Ydinsäteilyn käyttö pitää lopettaa kokonaan

Ei ole järkevää ydinvoimaloiden rakentaminen yhteiskunnan tuilla ja ihmisten rahoilla,eikä ydinpommien avulla pelottelu.Pitää jo kaikkien luopua tästä vastenmielisestä toiminnasta josta on vain vahinkoa ihmiskunnalle. Ydinenergia vain tuhoaa tulevaisuuden pilaamalla elinympäristön nopeasti kelvottomaksi jatkaa elämää säteilyn takia. Säteily tuhoaa elämän .Ihminenkin kehittyi vasta pari miljoonaa vuotta sitten siksi että säteily laski tasolle joka ei tuhonnut ihmistä. Nyt lisäämällä ydinenergiaa tapahtuu käänne joka lisää säteilyä. Säteilyn vaikutusten arviointi on lapsenkengissä ja sitä ei ymmärretä riittävästi. Syöpien lisääntyminen johtunee eniten ydinsäteilyn kasvamisesta koska ydinjätteet dumpataan mereen ja ilmaan kun muuta ei ole keksitty.Ja sieltä takaisin ihmisten ravintoon.Kokonaisuutena ydinenergia tuottaa jo tappiota ihmiskunnalle jonka näkee velkaantumisessa etenkin rikkaissa valtioissa.
8455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä näin on, ydinvoima on huonoin energiamuoto.

Äänestä
  • Jos ilmaston kannalta ajatellaan se on toistaiseksi yksi parhaita. öljy,hiili ja hakepolttolaitokset pitää kaikki lopettaa. kaasua meillä ei oo

    Äänestä

Täysin perätön väite ketjun aloituksessa. Ydinvoimaloista aiheutuva säteilyaltistus on täysin mitätön. Tuulivoimalat ja aurinkokennot sähkön muuntamistavastaan johtuen altistavat ihmiset lähistöllä voimakkaallekin sähkömagneettiselle säteilylle, koska k.o. tavoilla tuotettu sähkö on "likaista" ennen sen puhdistamista muuntoasemilla. Ydinvoimalat tuottavat tasaista melko sinikäyrän muotoista, puhdasta, turvallisempaa sähköä ja altistavat ihmisiä siitä johtuen vähemmän säteilylle. Toinen puhdas tuotantomuoto on vesivoima.

Ydinvoima vähentää säitelyaltistusta. Kotona radonista saadaan valtava säteilyannos, samaten luonnon taustasätelystä verrattuna siihen aivan mitättömän pieneen altistukseen, jota ydinvoimasta tulee. Ja ennen kaikkea ydinvoimalla voidaan vähentää hiukkas- ja hiilidioksidipäästöjä.

Äänestä

Aloittajan kannattaisi aloittaa aiheeseen perehtyminen selvittämällä esimerkiksi hiilivoimaloista aiheutuvaa säteilyannosta ihmisille. Sitten seuraavaksi voisi hän selvittää ilmiöiden suuruusluokkia:

Kuinka suuren säteilyannoksen saa Suomessa asuva vuodessa?

Kuinka paljon tuo säteilyannos riippuu asuinpaikkakunnasta (kallioperän uraani)?

Kuinka paljon huoneilman radonista saatava säteilyannos vaihtelee riippuen asumismuodosta ja -materiaaleista?

Kuinka suuren säteilyannoksen Suomessa asuville aiheutti tähän mennessä vakavin turvallisuusmääräyksiä tarkoituksellisesti rikkomalla aiheutettu ydinonnettomuus Tshernobylissä? Miten se näkyi syöpätilastoissa?

Joku huolestuu esimerkiksi 0.001% riskistä jonka aiheuttaa X mutta ei kuitenkaan tee mitään sata kertaa suurempien riskien ehkäisemiseksi jotka aiheuttaa Y. Jos hän kuitekin vaatii vain asiaan X rajoituksia niin kaksinaismoralismista on kysymys.

Äänestä
  • Olen syntynyt 60 vuotta ennen syntymääsi juttusi perusteella. Saanut niskaani kaiken sen säteilyn jota N-liitti levitti Suomeen ydinkokeistaan . Nehän vieläkin kiertävät maapalloa surkeaan loppuun asti.Siihen menee vielä tovi eli miljoonia vuosia. Teikäläiset punikit kun luulivat säteilyn puhdistavan luonnon .En tiedä mikä kohdallasi on mennyt pieleen mutta epäilen koulutusta ja aivojen puutteellista kykyä hallita asioita.Maailmassa on suuri porukka joka tekee päättömyyksiä rikastuakseen niillä.Kaikke ei pidä uskoa mitä puhutaan.

    Äänestä

Onkohan aloituksessa edes yhtä virkettä, joka olisi totta?
Miksi palstalle laitetaan moista soopaa?

Äänestä
  • Muuttaisit Venäjälle tutustumaan säteilyn haittoihin.Vaikka Moskovaan josta pian joudutaan koko väestö siirtämään muualle säteilyongelmien takia. Mikähän narri oloetkin mutta saat toki puhua mitä sylki suuhun tuo, Kannattaa ensin mennä kouluun ja opiskella kymmeniä vuosia turhaan jos tällaiset tyypit saavat levittää luulojaan vapasti. Yleensä saa parhaan opetuksen kokemulksista jotka pysäyttävät ajattelemaan asdioita monelta suunnalta. On äärimmäisen helppoa puhua pötyä jota levitetään kouluissa ja mediassa. Siitä tedosta kukaan ei ole vastuussa eikä pysty levitystä korjaamaan. Yksi tällainen asia on huipputekniiklka jota kansa eiu käsitä ja ottaa sen todesta kuten kirjoituksesi näkyvästi osoittaa, Käsittäisit heti ettei sinulle kukaan roisto kerro totuutta vaikka sen tietäisi. Tämä on oleellinen asia politiikassa ja yhteiskunnassa joita johtavat kaikenlaiset kesselit pilaten kaikkien elämän.

    Äänestä

  • Voisit tietysti häipyä sivulta koska olet jäävi puhumaan puolueettomasti ydinvoimasta taustojesi vuoksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei ole järkevää ydinvoimaloiden rakentaminen yhteiskunnan tuilla ja ihmisten rahoilla,eikä ydinpommien avulla pelottelu.Pitää jo kaikkien luopua tästä vastenmielisestä toiminnasta josta on vain vahinkoa ihmiskunnalle. Ydinenergia vain tuhoaa tulevaisuuden pilaamalla elinympäristön nopeasti kelvottomaksi jatkaa elämää säteilyn takia. Säteily tuhoaa elämän .Ihminenkin kehittyi vasta pari miljoonaa vuotta sitten siksi että säteily laski tasolle joka ei tuhonnut ihmistä. Nyt lisäämällä ydinenergiaa tapahtuu käänne joka lisää säteilyä. Säteilyn vaikutusten arviointi on lapsenkengissä ja sitä ei ymmärretä riittävästi. Syöpien lisääntyminen johtunee eniten ydinsäteilyn kasvamisesta koska ydinjätteet dumpataan mereen ja ilmaan kun muuta ei ole keksitty.Ja sieltä takaisin ihmisten ravintoon.Kokonaisuutena ydinenergia tuottaa jo tappiota ihmiskunnalle jonka näkee velkaantumisessa etenkin rikkaissa valtioissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu