Voidaanko määrätä jäämäään eläkkeelle alimman eläkeiän mukaan.

Työnantaja hakee säästöjä ja esitteli viime viikolla yhden kohteen (ei suorin sanoin, mutta oli helppo lukea rivien välistä): pyrkimyksenä on saada kaikki alimman eläkeiän 2024 - 2026 saavuttavat jäämään eläkkeelle heti kun mahdollista ja uusia ei tilalle palkata.
Itse olen suunnitellut (taloudellisista syistä) että jatkaisin alimman eläkeikäni tultua täyteen maaliskuun 2024 alussa vielä vuoden työsuhteessa.

Nyt on tulossa "keskustelut" esimiehen kanssa asiasta ja kaikenlaista "tukitoimintaa" on luvassa "uutta elämänvaihettta varten". Muutosneuvotteluja ei ole ilmoitettu. Vielä.

Olen ymmärtänyt tähän saakka, että edes eläkkeelle jäännin ajankohtaa ei saa ottaa puheenksi työntekijän kanssa, vaan hän saa määrittää sen itse (siihen asti kun yläraja tulee täyteen).
Onko siis mahdollista, että työnantaja aloittaa muutosneuvottelut ja laittaa kaikki alimman eläkeiän saavuttaneet ensimmäisenä pihalle.
Kyseessä on julkinen työnantaja (työntekijän eläkelaki).

Kiitos
2349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei pysty määräämään, mutta voi antaa lopputilin joten oma valinta hakeutuuko eläkkeelle eläkeiässä...

Äänestä

Sehän on reilua nuorempia kohtaan joilla pieniä lapsia ja velkaa, kyllä nuo 64- 65 vuotiaat saa ekana lähteä , jollei talous ole vielä 65 vuotiaana kunnossa , niin ei sitten koskaan, tai onhan niitä vapaaehtoistöitä hyväntekeväisyyteen sinne sitten , jos vain työtä pitää tehdä , eikä tarvii enää rahaa, ja tuleehan sitten se eläke jolla eletään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Työnantaja hakee säästöjä ja esitteli viime viikolla yhden kohteen (ei suorin sanoin, mutta oli helppo lukea rivien välistä): pyrkimyksenä on saada kaikki alimman eläkeiän 2024 - 2026 saavuttavat jäämään eläkkeelle heti kun mahdollista ja uusia ei tilalle palkata.
Itse olen suunnitellut (taloudellisista syistä) että jatkaisin alimman eläkeikäni tultua täyteen maaliskuun 2024 alussa vielä vuoden työsuhteessa.

Nyt on tulossa "keskustelut" esimiehen kanssa asiasta ja kaikenlaista "tukitoimintaa" on luvassa "uutta elämänvaihettta varten". Muutosneuvotteluja ei ole ilmoitettu. Vielä.

Olen ymmärtänyt tähän saakka, että edes eläkkeelle jäännin ajankohtaa ei saa ottaa puheenksi työntekijän kanssa, vaan hän saa määrittää sen itse (siihen asti kun yläraja tulee täyteen).
Onko siis mahdollista, että työnantaja aloittaa muutosneuvottelut ja laittaa kaikki alimman eläkeiän saavuttaneet ensimmäisenä pihalle.
Kyseessä on julkinen työnantaja (työntekijän eläkelaki).

Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu