Ero ja ositus vielä tekemättä, ex määrää kuka talossa saa vierailla

Nykyinen seurustelukumppanini on eronnut yli vuosi sitten ja avioerokin on jo virallinen. Ositus on vaan vielä tekemättä. Puolisoni jäi ex-parin vanhaan taloon, ex on siitä jo muuttanut yli vuosi sitten pois.

Voiko ex määrätä siitä, kuka talossa saa käydä, koska hän edelleen omistaa siitä puolet vaikka ei enää talossa asukaan? Niin kuin arvata saattaaa, hän ei suostu siihen, että vierailen seurustelukumppanini luona.
5551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei voi määrätä. Asia on melko yksiselitteinen. Vaikka hän vielä asuisi talossa, niin puolison kaverin estäminen tulemasta taloon olisi melko mahdotonta.

Voihan hän metelin nostaa, mutta käytännössä ei tehdä mitään.

Äänestä

Ei voi estää, mutta josko nyt vaan kannustaisit sitä seurustelukumppaniasi hoitamaan sen osituksen kuntoon. Ei sitten tarvisi tuollaisiakaan asioita pohtia.

Äänestä
  • Lisään vielä, että sillä periaatteessahan se eksä voisi ihan laillisesti päättää vaikka muuttaa takaisin taloon, josta omistaa osan. Sitä hän ei voi estää kuka siellä vierailee, mutta voisi tosiaan päättää ottaa sen oman osansa omaan käyttöönsä tai vaikka vuokrata sen ulkopuoliselle.

    Äänestä

  • Sillai lempeästi tuuppien olen koittanut häntä kannustaa tekemään osituksen valmiiksi. On onneksi jo ihan loppusuoralla.

    -ap

    Äänestä

Jos mies aikoo jäädä siihen edelleen asumaan, niin lunastaa exänsä pois tai pistävät talon myyntiin, niin ei tarvitse exän lupia kysellä 😅 Paitsi jos mies havittelee exäänsä takaisin, eikä mies siksi halua sinua kylään ja laittaa exänsä syyksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nykyinen seurustelukumppanini on eronnut yli vuosi sitten ja avioerokin on jo virallinen. Ositus on vaan vielä tekemättä. Puolisoni jäi ex-parin vanhaan taloon, ex on siitä jo muuttanut yli vuosi sitten pois.

Voiko ex määrätä siitä, kuka talossa saa käydä, koska hän edelleen omistaa siitä puolet vaikka ei enää talossa asukaan? Niin kuin arvata saattaaa, hän ei suostu siihen, että vierailen seurustelukumppanini luona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu