Pulsoiva tinnitus toisessa korvassa

Viime kesänä 6kk sitten alkoi oikeassa korvassa tinnitus joka voimistui varsinkin iltaa kohden. Aamuisin oli jostain syystä heikompi. Tätä ennen olin festareilla ja kärsin tiukan flunssan. En tiiä voisiko johtua näistä. Joka tapauksessa, 2kk sitten huomasin, että tinnitus sykkii sydämen lyöntien tahdissa ja taas on voimakkaampi iltaisin. Ääni on luonteeltaan korkeataajuista, lähes heinäsirkkataajuudella kuuluvaa ininää. Pystyn "soittamaan" sitä ääntä pumppaamalla sormella kevyesti korvan suulta, jolloin syntyy painevaihtelua korvassa. Myös pään kääntö ylös-alas, pomppiminen ja jopa kävely rytmittää ääntä korvassa. Jonkinlaista rohinaakin pomppimalla saa aikaiseksi. Kolme yleislääkäriä on vaivaa tutkinut ja vähätellyt ettei voi tehdä mitään. Sitten menin korvalääkärille joka laittoi lähetteen magneettikuvaan, kun samassa korvassa oli myös kuulonalenemaa. Sitä nyt odotellessa olisi mukava tietää onko kellään vastaavaa tilannetta?
0774
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Jick kirjoitti:

Viime kesänä 6kk sitten alkoi oikeassa korvassa tinnitus joka voimistui varsinkin iltaa kohden. Aamuisin oli jostain syystä heikompi. Tätä ennen olin festareilla ja kärsin tiukan flunssan. En tiiä voisiko johtua näistä. Joka tapauksessa, 2kk sitten huomasin, että tinnitus sykkii sydämen lyöntien tahdissa ja taas on voimakkaampi iltaisin. Ääni on luonteeltaan korkeataajuista, lähes heinäsirkkataajuudella kuuluvaa ininää. Pystyn "soittamaan" sitä ääntä pumppaamalla sormella kevyesti korvan suulta, jolloin syntyy painevaihtelua korvassa. Myös pään kääntö ylös-alas, pomppiminen ja jopa kävely rytmittää ääntä korvassa. Jonkinlaista rohinaakin pomppimalla saa aikaiseksi. Kolme yleislääkäriä on vaivaa tutkinut ja vähätellyt ettei voi tehdä mitään. Sitten menin korvalääkärille joka laittoi lähetteen magneettikuvaan, kun samassa korvassa oli myös kuulonalenemaa. Sitä nyt odotellessa olisi mukava tietää onko kellään vastaavaa tilannetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu