Tokmanni alussa sai huippuvaatteita halvalla

Nytkin oli hyvän näköinen takki ,jo aijemmin huomioin sen jo hinta melko kova ,nyt katsoin kyltti takkien yläpuolella -20% ei lukenut päivää,ei lukenut klupilaisille tosin alareunassa luki jotakin textiä kellosepän silmälasit jäivät kotiin siksi en nähnyt ostin kuitenkin luottavaisena elämäni kallein takki ,talvimyynti alkaa vievät pois ei löydy ensi kesä enään samoja takkeja .viime vuonna kävi samanlailla nyt oli pakko ostaa vaikka harmitti ,kuitti pidetään tallessa tehdään parempi kopio kestää aikaa paremmin 🤔🙄🙁.
3544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tokmanni alussa sai huippu vaatteita halvalla= Tarkistin netistä klubilaisille tarkoitettu alennus vain oli en rupea raahaamaan kellosepän laseja mukana että mitä siinä pienellä lukee ,onko tavalliselle kansalaiselle vai vain klubilaisille NÄKYVÄSTI ESILLE KUMMALLE KANSALAISELLE TARKOITTU ON 🤔😤.

Äänestä
  • Kyllä kassalla viimeistään ennen maksua asia selviää,

    Äänestä

Kaksihintajärjestelmä on tullut Tokmannillekin. Matkitaan K-kauppaa, jonka muka plussakorttihinnatkin ovat kalliimpia kuin muualla normaalihinnat. Ei ihme, että vetää hirmuvoittoja. Ja tyhmät lampaat vain ostavat.
K-kaupasta en ole ostanut vuosiin juuri mitään just sen kaksihintajärjestelmän takia. Ja aina jää kassalla "huomaamatta" ne alennuslaput siitä paketin päältä. Muutenkin hylly- ja kassahinnat hyvin usein poikkeavat toisistaan. Saat ihan itse todeta, kummin päin.
Tokmannilta ei ole sopivaa vaatetta vuosiin löytynyt. Elintarvikkeita sieltä joskus saa siedettävään hintaan, mutta ns normaalihinnat ovat kiskontaa. Muualta saa halvemmalla. Eikä se Lidlikään ole enää mikään halpakauppa. Kannattaa vertailla hintoja ja ostaa yksi tuote sieltä, toinen täältä.
Kauppiaan motto on aina ollut: "Oikein - väärin; kokoon käärin".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nytkin oli hyvän näköinen takki ,jo aijemmin huomioin sen jo hinta melko kova ,nyt katsoin kyltti takkien yläpuolella -20% ei lukenut päivää,ei lukenut klupilaisille tosin alareunassa luki jotakin textiä kellosepän silmälasit jäivät kotiin siksi en nähnyt ostin kuitenkin luottavaisena elämäni kallein takki ,talvimyynti alkaa vievät pois ei löydy ensi kesä enään samoja takkeja .viime vuonna kävi samanlailla nyt oli pakko ostaa vaikka harmitti ,kuitti pidetään tallessa tehdään parempi kopio kestää aikaa paremmin 🤔🙄🙁.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu