Ylellä liian velttoa väsähtänyttä porukkaa ei uutuksia soitossa

Tuntuu uskomattomalta, että vuosi vuodelta YLEn musiikkitarjonta menee vain yksitoikkoisemmaksi ja palevelee käytännössä vain heitä, joille musiikki yhdentekevää ja jotka unohtavat kuulleensa kappaleen aiemnin. Sitä kun tarjoaa jo suurin osa kaupallisistakin.

YLE:N budjetti leikkuriin ja YLE-vero pakkomaksu minimiin.
11416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Samoin voisi kysyä minne katosi asiasisällöt? Aina kun jossain kuulee niin samatbiisit soi tai 1-2 minuutin uutislähetykset ja back to musiikin toistoon. VMP!

Äänestä

Kohta varmaan tähänkin ketjuun tulee niitä yle fanaatikkoja nillitämään. Totuuksia ja sitä kuinka yksitoikkoinen erityiseti Radio Suomi Ylen kanavista on ei mikään selittely poista. Täyisi tehdä isoja muutoksia ja toivottavasti YLE puheen loppuminen on askel takaisin kohti vanhaa ja edes ne urheilut palaisivat katkaisemaan normi lähetyksiä, jos muuten ei saada mitään ajankohtaista sisältöä lisättyä niin edes urheilua, vähemmän pikalässytystä ja samaa ikivanhaa soittolistaa.

Äänestä

Tästä aiheesta on tehty lukuisia aloituksia. On aloittajalla jotain sellaista uutta sanottavaa joka ansaitsisi uuden ketjun? Ei! Onko aloittaja uniikki lumihiutale! Luulee olevansa! Onko aloittaja mies? On. Lihansyöjä ja valkoinen umpi stereotyyppinen heteromies!

Äänestä
  • Ja lisää tulee aloituksia, koska sitä näemmä haluat!

    Äänestä

  • Kun YLE muuttaa toimintatapoja tai siitä tehdään kaupallinen, ei tarvitse jauhaa.

    Äänestä

Väsynyttä, niin väsynyttä on meno taas. Kohta kommentteihin ilmestyy "joku" kehumaan Soita. Mutta mitenkähän innostunutta se Soin väki on tämän heidän faninsa käytöksestä täällä? Mainehaittaahan tuommoinen tuo.

Äänestä
  • Soi ei jättänyt lausuntoa Uudenmaan taajuuksista, vaikka sille olisi ollut varmasti tarvetta. Onko niin, että asema ei halua hakea vakiolupaa, vaan "uhriutuu" persumaisesti, kun ei "koskaan saa toimilupaa", vrt. Roll FM.

    Äänestä

ylen (valtion) sekava kkontentti ja poukkoileja tarinankerronta on hyvin luotaantyöntävä kokonaisuus halluinto-alamaisten tukemiseksi.

Äänestä

ylen kontentti on mielestäni 90%:sesti halpaa hybridikeskuklsen agitoimaa huuhaata.

Äänestä
  • Mikä tekee mielipiteestäsi faktan? Ei mikään.

    Äänestä

Milloin se YLE-vero ja budjetin leikkaus astuu voimaan.

VÄHEMMÄN VEROA KIITOS! Se on pois vain Yle:ltä, koska korvamerkittyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tuntuu uskomattomalta, että vuosi vuodelta YLEn musiikkitarjonta menee vain yksitoikkoisemmaksi ja palevelee käytännössä vain heitä, joille musiikki yhdentekevää ja jotka unohtavat kuulleensa kappaleen aiemnin. Sitä kun tarjoaa jo suurin osa kaupallisistakin.

YLE:N budjetti leikkuriin ja YLE-vero pakkomaksu minimiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu