Eläkkeiden alarajaa nostettava 2 000 euroon kuussa

Suomessa ei ole ihmisarvoista elämää kituuttaa pienellä eläkkeellä ja uhrata elämänsä niin, kaikilla ei olo työkykyä kerätä isoa eläkettä ja nauttia.
16746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Suomessa keskieläke on vähän yli 1800€/kk. Eli puolet saa alle tuon määrän. Ja eläkeläisten lukumäärä on jotain noin 1,4 miljoonaa on helppo ymmärtää, ettei minimieläkkeen eli takuueläkkeen nosto 2000€/kk on millään tavalla realistista. Nykyinen takuueläke on 922€/kk. Mistään ei löydy siihen rahoja niin paljon, että tuo olisi mahdollista.

Nykyisin työeläke tavoittelee piirtein sitä elintasoa, joka on ollut työelämäaikanakin. Eli ansioista prosenttina maksettavat työeläkevakuutusmaksut on mitoitettu kutakuinkin tuota silmällä pitäen. Kenenkään keskimääräinen elintaso ei työeläkkeen ansiosta nouse työelämäaikaiseen keskimääräinen verrattuna.
Kukin saa työeläkettä sen määrän, jonka on itse ansiotyöllään kerryttänyt.

Äänestä
  • Paremminkin niin, että mediaanieläke oli 1645, joka on se puolivälikohta. Tämäkin on brutto eli ei isosti heitä sen kanssa mitä moni saa vielä takuueläkkeen päälle tukia. Tässä mielessä 2000 bruttoeläkeminimi ei ihan utopiaa, mutta se johtaisi käytännössö mm. palkkavaatimusten nousuun, kohonneeseen inflaatioon.

    lajijasuris

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Paremminkin niin, että mediaanieläke oli 1645, joka on se puolivälikohta. Tämäkin on brutto eli ei isosti heitä sen kanssa mitä moni saa vielä takuueläkkeen päälle tukia. Tässä mielessä 2000 bruttoeläkeminimi ei ihan utopiaa, mutta se johtaisi käytännössö mm. palkkavaatimusten nousuun, kohonneeseen inflaatioon.

    lajijasuris

    Mistä nuo rahat mielestäsi löytyisi, jos noin puolelle eläkkeensaajista (n 700.000) eläke nostettaisiin 2000€/kk?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mistä nuo rahat mielestäsi löytyisi, jos noin puolelle eläkkeensaajista (n 700.000) eläke nostettaisiin 2000€/kk?

    Vappusatasen kanssakin teki tiukkaa, eikä se toteutunut kuin ehkä viidesosalla luvatusta.

    https://yle.fi/a/3-10871832

    Jos takuueläke nostettaisiin 2 000 euroon, niin silloin olisi aika vaikea markkinoida ihmisille ajatusta, että pienipalkkaisen kannattaa tehdä työtä paremman työeläkkeen vuoksi kuin loikoilla työttömänä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mistä nuo rahat mielestäsi löytyisi, jos noin puolelle eläkkeensaajista (n 700.000) eläke nostettaisiin 2000€/kk?

    Tähän en pysty vastaamaan. En ole miettinyt enkä laskenut. Käytännössä iso osa pitäisi varmaan kattaa veroista, mutta sitten veroina palautuu takaisin!
    Parista tonnista jää nettoa n. 1600. Takuueläkkeen päälle saa ainakin yksin asuva/yh monta sataa. Heillä ei nosto olisi ihan mahdoton. Mutta kuinka moni eläkkeensaaja sitten saa ja minkä verran näitä tulotukia...?
    Mut joo, kaunis ja kannatettava ajatus (pl. omasta syystä pientä eläkettä saavat), mutta tuskin pystytään toteuttaan.

    lajijasuris

    Äänestä

  • 😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

    😍 ­­N­y­­m­f­­­o­­­m­­a­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18024381t

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

No perhana, olen luullut että minun tuleva eläkkeeni (2000€) on oikeassa suhteessa maksmiini eläkemakuihin (300 000€).
Jos tuon 2000€/kk saisi maksamatta euroakaan eläkemaksuja niin tulee jotenkin huijattu olo.
Kai minulle sitten maksettaisiin tuo 2000€ lisää, olenhan itse maksanut tuon 2000€ eläkkeen joten jos siihen pohjalle laitettaisiin se toiset 2000€.

Äänestä
  • Tuo 2000€/kk tarkoittaa keskimääräisen eläkkeelläoloajan 15-20 vuotta 360.000 - 480.000€:n pottia. Ei huomioitu mitään vuosittaisia indeksikorotuksia tms.,
    Ja oman ilmoituksesi mukaan ole maksanut 300.000€ työeläkemaksuja.

    Aika hyvä sijoituksenakin, eikö totta. Kun vielä huomioi, että ’sijoitus’ on täysin riskitön. Ainoa käytännössä riski tietysti on, ettet saavuta keskimääräistä suomalaisen elinikää.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tuo 2000€/kk tarkoittaa keskimääräisen eläkkeelläoloajan 15-20 vuotta 360.000 - 480.000€:n pottia. Ei huomioitu mitään vuosittaisia indeksikorotuksia tms.,
    Ja oman ilmoituksesi mukaan ole maksanut 300.000€ työeläkemaksuja.

    Aika hyvä sijoituksenakin, eikö totta. Kun vielä huomioi, että ’sijoitus’ on täysin riskitön. Ainoa käytännössä riski tietysti on, ettet saavuta keskimääräistä suomalaisen elinikää.

    Juu juu mutta tilanne muuttuu huonoksi jos joku saa saman ilman minkäänlaisia maksuja, eikö vain?
    Jos oltaisiin oikeudenmukaisia niin kaikille pitäisi antaa ensin tuo 2000€/kk pohjaeläkettä ja sen päälle työeläke mitä nyt kukanenkin on saanut maksettua.

    Aivan sama kuin sosialitukien korotus, johtaa siihen että matalapalkka-alojen palkkoja on nostettava reilusti joka johtaa siihen että vaativampien hommien palkkoja on myös nostettava.
    Turha höpistä tasapalkasta tai tasaeläkkeestä, nehän on utopiaa

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Juu juu mutta tilanne muuttuu huonoksi jos joku saa saman ilman minkäänlaisia maksuja, eikö vain?
    Jos oltaisiin oikeudenmukaisia niin kaikille pitäisi antaa ensin tuo 2000€/kk pohjaeläkettä ja sen päälle työeläke mitä nyt kukanenkin on saanut maksettua.

    Aivan sama kuin sosialitukien korotus, johtaa siihen että matalapalkka-alojen palkkoja on nostettava reilusti joka johtaa siihen että vaativampien hommien palkkoja on myös nostettava.
    Turha höpistä tasapalkasta tai tasaeläkkeestä, nehän on utopiaa

    Tuota kommenttiani kirjoittaessa en edes tullut ajatelleeksi 2000€/kk takuueläkettä. Sehän on käytännössä täysin mahdotonta, niin utopiaa etten sitä noteerannut edes. En siis kommentoinut asiaa siltä kannalta, vaikka kirjoituksesi nyt uudellen tarkemmn lukien niin olikin. Kommentoin siis vähän ohi kirjoituksesi.

    Äänestä

kannattaa miettiä miten se eläke symtyy!

Itse olen ollut työelämän ulkopuolella omista syistäni vuosikymmenet ja varsinaista eläketä ei juurikaan tule. Jos se terveys mitä on kestää vajaat kymmenen vuotta, niin kaikki on tukea tuen pöölle! Kaukana 2000€.

Minulla on plan B, ja aika näyttää.... plan b ei ole edes 2000€ kuukaudessa.

Äänestä

On helppo työtätekiviltä vaatia rahaa. Tekisit vaan itse joskus töitä.

Äänestä

Hallitukselle se varmasti sopii, eli työssä oltava kunnes 2000€/kk toteutuu....

Äänestä

Noista porvari tykkää. Meinaatko, että antavat periksi? Eivät varmasti anna lanttiakaan.

Äänestä

Ei Suomella ole varaa tällaiseen. Leikataan eläkkeitä mielummin 20% niin saattavat rahat jopa riittää eläkkeisiin.

Äänestä

Tarkoittasi sitä että duunarin olisi tehtävä duunia 80v ikään saakka alkaen alle 20v alkaen!...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomessa ei ole ihmisarvoista elämää kituuttaa pienellä eläkkeellä ja uhrata elämänsä niin, kaikilla ei olo työkykyä kerätä isoa eläkettä ja nauttia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu