Rakennus buumi hyrynsalmella 1950/60-luvun vaihteessa

Kun rakensit omakotitaloa hyrynsalmen taajamaan 1950/60-luvun vaihteessa niin mikä täällä hyrynsalmella ihmisen elätti, jotta tänne kannatti rupee rakentamaan taloja ja mihin se sitten loppu jolloin alkoi väki muuttamaan isompii pitäjiin. Mun arvion mukaan omakotitalon rakentaminen maksoi reilu 60.000 mk ja tietysti isommat ja prameet öhy talot maksoi tietysti enemmän.
8862
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Leipä elätti ja töitä oli sahoilla. Ei ollut koneita...

Äänestä

Oli saha joka työllisti .
Se toi leivän pöytään. kun saha lopetettiin osa siirtyi Ouluun Oulu oy palvelukseen joko Pateniemeen tai Nuottasaareen.
Siitä se kylän kuihtuminen alkoi.

Äänestä

Eipä unohdeta sitä että Hyrynsalmen sahat kyllä työllisti mutta monesta talosta lähdettiin koko perheen voimin tai perheen lapsista lähti moni Ruotsiin paremman elämän perässä.
Iso porukka nuorta sukupolvea lähti siinä samalla ja ymmärrän kyllä hyvin kun köyhyyttä oli täällä kauhean paljon. Mekin asuttiin maalla ja vanhempani kävivät jo muualla töissä kun synnyin kun karjanhoito ei elättänyt enää ja lopulta mekin muutettiin maalta pois. Naapurissa asui meistä vielä kauempana tosi korven keskellä olevassa tosi pienessä pirtissä iso perhe ja ne lähti koko porukka Ruotsiin. Vuoden päästä tulivat lomille niin oli uudet hienot autot, volvot ja jenkkiraudat ja vaikka mitä hienouksia.
Ne jäivät tänne jotka eivät uskaltaneet lähteä ja ne joilla oli täällä töitä.
Ei kait se ole ihme että asukasmäärä on laskenut kun tulevaisuus lähti nuorten mukana aikanaan.muualle.
Töitä kyllä tekevälle riittää mutta täällä on jotenkin yrittäjyys on laimeaa eikä ihmiset kehitä mitään uutta vaikka mahdollisuuksia olisi vaikka mihin.

Äänestä

Kostamusta kun alettii rakentamaan niin monet hankkivat kuorma-auton, siinä sai hiekkaa viedä siihen aikaa erään jos toisenkin kerran. Vielä voi bongata vanhoja kuorma-auton talleja kuhmontien varrelta.

Äänestä

Maanviljey, metsätyöt, saha, Kosatmustyömaa, kunnan hommelit. Olihan noita ja työnteko työvoimavaltaista. Nyt mennään etänä ja digin, asuinpaikalla ei ole enää isoa väliä.
Koko kuntarakenne on Suomessa siltä ajalat, kun asiat hoidettiin hevos- ja venekyydillä. Suomeen riittäisi hyvin puolensataa kuntaa ja viitisen hvata (''hyvinvointialuetta'').

Äänestä

Puutavarakauppias Leo Holmberg perusti 50-luvun lopulla sahan. Kainuun puu oy osti -73 Ukkola oy sahan Hyrynjärven rannalta. Heinijärven rannalla oli toinen saha oulu oy -53 ostama ja suljettu vuonna -82. Kainuun puu oy meni konkkaa -79. Sahalaitoksen osti kuhmo oy -79 saha tuho tuhoutui tulipalossa -87 eikä sitä enää rakennettu uudelleen.

Äänestä

Jo en väärin muista, niin eikö se saha palanut 80- luvulla, joka työllisti paljon hyryläisiä ja sitä ei rakennettu enää uudelleen?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun rakensit omakotitaloa hyrynsalmen taajamaan 1950/60-luvun vaihteessa niin mikä täällä hyrynsalmella ihmisen elätti, jotta tänne kannatti rupee rakentamaan taloja ja mihin se sitten loppu jolloin alkoi väki muuttamaan isompii pitäjiin. Mun arvion mukaan omakotitalon rakentaminen maksoi reilu 60.000 mk ja tietysti isommat ja prameet öhy talot maksoi tietysti enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu