Reilu 15 vuotta sitten "Vuoden henkilö" Vl. Putin

Jokohan kohta pian "toverit" saavat aikaiseksi "vuoden henkilön" toimintakyvyttömäksi ? Merkkejä on jo Moskovan "ilmassa" ! Alkaakohan sitten Venäjänmaalla (sisällä) se (aika hyvin) Putinin nimeämä "kurssi" = Erityisopinnot ? Aiheena kuitenkin: Miten diktatuurista siirrytään kansanvaltaan. (ilm. vaikea asia!) Länsimaista voisivat konsultit käydä kertomassa samaa asia sivistyneesi, eli on siinä ihmettelemistä tavan ryssille, kun tavan kansalainen pääsee vapaissa vaaleissa vaikuttamaan päätöksentekoon! Siis saavat ymmärretyksi sen että ME, eikä pelkästään joku puolihulluksi tullut .... mikä lie? Neuvottelut Karjalan palautta-misesta oikeanlaisten "erityisopintojen" hengessä alkakoon!
2644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Putin oli 2014 Nobelin rauhanpalkinnon ehdokas. Hän teki tuolloin paljon töitä Krimillä rauhan puolesta, mutta turhaan.
Palkinto meni tuolloin muille, mutta tuleehan hänelle vielä noita ehdokkuuksia.

Äänestä

Raamattu sanoo: Kaiken muun te voitte katuessanne saada anteeksi, mutta Jumalanpilkkaa te ette saa koskaan anteeksi. Voiko olla räikeämpää Jumalanpilkkaa, kuin massamurhaaja putin menee Herran pääsiäisenä Herran temppeliin ja tekee siellä ristinmerkkiä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jokohan kohta pian "toverit" saavat aikaiseksi "vuoden henkilön" toimintakyvyttömäksi ? Merkkejä on jo Moskovan "ilmassa" ! Alkaakohan sitten Venäjänmaalla (sisällä) se (aika hyvin) Putinin nimeämä "kurssi" = Erityisopinnot ? Aiheena kuitenkin: Miten diktatuurista siirrytään kansanvaltaan. (ilm. vaikea asia!) Länsimaista voisivat konsultit käydä kertomassa samaa asia sivistyneesi, eli on siinä ihmettelemistä tavan ryssille, kun tavan kansalainen pääsee vapaissa vaaleissa vaikuttamaan päätöksentekoon! Siis saavat ymmärretyksi sen että ME, eikä pelkästään joku puolihulluksi tullut .... mikä lie? Neuvottelut Karjalan palautta-misesta oikeanlaisten "erityisopintojen" hengessä alkakoon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu