Markku on Floridassa ja ei pysty lentämään tulevaan oikeudenkäyntiin.
Iisakki Kierongin yritys Sunny Car Center taas uutisissa
Anonyymi-ap
1551661
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 155
Vanhimmat
Karin syöksylasku alkoi Funny Car Centeristä ja päättyi Supon hyllytykseen.
Ilman Karia Markku ja Iisakki tavoittelisivat vieläkin isoa kalaa
Ilman Markkua Kari tienasi tällä hetkellä yli 10 000 euroa kuukaudessa
Markku on varaton, onhan se kaikille selvää. Sambian investoriprinsessat kietoivat Markun pikkusormensa ympärille ja hups, kuusi miljoonaa euroa oli kadonnut!
Itse epäilen suuresti että hänen Bentleytänsä pesemään palkatut nuoret olisivat näpistäneet rahat hansikaslokerosta. Rehellinen palvelusväki on nykyään harvassa.
Niin on Iisukin, siis varaton! Iisu nyökytteli mukana ja oli myötäkarvaan näissä kieltämättä varsin erikoisissa rahasiirroissa. Joo ja Iisun kaikki oikeudenkäyntien kulut menivät sitten veromaksajien piikkiin ja se piikki oli muuten harvinaisen pitkä. Oliko hyvän matkaa toistakymmentä istuntoa Iisulla oikeudessa?
Markku oli Karin kohtalo ja julki sen kirjoitti Supon lausunto. Isot rahat jäi saamatta.
https://yle.fi/a/74-20052440
Aika ison potin rikolliskaksikko Ritaluoma & Kiemunki kavalsivat.
Unohdit Gäry vain sinut on tuomittu ja kova tuomio.
Mitenkäs iisulla on ulosotot lähteneet pyörimään?
Siinä saa kantaa yhden jos toisen muistilapun ilmoitustaululle että tuomitut yhteisvastuulliset korvaukset on kuitattu.
PersGäry sai tuomion ja joutuu muuttamaan Hämeenlinnasta.
Sinä sait päähäsi elinkautisen persgaryn.
Tekkeep niin nannaa !!!!
Toivottavasti Iisakki saa pitkän vankeustuomion.
Markkua ei nyt pidä päästää millään sanomaan mitään aikaisemmista poikkeavaa ja varsinkaan totuutta ko. casesta. Markkua ei kannata myöskään nyt ajaa missään nimessä nurkkaan sillä silloin laulu voi alkaa. Videoyhteyskin voi pätkiä tai katketa juurikin sopivasti pahan paikan tullen.
Saa mikäli oikeus tapahtuu. Mutta säälistä taas jätetään tuomitsematta vankilaan tod näk.
ei tule tuomita koska on tehnyt diilin, että ei paljasta mitään paikallisista todella härskeistä suhmuroinneista
Todistusaineistoa poltettiin Hallituskadulla??
Markku teki kyllä ison källin Karille
Talous persellään, omaisuus ulosotossa ja turvallisuusviranomaiset kintereillä.
Talous perseellään,Oma yritys Sunny Car Center kuopattu,, omaisuus ulosotossa ja turvallisuusviranomaiset kintereillä.
Miten Iisakki selviää?
KKO:n päätös tarkoittaa, että autokauppahanke Sunny Car Centerin toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana toiminut Markku Ritaluoma joutuu maksamaan yhtiön konkurssipesälle vahingonkorvauksena noin 6,2 miljoonaa euroa.
Hallituksen jäsen, hämeenlinnalainen entinen kunnallispoliitikko Iisakki Kiemunki tuomittiin hovioikeudessa vastaamaan vahingoista yhteisvastuullisesti 150 000 euroon saakka. Kiemungin oli katsottu huolimattomuudesta laiminlyöneen hänelle hallituksen jäsenenä kuuluneita velvollisuuksia muun muassa valvoa toimitusjohtajan toimintaa.
Kiemunki hakeutuu velkasaneeraukseen
Iisakki Kiemunki kommentoi asiaa tuoreeltaan julkisessa Facebook-päivityksessään. Hän valittelee sitä, että Suomen oikeusjärjestelmä ei halunnut ottaa kantaa siihen, mikä on kansainvälisten huijausten uhrien asema.
Hän kirjoittaa: "Sinänsä pidän sitä säälinä, koska maailmalla ns. huijaustehtaat vain yleistyvät, homma muuttuu yhä ammattimaisemmaksi ja järjestäytyneemmäksi ja monet muutkin ihmiset ja yritykset kuin Ritaluoma ja SCC tulevat huijatuiksi koko ajan."
Odotamme elaritositteiden julkaisua.
Gäry ei ollut huolimaton vaan otti tuomion ja Supon tyrmäävän lausunnon ja menetti valtavat kuukausitulot. Talous aivan hajalla.
Iisakki Kierongi valittaa julkisuudessa. Minkäs teet?
Voivoi, minun käy niin sääliksi Karia. Niin komea ja mukava mies. 🙁
Kiitos Supo paljastuksesta Karin suhteen. Totuutta odotettiinkin.
Talousnero todellakin
Iisulla on lievä korvausvaade aiheuttamaansa vahinkoon nähden vaikka miehen sanoja lainatakseni Vääryys huutaa taivaaseen asti.
Koulukiusaajalle ihan oikein.
8-kerroksinen autotalo olis nyt paikallaan rakentaa, haluaahan useimmat hämeenlinnan autoa ostavista asukeista parkita siten uudenkarhean menopelinsä Hämeenlinnan hienoihin parkkitaloihin aina Pöölistä alkaen.
Pertun ratsastajapatsasta unohtamatta.
Telkien taakse vaan. Tukka hulmuten.
PersGäry ei hulmua mutta paikka oikea.
Pelasti kaupunkilaisten veroeurot.
Vanha perzikkien valhe. Totuus on sai kovan tuomion scc casessa ja Supon toimesta kivan lausunnon. Ei pelastanut edes omaa taloutta.
Poliittisen poliisin toimintaa.
Talousneroksi PersGäry on hoitanut asiansa huonosti.
"Iisulla on lievä korvausvaade aiheuttamaansa vahinkoon nähden vaikka miehen sanoja lainatakseni Vääryys huutaa taivaaseen asti."
Juuri näin.
Joku on saanut persgarysta ikuisen korvamadon itselleen. Toinen pää madosta syö jo garyttäjän aivoakin.
Jäljet viittaavat sylddytehtaalle.
Markku saa kavereilta vähän ruokarahaa Floridassa, niin ettei nälkään kuole, eikö KELA vois lähettää maksusitoumuksen vartattomalle Markulle?
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009898627.html
KELA voi kyllä tosiaan lähettää Markulle ruokarahaa, Amerikkahan on kalsea paikka elää, jos täytyy yöpyä Floridan rantojen dyyneillä nälkäisenä pelkissä shortseissa.
Kylläpä Malikit, Wilsonit ja muut investoriprinsessat sitten vetivät Markkua ja Iisakkia nenästä kuin pässiä narussa!
Kaikki hämeenlinnalaiset eivät voi kuin toivoa, että rehelliset liikemiehet vapautetaan kaikista syytteistä.
Monet SCC-hankkeessa mukana olleet paikalliset HV-toimijat toivovat varmaan samaa asiaa, koska jos joku nyt rupeaa puhumaan ahdistettuna totuuksia ihan ohi suunsa niin monella muullakin kuin Markulla koppi heilahtaa ja siinä ei päästäkään millään ehdollisella hiusten tukistelutuomiolla.
Suomen oikeuslaitos tuhoaa yrittäjät ja yrittämisen!
Markku, markku, rahakkuus tai kuolema, hoh hoh hoh hoh hooo. Missä vartoo Iisakki? Sairaalassa ei ainakaan enää tiedottele, taidot ei varmaan riittäneet.
Kyllä näille huijauksen kohteeksi joutuneille raukoille pitäisi järjestää se tukikonsertti mitä pikimmin.
Sarihan piereskelee jo nyt rytmikkäästi paikallisissa juottoloissa, siinä on jo tukikonserttia kerrakseen
Lupasivat pestä näyteikkunoitakin.
Markulle olis saatava näyttävä, valaistu ja korkea näköispatsas jonkin Hämeenlinnan pysäköintitalon katolle ja kunnia ja maine palautettava, myös Markun reservin sotilasarvoa vois korottaa.
Markku voitas ylentää itsenäisyyspäivänä Autotalo-Ylikersantiksi!
Voisko Hämeen Linnan Kehitys Oy palkata Bisnes-Markun, ettei vain joutuisi lahjakas mies joutomieheksi Floridaan sannoille?
https://www.linnan.fi/en/linna-business-development/
Edellytyksenä persous kampaviinereille.
Tuttu mieskin olisi Markku kehitysfirmalle jo Visamäen ajoilta kun oli ilmaisvuokralaisena saman katon alla. Pidettiinhän kaverista tuolloinkin huolta, vuokrista ei nipotettu ja varmaan tarjottiin viineritkin kaffeella.
Ehkä tilisiirto veroparatiisiinkin
Miten Gäryn patsashanke onko edennyt?
Markku osaa englantiakaan, hädintuskin 10 sanaa, niin eipä voinut itse hoitaa noita Malik-, Wilson- ja investoriprinsessa-kontakteja muuten kuin lähettämällä 6 miljoonaa euroa heille, mutta viihtyy kuiteskin hyvin Floridassa, hieno talo ja Bentley, vaikkakin rahaton:
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009898627.html
Hieman yllättää, että hesari alkaa julkaisemaan näitä SCC-autotalo-oikeusjutun käänteitä, kyllähän tämä tahrii sosiaalidemokraattejakin?
Olisiko SDP:n johdossa jo ymmärretty, ettei ryvettyneisiin kannata enää panostaa?
Persukorruptioo
Markulle pitäs valtion maksaa 6 miljoonaa euroa kipukorvauksena, koska rehellisen liiikemiehen mainetta on tälleen tahrittu. Perin juurin rehellistä yrittäjää nyt uhataan tuomiolla leivättömän pöydän edessä videoiden välityksellä.
Afrikan huijarit on onnistuneet huijaan monia 60-70 vuotiaita naisiakin, joille on lähettäneet rahapyyntöjä satojen tuhansien eurojen edestä? Ei Markku ole voinut 10 englannin sanan osaamisellaan mtenkään ymmärtää, että häntä huijataan ja koska on suoraselkäisen rehellinen, niin on toki lähettättänyt 6 miljoonaa euroa tuleville investoreille, eikä varmastkaan ole ohjannut euron latia itselleen, koska on niin rehellinenkin? Elikkä tuomarien tulis nyt hylätä syytteet ja juryn antaa lausuntonsa "ei syyllinen".
Mikii Helsingin Sanomat on on alkanut rehellisen liikemiehen mustamaalamisen (blackpainting):
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009898627.html
Gäry tarvitsee kaiken tuen kovan tuomion ja Iran kaatumisen takia ja vielä omat kivittää.
On voittanut kaikki kantelut jotta varmasti voittaa myös Supon sen rehellisesti arviosta. Tulee pääsemään vielä pulun sihteeriksi.
Tukea tulee Sampiasta asti paikallisen kuningattaren toimesta. Talousnerolle.
Voiko kukaan järkevä hämeenlinnalainen enää koskaan äänestää sosiaalidemokraatteja:
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009898627.html
Ihmetyttää, että Ritaluoman ja Kiemungin jutun oikeudenkäynti vie näin kauan, yritetäänkö syytteiden antaa vanhentua?
Toivottavasti molemmat joutuu linnaan.
Suomella ja USA:lla on luovutussopimus.
Tuomion jälkeen FBI hakee Ritaluoman ja Suomen Poliisi hakee ukon tänne lusimaan.
Morjensta Kari! Tämäkään suunnitelmasi ei tule toteutumaan talousnero.
Aurinkoisesta floridasta ei luovuteta yhtään mihinkään varsinkaan johonkin kehitysmaahan.
Konkurssi ei ole rikos USA: ssa joten eipä hae.
Kavallus on.
Supo is watching you
Kyllä, Gäry on listalla
Thaihierontaliikkeen pitäjän haastattelu missä hän kertoo kuvottovasta bisneksestä.
Julkaisija: Simo Salainen
https://youtu.be/GkWxjI3WMII
Miksi jaat videosi tänne kun olet syyllinen ?
Ihailen Markun saamaa tiliä.
Ritsku Suomeen niin tulee selvyys Persujen suhmuroinnista. Poliisilla vielä paljon tutkittavaa. Nim.merk. Totuus esiin
Ritaluoma valheineen tänäänkin Hämeensanomissa hyvin esillä.
Puhuisi vaan kaiken Persujen suhmuroinnista !!!!!
Häkki heilahtaa. Kiusallista hys hys.
Tuomio on Persuille pelkkä ansio.
Mikä tuomio
PersGäryn tuomio.
Kyllähän Ritaluoma on paras Hämeenlinnassa toiminut liikemies ja on vielä HPK:n kannattajakin. Käräjäoikeus voisi antaa armon käydä oikeudesta ja antaa 7 päivää yhteiskuntapalvelua Markulle ja Seiska kirjoittaisi sitten hienon artikkelin Markusta.
Kyllä voisi. Pääasia on PersGäryn tuomio ja sen jälkeen paljastu Suopon toimesta kaikenlaista törkeää.
Markusta heti Hämeenlinnan kunniakansalainen, tietty. Rehellinen liikemies, joka osaa afäärien solminnan.
Vankilaan vaan.
Jos Markku joutuisi vankilaan niin sinne menisi mukana kyllä sitten samalla oven avauksella muutama muukin ahkerasti puuhastellut paikallinen suuruus.
Eli Markku ei saa kakkua?
Ei, mutta Iisakki saa elinkautisen vankeustuomion.
Se sopii kyllä. Jos oikeus toteutuu niin pitkätukka joutuu linnaan
Markusta elinkautisjohtaja Hämeenlinnaan. Kuukausipalkaksi 10 000 euroa, autojen käyttöetu aina puutarhatraktorista veturiin ja kaikkea, kaikkea aivan kaikkea Makelle. Markkuniminen ei voi olla paha ihminen, päinvastoin. Hyvä ja suloinen!
Älä nyt ole noin katkera Gäry. Markku ei kirjoittanut lausuntoa ja itse hoitelit itsellesi tuomion.
PergGäry on tyypillinen on persu, joka uhriutuu ja vika jo aina muissa.
Tarkoitat tietysti demuleita.
Eikö sitä Ritaluomaa voi pistää vaikka rahtilaivassa tulemaan Suomeen, jos sydän ei kestä lentämistä. Linnaan vaan suoraa laivalta.
Tulisi vaan niin paljastuisi Persujen suhmuroinnit scc casessa viimeinkin.
Miten Persut liittyy tähän asiaan? En oikein ymmärrä
PersGäryn tuomion muistetaan vielä pitkään kaupungissa.
Ite en muista. Tuliko millainen tuomio
Kova ja sen Supo vahvisti. BUUU-AA-HH-AA.
Minusta Markkua ei voi tuomita ellei löydetä ensin todisteita siitä ettei häntä ole huijattu. Monen mielestä häntä on huijattu.
Kyllä se Suny Car Center pitäs jo rakentaa, onhan siitä puhuttu paljonkin?
Markku tulee ja tekee!
Niin kauan kun Markku pitää turpansa kiinni todellisista tapahtumista SCC:n suhteen niin ei hänellä eikä paikallisilla kumppaneilla ole mitään hätää. Moni varmaan toivoo, että Markku todellakin pysyy kertomuksissaan/tarinoissaan eikä aloita yhtään laulamaan tehdyn nuotin vierestä, ei edes ahdistettunakaan.
Supolla on jotain tietoa Karista.
Niin on ja varmasti rumaa.
Kyllä kai PersGäryä vituttaa toi Supon touhu.
Markku on viaton uhri. Viidakkoporukka kusetti Markua, salkut katosivat lentokoneesta ja taju lähti jossain vaiheessa. Kävi jo Hämeenlinassa, yrittämässä selvittämässä tilangetta, otti taksin asemalta ja sanoi että vie sinne hullujenhuoneelle.Taksi vei Maken jonnekin hämäräperäiseen harmaan talon nurkille järven rannalla. Saunasta kuului jumalaton huuto ja märkä lätkintä ja huuto Jawohl jawohl mein fuhrer Samalla makkara ? läjähti ikkunaan ja Markulta lähti taas taju.
Kiitos Gäry ja muistelepas myös Sampian kuningatarta mikä kusetti sinnuu tuomioon asti.
Markun kunnia palautettava ja ansiomerkki annettava. Markku rakentaa meille autotalon, tietty.
Gäry järjestää rahat Sampiasta.
Vankilaanhan rikolliset pitää laittaa.
Markulle uusi dingobiisi autotalo.
Liian julmaa vaatia Karia vankilaan vaikka onkin Supon kova lausunto.
Saattaa olla tai ei
PersGäry voisi julkistaa Supon paperin!!!!
Saisko videota kun pankkivirkailija tarkistaa leikkirahasalkun sisältöä.
Ehdottomasti Karin julkistettava Supon lausunto!
Linnaan vaan pitkätukka
Karilla ei ole pitkä tukka.
Avoimmuuutta päätöksen tekoon !
Karin Supo lausunto julki
Lulu ja Kari ovat itse vaatineet avoimuutta päätöksentekoon. Menikö Karilla pupu pöksyyn vai mikä?
Sunny Car Center, Euroopan suurin autokauppa!
Jos Ritaluoma saadaan Suomen maaperälle, onko riski, että mies laulaa Kiemungin vielä syvemmälle SCC suohon ja pitkätukan uusiin korvauksiin ?
Eihän se nyt mikään riski ole, Markku kukitetaan kultaisin tammenlehvikäärylein ja kaikille osallisille myönnetään armahdus ja 500k€ korvaus paitsi Karille, josta tehdään syntipukki ja sylkykuppi,
Karille ei tarvitse tehdä mitään koska hankki itse tuomion ja Supon lausunto paljasti muut teot. Armahdusta oikeus ja Supo ei anna. Yritä keksiä ensi kerralla muuta perziikki
No tätähän juuri tarkoitin, Karista tehdään/on jo tehty syntipukki ja sylkykuppi?
Kuvitteletko, että tuomarit eivät voi tehdä väärää päätöstä, jos heidän hyvä-veli verkostonsa on sitä vaatii?
Älä viitsi PersGäry selitellä. Tuomio tuli aiheesta ja Supon lausunto paljasti loput ja omatalouden kaaos kaiken.
Supon paperi tulee julkistaa.
Karilla on nytten aikaa selitellä
Pitkätukalta lähti kaikki luottamustoimet kerralla, samoin läks kelvollisuus toimia demareiden ehdokkaana paikallisvaaleissa tai eduskuntavaaleissa. Jopa demareille oli liian hapokasta 6,4 miljoonan euron "häviäminen" Ritaluoman ja Kiemungin käsien kautta, kun parivaljakko hääräsi kimpassa SCC hallituksessa..
Little Money. Olisivat odottaneet kymmenisen vuotta niin päässeet Soten isoihin rahoihin käsiin. Vuokralääkäreitäkin diilaavan yrityksen toimitusjohtaja iloitsee Hamasin iskusta mutta eihän tuo mitään vaikuta mihinkään. Elämme dystopiassa.
Markku rakentaa vielä SCC-autotalon, saattepa nähdä, joten hämeenlinnalaiset, nyt ei saa menettää uskoa, vaikka vastoinkäymisiä onkin kohdattu. Pian löytyy raharikkaita investoreita, onhan vielä usea maa Sambian lisäksi investori-ehdokkaineen lävitsekäymättä.
Kiitos Gäry mutta Sampian apusi päättyi kovaan tuomioon ja seuraavaksi lopullinen niitti sinulle s-lausunnolla.
PersGäryä lyödään kuin vanhaa sikaa.
Markun autotalo tuo työpaikkoja ja rahaa Hämeenlinnaan!
Niinpä, ja Kieronki SCC-autotalon ylösnousemusta odotellessaan tiedustelee kautta rantain, pääsisikö apajille mukaan Inkooseen lupailtuun suurinvestointiin, Blastr Green Steel on lupaillut miljardiluokan vihreää terästä tuottavaa tehdasta ja integroitua vedyn tuotantolaitosta. Kieronki luottaa CeeVeensä Sunny Car Center hallitustoimintaan ja on mielestään vahvoilla mukaan Inkoon hankkeen hallitukseen. Siis siihen seuraavaan suurkuset.... eikun suurinvestointiin.
Tuo on PersGäryn osaamista. Näyttönä kova tuomio yhteyksistä Sampiaan ja Supon kannustava lausunto ja oma talous pelkkää kaaosta. Sopiva pari Markulle.
Supon lausunto on kovaa tavaraa ja siihen loppu talousneron ura.
Supo puolsi Timishenkon Suomen kansalaisuutta, semmoisia ne Supon lausunnot on.
Kyllä Karille joku suojatyöpaikka löytyy
Jos keskittyisi oman talouden hoitoon vaikka onkin mahdoton tehtävä.
Kiitoksia Karille.
Ei sen talous ole kunnossa.
Eiköhän Markku jonkinlaisella ehdollisella tuomiolla tästä selviydy. Ja onhan se toki oikeus ja kohtuuskin, rikoksen uhriksi joutunut itsekin.
eikös Iisu saanut just fudut eduskunnan ilmoitustauluvastaavan eli Post It lappujen liimaustehtävistäkin
On tämä kyllä melkoista parodiaa tämä Sunny Car Center huijaus https://milloin.net/milloin-sunny-car-center-paljastui-huijaukseksi/