Dingosta juttua musiikkilehdessä vuonna 2005

Dingosta oli keväällä 2005 parin aukeaman juttu nimekkäässä suomalaisessa musiikkilehdessä. Muistaako kukaan, mistä lehdestä oli kyse?

Haastattelussa oli ainakin Neumann ja Eve. Muistaakseni myös bändin muut jäsenet pääsivät ääneen ja jutussa oli koko bändin kuvakin. Muistaakseni oli Purppuraa-levyn kokoonpano, mutta uuden levyn nimeä ei oltu vielä silloin kerrottu ja levykin oli vielä tekovaiheessa.

Joskus tuo lehti minulta löytyi, mutta vuosien saatossa olen kadottanut sen.
4433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mua kiinnostaa rutosti kaikki lehtileikkelejutut joo joo. =)
Meikä vähän kuin innostunut sonni eli yksi tai kaksi asiaa elämässäni on ainoat jutut mitkä kiinnostaa yli 100% paljon ja kaikki muu on yhdentekevää eli elämä on kovin yksipuolista, mutta siis kaikki lehtileikkelejutut, erilaiset top-listojen suunnittelut&mietinnät ja ylipäänsä koko musa on mulle vähän kuin koko elämä eikä elämässä ole mitään muuta sisältöä, paitsi ne hölkkä ja kävelylenkit.

Josko kenties löydät ne lehtileikkeet ja lähetät niistä jotakin infoa tänne eli jäämme "kuumeisena(ainakin mä!) odottamaan, mut toki onhan google myös sitä varten että sielä voi kaivaa etsiä esille vaikkapa tuon lehtileikkelejutun josko pian sieltä josttain löytyä.

Kiitos kuitenkin kun postasit tämän postauksen. Mä arvostan paljon tällaisia , tämänaiheisia postauksia koska aina joku uusi postaus (jossa ei toistetan aiheita joka kerta) , jossa on joku tuore idea, juju, niin ne on eniten mieleeni.

Äänestä
  • ja siis vastaukseni kyssäriisi on se, että en muista tuota lehttee enkä siis välttämättä ole koskaan nähänykkään koko juttua. En kovin hyvin nyt muista.

    Äänestä

  • Joo olen yrittänyt googlettaa, mutta en löydä. Helpottaisi asiaa jos muistaisi lehden nimen. Tai julkaisuajan. Oisko huhti-toukokuu 2005?

    Soundi, Rumba ... mitä näitä lehtiä siihen aikaan oli? Toivottavasti lehti tulisi jossain vielä vastaan.

    Ja sen muistan että tää ei ollut mikään kansijuttu. Netissä artikkelia ei varmaan ole edes julkaistu kun Googlekaan ei löydä.

    Äänestä

Olen käynyt läpi musiikkilehtiä tältä ajalta. Etenkin Soundia. Hemmetti kun ei löydy.

Laajensin aikahaarukkaa syksyyn 2005. Siksi, että jutussa muistaakseni oli puhe uuden levyn tekemisestä ja kokoonpanosta oli kuvia keikoilta.

Tarkemmin muisteltuna voi olla mahdollista, että tämä ei ollut musalehden juttu vaan tyyliä Hymy, Apu, Seura.

Etsinnät siis jatkuvat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Dingosta oli keväällä 2005 parin aukeaman juttu nimekkäässä suomalaisessa musiikkilehdessä. Muistaako kukaan, mistä lehdestä oli kyse?

Haastattelussa oli ainakin Neumann ja Eve. Muistaakseni myös bändin muut jäsenet pääsivät ääneen ja jutussa oli koko bändin kuvakin. Muistaakseni oli Purppuraa-levyn kokoonpano, mutta uuden levyn nimeä ei oltu vielä silloin kerrottu ja levykin oli vielä tekovaiheessa.

Joskus tuo lehti minulta löytyi, mutta vuosien saatossa olen kadottanut sen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu