Diggailin Visalan näkökulmasta ihmisyyteen

Eli pohjimmiltaan olemme kusipäitä kaikki tyynni. Itsekeskeisiä kusipäitä. Kuten olemmekin, eikä siinä ole mitään pahaa. Ja loogisesti ajatellen mikään muu on miltei mahdotonta, koska geneettisesti jokainen ihmisyksilö on luotu jatkamaan omia geenejään, näennäisesti hinnalla millä hyvänsä ja mahdollisimman laajasti. Niinpä pohjimmiltaan kaikessa toiminnassa oma hyvä, etukin, on kaiken a ja o, olkoonkin että monasti on mahdollista verhota se vaikkapa hyväntekeäväisyyden kuvaelmiin tai jopa pyytettömään hyvyyteen. En availe tarkemmin, mutta ns. pyyteetön hyväntekeväisyys on filosofisella tasolla toiminteena tapettu jo aikoja sitten, vain äiti Amma sotkee sitä tieteellistä ja loogista tutkimuskenttää. Ja hänkin yksinään vain siksi, että Jeesuksen kiistatonta olemassaoloa pyyteettömänä toimijana ei ole aukottomasti kyetty (vielä) todistamaan.

Lainaus artikkelista:

Vapauden ihannointi ei ole hänestä yksiselitteinen juttu.

– Minusta me ihmiset olemme itsekkäitä paskoja. Siksi on hyvä, että meitä vaaditaan myös lain ja rangaistusten avulla ottamaan toisemme ja yhteiset säännöt huomioon. Muutoin kukaan ei voisi elää täällä, koska olisimme niin hirveitä toisillemme, Visala pohtii.

Hänen näkökulmansa on kaukana ajattelutavasta, jonka mukaan yhteiskuntaa ohjaa yksilön oikeuksia polkeva sääntöjen viidakko. Visalan mielestä liian optimistinen käsitys siitä, että ihminen on luontaisesti hyvä, johtaa ongelmiin. Hän ottaa esimerkkinä internetin.

https://yle.fi/a/74-20056061
37440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Emme me ole vaan lopez on itsekäs p..ka. Useimmat sopeutuvat yhteisön normeihin ja noudattavat niitä, Lopez antaa koiransa raadella muita pikkukoiria ja nauttii vallastaan. Jos lopez olisi fiksu se muuttaisi jonnekin korpeen jossa nala voisi todellakin olla vapaana mutta lopez on liian itsekäs siihen kun kaupungissa on kiva suoltaa p..kapuheita yksilön vapaudesta. Lopez varmaan oppii vasta sitten kun vastaan tulee vielä isompi koira ja koiranomistaja jotka murjoo nalan ja lopezin lekuriiin. Nala varmaan oppii nopeasti, Lopezia voi joutua kouluttamaan useampaan kertaan.

-harmiseikirj-

Äänestä
  • Aloittaja

    Itsekkyys ja sopeutuminen yhteiskunnan normeihin ovat täydellisen erillisiä asioita. Ihminen voi noudattaa normeja ja olla silti maksimaalisen itsekäs, kuten useimmat ovatkin ja siksi heitä ei enää voi erottaa näennäisestä normaalista, koska itsekäs kusipää on se normaali. Liki kaikki yhteiskunnan säännöt ja normit ovat sellaisia, että niitä voi nöyrästi noudattaa, mutta tehdä sen mahdollisimman itsekeskeisellä ja muille paskamaisella tavalla. Ja kun katsoo ympärilleen, niin todellakin, isoilta osin juuri itsekeskeisesti ja paskamaisella tavalla. Ei aina, ei kaikkialla, ei kaikissa asioissa, mutta keskimäärin tarkasteltuna enimmäkseen. Ihminen on mulkku ihmiselle, siinä antiikin oppineet olivat rahtusen väärässä.

    Ja mitä herra Lopeziin koirineen tulee, niin oppi saavuttaa kyllä heidät, mutta moisella asenteella se taitaa valitettavasti olla ns. oppia kantapään kautta. Kunhan koiruus saisi oppia ihmillisellä tavalla, ihminen Lopez kyllä kestää vähän sapiskaa hölmöilyjensä vuoksi.

    Äänestä

  • randombypasser kirjoitti:

    Valtaosahan noudattaa normeja nimenomaan itsekkäistä syistä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00006 kirjoitti:

    Valtaosahan noudattaa normeja nimenomaan itsekkäistä syistä.

    No en minä. Tai siis tarkennettuna, en noudata lähellekään kaikkia normeja. Ne joita noudatan, ovat sopivia kompromisseja, voin luopua joistain itsekkäistä unelmistani antaakseni panokseni siihen, että isompi kokonaisuus toimii tasaisemmin, myös minulle.

    Kuten alussa totesin, pyyteetöntä ei olekaan, ellei äiti Amma sitten ollut sellainen, kerran elämässä ihme.

    Äänestä

Muut ovat itsekkäitä paitsi minä. Olen inceli askeettisen elämän saralla. Elämän, mikä maistuu puulta. On meitä varmaan tässä maassa ihan legiooniksi asti. Tai sitten minä olen niin itsekäs että kun olen sulkenut ja syrjäytynyt oikeastaan kaikista sosiaalisista piireistä, niin pidän alitajuisesti itseäni muita parempina. Näen ensimmäisenä ihmisten pahuuden. Se ei ole valinta että näin on päässyt käymään. Olen miettinyt tänään viimeksi että se on samalla siunaus ja kirous. Nyt humallun lisää 🍺.

Äänestä

Hän on noussut kohuksi, mutta samaa tekee moni muukin. Itse menin metsään lenkkeille voidakseni antaa koirani juosta vapaana. Valitettavasti koirani ehti säikyttää jokusen ihmisen. Mitään ei sattunut, mutta en itsekään haluaisi tavata vapaana juoksevaa koiraa tai toisen koiran satuttavan omaa koiraani.

Äänestä
  • Aloittaja

    No onhan se kohu kotimaisiin normeihin nähden sinällään ansaittu, mutta samalla voi vain kysyä, että miksi kohu ei ole noussut kaverijn jääräpäisestä kusipäisyydestä? Herran koirahan itsessään on käytännössä viaton, herra itse taas raskaimman kautta syyllinen. Ainakin kusipäisyyteen.

    Äänestä

Olipa ajatuksia herättävä artikkeli.

Olen itse tietyllä tavalla Sääntö-Suomen kannattaja, juuri siksi meillä on täällä niin rauhallista ja turvallista. Liika on toki säännöissä liikaa ja joskus mennään yli, mutta se on kokonaisuudessa pientä.

Tuo artikkelin herra on vielä nuoren miehen uhossa. Elämä opettaa. Toivottavasti sen hinta ei ole koiran pakkolopetus tai huostaanotto. En usko, että herra tarkoittaa pahaa vain on ajattelematon ja itsekäs. Jos jokainen korostaisi omaa vapauttaan ja vapautta tehdä omilla säännöillä, olisi meillä helposti samanlainen hulabaloo kuin länsi-naapurissa on nähty. Vapaus tulee vasta vastuun jälkeen. Ihmisellä on paljon asioita, joita on tehtävä, vaikkei ne aina hotsita tai ole suosikkijuttuja.

En itse usko, että ihminen on vain itsekäs paska. Osa toki on, osa taas ei. Ainakin omassa elämässä on paljon niitä, jotka ei ole.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kyseinen herra ei voi olla ajattelematon, ei koska toisintaa toimintaansa tietoisesti sen valiten, vaikka samalla tuntee paikalliset lait ja säännökset, myös paikalliset normit ja käytänteet. Kyseinen herra on täysin vailla epäilystä itsekäs kusipää. Mikä ei olisi pahakaan, jos sillä toiminnalla haastettaisiin sääntö-Suomen jotain typerää sääntöä, mutta ei, ei haasteta kuin riitaa ja sitäkin ihan vain piruuttaan.

    Olen täydelleen eri mieltä, vapaus tulee ensimmäisenä, se on synnynnäistä. Vastuu edellyttää älykkyyttä, yhteisöllisyyden merkityksen ymmärtämistä ja ympäristön hahmottamista tasavertaisena.

    Tuo herra on kyllä itsekäs, veikkaan tuntematta että muissakin asioissa.

    Olen samaa mieltä, että joskus säännöt on järjettömiä, mutta on myös niitä joita tarvitaan ja osa säännöistä on hyvä ohjata huomioimaan ja kunnioittamaan kanssaihmisiä. Jos rajoja ei ole, tulos voi olla samaa villiä vapautta mitä Länsi-naapurin pahamaineissa lähiöissä. Eikä koraanin polttamiset ainakaan paranna asiaa.

    Jos vapautta ja vastuuta ajattelee noin kuin sen sanot, olet varmaan oikeassa. Jos ihmisen oma vastuu puuttuu, pitäisi lakien ja sääntöjen suojata muita. Ehkä voisin korjata sanojani: vapauden pitäisi tulla vasta vastuun jälkeen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Citrinella kirjoitti:

    Juu, samaa mieltä, jotkin pelisäännöt tarvitaan ja niiden osalta keskimäärin kaikissa yhteisöissä on pyritty kompromisseihin. Joskus sääntö voi tuntua typerältä, mutta se on usein vain henkilökohtainen näkemys tai kokemus vailla visiota koko ympäröivästä yhteiskunnasta, ei hahmoteta kokonaisuutta oman navan tuolla puolen. Kuitenkin samaan aikaan luultavasti hyödytään "itsekkäästi" kymmenistä muista säännöistä ja kas, ne eivät närästä yhtään.

    No vapautta ja vastuuta voi ajatella ja hahmottaa monellakin tapaa. Itse elän hahmotuksellisesti kolmiota valta-vastuu-vapaus, jotka ovat tiukasti sidoksissa toisiinsa. Voi olla valtaa vailla vailla vastuuta ja jopa vapautta, kuten myös vastuuta vailla valtaa ja/tai vapautta, mutta yhtä hyvin myös vapautta vailla valtaa ja/tai vastuuta. Jos tuo oman elämäni kolmio ei ole tasapainossa, syntyy poikkeuksetta ongelmia. Kysymys on vain siitä kenelle tai mille ja kuinka nopeasti.

    Olisi ihanteellista, että vastuu tulisi ensin, mutta kun ei tule. Noita kaikkia kolmea tulee epäsymmetrisesti kaiken aikaa kaikille ihmisille eri tilanteissa ja vaatii aika paljon olla kartalla siitä, millaisessa valta-vastuu-vapaus -yhtälössä kulloinkin on minkäkin asian osalta. Kuluttavinta ei ole yrittää selvittää kulloistakin tilannetta, vaan yrittää pitää yllä kulloinkin tilanteeseen sopiva epäsymmetrinen tasapaino noiden kolmen kesken.

    Teineillä meillä kotona valta-vastuu-vapauskolmio toimii lähes mustavalkoisen tarkasti. Ilman yhtä, toinen tai kaikki karkaa. 🤣 Sama toimii myös toisinpäin, jos ei ole valtaa ja vapautt päättää ikätasoisesti omista asioista, vastuunotto heikkenee helposti.

    Työssä on omalla uralla ollut myös sama ilmiö. Kun kannat vastuun proaktiivisesti, vapaus ja valta tehdä niin kuin itse haluaa kasvaa myös samaan tahtiin.

    Hienoa, teinisi oppivat maailman pelisäännöille kätevästi kotosalla pehmeämmässä ympäristössä, olkoonkin että the Äiti ei anna periksi pätkääkään 😂

    Jeps, itsellä menee samoin töissä, noiden kolmen pitää olla jokseenkin tasapainossa, niin silloin tulee tulosta ja tekijää hymyilyttää huonompanakin päivänä.

    Mikromanageroiva esimies on kauhein mahdollinen ja sellaisessa tilanteessa useimmilla vastuunotto kärsii, ihmiset tuskastuu ainakin luovuutta vaativilla aloilla. Onneksi on tällä hetkellä hyvä esimies.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Citrinella kirjoitti:

    Mikromanageroiva esimies on kauhein mahdollinen ja sellaisessa tilanteessa useimmilla vastuunotto kärsii, ihmiset tuskastuu ainakin luovuutta vaativilla aloilla. Onneksi on tällä hetkellä hyvä esimies.

    Niin olisi, todellakin. Onneksi ei ole tullut vielä kohdalle sellaista esimiestä, joka pystyisi mikromanageroimaan kun en suostu moiseen, tulisi känkkäränkkää muuten. Ja nykyinen esiolento on tajunnut asian tolan vuosia sitten, niin olemme samalla karttalehdellä.

    Äänestä

Noinhan se on. Jokainen tekee "epäitsekkäätkin" teot ensisijassa itsekeskeisesti. Itse olen melko monta kertaa tuota täälläkin sanonut, mutta ihmisten on vaikea kestää totuutta.

Äänestä
  • Ai niin ja mitä tuohon Hra. Lopeziin tulee, niin mä en ymmärrä miksi meillä edes on laki koira kiinni pitämisestä, jos sen valvominen on noin mahdotonta. Koirahan noin yleisesti lasketaan esimerksi, joten ei se nyt niin vaikeaa voi olla takavarikoida rikoksen tekoväline, jos rikos on toistuva.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kyllä. Usein epäitsekkäänkin teon palkintona on, että kas teinpä jotain hyvää, sain siitä hyvän mielen ja voin kertoa hyvyydestäni kahvipöydässä toisille = olen parempi.

    Älä huoli, kyllä ko. herran koira lähtee toisaalle ennen pitkää, luultavasti juurikin takavarikoituna.

    Äänestä

Etkö usko enää Jeesuksen olemassa oloon3

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei se ole uskon asia, kun puhutaan historiallisista tai mahdollisesti historiallisista henkilöistä.

    Äänestä

tuollainen että jos on jotain mielenhallintaan koulutuksia, eli voi vähänkin määrätä omia tulevi uniaankin....... pitää suojella tyttöjä tuollaisilta jotta eivät ala näkemään aina haluamiaan unia ja jne...

Äänestä

Ajattelin että teen kiinteitä sopimuksia joissa korot nollana vuosien ajaqn sitten korot nousee minullakiinteä summa..

Äänestä

hyviin aikoihin itse ajoitin tietokoneostoksia ei olla tyhmiä kuin Jari Sarasvuo heh..

Äänestä

"Eli pohjimmiltaan olemme kusipäitä kaikki tyynni. Itsekeskeisiä kusipäitä"

Tämän huomaa kyllä jo palstalla. Jotkut palstalaiset kirkuvat kurkku suorana jos jotain pienempää pahaa maailmalla tapahtuu, mutta on todella hiljaa kun tapahtuu jotain vielä pahempaa.

UNICEF: 420 lasta kuolee tai loukkaantuu joka päivä Gazassa.
Lapsia on kohta teurastettu jo enemmän mitä viiden vuoden aikana kaikissa konflikteissa yhteensä koko maapallolla.

Mitä tekevät ihmiset, ja miksi eivät tee mitään?
Ihmiset ovat aivopestyjä, eivät enää voi ajatella neutraalisti suhteessa ihmiset vs kärsimys..

AV

Äänestä
  • "Mitä tekevät ihmiset, ja miksi eivät tee mitään?"

    Mitä sinä teet?

    xLiner

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    "Mitä tekevät ihmiset, ja miksi eivät tee mitään?"

    Mitä sinä teet?

    xLiner

    Suhteutan ongelmat ja kirjoitan sen mukaisesti.
    Ihmisen elämä jokaisessa kolkassa maapalloa on yhtä arvokas.
    Itsekkäimmät ihmiset toimivat toisin, kuten esimerkiksi maamme hallitus tällä hetkellä tekee. Hyväksytään lasten massamurha, tulevaisuudessa tämä aika ei ole historiallisesti kaunista luettavaa. Sotarikos pahimmillaan, ja äänestetään tyhjää avustusjärjestöjen toiminnan mahdollistamisesta.

    Nyt tulisi asettaa raja, jota ei ylitetä. Pohjoisosat Gazaan voidaan romuttaa jos ihmisille taataan turvalliset alueet sairaaloineen keskilinjasta etelään. Eilen joku edustaja televisiossa puhui tunneleista, joita voidaan käyttää pelastustyössä? Nainen oli selvästi sekava, ei ymmärtänyt sotatilasta ja tilanteesta yhtään mitään.

    Se on selvä ettei yhteyksien katkaiseminen estä sotarikoksien esilletuomista, eikä niiden hyväksyntää voida pitää oikeusvaltiossa oikeudenmukaisena tekona.

    AV

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mihin tuo kirjoittelusi auttaa?

    Kiinnostaako sua Ukrainan lapset?

    xLiner

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kiinnostaako sua Ukrainan lapset?

    xLiner

    Tietysti kiinnostaa lasten suojeleminen, ja niin kiinnostaa myös sotivia osapuolia.
    Eivät ole käyttäneet niitä pommeja jotka koko talon romahduttaisivat, säästävät tällä tavalla siviiliuhreja.

    AV

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tietysti kiinnostaa lasten suojeleminen, ja niin kiinnostaa myös sotivia osapuolia.
    Eivät ole käyttäneet niitä pommeja jotka koko talon romahduttaisivat, säästävät tällä tavalla siviiliuhreja.

    AV

    Ei sua taida kiinnostaa kuin propagandan levittäminen.

    xLiner

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ei sua taida kiinnostaa kuin propagandan levittäminen.

    xLiner

    Uutiset jotka ovat tuottaneet YK ja lastensuojelujärjestöt? Jos et totuuksia halua lukea, se ei tarkoita että teksti olisi jotain ihmeen propagandaa, se on nyt arkielämän uutisia tilanteesta joka tapahtuu NYT.

    AV

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Uutiset jotka ovat tuottaneet YK ja lastensuojelujärjestöt? Jos et totuuksia halua lukea, se ei tarkoita että teksti olisi jotain ihmeen propagandaa, se on nyt arkielämän uutisia tilanteesta joka tapahtuu NYT.

    AV

    Sä vaadit ihmisiä toimimaan. Mikä olis hyvä tapa?

    xLiner

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Sä vaadit ihmisiä toimimaan. Mikä olis hyvä tapa?

    xLiner

    x-liner. Maailmalta kohta kantautuu uutisia myös Suomeen. Uutisoidaan miten New Yorkissa ihmiset eivät hyväksy lasten tappamista, suurissa kaupungeissahan on ollut liikenteen pysäyttäviä mielenosoituksia. Satatuhatta ihmistä estää liikenteen kulun, jokainen hallitus huomio tämän. Nyt Euroopassa on mielenosoituksien sarja. Sen tehottomuus voi tuoda huonoja tapahtumia jos tilanne jatkuu. Alkavat sitten ne junat ja muutkin paikat räjähdellä, näin ne muslimit nyt ajattelevat. Ensin rauhan keinot, ja jos ne eivät riitä alkaa aina se väkivaltainen protestiaalto. Näin kävi myös Gazassa.

    AV

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Eli muut toimivat? Entä sinä?

    Taitaa olla niin että olet yhtä itsekäs kuin muutkin.

    Helpompi laittaa rahaa avustustileille kuin irtisanoutua töistä seisoakseen päivät tientukkona.

    Täällähän ei työttömät, joiden olis helppo noita protesteja järjestää, viitsi tehdä mitään edes itsensä eteen, kyllä muut hoitaa.

    xLiner 😄👍

    Äänestä

Jos se sopii sisäiseen narratiiviin niin sille lienee syynsä. Tuo logiikka toimii helppona oikeuttajana.

Mutta esim. Nashin peliteoriassa suurin potentiaali on yhteistyöllä. Tämä tietenkin vaatii laajempaa kapasiteettia toteutuakseen yksilön valinnoissa mutta taantuminen itsekkäästi ajettuun malliin on perustellusti typerää ja tehotonta.

Meillä on oiva esimerkki tästä itänaapuissamme, systeemi joka perustuu kollektiivitason toisten muroihin kusemiseen.

Äänestä

Palstassa oikein parastakin on jos naisetkin voiat anonyyminä jutella mukavasti

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

randombypasser kirjoitti:

Eli pohjimmiltaan olemme kusipäitä kaikki tyynni. Itsekeskeisiä kusipäitä. Kuten olemmekin, eikä siinä ole mitään pahaa. Ja loogisesti ajatellen mikään muu on miltei mahdotonta, koska geneettisesti jokainen ihmisyksilö on luotu jatkamaan omia geenejään, näennäisesti hinnalla millä hyvänsä ja mahdollisimman laajasti. Niinpä pohjimmiltaan kaikessa toiminnassa oma hyvä, etukin, on kaiken a ja o, olkoonkin että monasti on mahdollista verhota se vaikkapa hyväntekeäväisyyden kuvaelmiin tai jopa pyytettömään hyvyyteen. En availe tarkemmin, mutta ns. pyyteetön hyväntekeväisyys on filosofisella tasolla toiminteena tapettu jo aikoja sitten, vain äiti Amma sotkee sitä tieteellistä ja loogista tutkimuskenttää. Ja hänkin yksinään vain siksi, että Jeesuksen kiistatonta olemassaoloa pyyteettömänä toimijana ei ole aukottomasti kyetty (vielä) todistamaan.

Lainaus artikkelista:

Vapauden ihannointi ei ole hänestä yksiselitteinen juttu.

– Minusta me ihmiset olemme itsekkäitä paskoja. Siksi on hyvä, että meitä vaaditaan myös lain ja rangaistusten avulla ottamaan toisemme ja yhteiset säännöt huomioon. Muutoin kukaan ei voisi elää täällä, koska olisimme niin hirveitä toisillemme, Visala pohtii.

Hänen näkökulmansa on kaukana ajattelutavasta, jonka mukaan yhteiskuntaa ohjaa yksilön oikeuksia polkeva sääntöjen viidakko. Visalan mielestä liian optimistinen käsitys siitä, että ihminen on luontaisesti hyvä, johtaa ongelmiin. Hän ottaa esimerkkinä internetin.

https://yle.fi/a/74-20056061

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu