Pitäisikö Vasaniemessä oleva ryssien muistomerkki hakata palasiksi ja upottaa kitisen törmään. Entä yläpäässä kylää oleva kaunistus valkoisine kattoineen remontoida kunnan rahoilla kukoistavaksi kulttuurikeskukseksi, eli ns työväentalo eli Moskova. Näin kirkollekkin saataisiin investointi kuten pyhän vihaajat toivoisivat.
Mitä pitäisi tehdä Vasaniemen muistomerkille.
Anonyymi-ap
321833
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Eikö se ole vaikeaa elää näin pohjoisessa, jos ei kestä valkeita kattoja? Täälä on lunta katoilla melkein puolet vuodesta ja ainakin se vielä on ollut valkeaa. Mitä taas muistomerkkiin tulee, niin paraneeko maailmantilanne sillä että muistomerkit hävitetään? Jos näin on, niin tottakai se pitää hajottaa. Epäilen kuitenkin, että " puuttinit" ei perusta minkään vertaa vasaniemen, tai muistakaan muistomerkeistä. Aivan kuten et sinäkään muusta kuin omasta edusta .
Ja eikö sinun kirjoitus juurikin edusta vihaa kirkonkylää kohtaan?
Murskaksi vain ja haudata jännään.
Eikös kukaan muista, kommunismia ei ole ollut Suomessa aikoihin. Mitä sillä möösällä tekee, kun ei ole ollut jonkun varastonakaan ennään.
Kommari korjaamaan töihin tyhyjää vaahtoamasta ja ottaa sen nauruakka kaverinsa pitämään lankusta tai vaikka naulasta kiinni. Ei ole niin väliä jos huti tulee.
Ka, pyhäläistä vituttaa? Vai alkaako jollakin linnanportit kolkuttelemaan, niin pitää täällä melskata? Mene puita halkomaan, niin helpottaa. Kyllä me täällä muijan tarpeista sillä välin huolehditaan, sen kun pyytää, niin annetaan.
Ole huoleti, hyvässä käytössä on.
vaikka niin kovasti haluaisit muuttaa pyhälle,kun se on sinun huulillas yötä päivää,niin valitettavasti pyhällä ei ole yhtään asuntoa vapaana,mutta voit pyytää ett kommari ja nauruakka tulee sulle mökin tekoon.Tosin luulen, että heidän pitää vähän niska kyyryssä siellä kulkea ,sen verran pahasti latovat tekstiä,luulevat,että koko kunta on heidän takanaan.Näeppä,että esimerkiksi aapajärveltä ja Kairalasta kulkee työntekijöitä pyhällä ,mutta kai näillä kommarilla ,tossulla ja nauruakalla on tarjota töitä muualla?? Perustavat vaikka kolmen kta firman!!Siitä vaan homma pyörimään ja töitä kuntalaisille!!
Asun Pyhällä, lähtisin pois, mutta kukaan ei osta, vaikka ollut pitkään myynnissä. Joku tässä paskatunturissa mättää kun kauppa ei käy. Kesällä kävi katsojia, mutta miten tuossa helvetin kuralammikossa kukaan ui, kun leväpaskaa pinnassa.
Olis edes joen rannalla, niin virtaisi vesi.
Sitten tänne pesiytynyt jotain hippiäisiä ja muita idiootteja. Mistään muusta osata puhua, kun tuosta helvetin tunturista, jokaisella pyörii silmät päässä kuin tunturipöllöllä. Onneksi Luostolla mökki, niin siellä sielu lepää, siellä sentään ihmisiä, näihin alkeellisiin elukoihin verrattuna.
Paskat sulla mitään mökkiä ole.Paskat missään pyhällä asu.Pallopää.Mutta olet oikeassa,tehdään liitos.Pääset sitten edustamaan meidän kuntaa sinne uuteen yhdistyneeseen liittoon!
Pohjois-Pyhän suuri johtaja, Ter On Pula-ahoko siellä taas viisastelee? Vai onko tällä kertaa Pohjois-Kirkonkylän Pek Pan Arvoton kommentoimassa?
Olen täällä. Tuhkat on jo kerätty, ensi talven latuhuoltoa varten.
Muistutus menneistä ennen Putinia on totuus.
Kommunismi paikkakunnalla on pienentynyt menneistä ajoista.
Sitä ihmettelen mikä innosti heti sodan jälkeen ihmiset jumaloimaan aatetta jonka seurauksena koko lappi oli tuhkana ja tuhannet perheenisät mullan alla.
Nämä karmeat muistot näemme myös sankarihaudoilla.
Isommassa mittakaavassa sotiemme tuhot ympäri Eurooppaa kerrotaan historiankirjoissa.
Pahimmat niistä oli kaasukammiot joissa tapettiin miljoonia ihmisiä joista suuri osa oli juutalaisia.
Seuraava suuri tuho on atomipommi jonka nappula on monen hullun käsissä.
Siihen saamme varautua, jos näitä pölvästejä ei saada telkien taakse.
Sepä se. Pannu on elävä muistomerkki kommunistista. Se on kylän suurin sosialisti, sosialisoi kalastuskunnan hynät.
Hitleristä ja kaakukammiosta on elävä muistomerkki Pyhän pirssimies, sellainen kaasukammio koko auto, kun se kuskina, joskus on porttipaarissakin joukkokaasutusiltamat. No ei se sille itse voi mitään, kun tulee jyrsineeksi palkokasviksia, yhteisviljelmältä.
Se ei muuten ole sumua, vaan kaasua, siinä yhteisöpalstan kohdalla, sillä se koulun kattokin valmistui niin nopeasti, kun oli inhottavaa nasse päässä latoa tiiliä.
Krematoriosta olen itse suurin muistomerkki, tulee aina sitä tuhkaa laitettua laduille, pyhäläisten iloksi.
Sinne vois laittaa sähköauton lataus paikan.Se olis silleen kaikkien saavutettavissa.
Sen vois siirtää torille Andyn viereen. Siinä olis sitte koko Niemen historia ja nykyaika 5 sekunnissa.
Ihmisten pahaolo näkyy ketjussa, lieneekö myös joutilaisuus mukana.
Ei niitä muistomerkkejä purkaa tai tuhota kannata. Ilmeisesti Pelkosenniemellä ei ole vielä hoksattu, että kommunismi on jo tuloillaan yliopistojen opiskelijoiden piirissä kovaa vauhtia. Porukassa on myös vihreät, jotka sosialisoivat yksityisomaisuutta, erityisesti metsiä. Kyllä he rantautuu Niemeenkin, kunhan Työväentalo on saatu kuntoon; leiripaikaksi. Tuleva presidentti Haavisto sekä taistolaisista Satu Hassihan ovatkin jo seuduilla vanhoja tuttuja sekä tien näyttäjiä.
Nyt äkkiä hakemaan kunnasta kylienkehittämisrahaa sirppiliiterin katon kuntoon laittoon! Muovikate uhkaa valua alas! Eläköön kommunismi!!
Ei sitä sinne.Me täällä kairalassa tarvitsemme ensisijaisesti toimivaa kehitystä. Tarvitsemme perunan voimalla käynnistyvän lämpökeskuksen.Me emme sitä vielä muualle kerro, mitä nyt hieman raotamme pottuvakoa .
Te tarvitta parin pihan siivousta siellä ennenkaikkea.
Nykyään avaruusaikana käytetään avaruusteknologiaa. Hiukan raotetaan NATOn ovia, uuden avaruuslämpökeskuksen edessä. Olis vielä käyttäjiä, kun nyt kaikki lämpö katoaa avaruuteen. No parempi sekin, kuin pieru saharaan.
Vesi kihisee avaruuslämpöpadassa, kuin hiki kukkofarmarin otsalla.
Ehkä siihen pataan voisi laittaa naurista ja vuohta, sillä voisi tehdä, huimasti tuohta.
Toisaalta, jos laittaa pannuun, kiliä ja rasvaa, keittää sekaan padassa, hiukan hyvää pastaa.
Sitä sitten napaan vetää, alkaa juosta paskaa.
Sitä sitten, pellollensa farmarikin lappaa, alkaa kukko kiekua ja kanikin jo kasvaa.
Kun syö kiliä, se kasvattaa pientä piliä!
Huomenna tuuletan ja se tulee yleensä keväisin käynnistyvä ja se tulee aina katsomaan mitä toimenpiteitä joilla jotkut tosin on ollut nyt vinossa.Suotakoon älyllisesti lahjakasta kurottamaan kuuseen.
Noin paljon hyviä tatteja! Pölyä jää jäljelle jos haluat ladata artistin on sitten ne luvat ja ilmoitukset oppaat oltava.Huonevaraus on hyvä tehdä aika mittaa kattilaan vesi tai kalja valuu ulos.
Se pöly on avaruuspölyä. No pöly haihtuu, kuin kummitsoivan kiertäjien nuoruus.
Rutistus ja se tulee vähän alemmas.Sellainen pinta sinapilla tai viemäri tukossa.Aukaiskaa se.
Kom Mari voi alkaa jo tekemään jotain kylän hyväksi muutakin kuin leukoja levitellä. Kyllähän haukottelua riittää se on selvä se
Ei siellä ole kommareita, Pyhällä ja puustellissa kyllä. Ne perkeleet on umpi maalaisliittolaisia tai smp läisiä koko sakki. Vittu ole muuta kuin viljelyä tai jyvien jemmausta mielessä koko sakilla.
Eläköön kommunismi eläköön! Me täällä kairalassa ja niemessä heilutamme lippua ja tervehdimme toisiamme! Olemme aina samaa mieltä! Se meidän liittoamme vahvistaa!
Niemen kommari siirtää sen pihalleen.Siis vuokratontilleen.Koska ei sillä mitään tonttia tai taloa omistuksessa ole!!! Hahah haa! Köyhä perkele siellä läyhää!!
Sepä se.Tuon kommarin o enää tyhjä pyrkiä töihin paikkakunnalle.Sen verran on leuat läykyttäneet,että töistä ei ole enää tietoakaan. Ei ei.Akkako se elämisen maksaa,niinkö näillä muillakin??hah hah
Puustellin kommari elää kalastuskunnan rahoilla.
Sosialisointi onnistui kunnan pääkommarilla hyvin.
Pyhän koirat haukkuu, karavaani kulkee.
Niitten rakit puree vielä ruokkivaa kättä.
Wuh wuh! Onko oikeen kameli-poro-hevos-koira-caravan karavaani? Vai mikä ?