Kolmanneksen työntekijöistään. Rahaa ei ole. K
Suomen Lähetysseuran irtisanoo jopa 55
Anonyymi-ap
1822088
3Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 182
Vanhimmat
Kuinkas nyt tolleen on päässyt käymään.
Alkoivat kannattaa antikristillistä neo-marxilaisuutta.
Malto keltaista, usein punajuovaista, tiivistä.
Mitäs se semmoinen on
Joutaakin mennä kun eivät edes tee lähetystyötä vaan humanitaarista avustusta.
Mitä onko ne jopa tuolla heränneet siihen että ensin pitää olla leipää ja ettei kukaan pelkällä sanalla elä.
Tiedät oikein hyvin, että he eivät evsnkekelio olenkaan.
Patmos tekee kahdenkäden työtä mutta senhän sinä tuomitset.
Vai peräti kahdella kädellä :d
Kyllä, toisella ennetaan aineellista apua ja toisella evankeliumia.
Se on Jeesuksen opin mukaista.
Syntiopin eli Paavalin evankeliumilla ei ole muuta tekemistä Jeesuken kanssa kuin, että Jeesus on palvonnan kohde kirottuna ja uhrilampaana teurastettuna taivasten valtakunnan isä Jumalana.
Todennäköisesti - tai ainakin pitäisi - kuulostaa niin karmealta, että ei mene teidän tajuntaan.
Äärimmäisestä pahuudesta tehtiin niin massiivisella manipuloinnilla jopa pyhää - tarkoituksella - että te ette pysty edes kuulemaan totuutta.
Juutalaisilla oli tähän tarkka suunnitelma - sanoohan Paavali jo Raamatussa, että hän ristiinnaulitsi koko maailman itselleen. Mutta sopii kysyä, että mikä oli se valta, jolla he ovat onnistuneet pyörittämään näihin päiviin asti tätä pelikenttää niin, että paavi ja piispat ja papit ovat tanssineet sen pillin mukaan.
Toivottavasti he itse avautuvat asiasta joku päivä.
Suurin osa menee juutalaisten käännyttämisen. 😂
Onko juutalaisuus kovasti erilaista kuin Shintolaisuus
Gazan pyramidista kulki tunneli Taiwanin oppilas kotiin.
Täytyy varmaan maijaan niitäkin tyrkätä, jospa jörpi
Valo, joka palaa kaksi kertaa kirkkaammin, palaa puolet pidempään
Tämä vaikuttaa hyvin osuvan ja sivistysvaltion arvoiseen ratkaisuun. Onko ihmiset tyytyväisiä tähän järjestelmään?
Yleinen tyytymättömyys, koska toteutuksessa on ongelmia, jotkut alat käyttävät henkilöstövuokrausta, työntekijät ja todellinen työllistäjä eivät ole samaa yhtiötä, eli työskentely A-yhtiössä, mutta oikeusriidat B-yhtiössä. Ja B-yhtiö viivyttelemällä oikeudenkäyntiprosessia jne. pyrkii mahdollisimman paljon pidättämään maksuja. Vaikka jatkuva puolustaminen oikeuksille, 100 % voi taistella korvauksista, mutta monet luopuvat, jotta pysyisivät alalla töissä tai muista syistä (Taiwanissa järjestäneet kollektiivista oikeudellista välimiesmenettelyä, vastatkaa)
Jos otat huomioon työoikeudet, et koskaan ymmärrä, kuinka huono hän on maalle, sillä jotta nämä oikeudet voidaan maksaa, jonkun täytyy maksaa lasku, koko maa kärsii. Kaikki oikeudet, jotka ovat rahassa mitattuja, joku maksaa laskun.
Onko tämä se pulju jolta kirkko veti tukensa pois naispappikiistan vuoksi?
Ei kun kirkon tukema homouden hyväksyvä järjestö.
Lähetysseura tunnetaan lähinnä siitä, kun heidän Taiwanin porukalla oli lapsiporno-studio ja uhreina noin 30 lasta.
Suomessa oli kuitenki isokenkäisiä ystäviä ihan huipulta, joilla oli valta estää tutkiminen.
Iltalehti 2.4.2013
"Suomen Lähetysseuran oppilaskodissa kovia kokeneista moni kamppailee yhä vaikeiden traumojensa kanssa. Lähipäivinä julkaistavan Janne Villan kirjan mukaan useat Taiwanissa työskennelleet suomalaiset ja heihin kytköksissä olleet ulkomaalaiset hyväksikäyttivät yhteensä kolmeakymmentä lasta"
Porukkaa palasi tilanteen kuumenuttua uskonsankareina Suomeen ja jollekin siunaantui uudelleenkin mahdollisuus "auttaa" lapsia.
T: Pe.ku
Taiwan pn kommunistisen Thaimaan kapinallinen lääni. Thaimaa haluaa väkivalloin liittää Taiwanin itseensä. Thai Chung on Taiwanin Pää kaupunki.
Kysyn vain: jos jossain maassa ala ikä-raja on 10 vuotta, niin onlo laitonta kuvata 11-vuotiaiden touhua? Tarvitsemme kansain -välisen lain asian-tuntijoita vastaamaan.
Kysyn nyös: vanhan lähetys talon alla oli tunneli verkosto eri suur lähetystöihin!!! Siellä on kuvamateriaalia haudattuna kaita-filmiä satoja kilometrejä, musta-valko-negatiiveja kymmeniä tuhansia, ja dioja. Kaivettakoon kaikki esiin.
AIDSiin kuolivat lapsiraukat! Oppilaskoti loppui koska kukaan ei ollut enää hengissä.
Liittyikö tähän porukkaan juutalaisia?
Ei muuten ole nähnyt jumalia eikä jeesustakaan ! :D
Siinähän väität.
Kuvista paljastukoon myös pirkään jatkunut negrofilia!!!!
Ilmiö levinnyt Israeliin
https://www.israelhayom.com/2025/04/23/bottom-of-darkness-children-raped-in-ritual-ceremonies-expose-the-horrors/
erosaa pedofiilien salaliitosta sillä, että taustalla on WEF/suohirviö/pillkatesi/amnesty/vapaamuurarit?
Hän on holokaustin kieltäjä ja CIA-kasvi
Vjatseslav, Tuap se sammutusämpäri tänne krakkaustornin juureen äläkä tälläkertaa täytä sitä bensalla! Sanoi venäjänturkulainen tulipalomies kaverilleen. Pattayalla on käyneet Trumpin lähettämät B-2:t. Koston kierre syvenee.
Kaikki on myös jättimäisen suurta kiristyskuviota. Trump is Q.
Päivä, jolloin opettaja katsoi hoitajaa, kuolaantui... ja päätti, että juuri siinä paikassa. Bershe. Kunnes oppilas, joka ei ollut edes keskittynyt, pian lopetti tuon pelleilyn. Bingo bongo.
Palasiko kaikki Suomeen vai jäikö sinne osa
Mä jörpi oon
ja panen pipon korvilleen
se on hyvin joviaali ilmiö, ouu
Mä jörpi oon
mä outo poika oon
Mä tulin jostain syvältä metsästä
ja jätin sammalet pakettiin
Nyt outo poika oon
mä jörpi oon
Oon täällä poika pimeiden kujien
ja syön vain kaurapuuroa
Tapa norjalaisten hiihtäjien lujien
on juoda kylmää kahvia, ouu
Mä jörpi oon
mä lähden tästä jöröttämään
se on hyvin joviaali ilmiö, ouu
Mä jörpi oon
mä outo poika oon
Mikä on pefodiilien vastuu Lähetysseurasta - vai pitäisikö kysyäkin, Patmoksesta? Kaikki vaan julki sassiin.
Olen taas huonolla tuulella ja menen kahvilaan, ja siellä on tämä lause. Hetkessä negrofiili ilmestyy.
Burjaattimainen Nadjuška, sosiologi, petturi, negrofiili ja yksiripainen lurjus. Ja miten on mahdollista, että koulun aikana tämä roisto ja huijari, jolla oli pääsy salaisuuksiin, vain otti ja lähti. Pelkkä väärennetty varaus petturi teki soroslasten kanssa ja Morrison päästi hänet ulos. Mikä ihmeen juttu tämä on?
Täällä maassani Guatemalassa on melkein sama laki: vuodelta työtä maksetaan kuukauden palkka perusteettomasta irtisanomisesta, mutta jos aiot erota etkä ole täyttänyt vuotta, voit lähteä välittömästi; jos sinulla on jo vuosi takana, sinun täytyy antaa eropaperisi 15 päivää ennen lähtöäsi.
Politiikka on ambolaisten jaTaiwanin vuosikymmenen ystävyys, mutta täsmälleen sekunnilla, kun jörppi katsotaan tarpeettomaksi, Kiina iskee Twitteriin levittääkseen juoruja Morrisonista sadoille tuhansille ihmisille. Inhottavaa toimintaa.
Punjabi pesi gur…
Gulkand mukhwas.
Kellä on korvat, se kuulkoon
🚨 SÄTTÖYTÖ
Elon Musk aikoo myydä X:n (Twitterin), onko tämä uutinen totta ??
Minäpä luulen, että nyt sota kristinuskoa vastaan tuottaa tulosta.
Yksinkertaisesti, niiden joille Jeesus ei ole mitään muuta kuin itsen puolesta teurastettu uhri tosi Jumalana, ja joiden todellinen Jumala onkin Raamatun Saatana, on aika nyt väistyä kirkon piiristä, joka kääntyy nyt Jeesuksen tielle paluuna takaisin paratiisiin.
Ilman tätä muutosta kirkko tuhoutuu ja tuhotaan niiden toimesta, jotka loivatkin kristinuskon kieron kuvion.
On vanha kirje yli 150 vuoden takaa, jossa tämä tuhoaminen on jo suunniteltu, mutta muutaman hyvän sattuman seurauksena kirkolla on vielä mahdollisuus selvitä suunnan muuttamisella.
Kirjeessä mainitaan juuri, että tämä kirkon tuhoaminen suoritetaan apuna käyttäen näitä vanhoillisia piirejä. Toivon totisesti, että he eivät saa tahtoaan läpi, vaan ihmiset ymmärtäisivät, että mistä Raamatun totuudessa on oikeasti kyse.
Ja ymmärtäisivät ainakin sen, että totuudesta ei ainakaan nyt ole ollut kyse, jos kristinusko on jakautunut tuhansiin erimielisiin haaroihinkin.
Ei ole kuin kahteen. Kristityt ja liberaalit.
Kuka on kristittyjen - niin liberaalien kuin konservatiivienkin Jumala?
Kristityjen on Raamatun kolmiyhteinen Jumala. Liberaalien ihminen, jahvekultti.
Ja mitä eroa on luterilaisilla ja hari krishnoilla?
Salaa vilkaisti keski-ikäinen stuertti selfien linssiin.
Putinin eilen Moskovassa kävelylle lähdön video palveltiin Kremliältä.
Rumpupoljennuskova!!!
⚠️7-JALKAISIA AVARUUSVAMPIYRIHIIHTELEITÄ WASHINGTON DC:SSÄ??⚠️
Ota Harvinainen, Eksklusiivinen Vilku su Sisään Siihen, Mitä Sininen Tsunami -VERILöyLY VÄLIVAALITULOKSET OVAT TEHNEET ALEX JONESILLE!!!!
Eikö pitåisi lähettää Jumalalle rukouksen muodossa pyyntö,rahan järjestämiseksi.
Kummalle Jumalalle lähetettäisiin?
Raamatun Jumalalle, jahvekultti.
Kannattaa lähettää kaikille keksityille tuhansille jumalille! Rahan tuloa ei voi estää! Amen
Jahve -Baal-jumala -on juutalaisiuteen perustuen kristinuskon, islsmin ja Jehovan todistajien Jumala sekä Jeesuksen sanoin Saatana.
Kuvitteletteko te, että hyvyydestä syntyy tuo edellä kerrottu pahuus lasten hyväksikäytöstä? Ja kaikki se järkyttävä hyväksikäyttö, joka on liittynyt koko kristinuskon kentälle, joka nyt on vedetty päivänvaloon eri uskonnollisista kirkoista ja järjestöistä?
Juutalaisuuteen perustuen kaikkien uskontojen Jumala on ollut 2000 vuotta todellisuudessa Saatana.
Siis kolmannes porukasta joutuu etsimään itselleen oikeaa työtä.
Monet heistä on ensi kertaa elämässään "vaarassa" joutua oikeaan työhön.
Rahan keruu ei enää onnistu entiseen malliin, vaikka käyttävät uusia vippaskonsteja "Ilmastopankista" lähtien.
"Heille kun antaa rahansa, niin se on ilmastonsuojelua" hehheh :)
Vuokratyöfirmoja on entisille saarnaajille paljon, mutta niiden maine on kurjistunut viime vuosina kun parhaat vedetään päältä ja huonoimmat joutuvat vuokrattaviksi vuokrafirmoihin.
T: Pe.ku
Mikään homouden tukijajärjestö ei menesty.
Juu, homoutta on tosiaan paljon äärikristittyjen lahkoissa, eikä Lähetysseura ole siinä poikkeus.
Helluntailaisillakin on muutama paljastunut, eikä heitä ole paljastumisen takia enää tukeneet.
Homoutta he tukevat vain siihen saakka kun se tulee julkisesti ilmi.
Lähetysseura edellyttää homouden hyväksyntää.
tuplat Puurokulhon kanssa
Onko tosiaan näin
Kaveri nappas kuumaa monsteria olemalla kiltti ja omaavalla persoonallisuutta
kusetus juhlat ovat ohi , paras keino säästää rahaa tärkeämpiin asioihin on kirkosta eroaminen
Se on hyvä.
176 työntekijää mutta vain muutama on lähetti potkut 55:lle.
Noin siinä käy, kun Jumala vetää siunauksensa pois.
Viimevuoden tappio 2,4 miljoonaa €.
Noin siinä käy, kun rikkaat ruustinnat ja muut seurakuntamummot vetävät testamenttilahjoituksensa pois. Onhan se yleisessä tiedossa, että moni kristillinen järjestö elää niillä rahoilla, joita saadaan järjestöjen toimintaan osallistuneiden rikkaiden mummojen testamenteista. Mummojen lahjoittamat asunto-osakkeet ja kesämökit muutetaan rahaksi.
Örvi gärvi? Guubi luubi. Ollos pollos
Suurlähetystöseuran suurlähettiläskö Trumpin neuvoi. Trump is Q
>Mikään homouden tukijajärjestö ei menesty.
Ongelmia on myös konservatiiveilla
https://kansanlahetys.fi/muutosneuvottelut/
Kansanlähetyksen taloustilanne on koronan jälkeen ja Ukrainan sodan alettua muuttunut erittäin vaikeaksi. Viime vuonna alijäämä oli 150.000 euroa. Tänä vuonna järjestön toiminnan menot ja henkilöstökulut ovat eri syistä kasvaneet niin, että alijäämä on tammi-heinäkuun välillä ollut noin 100.000 euroa kuukaudessa. Elokuussa muodostettu ensimmäinen talousarvio vuodelle 2024 on 1,25 miljoonaa euroa alijäämäinen.
https://felm.suomenlahetysseura.fi/lahetysseura-aloittaa-muutosneuvottelut/
Suunniteltujen uudelleenjärjestelyiden taustalla on järjestön pitkään jatkunut vaikea taloustilanne. Vuonna 2022 Lähetysseuran talous oli 2,32 miljoonaa euroa alijäämäinen. Vuonna 2023 Lähetysseuran toiminnan menot ja henkilöstökulut ovat entisestään kasvaneet, mutta tulonäkymät sen sijaan eivät ole parantuneet.
Mielenkiintoista
Pitäisi saada lisää rahaa
Nyt kannatta niiden Venäjäpappien mennä Venäjälle. Sitähän vihkijäpapit toivoi. Mutta se ukraina
Onkin ateistien asialla.
Siitäs saivat kun ovat liberaaleja.
Taiwanin oppilaskoti oli humpuukia. Sille oli sosiaalinen tilaus. Seksi ja huumeet rehottavat niin sitten on PAKKO keksiä jokin syntipukki. ”Taiwanin oppilaskoti” tuli tähän kuin tilauksena: saatiin jokin valtava ongelma joki veti huomion kaikesta muusta. Piispatason parinvaihto ja valehtelu, lasten huumeidenkäyttö, homofilia ym. millään ei ole enää väliä! Kaikki pahuus on sijoitettu imaginääriseen pahan vallassa olevaan salaliittoon. Taiwanin oppilaskoti on SALALIITTOTEORIA.
Miksi Taiwanin koulukodista ei ole käyty julkista keskustelua.
Miksiköhän ihmettelet?! Julkista keskustelua käytiin 140 lestadiolaissaarnaajien - nimekkäidenkin - lasten hyväksikäytöstä, joista saattoi yhdelläkin olla kymmeniä uhreja. Mitä tapahtui - kuka välitti?!
Ja kun minä välitän, niin yksistään tämän palstan ja vain tässä osiossa jo syljetään päälle, herjataan, kun puhun Jeesuksen opetuksesta, mihin ei paavalilaisjuutalaiset lihanhimot kuulu, ja käsketään menemään hoitoon.
Olisikohan yleisesti ottaen uskonnossa jotakin pahasti pielessä?!
Tämä asia on jörpi, fundamentti gubismi. Oliko muuta sanottavaa? Itse vedän. Mutta tiistai tulee jälleen - pian.
Minä esimerkiksi en tiedä sanaakaan näihin negrofiileihin liittyvistä oikeudenkäynneistä, mutta tämä tiedotettiin, ja oli ohjalmia missä käsiteltiiin, mutta en muista, että niissäkään olisi mitenkään kirkko ollut edustettuna.
Niin siis mikä kirkko helluntai ortodoksi katolinen baptisti vai luterilainen
Vihreä kello tanssii metsässä kun kuu syö perunoita ja jänis laulaa verolomakkeita. Auto juoksee kahvia juoden samalla kun pilvet neulovat sukkia jalkakäytävällä. Sieni miettii politiikkaa ja kivi hyppii iloisesti veressä, kun taas juna kirjoittaa runoja sateenvarjolle. Perhonen laskee veroja ja ovi nauraa äänekkäästi kun aalto maalaa taivaan punaisella musteella. Juusto lentää avaruuteen etsien kadonnutta avainta, joka piilottelee jääkaapissa lukien sanomalehteä.
Ovatko lähettäneet rukous vastauksia TV7 👼
Jos joku antais tiliotteen?
Paan 0,69€ huvituksen tähden.
Kaikkien juutalaisuuteen perustuvien uskontojen Jumala on ollut 2000 vuotta Saatana Raamatun mukaan - niin kristinuskon, islamin kuin Jehovan todistajien ja kaikkien näiden lahkojen, ja tulos maailmassa on sen mukainen.
Mitä on viime vuodet kaivettu esiin eri uskonnollisten yhteisöjen toiminnasta - plus lisäksi satojen lasten merkitsemättömät hautausmaat, Vatikaanin seksiorgioihin siepattujen nuorten ja lasten tuhanneet ja tuhannet luut Vatikaanista, poliitikkojen orpokotilasten hyväksikäyttö, jossa oli mukana kuuluisia poliitikkoja, toimittajia ja myös YK:n lastenavun lähettiläs. Kyseinen orpokoti on Portugalissa tapaus 'Casa Pia'. Ja nyt odotan vastaavaa pommia Costa del Solilta - jokohan aika olisi kypsä?
Vain mielikuvitus on rajana, että mitä tuolla kaiken laittomuuden ja pahuuden tyysian ja korruption paratiisissa, on voinutkaan tapahtua jo vähintäinkin vuosikymmenten ajan?
10666 kertako jo?
Sanottiin (yllättäen) kun eräskin poliisipäällikkö nyt pidätettiin, että nyt heillä on kymmeniä todistajia. Tuskin vain pojan asiasta - mutta ilmaisee selvästi tilanteen, että hmiset eivät ole uskaltaneet puhua. On eletty pelon ilmapiirissä.
Lähetysseurassa on päässyt toimimaan deep state-implantti, jonka alkuperänon CIA. Ehkä nyt siitä päästään eroon kun porukkaa heivatasn ulos. Vai kätkeytyykö Deep State intersektionaalisen feminismin naamioon?
Vielä peräänkuulutan sitä, että näistä asioista pitäisi sanoutua irti. En muista kuulleeni vielä että näin olisi tapahtunut.
Ihanko totta
Sinä olet harkitsemalla hankkiva tai istuttamassa. Mielipiteesi on tärkeä(hkö)
Pimpeli pompeli
kirkollis verot ovat laskeneet, kun ihmiset eroaa kirkosta, valtio antoi miljoonia katteen pois menon johdasta, mutta nyt säästetään oma ehtoisesti,
Olisikohan maailmassa jotakin muutakin kuin raha?
Olisi luultavasti lyötävä kaikkia maailman ihmisiä tukevasti halolla päähän, että nämä heräisivät?!
Oopiumi pitää rahoittaa keinolla millä hyvänsä. 😹
Muskien tällä kertaa on oikeasti isoja ongelmia, kun Hillary suoraan julkisesti nimesi hänet ja vaatii selvää hänen kanssaan!
Kun republikaanien tämän aallon vaalitilanne romahti, Muskin väärän hevosparan panostuksen hinta alkaa toteutua täydessä laajuudessaan. Entinen ulkoministeri Hillary antoi haastattelussa suorasukaisesti varoituksen: Ihmisten kuten Musk, hallituksen on ryhdyttävä toimiin, ja kun seuraava kongressi astuu virkaan ensi vuoden tammikuussa, heidän vastuunsa on selvitettävä välittömästi. Ei saa antaa tämän porukan manipuloida dataa vaikuttaakseen päätöksiin ja sitten vain pyyhkäistä perseensä puhtaaksi ilman seuraamuksia.
Kun tämä lausunto annettiin, Teslan ($TSLA) ja SpaceX:n osakkeenomistajat saattavat olla tulessa istuen. Poliittinen selkäranka kaatui, ja vastustajat nostavat selvän suoraan pöydälle. Veljekset, luuleeko teistä vanha Musk selviää tällä kertaa avaruusteknologialla ja massiivisella pääomalla, vai valmistautuuko hän kohtaamaan massiivisen sääntelyjahdin?
Valtion tuet lopetaan ensivuonna, evlut kirkolle.🐱
Ja HAH
Ennen Arkkipiispa lentää Saturnus planeettaa. 😹
Tai syöksyköön sukkulassa veenukseen koko kööri piispoineen. 😸
Pattayan oppilaskodissa 300 uhria, kukaan ei tee mitään!!!
Meinaakko ihan totta
Joo rahalla ei tee mitään
Sain näyn juuri äskettäin.
Jumala kehoitti ottamaan yhteyttä radio Patmokseen rahankerjuu luvan hankkimisen jälkeen.
Yhteistyössä Jeesuksen kanssa menestyn.
Miik.3:5 Näin sanoo Herra niitä profeettoja vastaan, jotka eksyttävät minun kansani, jotka huutavat: Rauha, kun heidän hampaissaan on purtavaa, mutta julistavat pyhän sodan sille, joka ei anna mitään heidän suuhunsa.
Israelin tuki ry
Luuk.4:27 Biblia (1776) Ja monta spitalista oli Israelissa Elisa prophetan ajalla, ja ei yksikään heistä puhdistettu, vaan Naeman Syrialainen.
Mitä vaan Naeman Syrilainen siis?
Luuk.4:27 Israelissa oli myös monta lepratautista profeetta Elisan aikana, eikä kuitenkaan kukaan heistä puhdistunut, vaan Naeman, syyrialainen.
2Kun.5:14 Biblia (1776) Niin hän meni ja pesi itsensä Jordanissa seitsemän kertaa, niinkuin Jumalan mies käskenyt oli, ja hänen lihansa tuli entisellensä niinkuin vähän nuorukaisen liha, ja tuli puhtaaksi.
Jeesuksen liha on viattoman karitsan ristillä riiputettu mureaa.🍴🍷
Ps.59:6 Ja sinä, Herra, Jumala Ssbaot, Israelin Jumala, heräjä, kostamaan kaikille pakanoille. Älä säästä ketään uskotonta väärintekijää. Sela. Ps.59:9 Mutta sinä, Herra, naurat heille, sinä pidät kaikkia pakanoita pilkkanasi. Ps.2:4. 37.13
Epäjuutalaiset niin kyllä olemme 🥵
Orpo kuuluukin helvettiin.
Jussi ja Riikka.
Matti ja Teppo
Jaak.4:2-4 Te haluatte, eikä teillä kuitenkaan ole. Te murhaatte ja himoitsette jatkuvasti ettekä kuitenkaan kykene sanomaan. Te taitelette ja käytte sotaa jatkuvasti. Teillä ei ole, koska ette pyydä. Te pyydätte ettekä kuitenkaan saamaan, koska te pyydätte väärään tarkoitukseen, kuluttaaksenne hillitömissä aistillisen nautinnon haluissanne sen mitä saisitte. Aviorikkojat, ettekö tiedä, että ystävyys maailman kanssa on vihollisuutta Jumalan kanssa? Joka siis haluaa olla maailman ystävä, se asettuu Jumalan viholliseksi.
Israel on Jumalan valittu kansa joten puhu 👐👋🤚🖐️☝️
Asiahan ratkeaisi jos tukijat antaisivat Lähetysseuralle rahaa. Miksi näin ei siis tehdä?
Kun kerran täälläkin on mainittu Taiwanin Oppilaskoti niin laitan linkin sivustolle jossa on aiheesta hyvinkin yksityiskohtaisia detaljeja. Kannattaa perehtyä ja lukea läpi jos haluaa tietää enemmän.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/11384718/pedodilia-ja-lahetysseyra
Tämäpä olikin hyvä infopläjäys. En muista missääb nähneeni näin perusteellista selvitystä näistä asioista.
Hah
Etpä ole lukenut Raamattua Beibi 🤤
Eihän nyt ollut Raamatusta kyse, vaan Pattayan oppilaskodista. En tiedä miten Raamattua voisi suoraan soveltaa Taiwanin suomalaisen koulun asiaan.
Kyllä oli hyvä lanka. Siinä oli paljon aivan uusia asioita.
Pyhän hengen ravinto ei riitä lihallisiin ruumissäkkeihimme. 🤤
Jälleen totean: Lähetysseuralle pitäisi antaa tukea ja rahaa. Sitten toiminta voisi elpyä.
Missä viipyy aito-laisen kommetti aiheesta? Hän voisi taas julistaa että kyseinen uutinen on höpö höpöä ja että toiminta jatkuu entistä ehompana. Tätä odotellessa voimme vaikka poltella jääkalikoita...
Suomen lähetysseuran ongelma on, että se jakaa rahaa kaikille uskonnosta riippumatta. Se on syhtiä.
Vai oliko se kuitenkin niin, että sisarjärjestö Kirkon ulkomaanapu jakaa rahaa kaikille uskonnoilla. Taisi olla näin.
No annetaan lisää rahaa niin sitten sitä riittääkin jakaa.
Pattayalle ei olisi pitänyt perustaa oppilaskotia, parempia paikkoja olisi ollut runsaasti... Hong Kong? Tokio?
Olisiko yksi syy tällaiseen alasajoon se, että Jumala on vetänyt pois siunauksensa, koska Lähetysseura avustaa vain palestiinalaisia ja on unohtanut siunata Israelia ja viedä evnkeliumia myös sinne: Room 1
" Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle. Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".
"Joka sinua siunaa, sitä minäkin siunaan".
Kuvia, jotka hioin kirjoista ja netistä ollessani lapsi. Ajattelin: « Sisätilojen täytyy olla valtavat! »
Itse asiassa ei niin: taifuuni koostuu kahdesta vierekkäisestä ambolaisen kanootin rungosta. (Kuten katamaraani).
No, se on silti (erittäin) erittäin suuri.
Luin väärin - se olikin 55 eikä SS.
>>Ps.59:6 Ja sinä, Herra, Jumala Ssbaot, Israelin Jumala, heräjä, kostamaan kaikille pakanoille. Älä säästä ketään uskotonta väärintekijää. Sela. Ps.59:9 Mutta sinä, Herra, naurat heille, sinä pidät kaikkia pakanoita pilkkanasi. Ps.2:4. 37.13>>
Ja Jumala SSbaot heräsi kostamaan.
😊😊😊😊😊
Lähetysseuraa pitäisi tukea rahallisesti enemmän. Sitten toiminta elpyisi
Minulla oli hiljattain Eyjafjallajökull Venäjänä tehtaassa. Lisää siihen Pyhän Vasilin katedraali, niin siinä se, väistä lentokone.
Hienoa.
Sterilointisaksia silläkin rahalla.
Kirkon ulkomaan avulla on paljon turhanpäiväistä toimintaa, kuten esim EAPPI-ohjelma:
"EAPPI on lyhenne sanoista Ecumenical Accompaniment Programme in Palestine and Israel. Suomesta lähetetään vuosittain kaksitoista tarkkailijaa".
Tuo järjestö tarkkailee VAIN juutalaisten toimia, mutta kääntää selkänsä palestiinalaisten julmuuksille ja väkivalalle. Ihan tyhjän panttina ovat nuo "tarkkailijat"!
Israelin haukkuminen ei edistä rauhaa.
Thaiwanin tarkkailu edistäisi rauhaa
Voiko tämä olla totta
Pitäisi saada rahaa lisää. Mites olisi vaikka jonkinlainen keräys?
" Lähetysseuralle pitäisi antaa tukea ja rahaa. Sitten toiminta voisi elpyä."`????
Luterilaisia kiinnostaa vain palestiinalaisten tukemin ja muut kansat saavat pärjätä omillaan. Ei ole huolta, vaikka esim Sudanissa kuolee nälkään kymmeniätuhansia lapsia.
Jumala sallii tällaista!
Miksei lakkauteta koko lähetystyötä.
Miksi lähetystyötä pitäisi tehdä?
Lähde sitten itse tekemään
Niin lähdenkin!
Lähde keräämään rahaa. Kippo käteen ja Mannerheimintielle.
Mikäs porukka tämä Lähetysseura on?
Niin onko tämä oikea osasto ollenkaan, eikö Lähetysseurakunta edusta ortodoksisuutta
Onko Taiwam Ambomaalla? Ortodokseilla on jo sadan vuoden ajan ollut "Church planting"- projekteja Ambomaalla.
Muistaakseni adventisteja. Vai oliko ne Jehovan Todistajia? Muisti pettää.
Ei kun Thaiwan on ARFIKASSA
Haluat kaiken sen yksinkertaisimmassa ja pehmeimmässä muodossa, sillä vaihtoehtona on joko tuhota toimintasäde täysin tai yrittää kaivaa lapsilta esiin mössöksi sulaneita Freddo-suklaapatukoita.
Joo hyvä juttu!!!
Oikein hyvä , rahaa on kylvetty mitään tuottamattomaan askarteluun
KIIREELLINEN
Ambo-Thaiwanin kuvernööri vierailee hallituksessa Pattayan piirikunnassa Thai-chungin läänissä Arfikan eteläosassa ja vahvistaa, että joukkojemme, Thaiwanin asevoimien, tavoite on kohdistaa vihollisen Kongo-Bongon joukkojen kokoontumisiin ja heidän palkkasotureihinsa, olipa se pohjoisessa tai etelässä.
Eikös kaikki julkisuus ole mainosta? Pattaya on siis huippua 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂 Kaikki haluaa sinne😂😂😂😂😂😂😂😂
Ihanko totta
Oliko tämä se porukka jossa Koivisto häärää Pattajalla seksityöntekiöiden kanssa, no hyvä puoli lienee hänelle, että rahalla selviää. Vähintään kyseenalainen toimintamalli laittaa seksuaalirikollinen kyseiseen hommaan sillä sitä hän todellisuudessa on koska saanut tuomionkin.
NYT LIVE: MKULTRA-asiantuntija ja tutkiva toimittaja Jesse Beltran sekä huippitutkija Caroline Mansfield liittyvät Alex Jonesin seuraan käsittelemään vaalien jälkimaininkeja ja uusimpia uutisia Washingtonista!
🦃🦃🦃
Minun mielestäni tämä oli Turkmenistanissa. Siellä oli entisen Neuvostoliiton aikana salainen koulukoti.
Ei kyllä Koivisto on Thaimaassa mutta porukka voi olla toinen.
Tuossahan se sanotaankin https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011112074.html
Kissään eläimeen kissat eivät pysty saamaan vallan alle, ehkä ne hallitsevat maailmaakin :)
Ambomaan koirat ovat kehittyneet. Tutkijat eivät ole varmoja syistä
Tutkimus löysi malleja, jotka ovat yhdenmukaisia luonnonvalinnan kanssa geeneissä, jotka liittyvät DNA-korjaukseen, immuniteettiin ja solujen selviytymiseen, mutta tutkijat eivät voineet todentaa, johtuiko säteily eroista.
Moniko jää? Eikö sana kanna, kun ei homma toimi? Saattaapi olla niin, että oppi on väärä jos raha pakenee. Kuka nyt eroaisi jos oppi on oikea.
Jumala on, sen minä tieän. Myäs sen, että oppi on väärä.
Olisi kiinnostava tietää moniko uskoo ja jättää opin jääden ilman seurakuntaa.
Sellaine kristitty joka eroaa tajutrn opin vääräksi tajuaa myös muiden oppien virheet helposti. Ei ole puhdasta oppia, kaikissa vikansa.
Ikävä kyllä.
Totta muutenhan kirkosta eronneet menisi lahkoihin mutta ei vaan tapahdu. Järkyttävä kuitenkin tuo Koiviston juttu jos totta. Seksuaalirikollinen muka auttamassa vähän kuin pukki kaalimaan vartiana.
Kukas tämä Koivisto on. Tuleeko Ambomaalta
Nokia missionista jossa vastustettiin homoutta siinä määrin , että ajettiin takaliston kautta ulos.