Mäntysalo on pitänyt silmätikkunaan ev.lut. kirkon jäsenmäärän laskua.
Mäntysalon kehittämän eroakirkosta -palvelun kautta onkin paljon lähtenyt porukkaa kirkosta.
Mutta nyt !
Olisiko Mäntysalon vihdoinkin aika jo kääntää katse Mekkaan päin ja kehittää
eroamoskeijasta -palvelu.
============
ILTALEHTI 22.9.:
Malmin oudon moskeijan naapurikiista paisuu – Kun IL meni haastattelemaan kohujohtajaa, tapahtui sekava tilanne
Pohjoismaiden säätiön puheenjohtaja Aladin Maher sanoo haluavansa ratkaista Malmin moskeijan tulevaisuuden ilman mustamaalausta ja riitelyä.
....
• Malmin moskeija ei lopeta toimintaa, johtaja Aladin Maher sanoo.
• Maherin mukaan myös aikuisia täytyy opettaa, jotta lapsia voidaan kasvattaa ”oikein”.
• Mediahuomio on tuonut rahaa ja uhkauksia
– Sen sijaan että meitä syytellään, haluamme, että muslimeille kaavoitetaan lisää moskeijoita ja paikkoja päivähoitoa varten, Malmin epävirallisen moskeijan johtaja Aladin Maher sanoo.
Pohjoismaiden säätiö sr:n toiminta nousi otsikoihin viikko sitten, kun Ilta-Sanomat uutisoi islamilaisen moskeijan toiminnasta päiväkodiksi kaavoitetussa taloyhtiön tilassa. Muiden tiedotusvälineiden tartuttua asiaan Maherin puhelin on soinut jatkuvasti.
Mäntysalon kehittämän eroakirkosta -palvelun kautta onkin paljon lähtenyt porukkaa kirkosta.
Mutta nyt !
Olisiko Mäntysalon vihdoinkin aika jo kääntää katse Mekkaan päin ja kehittää
eroamoskeijasta -palvelu.
============
ILTALEHTI 22.9.:
Malmin oudon moskeijan naapurikiista paisuu – Kun IL meni haastattelemaan kohujohtajaa, tapahtui sekava tilanne
Pohjoismaiden säätiön puheenjohtaja Aladin Maher sanoo haluavansa ratkaista Malmin moskeijan tulevaisuuden ilman mustamaalausta ja riitelyä.
....
• Malmin moskeija ei lopeta toimintaa, johtaja Aladin Maher sanoo.
• Maherin mukaan myös aikuisia täytyy opettaa, jotta lapsia voidaan kasvattaa ”oikein”.
• Mediahuomio on tuonut rahaa ja uhkauksia
– Sen sijaan että meitä syytellään, haluamme, että muslimeille kaavoitetaan lisää moskeijoita ja paikkoja päivähoitoa varten, Malmin epävirallisen moskeijan johtaja Aladin Maher sanoo.
Pohjoismaiden säätiö sr:n toiminta nousi otsikoihin viikko sitten, kun Ilta-Sanomat uutisoi islamilaisen moskeijan toiminnasta päiväkodiksi kaavoitetussa taloyhtiön tilassa. Muiden tiedotusvälineiden tartuttua asiaan Maherin puhelin on soinut jatkuvasti.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Vapaa Ajattelijassa on ollut myös islam-kritiikkiä, ja kannattaa olla jatkossakin.
Eroakirkosta-palvelun konseptia ei ole mielekästä kopioida muille kuin valtionkirkoille. Eihän moni todellisuudessa muslimi edes "virallisesti" sitä ole.
Juuri näin. Eihän ko. moskeijakaan "virallisesti" ole moskeija.
Vapaa ajattelijat eivät USKALLA mennä sanomaan imaamille tai mihinkään moskeijaan,että tää juttuhan on täyttä huuhaata!!
Mäntysalo valehtelee tai siis peittelee, voi olla että komusossujen kom sos mus -hyysäreiden Valiitto on kielteinen musrikoksiin kuten mur hiinja ra iskauksiin mutta muslimioppien tukijoita Valiiton johto on. Jussi K Niemeläkin potkittiin Valiitosta ulos mm. tästä syystä, savustettiin. Wokehyysäri- mus-putinisteja Valiitto on selkeästi
Mäntysalo mainostaa kommuslimien shariapankkeja ja basaareja Suomeen sopiviksi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17783702/islamilaista-pankkia-ehdotettu-suomeen
Tässä Msalo kommentoi ilman nimimerkkiä että islam on elinkeino, jota ei saisi vastustaa tms.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17783702/islamilaista-pankkia-ehdotettu-suomeen#comment-119754793
Eli Msalo lyö asian läskiksi. Sitä ei syö muslimikaan. Liian skamaista
Eli sinä rajoittaisit elinkeinovapautta kieltämällä islamilaisen pankin perustamisen?
Minä puolestani sallisin, mutta vastustan valtion varojen käyttöä sellaiseen. Olen näköjään sinua oikeistolaisempi.
Juuri näin tätä tarkoitin raakalaisoppi on mielestäsi vain liiketoimi
Putinisti Lipposen mielestä Nordstream on vain ympätistöasia ja kaasuputki
Mutta sen valmistumista Kreml odotti ja heti kun valmistui aloitti sodan Ukrainassa johon maailma ei puutu koska hana pantaisiin kiinni jos puuttuisi. Luuli
Samoin islam hivuttaa mihin maailma ei puutu
Olet Msalo kuitenkin Msalo naiivimpi
vältän sanaa tyhmempi
kuin Lipponen, hän sai aika isot tulotvuosia va lehtelustaan ja sinä et edes jäseniä liittoon
Kerrotko vielä ihan pykälämuotoiluna miten kieltäisit islamilaisen pankin, jos joku pyrkii sellaista nykyisen lain puitteissa luomaan?
Kysehän on oikeastaan kikkailusta, jossa maksetaan korkoa mutta ei saa käyttää sanaa korko. Tai siis, tiedätkö sinä mitä "islamilainen pankki" edes tarkoittaa?
Islamilainen pankkijärjestelmä on uskonnollista höpöä jolle sekulaarissa yhteiskunnassa ei tule antaa sijaa. Haluatko vähentää vai lisätä uskonnollista höpöä yhteiskunnassa?
Jori se alkaa politisoimaan. Vapaa-ajattelijain tehtävä on islamilaisesta pankista haaveileville kertoa; tulkaa järkiinne, autolainan ottamisesta ei joudu helvetin tuleen. Jumalaa ei ole.
Oliko jotain epäselvää???
https://fi.wikipedia.org/wiki/Islamilainen_pankkijärjestelmä
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/216c004a-11e0-49dd-8890-c6c483fc7343
Tietenkin kannattaa muistuttaa ettei jumalia ole.
Mutta tässä todellisuudessa se muistutus ei useinkaan tehoa. Silloin elämme maailmassa, jossa toisista ihmisistä yhdet eivät halua syödä verimakkaraa, toiset eivät halua tehdä töitä lauantaisin, kolmannet käyttäisivät huntua vaikka eivät ole menossa lehmää lypsämään jne. Silloin on mietittävä myös yhteiskunnan sääntöjä, mitä sallitaan ja mitä kielletään.
Juuri näin. Halutaanko yhteiskunnan säännöillä antaa tilaa uudelle uskonnolliselle höpölle.
Verimakkara on pahaa.
Joo, minä en oo suostunut edes maistamaan 🤮
Nyt päinvastoin pitää liittyä kristillisiin kirkkoihin. Muuten,muslimit tulevat saamaan vallan helposti Suomessa. Kohta valtion uskonto ei ole kristinusko vaan islam..
Kun ihmiset olisivat kirkossa voitaisiin vaatia suvivirsi takaisin kouluihin.
Kristinusko tai mikä tahansa usko on lähempänä islamia kuin ateismi.
Ylikosken leninistimaterialismi on lähellä islamia epädemokraattinen papisto raakuuksineen
Ev.-lut. kirkkohan hyysää islamia, koska mikä tahansa uskonto on sille parempi kuin uskonnottomuus.
Tuo pitää kyllä paikkansa!
Kirkko jo ihan strategisista syistä yrittää puolustaa jopa muslimien oikeuksia, jotta saisi puhua 'kaikkien uskovien' puolesta, sementoidakseen omaa vaikutusvaltaansa, vaikka, tai ehkä juuri siksi, että oma kivijalka on osoittautunut hiekaksi.
Down Goes Kirkko!
On selväää miksi Jussi K Niemelä savustettiin Valiitosta, komusossut kom mus sos on islamilaiskommunismia edistävä sivistymätön hörhölahko,cne ovat keskittyneet sivistyneen Räsäsen maalittamiseen ja luterilaisten potkimiseen
Kommunistien KU = Völkischer Beobachter - lehden kanssa tai tyyliin ne tukevat putinismia ja islamia ... ja tätä rataa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17783789/jori-sekoilee-facebookissa#comment-119751549
Niemelä aiheutti kyllä puhtaasti omilla toimillaan erottamisensa!
Sääli, koska oli muuten varsin aktiivinen ja aatteellisesti täyttä puuta!
Mutta ei mikään järjestö voi ihan keikkea niellä.
Onko muita kuin Niemelä erotettu?
Pannaan nyt mieleen Msalon teesi yllä
islam on kikkailua termeillä
"Kysehän on oikeastaan kikkailusta, jossa maksetaan korkoa mutta ei saa käyttää sanaa korko"
Tämä viite ei toimi kun aloittaja pani mukaan kielletyn symbolin, huutomerkin
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18023934/mantysalo-!---katse-mekkaan-pain-!#comment-123267025
Ei nyt pelkästään sitä. Tästä nyt voisi kirjoittaa pidemmälti jos edes yrittäisit ymmärtää. Koska et, sen sijaan sivuava huomio:
Koraanin mukaan tytär perii puolet siitä mitä poika. Ja tämä on Suomessa ihan laillista. Testamentin lakiosa on puolet, eli jos sinulla on lapset Antti ja Bertta, niin voit tehdä testamentin jonka mukaan Antti saa kaksi kolmannesta ja Bertta yhden kolmanneksen.
(Ja joo, tiedän Koraanin ristiriidat ja testamenttisäädöksiä olevan useampia jne. Se ei muuta ylläolevaa.)
Mäntysalon mushyysäntää on karmivaa kuulla
eihän tässä mistään perinnöistä tai koraanikirjasta ole kyse vaan iislamin Eurooppaan tunkeutumisesta jossa yhteiskunta muuttuu talibaniaksi ja ei kiinnosta komusossujen hörhölahkoa Valiitto, lapsellinen porukka kyllä
Et kuitenkaan kertonut miten muuttaisit lainsäädäntöä niin, että islamilainen pankki ei olisi teoriassakaan mahdollinen.
(Käytännössä se ei pärjäisi kilpailussa, mutta se on eri asia.)
Mäntysalon äärivasemmistolainen Vaparit-lahko on hiljaa ja kiemurtelee kuin mato housuissa, kun muslimi on alkanut laittoman lahkon uskonnonopetuksen eli
luvattoman moskeijan imaami on opettanut uskontoa pääkaupunkiseudun kouluissa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17305023/risto-k--jarvinen-vapaa-ajattelijan-toimitussihteeriksi#comment-123288365
Islam on täysin mätä oppi, Raamatun mukaan se on riivaajien oppi. Ei paljon tarvitse sitä arvioida, kun tulee siihen tulokseen. Kaikki sen pahuus on nähtävillä.
"Raamatun mukaan" eli kritisoit yhtä satukirjaa toisella satukirjalla.
Raamatussa on vanha testamentti ja uusi testamentti. Vanha käsittelee Israelin maata, juutalaista kansaa jne... Onko antisemitismiä kutsua raamattua satukirjaksi?
Kun raamattu hylätään satukirjana, onko varmaa ettei lapsi mene pesuveden mukana?
Tarkoitatko että jollei uskontoja saada kitkettyä pois, on aivan sama onko suurin osa kristittyjä vai muslimeja?
Mäntysalo estää keskustelun laittomasta moskeijasta ja sen johtajan puuhista
koska asiaan liittyy Sanna Marin poliittisesti, töissä Saudien rahoittamassa
yrityksessä. Myös moskeija on Saudien rahoittama
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17305023/risto-k--jarvinen-vapaa-ajattelijan-toimitussihteeriksi#comment-123305075
Mäntysalon Valiitto-lahko on vaiennut myös vierailevan imaamin tekemästä
hyökkäyksestä Helsingin Itäkeskuksessa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17305023/risto-k--jarvinen-vapaa-ajattelijan-toimitussihteeriksi#comment-123310008
Va- liitto on Pride-hörhöjen liitto ja homovastainen (= tukee, hyysää islamia ...). Tämä liittyy va-liiton yleiseen sekoilulinjaan ja tyhjänpäväisyyteen
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18352448/ovatko-vaparit-samaa-mielta-muslimien-kanssa-pride-marsseista-#comment-127401711
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18352448/ovatko-vaparit-samaa-mielta-muslimien-kanssa-pride-marsseista-#comment-128178575