https://yle.fi/a/74-20056741
Kiteellä alaikäinen poika puukotti kauppakeskuksessa toista alaikäistä poikaa. Uhri sentään selvisi hengissä, mutta hengenlähtökin oli lähellä.
Nyt maahanmuuttovastainen öyhö vetää henkeä ja on valmiina öyhöttämään oikein pienen sielunsa kyllyydestä. Mutta kun asiassa on ihan pieni mutta. Sekä tekijä että uhri olivatkin kantasuomalaisia. Tekijä ei ollut kännissä eikä huumeiden vaikutuksen alainen. Olisi kovin lapsellista yrittää huudella edes kiteeläisestä katujengistä.
Öyhöllä takertuu öyhötys kurkkuun ja suusta purkautuu enää vain säälittävää pihinää.
Mutta ajatteleva ihminen ajattelee ja huomaa, että tässä näemme nyt jotakin hyvin huolestuttavaa. Meidän ikiomien kantasuomalaisten nuorten käytös on väkivaltaistunut ja raaistunut. Tavallinen alaikäinen nuori katsoo aiheelliseksi pitää puukkoa mukanaan maalaispitäjän pienessä ostoskeskuksessa. Koulut ovat raportoineen, että kakarat kantavat mukanaan puukkoja ja linkkareita koulussa. Pitäisikö jo hälytyskellojen kilistä? Minusta näyttää, että asiaa vain hyssytellään.
Eikä puukottaja tai uhri hengailleet vain kaksistaan ostarilla. Tietysti siellä oli kymmenittäin samanikäisiä kavereita. Poliisi jo varoitti, että älkää jakoko niitä videota, sillä tietysti muut torvelot kuvasivat, kuinkas muuten. Ei tullut mieleenkään auttaa uhria tai ottaa porukan voimalla puukottajalta puukko pois.
Ajatteleva ihminen tekee yhteenvedon ajatuksistaan: Lapset heijastavat vanhempiensa arvomaailmaa. Yrittäkäämme kasvattaa lapsista kunnon ihmisiä.
Parhain terveisin, Moktar. ;)
Kiteellä alaikäinen poika puukotti kauppakeskuksessa toista alaikäistä poikaa. Uhri sentään selvisi hengissä, mutta hengenlähtökin oli lähellä.
Nyt maahanmuuttovastainen öyhö vetää henkeä ja on valmiina öyhöttämään oikein pienen sielunsa kyllyydestä. Mutta kun asiassa on ihan pieni mutta. Sekä tekijä että uhri olivatkin kantasuomalaisia. Tekijä ei ollut kännissä eikä huumeiden vaikutuksen alainen. Olisi kovin lapsellista yrittää huudella edes kiteeläisestä katujengistä.
Öyhöllä takertuu öyhötys kurkkuun ja suusta purkautuu enää vain säälittävää pihinää.
Mutta ajatteleva ihminen ajattelee ja huomaa, että tässä näemme nyt jotakin hyvin huolestuttavaa. Meidän ikiomien kantasuomalaisten nuorten käytös on väkivaltaistunut ja raaistunut. Tavallinen alaikäinen nuori katsoo aiheelliseksi pitää puukkoa mukanaan maalaispitäjän pienessä ostoskeskuksessa. Koulut ovat raportoineen, että kakarat kantavat mukanaan puukkoja ja linkkareita koulussa. Pitäisikö jo hälytyskellojen kilistä? Minusta näyttää, että asiaa vain hyssytellään.
Eikä puukottaja tai uhri hengailleet vain kaksistaan ostarilla. Tietysti siellä oli kymmenittäin samanikäisiä kavereita. Poliisi jo varoitti, että älkää jakoko niitä videota, sillä tietysti muut torvelot kuvasivat, kuinkas muuten. Ei tullut mieleenkään auttaa uhria tai ottaa porukan voimalla puukottajalta puukko pois.
Ajatteleva ihminen tekee yhteenvedon ajatuksistaan: Lapset heijastavat vanhempiensa arvomaailmaa. Yrittäkäämme kasvattaa lapsista kunnon ihmisiä.
Parhain terveisin, Moktar. ;)
Vastaukset 43
Vanhimmat
Kantasuomalaisen tekemäksi tiedetty jo kauan ja sinä väännät varmaan ties kuin monennen maahanmuuttoon liittymättömän avauksesi. Vai ajatteleva ihminen? Ihme öyhötystä.
Et kykene kirjoittamaan maahanmuutosta.
Pysy poissa.
älkää jakoko
älkää jakoko
Jos et pahastu, niin jaan tämän kuitenkin FaceBook-sivullani.
Tekijänoikeudet kun ovat minulla, nääs.
Nauretaan yhdessä. ;)
PS. "jakoko" - iskikö paniikki? ;)
joko poliisi siis henkilöllisyyden julkistanut?
Ja mihinkähän sinä sitä nimeä luulet tarvitsevasi?
"...joko poliisi siis henkilöllisyyden julkistanut?"
Voi sentään. Minun mielestäni perussuomalaisen puolueen innolla ajaman kansalaisuuskokeen pitäisi koskea myös kantasuomalaisia pölvästejä.
Eihän poliisi nyt kenenkään henkilöllisyyttä julkista tai julista. Toki poliisi saattaa julkaista laitoksesta karanneen nuoren kuvan ja nimen. Saattaapa poliisi julkaista turvakameran ottaman kuvankin kioskiryöstäjästä, mutta tämä kaikki vain yleisen turvallisuuden vuoksi.
Oikeudenkäyntiä koskevat asiat tulevat julkisiksi, kun asia on otettu käsiteltäväksi oikeusistuimessa ts. rikosasiassa nimet tekee julkiseksi oikeuslaitos, ei poliisi.
Mitä tulee taas minun henkilöllisyyteen, niin tässähän jo nyt esillä nimi ja kuvakin. Eiköhän se teille riitä. Ainakin olen antanut enemmän tietoja itsestäni kuin konsanaan puskassa piileskelevä anonyymit kykkijä.
Parhain terveisin, Moktar. ;)
Nimi ja kuva ei sinulla vastaa oikeaa henkilöllisyyttäsi.
Ne saa sitten esitutkintapöytäkirjoista selville.
Voi tulla yllätys kantasuomalaisuudessa. Kun media tööttää suomalaisuudesta se kantaisuus jää vielä avoimeksi.
"Nyt maahanmuuttovastainen öyhö vetää henkeä ja on valmiina öyhöttämään oikein pienen sielunsa kyllyydestä"
Missä? Linkki?
"Missä?"
Kotonaan kaupungin vuokrayksiössä sen halpistietsikan äärellä, jota voutikaan ei kehdannut ulosmitata.
Huutonaurua vartti. ;)
Vammaisena huutonaurat etkä kykene kirjoittamaan maahanmuuttoasiaa ollenkaan.
Asiaton roskapostiketju.
Älä sinäkään kirjoita noin paljon roskaa tähän ketjuun, niin ketjun asiapitoisuus pysyy korkeana. ;)
Aivan, ei mitään tekemistä maahanmuuttoaiheen kanssa. Pelkkää narsistin ulinaa.
K-marketit ovat siis kauppakeskuksia.
Nillin, nillin - eikö nyt mitään muuta irronnut?
Onneton yritys.
Huutonaurua vartti. ;)
Olet todellinen persereikä.
Mene pois.
Sinä et ole tässä suhteessa yhtään sen parempi kuin kantasuomalainen öyhöttäjä joka mässäilee maahanmuuttajataustaiseen nuoreen liittyvän rikoksen avulla ja levittää omaa agendaansa. Teet tässä nyt ihan samaa kuin he ja soisin että et kokisi tätä tällaisena voimaannuttavana kostotoimenpiteenä niin kuin tunnut tekevän.
"... tällaisena voimaannuttavana kostotoimenpiteenä..."
Kovinpa nyt halusit ymmärtää väärin.
Olen syvästi huolissani siitä, että suomalaisten nuorten käytös tuntuu olevan muutoksessa. Jokainen tietää, että koulukiusaaminen on lisääntynyt ja väkivaltaa vieläpä videoidaan. Lapset myös yrittävät kiistää aikuisen hoitajan tai opettajan auktoriteettia jo ihan pieninä nassikoina. Ei ole mikään uutinen, että tarhaikäinen yrittää huitoa aikuista hoitajaa nyrkillä ja huutaa pää punaisena veetäpeetä.
Vanhemmilla tuntuu usein puuttuvan sekä keinot että myös halu kasvattaa omia lapsiaan. Turhan usein vaaditaan mielipidepalstoilla, että koulun pitää opettaa lapsille niitäkin asioita, jotka kaiken järjen mukaan kuuluvat kodin vastuulle.
Nämä muutokset ovat ihan selkeästi nähtävissä, jos vain haluaa nähdä. Pisa tulokset romahtavat, lasten ja nuorten tekemät rikokset raaistuvat, päihteiden käyttö lisääntyy. Koulujen päättymispäivänä jokaisella paikkakunnalla - myös pienissä paikossa - pörrää illalla alaikäisten koululaisten muodostaman satapäinen kännijengi. Poliisit ja vapaaehtoiset paimentavat näissä bileissä, etteivät pienet kännääjät vahingoittaisi itseään. Kukaan ei kysy, että missä ovat vanhemmat?
Älä sulje silmiäsi totuudelta.
Toivoo, Moktar. ;)
Koulut ovat raportoineen, että kakarat kantavat mukanaan puukkoja ja linkkareita koulussa.
JA..HÖH...Minun kouluaikana joka pojalla oli linkkari taskussa sitähän tarvittiin jopa lyijykynän terottamiseen. Koskaan en kuullut jotta sillä olisi vahigoitettu jotain toista.
Tuolloin elettiin 50-60 lukua. Eiköhän tuokin asia ole asenteista kiinni, m*takuonot ovat tuoneet nuot asenteet Suomeekin, niistä katsotaan nyt mallia.**
Menehän umpipöljä jo hoitoon hurskastelemasta.
Jokainen tietää mikä olet.
"...lyijykynän terottamiseen"
Että päätä vaan syvemmälle pensaaseen.
Onko tosiasioiden tunnustaminen noin vaikeaa?
Ihmettelee, Moktar. ;)
Oliko uhri kehitysmaamuslimi?
Syntyperäinen suomalainen ei uutisissa välttämättä tarkoita kantasuomalaista. Suomessa syntynyt Suomen kansalainen ei tarkoita välttämättä aitoa suomalaista.
No perkules Muktari! Kyllähän noi mannepojat tiedetään. 500 vuotta mannet kotoutuneet Suomeen, muttei vieläkään hääviltä näytä!
Sait taas maahanmuuton liittymättömän aivopierusi tänne töräytettyä, helpottiko yhtään?
Miten aloitus liittyy maahanmuuttoon?
Vai tarkoitatko että kantisnuoretkin alkavat apinoida ruotsin ja suomen kehitysmaamuslimeita?
Juuri sitä tuo tarkoittaa.
Kun hollitupalaiset tuo sivistyneistön salonkiin, niin hollitupalaiset ei muutu sivistyneistöksi vaan salonkiin muuttuu hollituvaksi.
Juuri näin.**
Alkoipa taas kovin kiivas möly.
Totta taitaa olla sekin sanonta, että totuus satuttaa.
Nauretaan yhdessä. ;)
Eihän tuosta aloituksesi aiheesta kukaan muu ole mölyä nostanut kuin sinä itse. Kun et osaa maahanmuuttoasiaa kirjoittaa, koetat ärsyttää jollakin kantiksien kahinoista kertovalla uutisella.
Taitaa oll aiheet sulla vähissä?
Opettele kirjoittamaan palstan aihepiiriin kuuluvaa asiaa tai jätä sitten kokonaan kirjoittelematta.
Ei Simpeleen imaami Moktar Abdulkarim yrittää oikeuttaa kehitysmaamuslimi islampaskan edesottamukset ja käytänteet ja kaiken niiden perseilyn, näillä avauksillaan!
Taas Karvareuhkasuvakki vetää tuon tekeehän kantasuomalaisetkin rikoksia kortin esiin.
Tosin ei pysty kieltämään, että jengirokollisuuden raju kasvu johtuu nimenomaan haittamaahanmuutosta. Näin toteavat niin poliisit kuin tilastotkin. Etenkin seksuaalirikoksissa yliedustus on dramaattinen.
Tämä sama karvareuhka yritti vielä jokin aika sitten selitellä, että ruotsissa ei ole tapahtunut turvallisuustilanteessa mitään suurta muutosta.
Jokohan pian alkaa todellisuus iskeä tämänkin äärisuvakin tajuntaan?
"... jengirokollisuuden raju kasvu...".
Että ihan rokollisuus.
Ja sinäkin onneton yrität vielä huudella muiden kirjoittajien kirjoitustaidosta. Eipä kannattaisi.
Nauretaan vartti. ;)
Simpeleen imaami Moktar Abdulkarim tietää että sille on jäänyt mustapekka käteen ja häviö on väistämätön….
Jokainen tolkunihminen ymmärtää ettei kehitysmaamuslimi islampaskan leviämistä SUOMEEN, omaan koti ja synnyinmaahamme, kukaan täsjärkinen voi puolustaa mitenkään…
Näin naapurissa edistytään, koska meillä:
https://www.kansalainen.fi/ruotsin-hallitus-haluaa-perustaa-vastaanottokeskuksia-eun-ulkopuolelle-laittomille-siirtolaisille-joita-ei-voida-karkottaa/
Pyllypito taas poistaa kaiken, jossa kritisoidaan sitä, että arvon Moktarimme tekee tänne kuulumattomia avauksia,
Häirikkö saa siis vapaasti jatkaa häiriköintiään...
Jospa opettelit kirjoittamaan siistimmin?
Se ei ole niin vaikeaa. Ota vaikka mallia minusta.
Terveisin, Moktar. ;)
Kijoita joskus asiaakin ,eikä ilmanaikuista räksytystä toisten kirjoitusvirheistä ja aiheista.**
Olet pelkkä varoittava esimerkki, sinusta ei nimenomaan tule ottaa mallia.
Opettelisit kirjoittamaan palstalle kuuluvista aiheista.
Etkö muka huomaa ollenkaan miten lapsellinen olet, kasva jo aikuiseksi!
Lupaan yrittää ja vast'edes yritän sitten kijoittaa parhaan kykyni mukaan.
Parhain terveisin, Moktar. ;)
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14017302/jouluevankeliumi-perseentervaajan-mukaan#comment-119430346
On se ketku
Täällä tämä jihadistipelle rassukka jaksaa puolustaa kehitysmaamuslimeiden islampaskan käytänteiden ja edesottamuksien leviämistä SUOMALAISESSA yhteiskunnassamme!
Meillä on jo vaikka kuinka paljon varoittavia esimerkkejä länsieuroopassa mihin kehitysmaamuslimeiden islampaskan holtiton leviäminen johtaa!
On terrorismia, rikollisuudessa yliedustusta, rinnakkaisyhteiskuntia, holtitonta lisääntymistä, yhteiskunnan taloudellista hyväksikäyttöä..jne, jne!