Kaikkea ihanaa voisi tapahtua. Elän näitä hetkiä vain kuvitelmissani. Tiedän että näitä ihania tapahtumia tapahtuu muille. Mulle tapahtuu vain ikäviä juttuja. Mikähän minussa on oikein vikana? Olen todella surullinen kun joudun vaan haavelemaan kaikesta ihanasta mitä voisi olla..
Ajatella..
Anonyymi-ap
9552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ajatukset luovat todellisuutta. Jos uskot, ettei sinulle koskaan tapahdu mitään hyvää, näet todisteita siitä ympärilläsi loputtomiin. Sama toisin päin.
Tiedän, mutta en osaa/jaksa muuttua, olen luovuttanut.
Harjoittele pienillä asioilla. Mieti ensin sellaisia positiivisia asioita, joiden oikeasti ajattelet olevan mahdollisia sinulle. Kun ne ovat tapahtuneet, siirry astetta suurempiin asioihin. Jatka tätä niin kauan kuin voit, niin huomaat ettei ylärajaa tule.
Luovuttaminen tarkoittaa, ettet jaksa uskoa johonkin suureen juttuun, mitä kovasti haluaisit. Mutta valitse koko ajan uskomisen kohteeksi sellainen asia, johon on helppo uskoa.
Älä luovuta. Koskaan.
Olen luovuttanut jo aikaa sitten.
Sitä paitsi enkös oo juuri tehnyt nuin kun oon kuvitellu mielessäni nitä ihania juttua/tapahtumia/asioita? Jos ne ovat oikeasti mahdollisia muille niin ovat minullekkin, ajattelin ainakin olevani yhtä arvokas kuin kuka tahansa muukin . Mutta en enää. MInulla nuo jutut menee aina "väärin" ja joka ilta saan itkeä.
En pysty koska en usko että tässä maailmassa on mitään hyvää. Onneksi tämä elämä joskus loppuu. Sitten minulla on kaikki hyvin.
Kyllä on hyvää
Ei ole. Piste