Tämä ei kuulu välttämättä ystävät palstalle, mutta kirjoitan sen tähän. Tämä koskee kumpaakin sukupuolta ja itse olen näistä kahdesta toista puolta!
Oli nimittäin pari juttua nettilehdessä ihmisestä ja parisuhteesta. Tälläisen ihmisen kohtasin joskus aikanaan netissäkin kun tuli pyörittyä chatissa ja juteltua!
1. Ihminen kuvittelee itsestään liikoja.
2.. Ihmisellä ei ole mitään realiteettia siitä mikä hän itse on tai mikä toinen on!
Asia toimii tietenkin tiettyyn rajaan saakka, mutta jossain kohti on oltava realisti, eikä omia puutteita voi paikata toista putsaamalla tai selitelmällä.
Pidetään toisia koneina tai itseä yli-ihmisenä tai sitten pengotaan asioita jotka eivät kuulu itselle. En halua mainita ketään nimellä , juttuja on IS-verkossa, mutta jos ihan randomina tapaa jonkun ihmisen, niin on ne maanisdebressiot tuotava esiin ennenkuin tapahtuu jotain korvaamatonta.
Ihminen joka leijuu toisessa todellisuudessa saa aikaan esim. katteettomia sopimuksia toisen nimeen. Leikkimielisesti esim. otetaan sadan tonnin diili toisen nimiin ja toinen lupaa järjestää esim. kolmasosan aivan tyhjästä. Jos yli 40v ihminen ymmärrä asian merkitystä niin on kyllä syytä hankkia joku ulkopuolinen virasto taakse tai turvaksi! DVV on edunvalvoja! Ja näitä on! Ja arvatkaa mitä tämä merkitsee sellaiselle ihmiselle joka suorittaa itse elämässä asiat pärjatäkseen! Kun lukee ja on kohdannut elämässä näitä juttuja, niin ei enää luota kehenkään!
Mä olen itse päälle 50v oleva aina yksin ollut ihminen ja mietin aika paljon näitä asioita.

Vastaukset 1
Vanhimmat
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#180635516
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞