Mitä järkeä OPKO:ssa on?

Olin opiskeluaikoinani aktiivisesti mukana OPKOn toiminnassa. Nyt kaduttaa, koska jäin sen valmistumisen jälkeen tyhjän päälle. OPKOhan ei tarjoa kaltaisilleni yli-ikäisille juuri mitään muuta kuin maksajan roolin, ja ev.lut. paikallisseurakuntakin tuntuu aivan liian liberaalilta OPKOn opetusten jälkeen.

Mitä siis OPKOsta jäi käteen? Hyvää opetusta seurasi hengellinen kodittomuus ja vaikeus löytää oma paikkansa seurakunnassa. OPKO-kaverini on päätynyt kuka mihinkin: osa on hajaantunut eri herätysliikkeisiin, joku siirtyi Lähetyshiippakuntaan, osa jäi ev.lutiin. Moni käy nykyään kirkossa ehkä jouluna jos silloinkaan. Tiivis porukka hajaantui valmistumisen jälkeen täysin ja yhteydenpito on jäänyt vähiin, kun kaikilla on ihan omat kuvionsa.

Päädyin itse erään toisen herätysliikkeen messuyhteisöön ja katson kateellisena, kuinka moni nuori aikuinen siellä tuntee toisensa jo vuosien takaa: he ovat tutustukeet toisiinsa viimeistään liikkeen omassa opiskelijatoiminnassa, siinä jota itsekin harkitsin aikoinani ennen kuin kotiuduin OPKOon.

Moni OPKOn aikaisista kavereistani on kertonut samankaltaisesta ulkopuolisuuden ja juurettomuuden tunteesta. Mitä järkeä OPKOssa on? Nuoriin ja opiskelijoihin on tietysti tärkeä panostaa, mutta elämä jatkuu myös opiskeluajan jälkeen. Mihin siis tarvitaan OPKOn omaa toimintaa, joka jättää nuoret aikuiset lopulta tyhjän päälle? Eikö olisi parempi toimia yhteistyössä jonkun sellaisen tahon kanssa, jonka toiminnassa opkolaisten olisi aikanaan luonteva jatkaa?
0407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olin opiskeluaikoinani aktiivisesti mukana OPKOn toiminnassa. Nyt kaduttaa, koska jäin sen valmistumisen jälkeen tyhjän päälle. OPKOhan ei tarjoa kaltaisilleni yli-ikäisille juuri mitään muuta kuin maksajan roolin, ja ev.lut. paikallisseurakuntakin tuntuu aivan liian liberaalilta OPKOn opetusten jälkeen.

Mitä siis OPKOsta jäi käteen? Hyvää opetusta seurasi hengellinen kodittomuus ja vaikeus löytää oma paikkansa seurakunnassa. OPKO-kaverini on päätynyt kuka mihinkin: osa on hajaantunut eri herätysliikkeisiin, joku siirtyi Lähetyshiippakuntaan, osa jäi ev.lutiin. Moni käy nykyään kirkossa ehkä jouluna jos silloinkaan. Tiivis porukka hajaantui valmistumisen jälkeen täysin ja yhteydenpito on jäänyt vähiin, kun kaikilla on ihan omat kuvionsa.

Päädyin itse erään toisen herätysliikkeen messuyhteisöön ja katson kateellisena, kuinka moni nuori aikuinen siellä tuntee toisensa jo vuosien takaa: he ovat tutustukeet toisiinsa viimeistään liikkeen omassa opiskelijatoiminnassa, siinä jota itsekin harkitsin aikoinani ennen kuin kotiuduin OPKOon.

Moni OPKOn aikaisista kavereistani on kertonut samankaltaisesta ulkopuolisuuden ja juurettomuuden tunteesta. Mitä järkeä OPKOssa on? Nuoriin ja opiskelijoihin on tietysti tärkeä panostaa, mutta elämä jatkuu myös opiskeluajan jälkeen. Mihin siis tarvitaan OPKOn omaa toimintaa, joka jättää nuoret aikuiset lopulta tyhjän päälle? Eikö olisi parempi toimia yhteistyössä jonkun sellaisen tahon kanssa, jonka toiminnassa opkolaisten olisi aikanaan luonteva jatkaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu