Yhtiöiden hallitukset

Jos ei saa ulkonäön perusteella olettaa toisen sukupuolta, kuinka sukupuolikiintiöt toteutetaan, jos esimerkiksi miesvaltaisen tai naisvaltaisen hallituksen jäsenet vain ilmoittavat vapaasti oman sukupuolensa? Mutta eihän kuin miesvaltaisiin hallituksiin haluta sukupuolikiintiöt. Miten naisvaltaisissa hallituksissa tai anteeksi naisoletettuvaltaisissa? En jotenkin nyt ymmärrä, olen aivan hämmentynyt.
13444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tasa-arvokeskustelu on aika yksipuolista näissäkin asioissa, moneltakin kantilta katsottuna. Hämmentävää, hyvin hämmentävää.

Äänestä

Kierretään sukupuolikiintiöt esittämällä, että emme ole miehiä.

Ettekö poloiset tiedä, että elinkeinoelämässä nykyään joudutaan raportoimaan sukupuolijakauma hallituksissa ja se vaikuttaa siihen, kuinka yhtiöitä tarkastellaan esimerkiksi uusien ja olemassaolevien kauppakumppanuuksia arvioitaessa?

Tosin velvoitetta ottaa miehiä naisvaltaisten yritysten hallituksiin ei ole. Lisäksi miesvaltaisiin hallituksiin ei ole saatu riittävästi kokemuksen omaavia naispuolisia jäseniä, koska aikaisemmin näille aloille suuntautuneita naisia ei ole ollut riittävästi, koska ovat itse halunneet opiskella ja suuntautua toislle aloille. Pitäisikö ottaa vastavalmistuneita, toimialalle vieraita tai kokemattomia ihmisiä vastaamaan asioista?

Äänestä
  • Hyvä kysymys 🤔

    Äänestä

  • Sukupuolihan on nykyään vain ilmoitusasia.

    Jos yhtiön hallituksessa on liikaa miehiä, niin riittää kun tarpeeksi moni ilmoittaa vaihtavansa sukupuolensa naiseksi. Näin kaikki ovat tyytyväisiä.

    Äänestä

Sukupuolikiintiöistä tehdään aina turhan vaikeita kun mietitään, kuinka suuren sen vähemmistön pitää olla. Tässäkin asiassa on olemassa esimerkki, jossa tasa-arvon huippuluokan asiantuntijat näyttävät, minkä suuruinen vähemmistö riittää. Tarkoitan Sosiaali- ja terveysministeriön Tasa-arvoyksikön henkilöstöä ja yksikön sukupuolijakaumaa.

Äänestä
  • Tuo kyseisen tasa-arvoyksikön henkilöstön sukupuolijakauma on ollut vitsin aihe jo useamman vuoden. Mutta mikään ei muutu. Eikä tuo ole ainoa paikka, missä - kuinka ollakaan - kummasti unohdetaan tasa-arvovaatimukset ja periaatteet tasaisesta sukupuolijakaumasta, kun selvä enemmistö onkin naisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tuo kyseisen tasa-arvoyksikön henkilöstön sukupuolijakauma on ollut vitsin aihe jo useamman vuoden. Mutta mikään ei muutu. Eikä tuo ole ainoa paikka, missä - kuinka ollakaan - kummasti unohdetaan tasa-arvovaatimukset ja periaatteet tasaisesta sukupuolijakaumasta, kun selvä enemmistö onkin naisia.

    Mä haluan täältä mun lentävästä lautasesta ufohallituksen pörssiyhtiöihin. Ja kaikkiin muihinkin. Khhhhhh missä ovat reptiloidit?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mä haluan täältä mun lentävästä lautasesta ufohallituksen pörssiyhtiöihin. Ja kaikkiin muihinkin. Khhhhhh missä ovat reptiloidit?

    Reptiilidisko? Liskodisko? Amphibiaanijumala kertoo hopeisesta diskomiehestä, kieltään lipovasta liskomiehestä. Voivat ne kyllä olla feminiinejäkin. Tsingispingis.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Reptiilidisko? Liskodisko? Amphibiaanijumala kertoo hopeisesta diskomiehestä, kieltään lipovasta liskomiehestä. Voivat ne kyllä olla feminiinejäkin. Tsingispingis.

    Olet uuden englannin nahkamies.

    Äänestä

On nähty sellaisia tutkimustuloksia, että miehen pituudella ja ulkonäollä on selvä yhteys sen kanssa, miten häneen luotetaan johtajana. Niinpä johtotehtäviin seuloutuu keskimääräistä pidempiä ja keskimääräistä komeamman näköisiä miehiä. On aiheellista kysyä, pitäisikö hallitusten kokoonpanoihin määrätä myös pituuskiintiöt. Voi myös kysyä, missä määrin naisten vähäisempi osuus johtotehtävissä johtuu lopulta heidän sukupuolestaan ja missä määrin heidän pituudestaan. Jospa kiintiöt pitäisikin määrätä pituuden mukaan.

Äänestä
  • Tai nenän tai sormen pituus korreloituna peeniksen pituuteen.

    Onko naisen suuri suu suorassa yhteydessä suureen emättimeen.

    On, ainakin suusta tulevien lepsujen lausumien perusteella.

    Äänestä

Suurin osa asunnottomista, alkoholisteista, vangeista ja itsemurhan tekijöistä on miehiä. Miksei näihin haluta naiskiintiöitä?

Naiset haluavat ilmaiseksi osansa supermenestyjämiesten menestyksestä, mutta kukaan ei halua osaansa superepäonnistujamiesten epäonnesta.

Miehissä on enemmän ääripäitä: enemmän sekä äärimmäisiä epäonnistujia, että äärimmäisiä menestyjiä. Naiset ovat lähempänä keskiarvoa.

Onko oikein, että naisia nostetaan keinotekoisesti kohti näitä supermenestyjiä, mutta superepäonnistujia ei kukaan yritä nostaa ylemmäs, vaan kaikki lasketaan heidän omaksi viakseen.

Äänestä

"On aika ottaa ohjat, koska haluamme valtaa, koska olemme vallanhimoisia?"

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos ei saa ulkonäön perusteella olettaa toisen sukupuolta, kuinka sukupuolikiintiöt toteutetaan, jos esimerkiksi miesvaltaisen tai naisvaltaisen hallituksen jäsenet vain ilmoittavat vapaasti oman sukupuolensa? Mutta eihän kuin miesvaltaisiin hallituksiin haluta sukupuolikiintiöt. Miten naisvaltaisissa hallituksissa tai anteeksi naisoletettuvaltaisissa? En jotenkin nyt ymmärrä, olen aivan hämmentynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu