitsi äidilleni. Tunnen itseni heikoksi mieheksi.
Kirjoitushetkelläkin makaan sohvalla. Sohva on märkä hiestä, koska olen niin stressaantunut.
Olenko henkisesti heikko, vai mikä vaivaa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Traumaa sieltä nyt pukkaa ja se pitää purkaa vaikka ammattilaisen kanssa.Voitko puhua puolisollesi myös.Yleensä kun näistä puhuu luotettavalle taholle auttaa samalla itseään. Lisäksi on myös vertaisryhmiä saman kokeneita tarinoita on hyvä päästä puhumaan.Netistä pitää vain etsiä niin löytää. Olet kestänyt exän raivoa ja väkivaltaa,ne on takanapäin mutta trauma nostaa nämä asiat pintaan silloin kun muuten kaikki on hyvin. Hae apua itsellesi,et ole heikko siitä ei nyt ole kyse.
Voit helposti hakeutua psykoterapeutin juttusille. Heitä löytyy netistä paljon, tarkistathan aina kuitenkin, että terapeutti löytyy Terhikki-tietojärjestelmästä, muutoin kyseessä voi olla mikä tahansa huuhaa ’terapeutti’.