Kansanradio

Ylen täytyisi pitää nämä kiroilevat mummot ja papat pitää pois kansanradiosta!
Aivan hirveää kuultavaa!
Joku sivistyksen taso tälläkin ohjelmalla pitää olla ja kuulijoilla on oikeus sitä vaatia!
14673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Enpä huomannut asiaa, vaikka aina kuuntelenkin. Onneksi ei ollut enää sitä tilulei-välimusiikkia ja soittajat saivat aikalisän. Se kuitenkin tärkeintä.
Pehmeä Olkinuora vaikuttaa mukavammalta juontajalta kuin se Raakkuva Koivisto.

Äänestä

Mutta kun sananvapaus!

Äänestä

Hyvä neuvo tuli soittajalta koronarokotuskaaokseen. Vertasi tilannetta aikaisempaan (1985) polio-sokeripala"rokotukseen", jolloin kaikki sujui hyvin ja jouhevasti.
Tosiaan, miksei terveysasemat enää pysty samanlaiseen hallittuun toimintaan? Ei tämä maa ja kansa ole suurensuuri, mutta jostain syystä nykyiset päättäjät tyrivät aivan kaiken mihin ryhtyvät. Omassa pikkukunnassani (alle 15t asukasta), rokotuksen saaminen on aivan toivotonta ilman palentumariskiä. Rokotuspäivänä mm. oli pakkasta ja jono monisatametrinen! Jonotusaika kolme tuntia!
Suurin osa 65+ ikäisistä vilustui ja joutui petipotilaaksi. Hyvinvointiako?

Äänestä
  • Unohtui asian pihvi. Olen vanha.
    Siis soittajan idea oli jakaa rokotettavat sukunimen alkukirjaimen mukaan eri päiville.
    Esim. maanantaina A-G, tiistaina H-N, keskiviikkona --> jne., jolloin rokotettavat pysyvät hallinnassa eikä ulkona tartte paleta.

    Äänestä

  • Päättäjissä on osaamis- ja sivistystaso laskenut. Ahneita paskoja ovat.

    Äänestä

Itsellä ei tule Kansanradiota kuunneltua, mutta lauantaisin tuleva Kansakunnan kahvitunti on samantyylinen loistava ohjelma. Sensuroimaton, mutta Aaltosen Samuli osaa supliikkimiehenä käsitellä siinä sujuvasti kaikkia soittajia. Siinä tosin pyritään keskittymään kulloinkin vaihtuvaan tiettyyn aiheeseen. Pidin myös aikanaan tulleesta samanlaisesta Akti-ohjelmasta.

Äänestä
  • Suvakkohjelma akti oli täyttä paskaa eihän sitä putkista vai mikä olikaan kukaan jaksanut kuunnella. Se olisi pitänyt lopettaa jo paljon aiemmin.

    Äänestä

  • Kansakunnan kahvitunti on asiaohjelma. Ei voi verrata kansanradioon.

    Äänestä

oon sasmaa mieltä boomereitten kielenkäyttö ei oo mtää laventeliaa..

Äänestä
  • Niinpä. On hyvä muistaa että heissäkin on kaikenkarvaista väkeä. Pahiten iskee korvaan vanhat muijat jotka rääkyvät rivouksia. He ovat tosin poikkeuksia.
    Mutta yleisesti ottaen ohjelma on hyvä kanava tuoda julki asioita.

    Äänestä

Suomessa on sananvapaus. Paa toosa kiinni jos et kestä kuunnella.

Äänestä

heHEEEEEEEEEE kuuntelepa joskus Radio Finska (Sisuradio) ruotsalaisen social demokratiin syövyttämiä ruotsinsuomalaisia :D

Äänestä

Elvytin tässä tämän vanhan viestiketjun. Eikun siis "aktivoin" sen. ;) Köh... Kehuin siinä viestissä edesmennyttä Akti-ohjelmaa. Pidin siitä siksi, kun oli vaihtuvia aiheita ja annettiin kansalle puheenvuoro. Ymmärrän toki nyt kritiikin, että olihan siinä se moderaattori ensin ottamassa vastaan puheluita. Kaikkia ei laskettu läpi lähetykseen.

Kansakunnan kahvitunti on siinä mielessä loistava ohjelma sananvapaudenkin takia, että sinne pääsee läpi kuka vaan. Samuli osaa kyllä "kansanmiehenä" hienolla tavalla hoitaa sitä hommaa ja pitää paletin kasassa. Tajutkaa kuitenkin kuuntelijat, että siinäkin pyritään keskittymään kulloiseenkin teemaan. Ei pidä liikaa rönsyillä.

Kansanradiosta en tiedä miten suoraan sinne pääsee soittajat läpi. Pitäisi varmaan alkaa kuuntelemaan. Siinä on vaan se, ettei ole mitään tiettyä teemaa. Se on äänellinen yleisönosasto.

Pidin aikanaan myös Yölinjasta. Harmi kun Pekka tai joku muu ei ole enää halunnut elvyttää ohjelmaa henkiin.

Äänestä

dementian esioireisiin kuuluu väklivaltainen käytös, m1:llä miekkataksin tukemana acutaan, nii saadaan joku roti näitten "kallujen" pelottavaan käytöskeen, josta ilmoa pistetty PolPolaan jo menemään

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ylen täytyisi pitää nämä kiroilevat mummot ja papat pitää pois kansanradiosta!
Aivan hirveää kuultavaa!
Joku sivistyksen taso tälläkin ohjelmalla pitää olla ja kuulijoilla on oikeus sitä vaatia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu